1960-luvun toisella puoliskolla, kun ylioppilaskirjoitukset ja RUK 122 olivat takana ja käsissä oli lisenssi opiskella lääkäriksi, syntyivät erään itsemurhan yhteydessä Karhukaisrunot.
Niistä ensimmäinen kuului:
Kuules pikku karhukainen
tarina tää synkänlainen
Kertoi ensin mutsi mulle
reprisoin se tässä sulle
Aika monta itsemurhaa on tapahtunut ennenkuin olen päässyt tähän päivitykseen Arktisessa Puskurikapasiteetissa.
***
Kun luen lehtiä, minulla on usein edessä myös puna- tai lyijykynä, nyt DOHUA 550 HB.
Se alkaa olla ”loppuunsyöty” ja sen kuva löytyy fb-sivuiltani.
https://www.facebook.com/tintti46
Tasan 4600 päivitystä on syntynyt tähän alustalle kevättalvesta 2007 alkaen.
Ne vastaavat yli 20 000 painetun kirjan sivua.
Open AI on julkaissut chatGPT 3.5 (maksuton) ja 4.0 (maksullinen) versiot, joista jälkimmäinen kykenee vaivatta käsittelemään 20 000-sivuisen tekstin. Esimerkkinä päivän lehti mainitsee Suomen viime hengenvetojaan suorittavan ”viisikko”-hallituksen ohjelman.
Tuo viisikko (9 niitä oli) ”suoritti” toissapäivänä MTV3-vaalitentin toistensa päälle aggressiivisesti huutaen ja porukan ainoan punalihaa ja -lippua tunnustavan sovinistin jo alkumetreillä studiosta karkoittaen.
Hän teki ”Liike Nyt´n”, perustamansa puolueen linjan mukaisen.
Minun johtopäätökseni on seuraava.
Olen jo yli vuosi sitten alkanut tehdä päivityksiä mustakantiseen kirjaan.
Olen siinä sivulla 68.
Päivitykset kirjoitan kultateräisellä mustetäytekynällä aivan niinkuin muuan lähisukulaiseni (kutsun häntä nimellä IER) on tehnyt vuonna 1916 äidilleen 130-sivuisen runokirjan luodessaan.
Tuon runokirjan kaksi runoa olen lausunut YLE Radio 1:n ”Tämän runon haluaisin kuulla” – ohjelmassa pari vuotta sitten (”Tuo synkkä ja pimeä aika” ja ”Kulkuri”).
Jälkimmäinen löytyy tästä blogista jonkun vuoden takaa.
Nämä DIGI-alustat Artificial Intelligens – tekijöineen jätän nyt taakseni.
Käväisen tänään ostamassa täytekynääni uutta mustetta ja kirjoitan tuhannennen ensimmäisen ”karhukais”-runon.
Kirjoitan sen keltakantiseen, uuteen kirjaan, jonka sain jouluna perheeltäni – tai siis joulupukilta.
Hänen nimensä on Jorma VIII Korva.
Tähän mennessä viimeisin karhukais-runo kuuluu:
Tässä sulle ensi alkeet
kuinka puhkuu maailman palkeet
poika/tyttö tämä mielees paina
KARHUKAISET jyllää aina
(alkuperäinen O de la K 1966)
***
Samalla ja viimeiseksi ”kiitän” STALKER-vihulaistani haitanteosta.
Vaikka oletkin sanataiteen korkean veisun edustaja, en toivota urallesi ”hyvää jatkoa jos oma ei riitä”.
Pahimmoillaan löydät itsesi ”Pohjoinen tähti”-tv-sarjan osasta 7/8 (1. tuotantokausi).
Sinulle ei kuitenkaan löytynyt jarrua.
***
Tapaamiin toisessa mualimassa, kiitos kun poikkesitte.