Lapsen valta vai lastenpsykiatrien?

HS:n Berliinin kirjeenvaihtaja Katarina Baer on tehnyt muutaman aika hyvän jutun toimipaikaltaan (Saksa).

Nyt hän iski kultasuoneen. (HS 31.7. s C2. Koko muu sopulilauma STT:n innoittamana perässä kiltisti hiihtäen; Alma 1.8.: ”70% lapsistamme häiriintyneitä”)

Juuri kun koko Eurooppa on pohtimassa, kuinka diplomaattiperheen vesa tekee massamurhaa, muuan saksalainen lastenpsykiatri (aistikkaasti pukeutunut, parta muodikkaasti ajamatta, Boss´a päällä) keksii, että yli puolet lapsista on norjalaisen potenttiaalisia kohtalotovereita. Toki haluten uutta kirjaansa promovoida, joten HS kuittaa ja julkaisee:

Vie lapselta valta” otsikoi lehti ja hups: koko kasvattajakunta maanosassa on syyllistetty ja susilauma ulvoo: se on oman Ruokolahden jellonansa aD 2011 havainnut.

Missä nyt ovat tuulatammiset, vapputaipaleet ja jarisinkkoset? Miksi keltikangas-järviset ja juhasiltalat vaikenevat? Tai miksi heiltä ei kysytä?

Useampi kuin yksi kollegani ulvoo sutena susien mukana ja toteaa että Winterhoff on niiiin oikeassa, niiiin oikeassa: liian vapaa ja toverillinen kasvatushan se on, joka koulu- ja leirisurmat tekee ja teettää.
Tosin Timo Harakka on (Lapin Kansa 1.8.) sitä mieltä, että tämä norjalainen teko olisi poliittinen (Teekutsut, äärioikeisto jne).

Hoitokin on Michaelilla (ei sentään Schumacher, suomalaisten voittaja F-1-radoilla) valmiina:

Lähde viiden tunnin yksinäiselle kävelylle”.

Milläs lähdet, kun oikean jalan akillesjänne on tulehtunut ja vasen polvi vikoo artroosiaan.

Lukevalta yleisöltä puuttuu kriittinen media ja medialta itsekritiikki.
Myös HS/sunnuntailta.

Näiden kanssa sitä pitää vain elää ja ottaa oppia Kurt Wallanderilta, Stieg Larssonilta, Anna Holtilta (virtuaalihenkilö GW Perssonilta) tai Anne Holtilta (ex ministeri, nyk dekkaristi Oslosta päin).
Ei ehkä Wahlöltä, hän kuitenkin taisi pysyä lestissään.

He muut sen, virtuaali-susikosket, näkevät.
Bisneksen ja syyllisyyden yhteyden.

Psykiatrit ovat syyllisiä.
Tai kirjoittavat liikaa lääkkeitä.

Tai ovat muuten vain niin mengeleä, niin mengeleä (kysykää vaikka Markku Myllykankaalta tai katsokaa tänä aamuna TV-1: ”Hoidetaanko masennusta liikaa lääkkeillä, jotka eivät tehoa?”)

Jonkun pitäisi nyt huomata, että näyttöä psykoterapian tehosta on aika lailla vähemmän ja aika lailla ristiriitaisempana kuin lääkityksestä. Terapia toki on cipramileihin nähden parisataa kertaa kalliimpaa ja vaikeammin saatavissa olevaa.
Terapeutteja tai terapian maksajia ei näet ole, ei tule eikä tilata sitä varmaankin yli 1000-kertaista määrää, jota mm Jorvin sairaalassa venäläis-juutalaisen johdon syyllistämisen ydintarkoituksessa vaaditaan.

Huomenta ja hyvää ramadaa.

On elokuu ja minusta huomaa sen (tosin sukkia en vielä torikahville kelpuuttanut).

Ai jaa: Meksikossa on eilen pidätetty yli 1000 ihmisen murhasta syytetty 33-vuotias.
Kumma ikä!

* * *

Säätytalolla ja Smolnassa on viime päivinä virtuaalisesti ollut tungosta: erään 2500 000 000 000 $:n säästöillä vajettaan paikkaavan maan edeskäyvät ovat olleet siellä – jäljistä päätellen – Kataisen-Heinäluoman opissa ja mentoorissa.

Summahan on samankokoinen (vai oliko siinä tuhannen kertaluokka-ero?) kuin mistä Heinis otti pulttia ja jota Sailas pitää aivan riittämättömänä.

Vähän jäi tosin Snellmaninkadulle virtuaali-tilaakin, koska Perussuomalas…anteeksi Teekutsulaisia ei otettu mukaan toiveiden korttitalon rakentamisessa.

Eivät he tosin halunneetkaan, koska 2011-elokuun new dealin suunnittelua johtaa maahanmuuttajaksi epäilty indonesialais-afrikkalainen, Hawaijilla syntynyt chigagolainen. Ei sovi hommaan, eivain.

Saa nähdä, mitä Harakka (Fi, YLE) asiasta kirjoittaa (tai illalla sanoo).
Onhan Timolla vieraanaan Voimalehden päätoimittaja, joka on kirjoittanut näytelmän ”Eduskunta” (Ryhmäteatteri).

Aasian markkinat joka tapauksessa ovat avanneet nousuun.

+6C, Marjalla tuore ja kuuma kahvi, kuopus pyöräilee vielä viikoksi työelämään (Qstockia viisaampana, elämänsä toisen benji-hypyn kuudella kympillä tehneenä – molemmat jalat pysyivät remeleissä, vaikka Iltasanomat toisin kertoo).

* * *

Kun tämä jokavuotinen lääkäreiden ja lääketehtaiden sekä korruption sekainen demonisointi, yleensä heinä-elokuun vaihteessa, saapuu – paremman puutteessa? – tulee vähän/oikein surullinen olo.

Toisaalta on niin, että on erittäin tärkeätä, että nuoret lääkärit ottavat tuosta opikseen ja kokeilevat lääkkeetöntä masennuksen, skitsofrenian ja syövän hoitoa (lähde: Martti Siirala, Jukka Kemppisen mukaan).

Samat nimet siellä joka kerta löytyvät: Myllykangas, Rajaniemi, Elina X, Pekka Sauri ja syytettyinä vähän eri tavoin ovat psykiatrit, gynekologit, kohta myös varmuudella keuhkolääkärit (astma, homepöly jne).

