Ash Tray

Espoossa on monta astetta lämpimämpää kuin Pohjanmeren rannalla eikä sada. Linnut vielä jaksavat metelöidä ”sulosti”.

Päivitys on laadittu maailman ehkä parhaan joukkoliikenteen omaavan kylän asioista. Jopa raitiotievaunuissa (Spåra, jollaisessa on otettu Helsingin johtaja Pekka Saurin kauhugalleria-muotokuva) on rahastaja.

Olin paikalla kokouksessa, jossa ideoitiin EU:n ja maailman kaupunkien verkottumista niissä asioissa, joissa sellainen kannattaa. Siis vaikkapa niin,  että Kemi, Tornio, Rovaniemi ja Kemijärvi alkaisivat hoitaa osan asioistaan itse, osan yhdessä, osan Oulun, ehkä Kokkolan, Raahen ja Kajaaninkin kanssa.

*

Alankomaat – ei muu BeNeLux – on tavattoman kaksoissitova valtakunta. Toisaalta siellä ollaan orange-mielessä aika suoraniittisiä ja avoimia, toisaalta siellä sanotaan aika monet asiat aivan eri tavalla kuin tehdään.

Ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat kunniassaan, mutta käytännössä kumpikin laatumääre on aivan päin helvettiä: pakolaiset, indonesialaiset ja erityisesti naiset ( = huorat ja ihmiskaupan uhrit) ovat kunniassaan, mutta käytännössä rankasti riistettyä käyttötavaraa. Polkupyöräily on kansanterveyden tae, mutta käytännössä kallomurtumat ovat hyvin,  hyvin tavallisia kypäränkäytön puutteessa. Maa on täynnään pyörätuolissa körötteleviä neliraajahalvautuneita polkupyöräilijöitä ja heidän uhrejaan.

Eutanasia on oranssimaassa tapa päästä irti vauvoista, masentuneista, kehitysvammaisista ja muutoin vain elämäänsä kyllästyneistä yhä kiihtyvään tahtiin ja turistien rajusti nouseva määrä on sekä huolen aihe että loputon laskutuksen kohde. Kiinalaisia erityisesti kurmuutetaan huomaamatta, että he sivumennen ostavat vähitellen maan koko tuotantokoneiston ja tontit.

Ei olekaan ihme, että merkittävältä osin Alankomaissa valmistetut Air Bus-koneet viestittävät samaa double-bind-ajattelua. Toisaalta emot jaksavat muistuttaa, että tupakointi lentokoneessa, erityisesti sen WC:ssa on kielletty, toitaalta huusissa on hyvin selkeästi merkitty tuhkakuppi – Ash Tray.

Suomalaisista krematorioista lähetetään Alankomaiden lentokonetehtaisiin kaikki lonkkaproteesit, koska niistä saa hyviä ja toimivia osia lennokin moottoreihin.

Samanlaisia Erdoganeja on Eurooppa täynnään: eri asiaa tarkoittavia kuin siitä opastavia. Tehdään niinkuin me tehdään, mutta sanotaan tekevämme ihan muuta.

Ei oikeastaan olekaan ihme, että Alankomaiden suurimmassa kaupungissa pidetyssä 3-päiväisessa kokouksessa jaksetaan ihailla liki jokaisessa puheenvuorossa sitä, kuinka Suomessa 1990-luvun alusta alkaen aina on tehty niinkuin sanotaan. Jopa siihen asti, että muut 27 osallistujamaata kateudesta vihreänä todistavat meidän maamme ihanuutta ja täydellisyyttä sekä etumatkaa, joka suomalaisilla on asiassa kuin asiassa. Pisa ja Nokia.

Ja huom! Ihailijat eivät todellakaan olleet suomalaisia. Kaukana siitä. He ovat niitä, joita ruotsalaiset Kustaa II Adolfin ja Axel Oxenstiernan johdolla suomalais-sotilaiden tukemina ja tekosina tappoivat 1618-48 kuin hyttysiä Haltin vaellusreitillä heinä-elokuussa.

Kasapäin.

