Oikeassa olemisen taito

Rovaniemen kuntapolitiikassa on kaksi lähipäivinä päätökseen tulevaa hankalaa asiaa.
Toinen päätetään jo huomenna.

Ketkä saavat ”kympin paikat” kaupungin hallinnossa.

Niitä pomonpaikkoja on joulukuun puolessa välissä jaossa toistakymmentä ja niihin valittavat tulevat tekemään työnsä puun ja kuoren välissä juuri niinkuin mettäkympit aikanaan.
Esihenkilö, joku äsken valituista kolmesta MIEHESTÄ, puhaltaa niskaan, mutta alaiset ovat niin lähellä tätä naisvaltaista neljätoistikkoa (12/14), että heidänkin raivonsa seuraa nyt valittavia usein vielä työpäivän jälkeen kotonakin.

Toinen päätäntään tuleva asia on Rovaniemen Pallastunturin, Ounasvaaran laen kaava.

Ounasvaaran laella on vuosikymmenten ajan ollut YLE:n mastossa joulun aikana tähti.
Tänä vuonna tähti on vaihtunut: entiset lämpimän keltaiset hehkulamput on vaihdettu jäätävän sinisiin energiansäästölamppuihin.

Kysymys kaupunginvaltuustolle viikon päästä kuuluu: saako oikean Pallastunturin herra, matkailuyrittäjä Pertti Yliniemi Muoniosta, luvan laajentaa Oukun eli vaaran laella jo vuosikymmeniä ollutta majoitusyritystään, alunperin Motorest-motelli, nykyisen tonttinsa ulkopuolelle.

Yliniemi sai ison mekkalan säestyksellä joku aika sitten luvan laajentaa aidon Pallastunturin perinnerikasta hotelliaan sen jälkeen, kun Muonion kunta ministeriön tukemana kaappasi koko tunturin Kittilältä, jolle jäi vain Palosaaren ja ay-väen Levi.

Oukku on kotini pihasta nousemaan lähtevä vaara, jonka rinteillä asuu monenlaisia eläimiä.

Niistä osa poikkeaa pihassamme päivittäin.

Yksi poikkeaja on tikka-nuorukainen, jolla on tapana isotella tyttö-tikkaa etsiessään koputtamalla kotikatumme puurakenteisten katulamppujen peltihattuja.
Ääni kuuluu kauas ja naku-tikat ihastuvat ikihyviksi.
Elämä jatkuu, ”ensin on muna”.

Nyt paikallinen energiayhtiö on vaihtamassa katulamppuja keltaisiksi, joita pitää ylhäällä teräksinen pylväs.
Sen päässä ei ole peltihattua.
Ei ole tikanpojalla enää isottelun paikkaa.
.

Eilen, puolenkuun aikaan, eskorteerasin hetken maamme Ecofin-edustajaa Euroopan neuvostossa.

Mies otti Rovaniemen Sampo-keskuksen aulan lavalta ja lattialla kantaa sosiaali- ja terveysuudistukseen, Jäämeren rataan ja Ukrainan tilanteeseen rauhalliseen, julistamattomaan tyyliin.

Rivien välissä kaveri totesi Yaran (N, Sokli) olevan selkeäotteinen ja laatuisa yhtiö.

Antti Rinne ei hymyillyt siten, että kokenut psykiatri olisi havainnut ilmeessä ylimielisyyttä tai ylenkatsetta, mutta ei se hymy kovin syvälle kaiman sieluunkaan tuntunut ulottuvan.

Don´t touch me” on miehen viesti, jonka sallimana kosketusetäisyydells toki sai kansalainen mennä, muttei kovin liki päässyt.
Asiassa pysyttiin.

Koska oma tapani toimia on oleellisesti missionaarisempi, pydähdyin hetkeksi tunnin yleisötilaisuuden jälkeen miettimään.

Ei suomalainen, vielä vähemmän lappilainen, pidä päällekarkaavista julistajista.

Poikkeuksia toki on, mutta sellaisten tarve on poikkeusoloissa.