Itse olin polttopisteessä Mirja Pyykön ohjelmassa siinä määrin onnistuneesti 1990-luvulla, että lääketehdas osti Pyyköltä ohjelman ja jakoi sitä psykiatreille muun krääsän ohella.

Mea culpa, mea maxima culpa

tai

Facta loquuntur

* * *

PS

Muistakaa ihmeessä katsoa tänä iltana Harakan ”kirja-ja-raha”-show.

Harakassa on oikeastaan vain yksi iso vika: hänen kakkulansa osoittavat, että hän haluaa kuulua sellaiseen stadilaiseen älymystöön, johon hän ei kuulu.

Rauta-aika- tai Mental Finland-tuotantoihin nimittäin tuo kiiltävän perään räkättävä lintumies ei ihan – vielä – yllä.

Susanna Kuparinen on nimittäin todellista hesalaista räyhä-älymystöä parhaimmillaan eikä siihen älyyn taida tehota sen paremmin Harakka kuin Kortelaisen herttainen Annakaan (TV-1, 21:30: Kymmenen kirjaa rahasta).

Mainokset

Ruhe Sanft

Sunnuntaiaamuna voi miettiä hiukan vapaammin: lepopäivä.

Vaikkapa sitä saa miettiä, mitä tapahtuu Mozartin edellytyksillä syntyvälle ihmiselle jos hän syntyy tänään?

Koska katselen aikaa aina vain useammin taaksepäin, mietin sitä, mitä tapahtuu tällaiselle perässähiihtäjälle siinä vaiheessa, jossa Zeide-ooppera jäi Mozartilta kesken, mutta Ruhe Zanft (Ruhe sanft), eräs oopperan aarioista, jo on kirjoitettu.

* * *

Aamu on syksyisen holotna, vaikka kääntyykin tästä lämpöiseksi päiväksi.

Utsjoella aurinko laskee tänään kahdesti.

Niin sille sopiikin, auringolle.

Aku- ja Roope-Ankat leikkivät maailmantaloudella, ikäänkuin se olisi heidän vallassaan. Virtuaali-olennot. Edustajainhuone ja kongressi.

Ans kattoo ny…

* * *

Kun paljon bloganneet tapaavat, keskustelu kääntyy blogaajien havaitsemiin oheis-ilmiöihin.

Yksi niistä on kyttääminen (seuraaminen, stalking).

Ilmiö on lähes kaikille runsaasti kirjoittaville tuttu.

Joku sivujen vieraista ryhtyy kulkemaan kirjoittajan jalanjäljissä, siirtyy välillä sivustaan ja – olipa missä tahansa – ampuilee piilujaan kirjoittajan selkään, kylkeen, mutta ei koskaan katse-etäisyydellä eli edestä.

Nämä stalkkarit eivät kohtaa seurattavaansa kuin virtuaalisesti.

He ovat vaarallisia vasta, jos virtuaalikohtaamisesta siirrytään oikeasti samaan kehään.

Kahdesti arktiselle puskurikapasitoijalle näin on käynyt, mutta kummallakin kerralla turvaverkko yhteiskunnassamme kohdallani toimi ja tilanteet ovat lopullisesti poissa pöydältä.

Yksi stalking on vielä havaintopiirissäni, mutta pelkoa IRL kohtaamisesta ei juurikaan ole: peninkulmia välissä lienee riittävästi.

Siiralan perusajatus oli hyvin yksinkertainen: koettu vääryys ja kärsitty väkivalta sairastuttavat mielen”. (Jukka Kemppinen, 31.7. 2011)

* * *

Annanpa sunnuntain siis rauhassa pyöriä akselinsa ympäri kerran, Nuorgamissa ja Kaamasmukassa vähän toistakin.

huomenta

* * *

Odotellassani sunnuntai-Hesarin kolahtamista postilaatikkoon selaan kesän lukemattomien lehtien pinoa.

Joukossa on pari Aku Ankka – lehteä (juhannuksen seutuvilta, N:o 25 ja 26.

Aku, Roope ja veljenpojat seikkailevat Tallinnassa ja Turussa (Hankala hansamatka).

Primus, prixus, presto

* * *

Päivän mediasta löytyi mietityttävä leike, jonka soisin tulevan keskustelun piiriin (odotan erityisesti Liisa Keltikangas-Järvisen, Juha Siltalan, Jari Sinkkosen, Tuula Tammisen ja Vappu Taipaleen, mutta en Jari Sarasvuon tai Pekka Saurin kantoja):

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lastenpsykiatri+Valta+perheiss%C3%A4+siirtynyt+lapsille/1135268187222/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

* * *

Björn Weckströmin – Radio Yle 1:n viikon taiteilija – kannanotot ja syvä viisaus on sen mittaista, että vahva suositus on hänen haastattelunsa etsimiseen vaikkapa Yle/Areenalta.

Narcissos, Ikaros, mutta myös muutama muu palava pensas saa jatkumonsa aina Oslon saarelle asti.

Kullan hinta on nyt niin korkealla, että sanojen paino oikeastaan vain lisääntyy.

* * *

Olen pitkin kesää seurannut TV-1 uusintaa sarjasta Uudisraivaaja.

Ensi esittämisellä jäi minulta jokunen osa väliin (2006), joten osin tarinan käsittely on aivan uutta.

Tunnelma ruudun tällä puolella on varsin tiukka ja ahdistava: todella ja fiktiolla on aika vähän eroa siltä osin kuin viimeiset kymmenet vuodet ovat ”opettaneet”.

Vielä kaksi sunnuntaita ja asia on paketissa, mutta syntyneet tunnelmat eivät ihan äkkiä paketoidu.

Ehkä on syytä palata asiaan.

Arkeen siirryn aamulla, mutta vielä kolmen päivän ”järjestelyvaralla”.
Torstaina Sodankylään ja sorvin ääreen.

Lavatanssit

Vaikka ”minä-olen-liikkanen”- kööri onkin edustettuna Qstock-festivaaleilla (Oulu), perheen johto/vanhemmisto jämähti odottamaan kesäloman loppua (3-5 päivää jäljellä) syvän maaseudun punaniskaiseen rauhaan.

Perjantai-ilta meillä muilla näin ollen päättyikin lavatansseihin.

Huono musiikki, humalainen yleisö ja paljon adrenaliinia (testosteronia) ilmassa.