Niin, sen sodan syytä juhlitaan pian Wittenbergissä.

*

Niin, itse asiassa jokainen tällä matkalla tapaamani alankomaalainen oli – ja varmasti on vastakin – ystävällinen, osaava, asiallinen ja halukas kertomaan maansa ja työnsä niin hyvistä kuin huonoistakin puolista. Ei nyt ihan ”confessiones”, mutta ei paljon muutakaan. Ei ole siis turhan ylpeä kansa – tältä osin ja tällä kertaa.

Disent folks!

Vielä kun olisivat buurisotaansa, Vincent van Goghiansa ja Rembrantiansa aikanaan vähän paremmin hoitaneet?

Padonrakentajakansaa.

 

 

Mainokset

Security first

Viimein vähän ripsautti vettä, etteivät vaimon raahaamat kaksi sontikkaa ihan turhaan ole matkassa. Mutta sitä ukkosta ei tullut ja vettäkään ei pitänyt tulla. Aivan ilmeisesti ilmastonmuutos on laittanut climate-firmojen supertietokoneet sekaisin.

Sama havainto koskee kyllä tämän meren alle vielä tällä vuosisadalla peittyvän maan pääkaupunkia laajemminkin.  Kahdesti sain ajatukseni keskittämällä TRAMin pysähtymään ja vieläpä siten, ettei sen ovia saanut auki kuin käsivoimin.

Tämä on polkupyöräilijöiden aluetta (Tanska ja Alankomaat). Ne värkit ajavat ilman kypäräpäisiä (ajajat siis kypäräpäättömiä) sekoboltseja, jotka eivät piittaa kaupungissa piipahtavista 17 000 000 turistista tuon taivaallista: Hakkaa päälle!

Lisäksi pyöräteillä ajelevat skootteristit piittaavat vielä vähemmän – ja vielä enemmän ilman kypärää. 100% peitto.

Hyvin kalliita taideteoksia tai halpahintaisia prostituoituja ei myöskään vartioi kukaan saati ehkä vähän vielä halpahintaisempia poliittisia puhuvia päitä, vaikka lupaus oli, että vahditaan (se ISIS, you see). Ei minkään sortin turvatarkastuksia, ei niin missään. Vaikka Brysseliin on vain muutama poronkusema.

No, Tanskassa sentään 40% pyöräilijöistä pitää pyöräilykypärää, vaikkei sellainen 18 vuotta sitten siellä pyöräillyttä Matti-veljeäni pelastanutkaan. Hän kuoli tonnin retkipyöränsä päälle muuten vaan, 15 vuotta nuorempana kuin minä nyt. Hyvin surullista se oli – ja on vieläkin.

Sellainen se on, ihminen. Täyttä turvanarkomaniaa pullollaan, mutta täysin tyhjä turvallisuudestaan välittämisestä.

Safety at least, at last, never first. Security-rules.

Finlandia NATOon

+16C, satakieli ja laulurastas ottavat mittaa toisistaan. Eilistä luvattua ukkosta ei Saksasta ja Ranskasta tänne uppoavaan Atlantikseen asti tullut, joten ei kait se taivas tänäänkään itke?

Yksi puolue, jonka kannatus Suomessa on kansan keskuudessa n 17%, vaatii johtajataistoissaan Sibeliuksen Finlandiaa (kts Biafra) kansallislauluksi ja F-18:a tämän päivän Suomi-konepistooliksi ”setät on  näin päättäneet”-perustein..

Samaan aikaan Elannon perinnöllä, jonka Väinö Tanner jätti, käydään silmitöntä kiistaa sellaisten toimesta, jotka juuri valittiin luottamustoimiinsa ”pikku-eduskuntavaaleissa” siellä, missä päätökset niiden päättäjien mielestä oikeasti tehdään. Vaasankadun liepeillä. Siellä on sekä Osuuspankki että -kauppa. Kumpikin luvattoman öykeästi.

