Professori Juha Pentikäinen kertoo kekrin Lapin Kansa sanomalehdessä, ettei kuolemanpelko ole geeneissä.
Kyllä se on, osana deoksiribonukeliinihapon emäsjärjestystä, kaksoiskierteessä (guaniini, tymiini, sytosiini…).
Elämänhalukin on geeneissä, hivenen eri sekvenssissä.
Pyhäinpäivä, Pyhäin miesten päivä. Mustan lumen talven alku.
*
-4 C, ohutta yläpilveä
Koirasta tuo oppi kai tulee. Parempi kuin haavuri tai lääkäri on oma kieli.
Tapa on tarttunut tiukasti niihin ihmisiin, joilla on pelko joutua riippuvaisiksi muista ihmisistä.
Heitäkin vielä on.
Otetaan nyt esimerkiksi Pohjois-Korea. Tai muuan etelä-amerikkalinen, Amazon-joen alueella asuva heimo.
Melkein sitten muut ihmiset ovatkin jättäneet tuon koiran ansiokkaan ja hyvin toimivan tavan: ”Sitä saa mitä tilaa” ei enää kelpaa malliksi oikein missään eikä kenellekään.
Yhä suurempi osa yhdestä ihmisestä ja ihmisistä ihmisten joukosta kyllä tekee haavoja, mutta ei hoida niitä. Ei itselleen tekemiään eikä muille aiheuttamiaan. Rähjää ja aiheuttaa pahaa mieltä, mutta ei pyydä anteeksi saati kanna sitä, joka on loukaten rikottu tai nostettu ristille muiden puolesta.
Tämän kanssa kannattaa oppia elämään tai ainakin oppia se havaitsemaan:
”Itse haavansa nuolee vain koira”.
Koira on monessa kulttuurissa kaikkein saastaisin ja epäpyhin eläin, haukkumasanoista haavoittavin.
*
Kaksi varoitusta, jos omaa kieltä aiotte haavoihinne käyttää:
Katja Kettu: Yöperhonen
Mikael Niemi: Populaarimusiikkia Vittulajänkältä
Ensimmäisessä lähti kieli, toisessa piti käyttää kusetusta.
-3C, ohutta yläpilveä, pienenevä kuu.
Turhauttava, mutta mielenkiintoinenkin on toistuva ja tihenevä havaintoni kansan tympääntymisestä SoTe-uudistukseen.
Sehän vie 300 kunnalta päätäntävallan. Myös kuntien asukkailta.
Uudistuksesta on tullut kansanvihollinen ja kansasta samalla SoTe-vihollinen. Rintamalinjat ovat parinkymmenen keskussairaalan ja itse kansan välillä.
Potin korjaavat Mehiläinen, STT, Attendo & al eli yksityinen sairaiden hoito, tappion kärsii muun ohessa terveydenhuolto – mitä se lieneekin..
Potti ja sen hallinnoiminen siirtyy, siis kansalaisten vero-euroista 60%, EU:n ulkopuolelle.
Posiolta, Pohjois-Karjalasta, Länsi-Pohjasta…
Niinhän se Paasikivi sanoikin: ystävät mahdollisimman kaukaa, viholliset mieluusti ihan avosylin vierestä: Ruotsi, Norja, Venäjä ja Sari Sairaanhoitaja.
Kyllä kiinalaisille Suomen sairaiden hoidosta maksettavan rahan lisäarvo kelpaa.
Ystävältä kun sen vielä saa. Elinsiirron ja syövänhoidon Guggenheimilta.
-6C, kirkasta, Kuu, Venus, Jupiter ja Mars kovin, kovin kirkkaina.
Pekka Kuusi on viime vuosisadan jälkipuolen keskeisimpiä suomalaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja -rakenteeseen vaikuttaneita taustapiruja.
Hänen ihmisnäkemyksensä oli, että ihmisen tarpeita riittää kuvaamaan neljä sanaa:
ruoka, suoja, suvunjatkaminen ja tieto (”Tämä ihmisen maailma”, 1981)
Kun istuin illalla tovin kokouksessa, jossa alustettiin sosiaali- ja terveysuudistuksesta, vertailin tilaisuuden alustajien arvoja Pekka Kuusen (peruskoulu, terveyskeskus) top neljään.
Ei löytynyt yhtään samaa, ei yhtäkään neljästä. No joo, tieto ja/tai sen pimitys, ehkä.
Noiden sijaan löytyi valta.
Sellainen, jota Kaarle XVI Kustaa tai Elisabeth I eivät suostu luovutamaan Viktorialle tai Jaakko I:lle, mutta josta Alankomaissa ja Belgiassa perinnöllisten hallitsijoiden kollegat luopuivat hiljattain, tietenkin suvun kesken (kts Downton Abbey).