Lavan laidalla keskustelu kävi ihmiskauppaan (kts myös Lapin Kansa 30.7., s A21: ”Uusi tyttö”).

Ihmiskaupan kohteena ovat paitsi kaukoidän ”tytöt”, myös kehitys-Suomen ”pojat”.

Suomi-”pojilta” viedään kaukomaan sukujen, perheiden sekä mafioiden toimesta omaisuus, terveys ja itsekunnioitus, naisilta taas kaikki se, mikä naisessa on vaalimisen arvoista.

Ei ole win-win vaan loose-loose.

Huomautan, ettei lavalla ollut yhtään kaukoidän tai Afrikan sarven edustajaa (miestä saati naista), koska näillä lavoilla haisee adrenaliini ja testosteroni (myös naisilla) ja kohteina ovat auliit keski-ikäiset itseään ilmaiseksi tarjoavat.

Ja ilmaiseksi ottavat.

* * *

Nyt sitten: huomenta.
Tänään on Vanuatun kansallispäivä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanuatu

Sinne on ehkä tehtävä toivioretki?

Ja heti perään on valitettavasti todettava, että korjaus Lapin Kansan (Aamulehti ja Alman maakuntalehdet, josta STT:n kautta koko sopulilaumaan, jolla ennenkuulumattoman vilkas syysvaellus alkoi) juttuun syyntakeisuudesta olisi niin pitkä ja koukeroinen, että riittänee, että ”johan on ollut ammattitaidoton – tai liian kiireinen/laiska/osaamaton – toimittaja, kun on saanut yhteen juttuun niin monta virhettä ja aukkoa mahdutettua”.

Olisin sen verran odottanut, että faktat olisivat olleet oikein ja Norjan lainsäädäntö tässä asiassa olisi kerrottu. Oikein sittenkin.

Mutku ei niin ei.

Saman stakeholder-tuottamon toinen aviisi edes yrittää:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072914134950_ul.shtml

* * *

Lauantain aamupäivä kuluu puuroa keittäessä ja silmälaseja ostaessa (puuro neloselle, kakkulat ICE:lle).

Kilpailevat firmat (4) tuottavat hintahaarukan 380-1000 € (samasta asiasta siis joko Skoda-farkku tai Mersun Cross-country).

Puuroa tarvitsee keittää vain 20 minuuttia, kun se tulee yhdelle.

Heinäkuun lopussa, mätäkuun pyörteissä, on kostean lämmintä elää ja maailmaa tarkistella.

Tendoneus achilleus on edelleen katkeamatta (jos se sen tekee, paukahdus kuulema saa Karhukoplan liikkeelle).

Kipeätä tekee, anyhow.

* * *

Aamun lehdessä (Lapin Kansa, s O3) Heikki J. Hyvärinen pohtii ILO 169 – asiakirjan ratifiointia (Suomi ja Ruotsi valmistelevat asiaa yhdessä ja asia on nykyhallituksen ohjelmassa).
Taas on Lappi kohta ”maailmankartalla”, edukseen?
Tuskin.

Mutta jos tilannetta siirretään nykypäivään, on vastassa hämääviä asioita.
Modern Warfare 2 – peli eräällä oslolaisella saarella ja kaupungin hallintokeskustassa noudattaa logiikkaansa.
Pelin logiikkaa.
”Rentouttavaa”, kertoo Ilta-Sanomat 30.7., s 27.
”Hän ei ollut koskaan vihainen” kuvaa pelikaveri (World of Warcraft).

”Sairaalloiset narsistit haluavat ylivertaisuuden kokemuksia ja etsivät niitä suureellisista fantarisioista” (Lauerma, sama artikkeli).

* * *

Taidan tyytyä edelleen ”Hyväntahtoiset”-versioon asiassa.
Ja sen ”deus ex machina”-ratkaisuun.
Se on samansuuntainen kuin suosikkini Gogolin ”Nenä”.

Erityisesti tyydyn tuohon siksi, että

1) uudet tutkimukset ovat näyttäneet, että läntisen kulttuurin väestöissä narsististen psykopaattien määrä on jopa 40% väestöstä, jolloin

2) jokainen rauhan ajan massatuhoaminen osuu liki puolen väestöstä omaan sieluun (”olisinko toiminut toisin”)

3) kun paha tulee liian lähelle, se vaientaa sekä itsekritiikin että kyvyn nähdä ”pirun naurua”

DSM V (5. diagnostis-tilastollinen käsikirja) on uusi, lähiaikoina kehittyneessä maailmassa käyttöön tuleva psyykisten häiriöiden diagnostinen käsikirja.

Siinä ei enää ole ”narsistinen persoonallisuushäiriö”-käsitettä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuush%C3%A4iri%C3%B6

Siinä on viisi persoonallisuuden rakennevauriota:

Antisocial/Psychopathic, Avoidant, Borderline, Obsessive-Compulsive, and Schizotypal types

Toisella tavoin ilmaistuna kuutta tapaa toimia arvioidaan:

Negative Emotionality, Introversion, Antagonism, Disinhibition, Compulsivity and Schizotypy.

Nyt: lukekaa Ilta-Sanomat, 30.7., s 27.

Ja mietiskelkää hetki.

Saunailta &

Lauantain toivotut levyt

Heinäkuu alkaa loppua.

Se loppui eilen, Islam ei lopu

Tämän vuoden kesäloma on ollut lyhyt ja vajaa.

Enemmän kuin vuosikymmeniin on loma koostunut erilaisista työ”päätä” käynnissä pitävistä asioista.

Olipa kyse sitten erikoislääkärin tai poliitikon vastuista (jälkimmäisiäkin voi kantaa vaivalla tilanteessa, jossa narsismi on jo aikapäiviä jäänyt sivuun/taakse, mutta vastuu ei).

Eilen kuitenkin loma loppui tältä kesältä kokonansa ja työt alkoivat.

Siis sekä politiikassa että erityisesti erikoislääkärinä.

Työpaikalle menoon se loppui ja tänään toiselle työpaikalle.

* * *

Eräs mustavalkoisessa pystyraitaisessa Maripaidassa itseään hoikempana peilissä näkevä viisikymppinen melskasi eilen mediassa ”minäkö tyhmä, nyt en oikein ymmärtänyt” ja kesäterässä oleva media juoksi kuin vain tällaisena hyvänä myyrä- ja sopulivuonna voi.