Olen eri mieltä niiden kanssa, jotka haluavat maamme NATOon, koska olen nähnyt, miten se käytännössä toimii (laatu, kohteet, päättäminen). Olen eri mieltä niiden kanssa, jotka tahtovat päätöksen tekemistä ilman vuosi sitten jokaisen eduskuntavaaliehdokkaan pyhästi lupaamaan kansalta kysymistä: ”Haluatko Sinä ostaa ruokasi HOK-Elannosta halpuutettuna?”

Minulle kelpaa myös vähän juokaleen teutoonikansan kapakkapianistin sävel ja Runebergin sanat viisussa ”On maamme köyhä Talvivaara ja siksi jää”, vaikka sävel onkin Ilveksen NATO-Viron kansallislaulun kanssa sama.

NATO voisi keskittyä näkymättömien hävittäjiensä kanssa Biafraan, jossa Finlandia lienee onnistunut kansallislauluvalinta. Tai siis oli – nälkä!

Biafra oli olemassa 30.5. 1967 – 15.1. 1970.

ps

Kirjoitan päivitykseni aina ENNENKUIN katson päivän Jaria ja Karlssonia, mutta lisään ne tähän tällä kertaa siksi, että mietin usein omaa ilmaisuani. Kaukana se on noiden herrojen (ja Jaarlan) ilmaisusta. Ei, en kadehdi vaan ole ylpeä siitä, että lapsesta pitäen luin lehdestä ensin sarjakuvat, sitten Karin. Hänen piirroksiaan ihmettelen nykyisin kertauksena viikon Demokraatti – lehdestä. Hyvä viini paranee ajan myötä?

http://www.kaleva.fi/jari/2016-05-29/

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1464406953613

Siunatuksi lopuksi aamun hienovaraisesti rankin pilakuva, jonka kuulemisessa englanninkielen taito tosin on tarpeellista:

 

 

airbnb

Lämmintä +15C, autonklasit kasteessa, 80% todennäköisyys ukkosiin iltapäivästä. Aamukoneita poronkuseman päässä olevalta kylän lentokentältä on lähtenyt koko yön, lienevät ajoissaan.

1950-luvun alkupuolelta alkaen olen nukkunut/viettänyt öitäni hotelleissa ja matkakodeissa aika lailla. Tahti on kiihtynyt iän myötä ja tällä vuosituhannella taitaa vuoden öistä olla vieropalkisessa maksettuja jo yli neljännes.

1950-luvun alussa haavat sieluunsa saaneet sotaveteraatinperheet matkailivat sukulaisissa yöpyen, jos ei rintamatoverilla ollut tilaa.  Telttamatkailusta molemmat rintamalla palvelleet vanhempani olivat saaneet tarpeekseen talvi- ja jatkosodassa, joten lakanoiden välissä oltiin ja ensimmäinen hotelliyö oli 1953 Örnsköldsvikissä (en nimeä tuolloin osannut kirjoittaa matkapäiväkirjaan). Siellä auto vietiin hissillä hotellin alakertaan. Siellä ei asunut sotakavereita eikä sukua, matkalla Mo-i-Ranaan ja takaisin.

Oma matkailu- ja hotellikulttuurini ovat näiden 60 vuoden aikana muuttuneet eri tahtiin. Konsertiivisempaa yritystuotetta kuin ”matkailumajoituspalvelut” ei maailmassa taida olla, ei edes kirkossa. Muuntuvampaa elämänfilosofiaa kuin kaltaisellani ihmisellä ei muussa luomakunnassa ole (poliittinen muisti max. 90 pv, eroakirkosta.fi on vain nappi koneella, ei enää niskassa tai otsassa).

Olen antanut periksi matkailumajoituksen vanhoillisuudelle ja olen itsekin vanhoillinen jos ei muuhun, niin vakiohotelleihini nähden: sellaista en tietyllä paikkakunnalla vaihda kuin hengen hädässä tai matkakassan uhatessa vajuta liikaa. Hotelliasumiseni muoto on tällä vuosituhannella ollut LÄÄVÄ. Sänky, lukittava ovi, hampaidenpesumahdollisuus. Ei jääkaappia, ei aamiaista, ei mitään extraa – paitsi sijainti. Aamulla pitää bussi- tai metropysäkille löytää hengästymättä eikä lasku saa ylittää 420 FIM/yö (se on vain 70 €, mielikuvainflaatio on totta!).