Alustuksissa illalla kävi ilmi selkeästi, että Vanhanen, Aho ja Kiviniemi ovat saaneet arvoisensa seuraajan, joka on sama kunta, joka tuhosi Paavo Lipposen Sinisen Kainuun.
Suomessa valta on, kertoivat kaksi vallan kammareissa erittäin tuttua MIESTÄ, Pelkosenniemellä ja Kauniaisissa ja sen vallan nimi on TASA VALTA tasavallassa.
Sikäli kun elämäni varrella minulla on valtaa ollut, en sitä yhtään sen valistuneemmin ole osannut käyttää kuin Mauri Pekkarinen tai Gardin.
Palaan alkuun: peruskoulu ja terveyskeskus, joita kumpaakin nyt ollaan lopettelemassa, rakentuivat ruoan, suojan, suvunjatkamisen ja tiedon varaan.
Tilalle tuleva uusi kunta- ja sairaalarakenne rakentuu vallan varaan.
”Kell valta on, se vallan kätkeköön”, vai oliko se onni?
Ihan sama.
(”Il Principe – Ruhtinas”, Firenze 1513 – kun Elisabeth I Englannissa ei vielä ollut syntynyt)
Lehteä pikkupakkasessa kadunvarren postilaatikosta hakiessa toiseen puoliskoon näkökenttää iskee kuu, toiseen Venus, Jupiter ja Mars.
Mustassa aamussa ovat toisiaan vastapäätä taivaalla, kuu ja planeetat.
En muiista moista tulitusta nähneeni: tausta on niin musta, että noita naapureita ei voi olla huomaamatta.
Ihmisellä menee lajina niin hyvin, että tausta ei ole musta.
Siksi montakin isoa, kirkasta tähteä jää huomaamatta.
Siksi murheet on yritettävä penkoa esiin, jos ei niitä muutoin ole. Pelko tarvitsee kohteensa.
http://www.ursa.fi/extra/tahtikartta/
*
Aamupuurolla Erottajan Essolla on myös uusi ”taivhan” ilmiö: kahdeksan naista odottaa kimppakyytiä koulutukseeen, joka on muutaman poronkuseman päässä kaupungin keskustasta.
Kahvilan parantava täydenkuun hiljaisuus, joka koostuu työasuisten miesten keskinäisistä murahteluista kalsean, liinattoman pöydän, yksikätisten RAY-rosvojen tai tupakkahuoneen interiööreissä, on särkynyt lopullisen tuntuisesti.
Naiset, sen sijaan että istuisivat pöydissä toisiinsa vaieten tuijottaen, seisovat ulko-oven edessä vajaan vartin autoaan odottaen ja kalkattaen:
”Miten sinun lapsi, miten illan kotimainen tv-sarja, miten marjojen pakastus, miten uusi hiilihydraatti-dieetti, miten Ruotsin kuningasperheen raskaus, miten eduskunnan puhemiehen pukeutumiskoodi…”.
Lopulta tila-auto tulee, oktetti katoaa ovesta ja pääsen kuulemaan pöytänaapurin murheen:
”Mitenhän se Sipilän talo, kuka sen korjaa pakolaisten jäljiltä – valtioko vai Punainen risti?”.
Vastaan ”Punainen puolikuu”, hörähdämme yhdessä ja sytytämme tupakat.
Näin 1980-luvulla hiukan vaivaa voidakseni lentää pari tuntia päivämäärärajalla.
Toinen jalka oli toisessa, toinen toisessa päivässä aikaeron jalkojen välillä ollessa 23-24 tuntia vähän tarkastelutavasta riippuen.
Omilla rahoilla tuo lento ei olisi onnistunut, mutta ei se varastamista tai korruptiotakaan edellyttänyt.
Nyt huomaan suurehkon joukon lääkäreitä ryhtyneen vaatimaan samaa: ”Hei, me lennetään, mutta me lennetään väärän kellon mukaan”.
Viimeisin viritys Suomessa on sellainen, jossa maamme siirtyisi Frankfurtin aikaan (am Main oder an der Oder) pysyvästi, mutta vain talvisin.
Kesäisin Frankfurtit ovat jo kahdesti määränneet – I ja II maailmansodassa – että tappaminen käy somemmin, jos vähän säädetään maapallon pyörimistä. Säästetään päivänvaloa, jolla paremmin nähtään tuhota ihmisten elämiä.
No, Rovaniemellä tällainen säätöruuvi on.
Se löytyy Joulupukin pajasta ja siihen liittyy raskaasti & hitaasti edes takaisin kulkeva heiluri punnuksineen.