Onneksi on Kemppinen (http://kemppinen.blogspot.com/), joka nosti keskiviikkona Halla-ahon rinnalle Linkolan.

Ja antaa Ekille sekä Arhikselle huutia tänään.

Linkola on se jeppe, joka hakkaa nauloja puihin ja ihmisiin (kristuksiin), joita hän ”rakastaa” ja rääkkää kaloja, joilla on tunteet.

Kun Linkola hiljattain liittyi kirkkoon ja Soini Eduskuntaan, minulle tuli apea mieli.

Nämä saatanan tunarit eivät lakkaa käyttämästä noita köyhän ihmisen toivon laitoksia omiin ”silkkoa sisältä” tarkoituksiinsa.

Mites se menikään: tavallinen kansa luottaa poliisiin, mutta ei luonnonsuojelijoihin.

* * *

Olen siis työssä tänäänkin.

Lääkärin työssä.

Poliitikkona teen sen verran, että käyn huolella läpi sen, mitä syksystä voi suoritella ja mitä suunnitella. Sodankylä, Inari, Berliini, Potzdan, Bryssel, Kuusamo, Helsinki, Malmö…

Poliitikkona huomautan, että kaikenlaiset työssäuupumispuheet vähenevät rajusti, jos se, mitä aavistan, toteutuu.

Tähän maailmaan, maanosaan, maahan, maakuntaan ja kaupunkiin on ehkä tuloillaan sellainen haipakka, että ihan ruoka- ja asumiskulujenkin kokoon riipiminen tulee tekemään tiukkaa. Hoitajista ei sitten enää tule invataksin kuljettajia, kun ei ole maksajaa invataksin kyyteihin.

Silloin ei uuvuta työssä vaan toivotaan työnantajia, joilla on rahaa maksaa työstä leipää ja sen päälle särvintä ja pistää jotain eläkkeen varalle sellaisiin rahastoihin, jotka juuri nyt meinaavat Ameriikoissa palaa kerralla pohjiinsa.

Kuka eli Koni- ja Läski-kapinan aikohin, tietää.
Kuka eli 1939-44, tietää.
Kuka eli 1992-96 aikaan, tietää.

Kello on tulossa kuusi, joten huomenta, vieraani.

Aamuhartaudessa koleaääninen nainen toteaa, ettei ihmisen ole mahdollista mennä neulansilmän läpi – eikä kamelin.

Mutta ainahan sitä voi laajentaa. Sitä neulansilmää.

Ei tosin ihminen, mutta Jumala ja langankuljettaja sellaiseen pystyvät.

* * *

Pääkaupuntin lehti näyttää koko lomani ajan melskanneen masennuksesta ja unettomuudesta. ”Väärin sammutettu”, kertovat lehden välityksellä kaikenmaailman tsykoloogit (Sauri kärkenään, totta kai).

Mutta lehti ei jätä asiaa tähänkään, peijakas:

Se on tappanut Miskan (16v), mutta pitää pisimpään elänyttä Manua (liki 88v) edelleen mukana ja matkassa (pisimpään elänyt presidentti).

No, elossa on lehden mukaan myös Miskan isoveli Rontti (17v), pisimpään elänyt presidentin ”seurallinen”.

(lähde: tweet)

* * *

Luen 1.8.-8.8. TIME-lehden Summer Journey Issue´a aamukahvilla:

Travels through Islam”.

Sivukaupalla (ss 28-89) lehti käy läpi koko sen maailman, jota halla-ahot & al pelkäävät kauhutekoihin ja -tuntemuksiin asti.

Lehden lukeminen ei paljoa hyvää mieltä tee, mutta se antaa tietoa siitä, mitä tuossa maailmanmahdissa (ainakin mitä tulee kauhun ja ennakkoluulojen herättämiseen) muun muassa tapahtuu.

Niille, joilla on kielitaitoa, kykyä katsella kuvia ja halua sulattaa sieluunsa tietoa vieraista asioista, lehti tältä osin on MUST!

Siis vakava lukusuositus!

* * *

Kun Myyrmannissa räjähti, sanoi eräs oppinut ystäväni: ”Yksi”
Kun Jokelassa ammuttiin, sama ihminen sanoi: ”Kaksi”
Kun Kauhajoella, sanoi hän: ”Ja kolme”.

Ilmiö on aiemminkin – sananlaskuja myöten – tuttu.
Valitettavasti.

Kello käy, kuutti hoitaa

Ehtoo-ekstra (klo 18 jälkeen):

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää.

1) Jussi, olet hoitanut leiviskääsi tavalla, joka ansaitsee vilpittömän ihailuni. Hoivaat ja välität, vaikka ”släkten är värst”.
Läheisiäsi ja siinä sivussa satoja muita – perinteiden mukaisesti. Kiitos!
(Jussi, s 1948, on sukulaiseni, jollaisia kehtaisi kenelle tahansa toivoa)

2) Rune, olet jaksanut jouluisin pysähtyä Simon ja Inkerin tykö ja sytyttää kynttilän. Se on kunnianosoitus 1940-50-luvuille ja vieläpä tavalla, jossa omaa ei pyydetä vaan muistoa kunnioitetaan. Kiitos!
(Rune, s 1945, on päälärin kokoisesta ollut väärti ja sellaisena pysyy)

3) Matti, olet Volkkarikuskeista eräs parhaita, jos et paras. Kiitos!
(Matti, s 1948, on eräs minulle kiistanlaisimpia simvastatiinin popsijoita, joita maa Pietari-Kouvola-akselilla, sikäli kuin tiedän, päällään kantaa)

* * *

Ja sitten siirrytään takaisin torstai-aamuun:

Kello vuodelta 1900 käy taas.
Mekaaninen, kahdesta kohden vedetty (viisarit, kongi).

Huomenta.

Japanissa suurimittaisen inhimillisen ydin- ja tsunamikatastrofin hoitoon on kehitetty hoitorobotti, jonka kehittäjä taitaa tuntea Junnu Vainion tuotannon:

Vanhoja poikia viiksekkäitä, mies sekä hylje, kumpikin on”.

Kuutin tapainen keinoälyllä varustettu ulvahtelija-pehmolelu hoitaa kodittomia, omaisuutensa ja omaisensa menettäneitä. Paro on keinoelikon nimi.