Laestadius, Herra Pekka Lanko, kirjava poikatikka ja kenraali Autti ovat saaneet meuhkata rauhassa.

Mutta varsinainen Lapin pelastaja on sellainen, joka on niin oikeassa, että hänellä on varaa olla julistamatta sitä muun kansan päiden yläpuolelta.
On osaamista että tyytyy toimimaan, kulkemaan talosta taloon ja pysymään kaupunkien toreilla ja turuilla hissuksiin, mutta paikan päällä.

Jos ei sitten satu olemaan Saint Nicholas, Esko-Juhani Tennilä tai leskirouvia kokouspaikan eteisessä tavannut Urho Kekkonen.
Tai siis se tikka.

*

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin)

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto vastaa EU:n politiikasta kolmella alalla: talouspolitiikka, verotus ja rahoituspalvelujen sääntely. Sen tehtäviin kuuluu myös oikeudellisia ja käytännön kysymyksiä, jotka liittyvät EU:n yhteiseen rahaan euroon. Lisäksi se koordinoi EU:n kantoja kansainvälisiä kokouksia varten, joita ovat esimerkiksi G20-ryhmän, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin kokoukset. Se vastaa myös ilmastonmuutoksen torjunnasta käytyjen kansainvälisten neuvottelujen rahoitusnäkökohdista.

Miten Ecofin toimii?

Ecofin-neuvostossa kokoontuvat kaikkien jäsenvaltioiden talous- ja valtiovarainministerit. Istuntoihin osallistuvat myös näistä asioista vastaavat komissaarit.

Lisäksi EU:n vuotuisen talousarvion valmistelua varten järjestetään Ecofin-neuvoston erityisistuntoja, joihin osallistuvat jäsenvaltioiden budjettiministerit ja rahoitussuunnittelusta ja budjetista vastaava komissaari.

Ecofin-neuvosto kokoontuu yleensä kerran kuussa.

*

http://yle.fi/uutiset/rovaniemen_tuolileikki_jatkuu__nyt_valitaan_alemmat_johtajat/7658419

Mainokset

Aika yksin

Tässä vaiheessa elämääni huomaan liian usein, että se, mitä olen oppinut, ei kelpaa niille, jotka eivät vielä ole oppineet.

Nyt siihen vähitellen alkaa turtua ja tyytyä.

Samalla huomaan, että ne ihmiset, joiden kanssa olen miettinyt asioita yhdessä, alkavat uupua ja osin jo poistuakin.

Siihenkin alkaa tottua ja tyytyä.
Linjakseni on muodostunut, etten osallistu heidän maahanpanijaisiinsa.
Helpompi sitten olla, kun omaa tuhkaa sirotellaan.

Onko sitten se maailma, jota olen yrittänyt parantaa, parantunut?

Kyllä, yksiselitteisesti kyllä.

Julkisessa kulutuksessa oleva kanta on toki erilainen: huonommaksi tämä menee, hetki hetkeltä.

Mutta kun ei mene.

Olen mestari lukemaan tilastoja ja huomaamaan sieltä ”bugit”.

Siihen ovat minua opettaneet sekä minua vanhemmat että minua nuoremmat.

Nuorempia opettajiani välillä ihmettelen: kun katson käppyröitä, tosiasioita ja trendejä, en aina ihan oivalla nuorempien kantaa siitä, että tämä nyt menee päin helvettiä.

Toisaalta, 1950-60-luvuillakin meni aivan päin honkia ja samaan aikaa kaikki ihmiskunnan mittarit osoittivat koilliseen.

Jonkun etu sen täytyy olla, että syntyy kuva katastrofista kulman takana. Edessä päin.

Minun etuni on se, että minulle on syntynyt kuva katastrofeista.
Menneisyydessä.

En taida tällä kertaa nähdä kauemmas.
En 20 000 vuotta vanhaan Willendorfin Venukseen sen paremmin kuin Caesarin, Neron, Iivanan, Hitlerin, Idi Aminin, ISIs´n tai tulevienkaan putineiden aikakausina.