Jouluna pukki vähän säätää suuresta ruuvistaan aikaa ja ehtii näin poiketa saman vuorokauden sisällä kaikkien maailman lasten luona: Syyriassa, Irakissa, Libyassa, Nigeriassa, Kongossa, Transnitriassa, Afrikan sarvessa, Mexico City´ssa, Krimillä…
Työurani erään hyvin mielenkiintoisen vaiheen muodosti 1986 Suomessa perustettu kansallinen itsemurhien ehkäisyprojekti. Olin tuon projektin, IMS87, Lapin läänin johtaja.
Projektia johdettiin Kansanterveyslaitokselta (KTL), jossa vetovastuu oli Jouko Lönnqvistillä, psykiatrian professorilla.
Tapasin miehen viime viikon torstaina ja vaihdoimme pari sanaa masennuksen hoidosta ja itsemurhien määrästä, joka projektin suositusten jäljiltä on jäänyt jälkeen ennusteista nyt jo liki kymmentuhannen tragedian verran.
Eli niin paljon vähemmän ihmisiä on oman käden kautta Suomessa kuollut, kun asiaa lähdettiin tutkimalla hankittujen tietojen ohjaamana kohentamaan.
Tuosta asiasta ei media ole isommin kohissut, kun moittimista on niin paljon seksikkäämmin ollut siinä, että vakavaa, kuolemanvakavaa masennusta on lähdetty lääkkein puuduttamaan. Tai kun kelloa on lähdetty kääntämään edes ja takaisin muuallakin kuin Joulupukin konttuurissa.
Kuluneen viikonlopun aikana kelloja käännettiin maailmalla yhden tunnin taaksepäin, koska niiden maaliskuussa tapahtunut kääntäminen eteenpäin ei talvisin säästä päivänvaloa.
Suomessa puhutaan kesäajasta, mutta tietojärjestelmien keskusvalvomoissa Daylight Saving Time (päivänvaloa säästävä aika, DST) on oikeampi ja virallisempi nimitys.
Kesäajasta luopumista ja talviajan siirtämistä pysyvästi vielä tunnilla taaksepäin vaatii liike, jonka johdossa on Kansanterveyslaitoksen (KTL) – nyttemmin Terveydenhuollon laitos, THL – psykiatri-professori, Jouko Lönnqvistin seuraaja.
”Syö säästäen savea, sano sammakko pojalleen”
*
Poikkesin joku vuosi sitten lomamatkallani G:n kaupungissa Tonavan varrella.
Se sijaitsee Baijerissa, lähellä Itävallan rajaa ja Mauthausenin kylää, Ulmin ja Augsburgin paikkeilla.
Poikkeamisen syy on Claudio Magrisin kertomus tohtori Mengelen isän hautajaisista tuossa kaupungissa vajaa 70 vuotta sitten, kun Erkki Liikanen oli 1-vuotias ja minä viisi.
Kertomus löytyy kirjasta Tonava (WSOY 2000, alkup. 1986) sivuilta 96-97. Sen soisi olevan käytettävissämme nyky-Euroopassa kun mietimme oikeistopopulismin uutta tulemista.
Kaupungissa oli turistena silmiinpistävän paljon lapsiperheitä.
Kaupungin holokaustin ja KZ:n sävyttämä maine huomioiden havainto lapsista tuntui jotenkin ristiriitaiselta.
Hotellin respasta syy sitten selvisi.
Tässä Mengelen synnyin- ja koulukaupungissa, Hitlerin ja Wittgensteinin koulukaupungista vain muutaman peninkulman päässä, on maailman suurin erään leikkivälineketjun nimeä kantava huvipuisto.
Kun tänään luen lehdestä, että tuo maailman suurin on kieltänyt maailman toista suurinta kritisoivalta taiteentekijältä (kts HAM, Tennispalatsi, Helsinki) metaforansa käytön omiin taiteellisiin tarkoituksiinsa, en jälleen kerran väitä, että maailma ja sen herraa leikkivä ihminen olisivat yksinkertaisimpia mahdollisia ratkottavia.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1445654058789
Kun nykydekkarissa rosmo potkaisee maihinnousukenkänsä kärjellä sankaria naamaan, asian kirjallinen kuvaus usein käyttää samaa mielikuvaa:
”Hänen hampaansa levisivät pitkin kylmää betonilattiaa kuin valkeat XXXX-palikat”
Tuomas Muraja: ”Suomalainen media suojelee populismia” (Kanava, lokakuu 2015)
Eilinen puheenvuoroni Helsingin Hakaniemen perinteisessä kokoussalissa (rak 1908) kesti 33 minuuttia.
Kuitenkin paikalla olleista muutamasta sadasta oppineesta kovin moni jutteli kanssani puheenvuoroni jälkeen varsin hyväksyvässä ja ymmärtäneessä hengessä. Sana oli minulle vapaa ja se upposi kuin kuuma veitsi voihin.
Onhan se varsin kohottava tunne, kun tietää puhuvansa totta ja huomaa paikallaolijoiden hyväksynnän sekä sanomalleen että tavalleen kertoa tarina.