On ehkä syytä minun uudelleen pohtia, kannattaako 8. elokuuta palata työpaikalle.

Sen sijaan voisin tilata poliklinikalleni Japanista muutaman ”Paro”´n.

”Saimaan saaressa pienoinen torppa…”

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/07/robottihylkeet_antavat_terapia-apua_japanin_evakuoiduille_2752209.html

* * *

Luin iltayöstä loma-ajan lehdet, ne kotiin kannetut.

Eipä tullut mieleen yhtään huomautusta.

No, kaksi sentään:

1) Metallica konsertoi Ylläksellä 2012 (Lapin Kansa 28.7.)

2) Aki Kaurismäki olettaa, että tiu on tasaluku eli 20. (Suomen Kuvalehti 8.7. s 29: ”On hyvä hetki lopettaa, koska kaksikymmentä on pyöreä luku. Tiu elokuvia”)

Elämä siis jatkuu – ja kello käy.

Sää on harmaa, utuinen, +15C ja Marjatan munkit kuumia.

* * *

Honkavuori ja se toinen kokoomuslainen haluavat siirtää Helsingin kauppatorin Vanhan ylioppilastalon ja Stockmanin väliseen kolmioon (Kolmen sepän patsaan paikalle).
(Lapin Kansa 28.8., s 1)

Useampi kokenut psykiatri on Honkavuoren ja sen toisen kokoomuslaisen tavoin lähtenyt siirtämään toria keskustaan: tekemään diagnoosia Brevik-nimisestä, toistaiseksi virtuaalitason hahmosta.

Ei kannattaisi.

Mielentilatutkimus kestää viikkoja ja sitä tekee huipputiimi asianmukaisesti varustetussa sairaalassa tutkittavan ollessa oikeuden määräyksestä tarkkailussa sisällä 24 h/pv, 7 pv/vko.

Antaisivat nyt päivystävät dosentit prosessin kulkea ja odottaisivat tuloksia.

Paavo Väyrynenkin on samaa mieltä: ”Niinistöä ei valita presidentiksi, mutta demarien tuella minut valitaan” (Yle Radio 1 28.7. klo 08:45).

Eikä häntäkään kukaan professori tai dosentti syytä psykopaatiksi tai psykoottiseksi.

”Paavo on Paavo vaikka voissa paistas!”

* * *

Hyvin raskain mielin (ja BMI/max keholla) laitan vieraitteni pohdintaan oheisen medisiinapläjäyksen, jonka rivien välistä luen, että kuusi kantajaa pääsee helpommalla, jos suuret ikäluokat pläjäyksen viestin ottavat todesta (mie en tosin taida ottaa?):

Tietoisesti painoaan pudottavilla ikäihmisillä ei näytä olevan kohonnutta kuoleman vaaraa, käy ilmi tuoreesta the American Journal of Clinical Nutrition – lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Iäkkäiden laihtumista on pidetty vaarallisena, sillä eräissä seurantatutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että tahaton laihtuminen saattaisi ennakoida vanhuksen kuolemaa. Tahaton laihtuminen voi olla merkki esimerkiksi syövän, dementian tai ruuansulatuskanavan sairauksista.

Yhdysvaltalaistutkijat halusivatkin kartoittaa, miten tarkoituksellinen painon pudottaminen on yhteydessä iäkkäiden kuolleisuuteen. Tutkimuksessa hyödynnettiin aikaisemman satunnaistetun tutkimuksen aineistoa, johon oli osallistunut lähes 600 ylipainoista 62-70-vuotiasta miestä ja naista. Puolet tutkimukseen osallistuneista kuului painonpudotusryhmään ja he laihduttivat keskimäärin neljä kiloa. Vertailuryhmään satunnaistetut laihtuivat vastaavasti vajaan kilon.

Kahdentoista seurantavuoden aikana ryhmäläisten kuolleisuudessa ei todettu merkitsevää eroa. Tutkijoiden mukaan nyt saatujen tulosten perusteella ainakaan kohtuullisesta laihduttamisesta ei näyttäisi olevan vaaraa ylipainoisille iäkkäille. Tutkijat toteavat, että tulokset tulisi kuitenkin varmentaa vielä uusissa tutkimuksissa, johon osallistuisi vieläkin vanhempia miehiä ja naisia.

* * *

Jos ei Hesari tule mökille eikä digilehteäkään ole käytössä, tässä olisi sitten luettavaa iltapuhteelle:

Norjalainen kirjailija Jo Nesbø:

Muutama päivä sitten, ennen Utøyan ja hallitusrakennusten tapahtumia, juttelin erään ystäväni kanssa siitä, kuinka ne kulkevat käsi kädessä: elämisen ilo ja suru kaiken muuttuvaisuudesta.

Kuinka valoisinkaan tulevaisuus ei voi täysin korvata sitä tosiasiaa, että mikään tie ei johda takaisin menneeseen. Takaisin lapsuuden viattomuuteen. Ensirakkauteen. Kesän tuoksuihin. Siihen tunteeseen, kun hikiseen selkään takertunut heinänkorsi kutittaa, ja hyppäät rantakalliolta norjalaisen vuonon jääkylmien sulamisvesien syleilyyn, ja suolan ja jäätikön maut täyttävät nenän ja suun.

Mikään ei tuo takaisin sitä hetkeä kun seitsemäntoistavuotiaana seisoin kymmenen frangia taskussani Cannesin satamassa ja seurasin, kuinka kaksi typeriin valkoisiin univormuihin pukeutunutta aikuista miestä souti naisen ja hänen villakoiransa ja luottokorttinsa huvijahdista rantaan, ja tajusin, että se tasa-arvoinen yhteiskunta, josta tulin, onkin poikkeus eikä sääntö.

Tai kun silmät pyöreinä katselin jonkin toisen maan eduskuntarakennusta, jota turvasivat aseistautuneet vartijat, ja näky sai minut pudistamaan päätä voimattomuuden ja omahyväisyyden sekaisin tuntein: tuo on tarpeetonta minun kotimaassani.

Sillä minä tulin maasta, jossa pelko toisiamme kohtaan ei vielä ollut saanut jalansijaa, maasta, josta saattoi lähteä kolmeksi kuukaudeksi matkalle läpi kahden vallankaappauksen, yhden nälänhädän, yhden kouluammunnan, kahden attentaatin ja yhden tsunamin, ja sitten palata kotiin huomatakseen päivän lehdistä, että vain ristisanatehtävä oli muuttunut.