Viimeisen vuoden aikana, kun matkassa on ollut useampia, on valinta ollut airbnb. Huoneistoasuminen. Oma tupa, oma lupa.

Ei se halpaa ole, kalliinpaa kuin B&B (huone aamiaisella), mutta se on vapaampaa. Koko huoneisto on käytössä ja kukaan väsynyt tekohymyävä harmaanaama ei kysy resepsuunissa aamulla onko kaikki hyvin. Itsellisen, tottuneen kulkijan puolikallis valinta airbnb on, jos ei matkaa yksin.

Tällä kertaa tulevan Atlantiksen (ilmastomuutoksen jälkeinen Amsterdam) keskustassa kolme yötä yhdellä maksajalla, mutta kolmella makaajalla vie visa-tililtä 3200 FIM (toivottavasti Suomi ei eroa euroalueesta, koska nuo markkahinnat ovat todella suolaisia!). Euroissa 535/3 yötä.

On syytä lopuksi todeta, ettei kukaan noita hotelliöitä minun puolestani maksa, kyllä ne menevät ihan omasta eläkkeestä. Joka kerta.

Viime vuosituhannella oli toisin. FIM-aikakaudella.

*

http://www.hs.fi/kotimaa/a1464398552523

Pois, pois Postin tieltä

Aamukoneella kiiruhdan pois tilanteesta, jossa Posti ilmoittaa lopettavansa postinkantoaan.

Sää on kaunis ja ilma raikas.

Parin tunnin kuluttua on vuorossa kanaalien kylä ja Yövartijat.

Aamun lehdessä ei ole yhtäkään mieltä kohottavaa uutista, mutta Jumala siinä kyllä kielletään – heti etusivulla.

Illan TV-ajankohtaisessa ei kielletty ainakaan SoTe-jumalaa, vaikka se käsittääkseni vetelee viimeisiään. Ei ihme, että keskustelemaan oli laitettu kansakunnan kaapin päältä ns ”kolmas” kerros.

Toukokuuta pidetään kuoleman kuukautena, joten ennen kuin tulen takaisin kotiin, elämä ehkä on voittamassa ja kuu vaihtumassa.

 

Väärintulkintoja

Kaunis, lämmin aamu. Tosin tuuli käy sieltä, minne minä taas menen. Pohjoinen. Aamukone etelään nousee ajoissa, mutta lehti etelästä (Lapin Kansa painetaan Oulussa) ei laatikkoon oikeaan aikaan tule.

Hyvin suuri osa arkeani on erilaisten ohimenevien vihjeiden tulkintaa. Vaikkapa Hallituskadun ylitys Rovaniemellä suojatietä pitkin.

Moni on tulkinnut väärin.

Kokemuksen karttumisen myötä tulkinnat nopeutuvat, mutta niistä tulee myös epäluotettavampia. Hyvin herkällä mielellä näitä oivalluksiaan pitää seurata ja virheiden mahdollisuus on aina vain tarkemmin pidettävä mielessä. Sen, minkä nuori mieli luonnostaan näkee oikein ja monipuolisesti, vanha mieli arvioi aiemman kokemuksen perusteella.

”Ei tästä eilenkään juna kulkenut”.

Väärintulkintojen mahdollisuus on pienennettävissä siten, että arjen päätöksiä vertaa muiden samoja päätöksiä tekevien tulkintoihin. Ammatissani tämä on onneksi sekä mahdollista että välttämätöntä. Niin kauan kuin samoissa potilaissa lääkärin havainnoissa on vertaamisen mahdollisuus, voi sekä potilas että palvelija olla rauhassa (second opinion, kts esim Syke, TV-4)). Juuri siksi on tärkeätä nähdä samaa työtä tekeviä kollegoja ja verrata. Taitaa olla sairauksien hoitajan tärkeimpiä apuneuvoja? ”Miten Sinä tämän näet?”.