YK asetti taannoin tavoitteekseen köyhyyden puolittamisen maailmassa.
Tavoite saavutettiin äskettäin, viisi vuotta etuajassa.

Uutiset päättyvät tähän.

*

Porisee porosta

http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194943926413/artikkeli/pekka+rytkonen+vahemman+villi.html

*

Lauantaiaamuisin ehdin lukea viikolla luukkuun tulleet tiedelehdet.

Olin tänään liki iloinen huomatessani, että autismi-kirjon piirteet, jotka nykyisin muodostavat kliinisestä työstäni aika ison siivun (jo yli 10 vuoden aikana), ovat juuri siten periytyviä kuin olen aanaillut koko tuon ajan.
Erityisen selkeältä näyttää, että tuo ryhmä (ahdh, ADD, asperger & al) ei ole päällekkäinen suurten psykiatrian sairauksien kanssa (kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia-luokka).

Kun jonkin asian huomaa käytännössä – ja kaukana yliopistojen tutkijankammioista – ja saa havainnolleen tieteen tuen, tulee ”mitäs mie sanoin”-tunnelma hyvällä tavalla sieluun.

Miksi tästä erikseen raportoin?
Siksi vaahtoan, että moitteita tästä ”eriseuraisuudestani” olan aika lailla psykiatri- ja psykologi-tovereilta vuosien varrella saanut.

”Psykiatristen häiriöiden keskinäinen genetiikka
Tiina Paunio (psykiatrian professori, Helsingin yliopisto): Duodecim-lehti 22-23/2014, ss 2277-78

http://yle.fi/uutiset/esko_valtaoja_onni_on_puoliksi_opittua_puoliksi_geeneissa/7657597

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1417154624037?ref=tallennettu-aihe

AC/DC Korundissa

Magnus Lindberg johti illalla Lapin Kamariorkesteria (LKO) Rovaniemen Korundisalissa.

Soitanto (ja muutama laulettu sana) oli etupäässä hänen säveltäjän kynästään.

Konsertin lopuksi kuultiin ensiesityksenä Suomessa Iain Ferringtonin sovitus Debussyn iki-ihanasta Faunin iltapäivästä.

Vaihdoin pari sanaa Lindbergin musiikista kaverin kanssa käytävillä konsertin väliajalla.

Lindbergin vaikeahkolle musiikille löytyi metafora:

Aika heviä

Yön mittaan mietin, ketä Rovaniemellä tapaan taidenäyttelyjen avajaisissa ja LKO:n konserteissa.
Niin, paitsi tietenkin aina pönöttävän itseni.

Sitten mietin, ketä tapaan niissä tilaisuuksissa, joissa soitetaan heviä (Porin Kirjurinluoto, Olympiastadion Helsingissä, Sime Rock).

Yritin muistella, ketä tapasin 1950-60-luvun taitteen kymmenissä jazz-konserteissa Helsingin Kulttuuritalolla ja 1960-70-luvun taitteen jameissa Helsingin Kasarmintorin varrella ”Natsalla” (Nylands Nation).

Aika nopeasti tuo suodin jätti käteen joukon ihmisiä, joiden tyypittäminen eli ryhmäännyttäminen on helppoa.

Mietteeni saivat uuden suunnan, kun käänsin räiskäleen toisin päin:

Ketä minä en koskaan tapaa taidenäyttelyjen avajaisissa, Magnus Lindbergin konsertissa, Sime Rock´ssa tai…”

Jätän varmuuden vuoksi kirjoittamatta sen sanan, joka tulisi kolmen pisteen paikalle.

Vierailleni jätän pikkujouluviikonlopun aatoksi pähkinän:

Mikä sana kuuluu kesken jääneen lauseen jatkoksi?

Vihje: Jean Sibelius

Thanksgiving

Maassa on – jos Luoja ja eduskunta suo – pian viisi sairaalaa ja sata kuntaa.
Ei ole pitkää siitä, kun tilanne oli tuo.
Hiukan ennen isoäitini syntymää.

Maassa on, jos Luoja ja eduskunta suo, pääministeri Stubbin, arkkipiispa Mäkisen ja minun tahtoni mukainen tasa-arvo ihmisten avioitumisessa.