Tällä kertaa se tapa ja viesti Paasitornin suuressa salissa oli ihmisen sanomisen vapaus 30 000 vuoden saatossa.
Mielessä kouhuu tänä sananvapauden lauantaiksi itse nimeämänäni päivänä tosin uutinen: DELL on tuomassa sanomien kuljettamisen alueelle uutta ajatusta (Big Game Changer), joka lisää oleellisesti niin sanan vapautta kuin järjestelmien mahdollisuutta seurata sanomisiamme.
Ei siinä, että sillä cybersodalla käytännön elämässä isoa merkitystä on.
Kyseessä on median luoma kauhukuva ihan samalla tavalla kuin se osoittaa perussuomalaisia natseksi 1930-luvun alun tyyliin tai asteroidia (”Halloween”) komeetaksi viikon kuluttua lautantaina, juuri sauna-aikaan (17:14 GMT+2).
Sen verran vähän eroa 40 vuoden takaiseen on, että kun pidin saman puheen tuolloin ja käytin samoja kuvia (lappilaisen ja pohjoisen ihmisen kahdeksan vuodenaikaa), oli paikalla 60 kuulijaa, nyt eri sananvapauden sallimin keinoin viesti tavoitti helposti aika lailla isomman yleisön.
Niin, kuvat ovat samat kuin 1975. Ne löytyvät osoitteesta http://www.anttiliikkanen.net,
8 Seasons of Lapland
*
Paitsi omaa sananvapauden päivääni, tänään vietetään Neitsyt Marian (ortodoksit), Patricia-hurrikaanin (Meksiko, El Niño) ja YK:n päivää (liki 200 maailman valtiota).
Työelämän alkutaipaleella muuan lahjakas lääkäriystävä perusti työpaikallani ryhmän ”Credo”.
Kukin vuorollaan me kerroimme ryhmässä miksi minä olen..
Myöhemmin sama ystävä perusti ryhmiä, joissa vuorollaan kerrottiin unia.
Tänään on minulla puoli tuntia aikaa kertoa etupäässä vieraille ihmisille sekä uneni (I have a dream) että credoni (mihin uskon).
Ne ovat eri asia.
Aamun lehdessä kirjoitetaan valmisteilla olevasta elokuvasta, joka kertoo suurten ikäluokkien kahden ihmisen välisestä rakkaudesta.
Syysprissi, Alli Haapasalo.
Äskettäin luin kirjan, joka kertoo sota-ajan kahden suomalaisen rakkaustarinan, Hertta.
Tätä on nyt siis liikkeellä tässä sotaisassa, ympäristötuhoisassa ihmiskunnan arktisessa kolkassa, jossa kaikki on niin hyvin, ettei koskaan ole ollut.
Ja kaikki on niin, että jokainen voi ilmaista syvän pettymyksensä siihen, että kaikki on niin hyvin että se on järkyttävän huonoa.
Aloitan oman credoni tänään sanoilla ”Kuules pikku karhukainen”.
Lopetan sen sanoihin: ”Hän mielipuoli olikin”.
Vuosimiljoonan rakkaustarina ihmisen kaipuusta erämaan yksinäisyyteen ja toisen luo.
Lueskelen tuoretta lehteä, jossa kerrotaan, ettei Pisan torni enää kallistu.
No joo, eipä sitten.
Samassa lehdessä kerrotaan, ettei Lapin erämaissa ole torneja lainkaan. Siksi sinne – ja Pisaan – käy monella tie.
Kallista se on.
Minä puolestani poikkean kirjamessuilla, koska olen aina pitänyt kirjojen lukua aika yksinäisenä asiana. Muita kirjamessuilla poikkeavia on. Tuhansia ja kymmeniä tuhansia.
Jos juuri ennen DST:n loppumista yritän yhtä tuntia pian varakkaampana sivistää itseäni kalliilla, onko siinä sitten väliä, josko torni on kallellaan tai onko torneja ollenkaan.
(DST = Daylight Saving Time, saksalaisten yritys voittaa I ja II maailmansota)
Minun työni Lapin erämaissa helpottui oleellisesti, kun sinne ilmestyi ARP-verkko ja sen tornit, joiden avulla oma turvallisuuteni matkalla potilaan luota potilaan luo lisääntyi ja mahdollisuuteni kysyä kotoa, onko kaikki hyvin, avautui.
Siksi olen sekä Lapin erämaiden että Pisan kävijä elämässäni ollut.
Lisäksi olen aina pitänyt tärkeänä, että kuvissa itsestäni kello näkyy.
Talvella tuntia myöhemmin kuin kesällä.
Eniten kirjoista pidän niistä, joissa leikitään historialla.
Arktinen puskurikapasiteetti 