Politiikassa näen yhä useammin tilanteita, joissa ”annas kun mää näytän kun olen näet ennen ollut” ei enää päde. Erityisesti mentoroinnin – vanhemman, kokeneemman ja/tai viisaamman opastus – vähenemisen tai huononemisen näkee niiden joukossa, jotka eivät ole vielä kauaa olleet mukana.

Mutta on myös toinen erehtyjien joukko, vanhat ihmiset. He, me, joilla ei enää ole ikätovereita tai joiden ikätoverit ovat siirtyneet mökille särjen kärventäjiksi.

Metusalemin ikää lähenevien määrä on lisääntymässä Suomessa parin vuosikymmenen ajaksi. Suomen ikiomat ”Clinton, Trump, Sanders, Van der Bellen”.

On ollut itse asiassa aika lohdullista katsella, kun Obama harppoo Air Force One´n portaita valtiovierailuillaan. Yhtä mukavalta tuntuu, jos Michelle on mukana vähän jarruttamassa miehensä vauhtia. Silleen sipsuttelemalla, my dear!

Ei sitten kiipijä kompastu kuin Suomen jääkiekkojoukkueen edeskäypä jokin vuosi sitten. Tai Kekkonen Islannista tullessaan.

WAU

Kosteanoloinen kymmenen asteen aamu – ei sada.

Mikä menikin mieheen, mutta niin vain tuli eilen pääkaupunkivierailulla kävellyksi aika pitkä taival. Siinä kävellessä ehti nähdä, vaikka helle pukkasikin hikeä silmiin.

Vuosi sitten pysähdyin vähän pidempään Prahassa, jossa on historiallisen keskustan ympärillä joitakin taloja, joiden arkkitehtuuria kutsutaan nimellä WAU.

Näitä on Helsingissäkin eikä niitä oikein pitäisi arvioida, jos ei näe sekä rakennusta, ympäristöä että sisätiloja arjessa.

Monta historiallista ja wau-taloa jäi siis kokematta, koska ovat ovat lukossa, toiminta on kääntynyt sisäänpäin tai on vieras pohjoisen kävelijän arjelle. Sama hermeettisyys koskee yhä useampaa kirkkoa kolistelinpa ovea sitten Ahvenanmaalla tai ääripohjoisessa.

Koska minulla on varsin paljon käytännön tietoa, miten rovaniemeläinen, suomalainen ja eurooppalainen järjestelmä toimii, en jäänyt ärtyilemään siitä, ettei pääsyä sisään näihin rakennuksiin ole. Mutta se ärsyttää, että tiedän, mitä niissä tapahtuu. Ei tarvitse mennä katsomaan.

Jokin aika sitten kävelin vaimoni kanssa Rovaniemellä eri puolilla saadakseni apostolinkyydillä otetta siihen, mikä on kylämme tila ja tilanne.

Yksi pani miettimään: ihmiset asuvat taloissa, joiden ikkunat pysyvät peitettyinä, usein kylmien ja teknisten  säleverhojen rajaamina.  Saman täytyy koskea ihmisiäkin noiden talojen sisätiloissa.

WAU-arkkitehtuurin sähköovin ja vartijoin suojelluissa palatseissa, vain sähköisen id-kortin avaamissa. Kerros- ja omakotitaloissa, rivareissa, kirkoissa, muissa harvinaisemmissa asumisen muodoissa:

Kotini on linnani.

”Jumala onpi linnamme”

Mittakaavan ongelma

Lempeä, sateelle tuoksuvan louna-tuulen hivenen ravistelema kesäaamu, jonka rauhan rikkoo pian lentokone jonka kyytiin olen pyrkimässä.

Eilen Kuntaliiton toimitusjohtaja Rovaniemen kaupungintalolla totesi, että Lapissa on hänen maakunta-kierroksellaan eniten ihmisiä paikan päällä. Tosin häneltä on Pohjois-Karjala vielä näkemättä.