Katsoin illalla televisiosta tanskalaista perintöriitaa ja räävitöntä uutisohjelmaa (Hyvät ja huonot uutiset) ja niiden loputtua vaihdoin ykköskanavalle.
Siellä Soini-niminen Liitto-orava (jos Liitto-orava tarkoittaa ”satakuntalainen”) ylisti eduskunnan lääkäreistä toista, sitä riihimäkeläisempää. Ylistetty reagoi makeasti kuin brysseliläinen marenkikakku (makaroni).

Tamperelaisempi lääkäreistä on ollut kummallisen hiljaa viime aikoina, vaikka saikin tunnelin kallioon ja raitiovaunut Hälläpyörän ja rautatieaseman välille.

Mieslääkäreitähän eduskunnassa ei ole.

*

J.K. Paasikivellä on tänään syntymäpäivä.
Niin on myös Jim Hendrixillä.

Mutta vaimollani, tasa-arvottoman lain aikana naimallani, on nimipäivä.

Jos asioita asettaa tasa-arvoisesti tärkeysjärjestykseen, lista on selvä.

Ensin tulee Hilkanpäivä, sitten Jim ja perää pitää Juho Kusti loksuvine tekohampaineen.

”Suomi ja geopoliitiikka, höh”, sanoo Putin ja vannoo, että Venäjä ei uhkaa ketään.
Mainilan laukaukset (26.11. 1939) todella ammuttiinkin Neuvostoliitosta Neuvostoliittoon – omaan varpaaseen.

Eivät uhkaa sosiaali- ja tereysuudistus tai tasa-arvoinen avioliitto-oikeuskaan.

Aamun lehdessä on kissan kokoinen ”pätkäpäämninisterin” (termi tämän aamun radio-uutisten toimittajalta) nimikirjoitus.

Se julistaa samaa kuin maakuntalehtemme pääkirjoitustoimittaja.

Kas näin:

http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194943507295/artikkeli/petteri+holma+jytkynsa+mittainen+mies.html

Taidan tästä joutaa ylämaihin, kun lämpöklasikin osoittaa somasti -5,4C.

Thanksgiving

– Obama, viikonloppuna: http://yle.fi/uutiset/itarannikolle_luvassa_jopa_25_senttia_lunta__myrsky_sotkee_kiitospaivan_viettoa_usassa/7653976

– Putin, viikolla:
http://yle.fi/uutiset/putin_venaja_ei_ole_uhka_kenellekaan/7653827

– Korkki, Hilkanpäivänä:
Ensi viikolla pitäisi päättää muun muassa yhden ydinvoimalan kohtalosta. Ja joku soteuudistuskin on tulossa käsittelyyn. Ja vanhuspalvelulakikin toimii kuulemma miten sattuu

*

Ylämaista tullessa autoradion 1-kanavan kulttuuriohjelmassa muuan leidi, diktaattorina esitelty, kertoo perusteitaan siihen, että hän on palkinnut jälemmäs laittamassani linkissä 13.11. 2014 arvostellun teoksen.
Olen sitä jo tuolloin toivonut joulupukin konttiin Jukka Petäjän mainion ja ymmärrettävän arvostelun perusteella.

Professori Brunila esittelee Radio Yle 1:n haastattelussa perusteensa toisin:

Teos on kirjoitettu maat jalassa

I´m looking foreward to have opportinity reading this novel, indeed!

http://www.hs.fi/arviot/Kirja/a1415771183613

Liitto-oravan tarina

Perheemme, kaksihenkiseksi iskostunut, katsoo MTV3:n Putous-sarjaa vuosi toisensa jälkeen.

Ei siksi, että se on erityisen hyvä vaan siksi, että sen kokonaisuus hahmoineen joka vuosi kehittyy parempaan viikko toisensa jälkeen.

Nuoret, lahjakkaat suomalaiset ihmiset ovat tv-ohjelman teossa motivoituneet parhaaseensa.

Tämänkertaisen ohjelman suosikkini on Liitto-orava.
Miksi?