Tässä maassa hyvinvoinnin takasi 70-luvulla löydetty öljy, ja poliittinen kenttä oli lyöty lukkoon toisen maailmansodan jälkeen. Yhteiskunnassa vallitsi konsensus, keskusteluissa keskityttiin enimmäkseen löytämään oikeat tavat niiden tavoitteiden saavuttamiseksi, joista oltiin yhtä mieltä niin oikealla kuin vasemmallakin.

Tämä maa katsoo voivansa parhaiten pysyttelemällä omillaan. Se ei mennyt mukaan Euroopan unioniin, johon useimmat pienet maat haluavat kuulua ja antaisivat vaikka oikean kätensä päästääkseen jäseniksi.

Ideologisia keskusteluja syntyy vasta kun ihmiset joutuvat kohtaamaan ympäröivän maailman, kun kansa, jolla lähes 1970-luvulle asti oli yhteinen etninen ja kulttuurinen tausta, joutuu ottamaan kantaa siihen, saavatko heidän uudet maanmiehensä pukeutua hijabiin ja rakentaa moskeijoita tai pitäisikö maan lähettää sotilaita Afganistaniin ja Libyaan.

Silti norjalaisten omakuva ennen 22. 7. 2011 oli neitseellinen: Norjan luontoon ei ollut ihmiskäsi koskenut, ja yhteiskunta oli sivistyksen sairauksista vapaa.

Tämä on tietenkin liioittelua, ja vastakkaista todistusaineistoa on riittämiin, mutta silti.

Kesäkuussa Norjan pääministeri Jens Stoltenberg, eräs yhteinen ystävämme ja allekirjoittanut pyöräilivät halki Oslon katujen matkalla kiipeilemään metsäisellä vuorella, joka sekin sijaitsee tämän pienen suurkaupungin rajojen sisällä. Muutaman metrin päässä meitä seurasi kaksi henkivartijaa, pyörillä hekin.

Pysähtyessämme punaisiin valoihin pääministerin viereen ajaa auto sivuikkuna auki. Miesääni puhuttelee häntä nimeltä. ”Jens!”

Norjalaisten tapa puhua johtajistaan ja puhutella ylintä johtoaan etunimellä on tasa-arvoon pohjautuva perinne, jota olen jo aikaa sitten lakannut hämmästelemästä.

”Täällä on pikkumies, jonka mielestä meidän pitää tervehtiä sinua.”

Jens Stoltenberg hymyilee ja tervehtii matkustajanpaikalla istuvaa poikaa kädestä. ”Hei, minä olen Jens.”

Pääministeri pyöräilykypärä päässään. Turvavöissä istuva pikkupoika. Molemmat ovat pysähtyneet punaisiin valoihin. Henkivartijat ovat pysähtyneet kunnioittavan matkan päähän. Hekin hymyilevät.

Kuvasta henkii turvallisuus ja molemminpuolinen luottamus. Arkipäiväinen, itsestään selvä norjalainen idylli. Se oli meidän mielestämme normaalia. Mikä siinä olisi voinut mennä väärin? Meillä oli kypärät, turvavyöt ja liikennesäännöt, joita kaikki noudattivat.

Tietenkin jokin meni väärin. Aina on jotain, mikä voi mennä väärin.

Hiihdon MM-kisat järjestettiin helmikuussa Oslossa. Norjalaisten urheilijoiden panos oli mahtava, ja joka ilta yli satatuhatta innostunutta ja riehakasta norjalaista kokoontui Oslon keskustaan juhlistamaan mitalien jakoa. Samalle paikalle kokoontui 25. heinäkuuta 150 000 Oslon 600 000 asukkaasta, tällä kertaa surun merkeissä.

Kontrasti oli koskettava, kuten olivat myös yhtäläisyydet.

Molemmat tapahtumat ilmaisevat odottamatonta tunteiden voimaa ihmisissä, joille itsehillintä on kansallinen hyve ja joille ”pitää päänsä kylmänä” kuuluu vakiosanastoon, toisin kuin ”pitää sydän lämpimänä”.

Jopa meihin, jotka automaattisesti tunnemme vastenmielisyyttä kansallista itsetunnon kohotusta, lippua, suuria sanoja ja ihmismassojen ilon- ja surunilmauksia kohtaan, tekee lähtemättömän vaikutuksen se, kun ihmiset näyttävät, kuinka jollakin todella on merkitystä: perinnöksi saamamme yhteiskunnan ajatuksilla ja aatteilla, joita pidämme itsestäänselvyytenä.

Toki kyse on symbolisista teoista, jotka eivät maksa yksilölle paljoakaan, mutta ne puhuvat enemmän kuin sanat. Ne sanovat, että me emme halua kenenkään riistävän meiltä turvallisuutta ja luottamusta. Me emme halua hävitä taistoa pelkoa vastaan.

Tahto on olemassa.

Kuitenkaan emme saa mennyttä takaisin.

Eilen kuulin miesäänen huutavan ja raivoavan torilla. Ennen heinäkuun 22. päivää olisin automaattisesti halunnut kääntyä, ehkä mennä lähemmäksi. Ehkä kyseessä oli jokin mielenkiintoinen kiista, johon – järkiperäisesti perehdyttyäni riidan argumentteihin – olisin voinut ottaa kantaa.

Tai ehkä siellä olisi jopa ollut nainen, jota minä ja väistämättä myös joku toinen ohikulkija olisimme voineet puolustaa.

Mutta nyt automaattinen reaktioni oli katsoa tytärtäni, varmistaa että hän oli turvassa ja että hän tarvittaessa pääsisi pakoon.

Tämä uusi reaktio tulee toivottavasti ajan myötä hälvenemään. Yhdestä olen kuitenkin varma: se ei koskaan, koskaan, häviä kokonaan.

Tuo päivämäärä, 22. heinäkuuta, tulee eteemme joka vuosi, niin kauan kuin elämme, ja elossa oleville norjalaisille se muistuttaa, että mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä, vaikka meillä onkin kypärät ja turvavyöt.