Aiheena toimitusjohtajalla on sosiaali- ja terveys- sekä kuntauudistus. Aivan se sama, jota ennenkin on väännetty, mutta nyt siihen on tullut siis kunta takaisin.

Vakavailmeinen, parhaastaan tummiin pukeutunut väki kuunteli hievahtamatta hyvin pirstaleista ja hiukan päämäärätöntä saarnaa siitä, miten käy Suomessa väistymässä olevan julkisen hallinnon. Siitä, miten yksityiselle markkinalle käy, lausui vain yksi ja hän oli pettynyt oman kuntansa yksityisen lentovälineen julkiseen tukeen.

Se, mikä koolla olevan joukon jäsenenä minua eilisen perusteella mietityttää, on mittakaavan  puute ja sen hämäryys.

Kun koko Telluksen ongelmana on COPD (planeetan hengitysähky), on sen tärkeimpien eli paikallispäättäjien ongelmana ilmainen tai maksuton jäsenyys jossain sellaisessa, jota ei ole.

Yleensä merkittävän kokouksen tuntee siitä, että sen käytävillä puhutaan itse asiasta ja sen jälkitunnelmissa valvottaa illasta ja herättelee varhain aamusta.

Näistä merkeistä päätellen Lapin kunta- ja maakuntapäättäjien kerman kokoontuminen miettimään tulevaisuuden avautumisen mittakaavaa ei päivällä puhututtanut, illalla valvottanut, mutta näin aamulla se iletti ja herätti.

Ehkä mittakaava kirkastuu vasta tänä iltana kotiin palattua.

Nyt juuri asiaa parhaiten ilmaisee keskipohjalaislähtöinen Peltoniemen Hintriikan huolenharmaan torpan henkinen jälkeläinen aamun aviisissa.

Osuu niin hyvin että pahaa oikein tekee:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1463974774857

Outo tuoksu

Aamun lehteä noutaessa on häikäisevän kirkasta ja ilmassa on outo, hyvin kaunis tuoksu. Kevätkesän viesti. Helsingin kone nousee 25 minuuttia myöhässä, joten sillä ei taida Brysseliin aamukokouksiin ehtiä.

Lehden päätoimittaja huomauttaa, että painetun median luotettavuus on lisääntynyt ja on nyt jo 75%, kun taas eduskunta YLE:n hallintoneuvoston vuosikertomusta käsitellessään on tällä kertaa ollut aika lailla väärillä jäljillä. Syyllisetkin Antti Kokkonen osaa nimetä. Heidät onkin tarkoitus vaihtaa seuraavissa vaaleissa (vuoden, kahden ja kolmen kuluttua).

Luotan tänä aamuna tuohon Oulussa painettuun lehteen ja koska se ei kerro mitään Moskovan eilisestä myöhäillasta, päättelen ettei mitään peliä ilmeisesti ei ole Kremlin muurien varjossa edes pelattu.

Maassamme on vielä isommin vanhuuden tylsistymiseen ehtimättömiä erittäin kokeneita ihmisiä. Enemmän kuin koskaan. Miljoonan ihmisen joukko. Meillä, ennen 1960-lukua syntyneitä, on suurin osa kaikesta siitä vallasta ja luottamuksesta, joka maassa on vaikuttamassa tai ostettavissa. Me tilaamme luotettavan lehden postilaatikkoomme, me istuudumme klo 20:30 TV-1:n ääreen katsomaan, miten Pekka Ervasti joukkoineen maailman näkee ja luotamme siihen.  Sanna Ukkolan ja Susanna Päivärinnan selitykset mielessämme ryhdymme päiväämme täydentäen maanantain mittaan kuvaamme Juha Akkasen havainnoilla ja Korkmanin, Niinistön (kuka rahansa kolmesta) ja Heinäluoman lausunnoilla.

Kansainvälisistä tapahtumista tiedämme sen verran, että jos joku YK:n pääsihteeri järjestää oikein-väärin-kongressin Istanbulissa, huokaamme ja toteamme, ettei Erdoganin lehdistönvapaus riitä. Ei ne tattarit ja kurkunleikkaajat, ei.