Paitsi hyvää satakuntalaista puheenpartta, oravalla on sanomista EU:iin, YK:iin, WTO:iin, mutta erityisesti siihen, mitä tapahtuu Kittilän Levillä, Hakaniemessä, Eteläranta kympissä ja tässä ihmisen maailmassa – sen tarinassa.

Poikkesin eilen medialta salassa Rovaniemen Pohjanhovissa, jossa EU:n komission edustaja sekä kaksi nykyistä ja kaksi entistä kaupunkien valtuustojen puheenjohtajaa kertoivat tarinaa Lapista Suomen Euroopassa.

Mukana oli sekä hallitusta että oppositiota, kärjen ollessa siinä liitossa, joka Suomella oli Saksan kanssa Nürnbergistä (1936) Nürnbergiin (1946).

Illan kuningas omaan tuttuun tapaansa on Hannes Viiri, maitotonkan kokoisena kokemiaan tarinoita pyörittävä ikinuori (82-vuotias, minua selvästi freesimmässä iskussa oleva harmaatukka).

Oma tarinani on hivenen lohduton.

Paavi Franciscus on jokunen tunti ennen kokoontumistamme käyttänyt europarlamentaarikoille Strabourgissa puheenvuoron, jonka jäljiltä ei Eurooppaan nykymuodossaan montaa hyvää kiveä toisensa päälle jää.

Ex Argentinian Monsignorin mielestä maanosamme on julma, byrokraattinen, korruptoitunut, näköalaton ja vaikeasti väsähtänyt, tavoitteensa kadottanut ja itseensä käpristynyt.

Tuohon paavin puheenvuoroon ei paljon auta esittämässäni sadussa keskustelevat Gentin tuomiokirkon Jan van Eykin ”The Lamb of God” tai naapurikirkon ”Saint Nicholas”.
Ei sekään auta, että ryyditän asiaani H.C. Andersenin surullisella joulun sadulla ”The Little Match Girl” (Pieni tulitikkutyttö).

Mielessäni toki välkkyy muistikuva Vatikaanin valtiaan roolista Hannes Viirin muistelemalla aikakaudella (1936-46, paavit Pius XI ja XII).

Radio Yle 1:n Siskonpäivän aamuhartaus kuvaa Jumalaa Brysselissä nuorekkain ja ymmärtävin äänenpainoin.

Ristiriita sisälläni on melkoinen.

Päiväni alun pelastaa aamun Lapin lehdessä paraatipaikalla oleva teksti siitä kaamoksesta ja niistä vuodenajoista, joita tunnen ja joita rakastan.

Sulkeudun vieraideni suosioon tuon tarinan välityksellä.

Joudun tarinan linkittämään, koska hyvä tapa ei mielestäni salli tekstin kopioimista sellaisenaan. Onhan siihen tekijällä kolumnipalkkiota vastaan eräänlainen tekijänoikeus.

http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194943290014/artikkeli/leena+valkeapaa+pimean+paras+puoli.html

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Franciscus_(paavi)
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1416893103368

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1416977774374?ref=tallennettu-aihe

Ryssän helvetissä

Ryssä, ”rus”, tulee ruotsalaisten viikinkien, Rurikin Novgorodiin johtamien, nimestä.

Sikäli Suomi on ryssän helvetti: paha ja holotna paikka sivistyneiden Tukholman ja Novgorodin välissä.

Mutta kotimme ei ole paha – ei ennen viime yötä.
Sivistykseeni kuuluu, että voin nukkua ilman pyjamaa.

Kun talomme pannuhuoneen mötikän kokoisesta moottorista lähtee valkoinen savu, se ei voi enää pyöriä.
Näin lämpö ei siirry sisätiloihin ja sisätiloissa on kylmä, holotna, kuin ryssän helvetissä.

Vertaan kokemustani toimittaja Pekka Rytkösen kokemukseen Ounasvaarasta, Rovaniemen luonto- ja ympäristötietoisten pyhästä vuoresta (Lapin Kansa, 25.11. 2014).