Pommiräjähdyksen jälkeen – minäkin tunsin tärähdyksen omalla asuinalueellani Oslossa – ja uutisten alettua tulvia Utøyan ampumisista kysyin tyttäreltäni, oliko hän peloissaan. Hän vastasi minulle lainaten omia sanojani: ”Olen. Mutta jos ei pelkää, ei voi olla rohkeakaan.”

Vaikka tietä takaisin ei olekaan, takaisin täydelliseen, tiedostamattomaan ja lapsenomaiseen pelottomuuteen, tie johtaa meitä kuitenkin eteenpäin. Olemaan rohkeita. Jatkamaan kuten ennenkin. Kääntämään toisen posken ja kysymään: ”Eikö sinulla ollut muuta sanottavaa?”

Ja kieltäytymään antamasta pelon määritellä sitä, miten me jatkamme yhteiskuntamme rakentamista.

Helikopteri

Eilen kotimatka edistyi muutaman peninkulman, kunnes tuli vastaan helikopteri ja varmaankin maan onnettomuusalttein tienpätkä (taidekeskus Salmela).

Matkueelle ei tullut vahinkoa siitä, että autoimme väärin, mutta hyvä mieli siitä, että sentään autoimme. Riitta voi hyvin ja Audi on korjaamolla.

Luonto ei kärsinyt siitä, että salamoi ja satoi runsaasti, mutta sauna ei lämmennyt saati sopinut; loistalias venäläinen keittiö takasi illan.

Helikopterin roottorin varjossa kuuntelen, kuinka venäläinen media (vai onko se mafia?) syyttää EU:n tärkeintä asiaa (4 vapautta) liki tappavaksi vaaraksi: niinkuin Venäjällä ei kukaan kuolisi terrorismin seurauksena, olipa liberaalia tai ei, niinkuin ei olekaan.

Tästä on hyvä jatkaa, jälkiviisaiden maassa, jossa tiet ovat leveitä, liikenne kapeata.

Kun lopulta olemme napapiirillä, lupaan kertoa pikimiten.

Sitä ennen: herätkää, unikeot! (vieläkään ei Arajärveä heitetty Naantalin vierasveneiden satama-altaaseen, vaikka aikaa olisi ollut 12 vuotta).
Nyt se on myöhäistä, mutta kokeilkaa ensi vuonna Jaakkoa (Suomen seuraava presidentti).

Huomenta

* * *

Illalla 19:45 olen Napapiirillä ja kerron, koska lupasin kertoa.

Sininen, lasikuituinen laukku odottaa työhuoneessa matkaa Firenzeen: turhaan, mie tulin jo pois.

Korkeanpaikan leiri, kolme viikkoa, tältä kesältä on ohi.

Leirillä vapaat radikaalit sielussa lisääntyvät (vähän samoin kuin hiihtäjillä ja pitkän matkan juoksijoilla joko ”alppimajassa” tai ylängöillä).

Vapaiden radikaalien lisääntymisen huomaa V-käyrän nousemisesta. Se törmäsikin tällä kertaa kattoon (lasikattoon?).

Nyt alkaa sitten lisääntyneiden vapaiden radikaalien (siis kattoon kohonneen v-käyrän) hyödyntäminen.

Kun city´een ajaessa huomaan Pöyliönvaaran laidan ”karamellin”, käyrää heti tarvitaankin. Tietohallinto asettautuu kupariseen faraday´n häkkiin, jovain!
Nyt kupari kiiltää vielä punakeltaisena, mutta vuodessa se on jo tumman vihertävä, jos kirkon katon muutoksista mitään voi päätellä: ei kaikki ole siis karkkia joka kiiltää, silkkoa sisältä?

Eli:

Aloitan aklimatisoitumisen.

Kiitos seurastanne, vieraani viimeisten kolmen viikon aikana.
Toivottavasti Toscana virkisti!???!

Saftrak: Laskujen aika

Edessä on uunituore Kouvolan Sanomat, takana keskustelujen ilta.

Taidan lähteä torille, pappaparkkiin.

Jos siellä tiedettäisiin paremmin.

Kerron sitten.

Huomenta.

* * *

Kouvolan Sanomat, Erkon omistama ”Piski”, pohtii pääkirjoituksessaan Kouvolan museon rikkinäisiä museoesineitä. ”Kolhiintunutkin esine on kouriintuntuva viesti”.

Muut mediat pohtivat Norjan viestiä.

No, katsotaanpas tätä pappaparkkia: ”Kolhiintunut esine” = pappa.
Sillä ei ole oikeastaan mitään tekoa ja lisäksi se on aika ruma.

Ylipainoinen, huonosti pukeutuva, besserwiser-henkeä säteilevä kyyninen ja dementoituva ukonrehjake esteettisesti vaativassa kulttuurimaisemassa on kauhistus, jovain. Joskaan ei tunne syyllisyyttä vaan ikäihmisen häpeää – olemassaolostaan.
Ainakin hiukan, ainakin joskus.

Museoon?
Ei.

Jätän asian kehittelyn vieraideni mielikuvitukseen ja jatkan osaltani siitä kirjoittamatta.
Hassunkurista, sikakallista estetiikkaa, tulkitsee keskustelutoverini.

Ryhdyn saftrakille.

* * *

Piskissä kirjoittaa myös muuan Tossavainen (Reijo), Kouvolan pettänyt perussuomalainen journalisti-kansanedustaja.
Hän, tapansa mukaan (kts US-blogit) on narsistisen pettynyt kaikkeen, joka ei ole samaa mieltä hänen kanssaan.
Lapissa on tossavaisille tapana sanoa:

”Ainakin saha puoltaa!”

Ryhdymme valmistautumaan huomisaamuiseen unikeonpäivään, jonka valkenemista seuraamme Riipanlammella, jossakin eteläsavolaisessa kumpuilevassa poutamaisemassa.

Jos aihetta tulee, kerron sitten tai kerron myöhemmin (viimeistään kait torstaiaamuna, jolloin herään Rovaniemelle Marjatan torikahville.

Nollawood

Aamusta auton ikkunat ovat kuurassa ja olen jo kaivamassa jääskraappaa Pösön peräkontista ennenkuin huomaan, että kyseessä on mätäkuun aamukaste.
Vielä.
Hetken. (löydän jääskraapan ja panen merkille, missä se on: vastaista varten).

Kun matkalla aamukahveelle Rymättylästä päin – joo, silakka haisoo! – lähestyy Nådendalia (Armonlaakso, katolisuuden ja presidenttivallan viimeinen linnake – on Kuparivuoden (Kopperberg) kyljessä miehenkorkuisin kirjaimin (styroksia) kirjoitettu Hollywood.