Tänään järjestetään Suomen Lapin tärkein edustajainkokous, jossa mietitään maakuntahallintoa eilen, tänään ja huomenna. Osallistun kokoukseen, joka on tämän kokoonpanon viimeisiä. Kokoukseen, jolla ei ole valtaa oikeastaan muuhun kuin Kittilän tulviin, jotka tänä keväänä sujuivat aika pienellä vallankäytön panoksella. Jos Ounasjoki olisi halunnut, olisi tämäkin valta Lapin liiton valtuustolta mennyt jo viikko-pari sitten.

Toistan vielä aamun tärkeimmän uutisen.

Ulkosalla on loistavan kirkkaassa aamusäässä aivan ihmeellisen kaunis ja mieltä merkittävästi kohottava tuoksu, jossa ei ole palaneen transistorin tai painomusteen häivääkään mukana. Tuoksu lisää luottamustani siihen, että Lapissa ja sen valtavirran varressa luonto edelleen jaksaa tukea yhtä sen pahimmista uhkaajista, heräävää maanantain ihmistä.

*

Tekstissä mainitut ihmiset ovat suomalaisen tiedonvälityksen solmukohdissa toimivia politiikan ja tiedonvälityksen hyväntahtoisia ammattilaisia lukuunottamatta Erdogania, jonka ammattitaito ja valta kohdistuvat vähän toisin.

 

K Suomesta, syö rautaa, paskantaa kettinkiä

Terassin pinta kiiltelee, yli 10 lämmintä.

Tsekeillä on hra K, joka yhdessä sotamies Svejkin kanssa seikkailee maailman kansojen perheessä hyvin tunnistettavana hahmona.

Suomen hra K torjui lauantai-iltapäivänä liki kaiken, mitä Punakone yritti. Vaikka miehen nimi on Koskinen, asiasta ja asiayhteydestä tulee hakematta mieleen Koskela, Vee.

12 vuotta olen hionut Euroopan käytävillä käsitystäni aiheesta ”olen suomalainen” 27 muun Euroopan maan edustajien joukossa. Toisto tekee vähitelleen mestarin ja kykenen nyt tunnistamaan suomalaisen miltei silmät ummessa. 28 EU-maan lisäksi olen opetellut erottamaan Koskisen ja Koskelan myös venäläisestä ja turkkilaisesta. Japanilaisesta ja kiinalaisesta.

Yksi kansallisuus on, josta en kettinkiä paskovaa erota varmuudella: yhdysvaltalainen. Sen maan 300 miljoonan kansalaisen joukossa on niin monta suomalaista edelleen.

Mistä tai miten tiedän, että toi on meän maasta? Meirän grannista.

En todellakaan osaa sanoa, mutta osaan tehdä erottelun melkoisella osuvuudella. Tosin se edellyttää, että olen tunnistamassa suomalaisia jossain maamme ulkopuolella. Tässä muuten Väylä eli Nuuskakaira kuuluu Suomeen ainakin Överkalixiin (Ylikainuu) asti. Siis  Suomeen, jonka tunnuslause ei ole ”HAKKAA PÄÄLLE” vaan ”Äl yli päästä perhanaa”.

Kanadalaiset ovat varmaankin Nuuskakairan jälkeen värmlantilaisin Slussenin sissien joukko tässä göteborgien suomalaismetsien maailmassa, joten on aivan oikein, että he tänään opettelevat syömään rautaa ja paskantamaan kettinkiä Moskovassa punaisissa nutuissaan.

En veikkaa lopputulosta ice hockey finaalissa enkä Suomen sosiaali- ja terveysuudistuksessa, mutta sen tiedän, että maailmassa on hyvin harvoja ei-suomalaisia huoltiksen baareja, jossa niin moni taas tänä aamuna popsii kaura-, ohra-, ruis- tai neljänviljan puuron heti aamutuimaan.

Niin harvalla K:lla on enää nykyisin kotonaan Alma tai Elina puuroa keittämässä.