Tutulla kirjasinmallilla se on ympäristötaiteeksi pistetty Saaristomeren luontoa ”kaunistamaan” (kts Kauniit & Rohkeat alkutekstit tai John Waynen poliittinen eskon puumerkki suomalaisten perussuomalaiskannatuksessa – 22.4% for to day, Hommafoorum-rulettaa).

Kaikki eivät enää taida muistaa elokuvaa Asfalttilampaat (”On tässä kaupungissa vaikeaa…”)?

Minä muistan.

Muistan tuon rainan viestinkin: ”…kun jonkun löytää jota rakastaa…”

http://cdon.fi/elokuvat/asfalttilampaat-872564

* * *

Kun aamukahvilla ST1:lla istuu naapuripöytään pariskunta, joka nappaa TurSan (paikallinen printtiaviisi, yhden suvun hallussa, joka ei ole Erkko eikä SRK) nenäni edestä, ymmärrän, miksi tämä kylä on täynnä pysähtymiskieltomerkkejä: täällä todellakaan ei saa pysähtyä saati mies ottaa muotilippistä päästä aamiaisella.

Aamiainen ahdetaan naapuripöydässä kupuun mässyttäen, joutuun ja naisentukka tiukalla nutturalla, mutta TurSa:sta eivät luovuta, he.

Joudun itse luovuttamaan ja siirtymään ABC-tankille 200 m:n päähän vihreän kortin maailmaan (1,298 tankkausta aloittaessa, 1,299 sitä lopettaessa).

Takaisin Rymättylää kohti ajellessa – Kultarannan lippu on jo täysitangossa – Radio Yle 1:ssä Ylioppilaskunnan laulajat kajauttavat: ”Minä laulan sun iltasi tähtihin…”.

Niin minäkin.

* * *

Naantalista on vaikea löytää mitään, mikä olisi ihan pielessä. Ihan kohdallaan siellä ovat pysähtymiskieltomerkit (perpeetum mobile).

Tänään onkin siis soma jatkaa matkaa Taka-Niipperiin ja kylään, jolla ei ole koskaan ollut oikein hyvää syytä olla olemassa: Heikki Pedro Hietasen, Pethmanin Epuli/Apulin, Kaurismäkien ja Pirkka-Pekka Peteliuksen kotikylään.
Nimi?
Kouvostoliitto, ei mikään Nollawood, eivain!

* * *

Ylihuomenna on Naantalissa Unikeon päivä, jolloin viimeistään voisi prinssipuolison (Arajärvi) tai Tarjan heittää Armonlaakson satama-altaaseen.

Onhan heillä nyt pysähtymiskieltomerkki lakkaava olemasta voimassa (ensi vuoden helmikuussa, JLS).

Paikalla juhlimassa 27.7. näyttää olevan tämän kesän ”Nummela”- eli ”Helsinki-Shangri-La”-laulaja, joka laulaa itsemurhan tehneestä sotaveteraanista. Siitä ihmisestä, joka kielloista huolimatta

PYSÄHTYI

Huomenta!

Kultarannassa lippu puolitangossa

Matka on joutunut, tummien sävyjen kanssa.

Aamukahvi Naantalin ST1:llä on juotu ja medioita katsottu.

Lopetin toissapäivänä siihen, että tämä ei – Norja – selityksistäni muutu.

Kultarannan lippu näkyy kuitenkin olevan puolivälissä tornin huipulla olevaa tankoaan.

* * *

Katselen jotaisen matkan jälkeiselle tilalle ominaisesti ykköstien surkeata kuntoa ja harvaan asuttua maatamme hivenen uudesta kulmasta.

Huomenta.

Naantalin taivas itkee, sen aurinko on vain käymäseltään, aamusta.

Illasta Naantalin aurinko lohduttaa, sauna pehmentää, mutta unohdus ei…

Tuscanyan Rhapsody

Kaksi viikkoa alkaa olla paketissa.

Eilisiltana – tai oikeammin yönä – webmasterimme loihti tietokoneensa 16 000 tallenteen joukosta Vesa-Matti Loirin ja Beatlesien tuotantoa ja se hivenen ohjasti keskustelujemme sisältöjä.

Genetiikka ja epigenetiikka olivat teemoista jo väistyneet ja tilalle ilmestyi ihmisen yleisen ja yksilön erityisen sosiaalisen tarinan merkitys.

* * *

Kun samat ihmiset vaeltavat, mustalaisiksi tunnustautumatta, vuosikymmenten ajan kesäterässä ja uutta sukupolvea opettaen, niinkuin minut aikanaan Zell am See- ja Mo i Rana-vaelluksilla opetettiin S/S Oihonnalla maailmankuvaani laajentamaan, on siinä varmasti jotain yleistä ja aika vähän erityistä.

Tuvan nyttemmin vanhimpana koen vastuuni, vaikka olenkin edellisiä tuvanvanhimpia aika huonosti kohdellut (Simo-, Inkeri- ja Matti-vainaat).

Intiimit asiat jäävät intiimeiksi, arktisen puskurikapasiteetin asiat eivät sellaisia ole (aivan henkilökohtaisten, Tintin tarinoiden tasalla).

Tänään kahden Alfa Romeo Giuliettan karavaani vielä ehkä poikkeaa tunnetun nuorten elokuvan tekosijoilla (kerron, jos niin käy – matkaa olisi kymmenisen peninkulmaa Volterraan).

Yksi retkueestamme pääsi jo Taka-Niipperiin, muut tervehtivät presidenttiämme vasta sunnuntaina (Kultaranta).

Olen matkan aikana tehnyt ahkerasti töitä (jokunen kärsivä lähimmäinen lie hyötynyt siitä, että olen kuitenkin ollut tavoitettavissa).

Seurailkaamme EU-huippukokouksen anteja, maailmantalouden tsunameita ja nauttikaamme naistenviikon sateista, hyvää huomenta Leenat!

* * *

Päivä Twilight 2 elokuvan tekopaikoilla sujui paarustellen.

Ja yksi kerrallaan sairastellen…

* * *

Norjan demareiden musta päivä on kovin, kovin musta.

Selittelemättä.

Olen suruissani ja otan osaa, Norja.