Menemättä Oukun tuhoon (1941-44) Rytkönen (Kittilästä) todistaa, että vaara on EI-erämaata.
Olen nähnyt kuvia Ounasvaarasta 1920-30-luvuilta, vuosilta 1944-45 ja usein poikennut siellä monestakin eri syystä.
Menin kerran kihloihinkin Vaaralla (loppiaisena 1972).

Taakse jääneen kesän myötä söin entiseen tapaan Oukulla kasvaneista sienistä ja mustikoista tehtyjä pöperöjä.

*

Poliittisen eliitin suurin ryssänkin helvettiä kylmempi synti on ylimielisyys.
Kuuntelin eilen lappilaisen poliittisen eliitin selvityksiä Soklin ja Kirkenäsin rautateistä.
Saman hintaisia ne ovat kuin tikkurilalaisten tai pirkkalalaisten pisara- ja raitiotie

Kahden kesken kuultuna lappilainen poliittinen eliitti oli taas arroganttia.

Sekä Ounasvaara, Sakattivaara, Sokli, rautatie että maantie ovat poliittisen eliitin käsissä nyt kuumia perunoita, mutta talossamme on kylmä ihan arkisesti.

Siihen ei ole syynä yllimielisyys, YARA tai Pelkosenniemen tuleva kunnanjohtaja.

Tänään saamme uuden mötikän sen tilalle, josta valkoinen savu eilen lähti tehden samalla kiertovesipumpun anhittomaksi.
Toivottavasti sen valkea savu viihtyy Ounasvaaran juurella sijaitsevassa talossamme.

*

Aamun mietelausetta kuunnellessa muistan, että arroganssi ei ole sama kuin ironia.
Eikä ironia ole sama kuin sarkasmi.

Toivon hiljaa mielessäni, ettei mietelauseen kirjoittaja Jalonen voita kirjallisuuden Finlandiapalkintoa.

Tästä tyylllajista (Radio Yle 1) palkinto kuuluu Erno Paasilinnalle.
Postuumisti.

Lepää rauhassa, Erno.
Requiescat in pace

*

Kun Nuorgamissa päivä ei enää paista ja 66 pohjoista leveyttäkin se alkaa mennä mailleen, on kaksi eri työryhmää saanut pannuhuoneen mötikkään palautettua valkoisen savun.
Näin ensi yönä pääsen taas nukkumaan Aatamin puvussa ja (ICE) vähän Eevankin.

Laskutustietona luovutin SoTu:n jälkiosan ja toivotan SoTe:lle hyvää matkaa.

Me päivystävät dosentit

Meistä babyboomereista, jotka synnyimme hedelmöittäjiemme sodan uuvuttamista raihnaisista kehoista, on nyt korostuneen paljon vaivaa.

Me näet tiedämme kaiken ja sanomme sen ääneen ja isosti.

Yhä useampi meistä myös kirjoittaa oikeassaolonsa www:iin.
Sävy on usein aika hostiili ja joukossamme on aika paljon vetouistelijoita (engl trollers).

Meitä nuoremmat tekevät saman: kirjoittavat tai sanovat ääneen.
Mutta kun he eivät tiedä.

Tämä on aika tympeätä.

Aiemmin riitti, että 1920-30-luvulla syntyneet dosentit vastasivat puhelimeen tai avasivat talon eteen ehtineen lehtiyhtiön autosta vääntäytyvälle toimittajalle oven, tarjosivat pullakahvit ja kertoivat mallu, sigge tai piippu huulessa (toimittajan tarjoama massi, totta kai), miten maa oikeasti makaa.

Ajatellaan nyt vaikka Ukrainan kriisiä tai lapsivuodepsykoosia.
Alkoholismia tai tupakanpolton kiistattomia etuja.

Ikävintä on, että me blogistit, 1945-1952 syntyneet, emme oikein millään vaikene, vaikka meiltä katoaisivat kuulijat, lukijat, ihailijat ja perässähiihtäjät.

Me opimme Paasikiven aikaan, mitä on poliittinen maantiede, neuvostosotilas ja pääläri.
Myöhempien aikojen märkähatut eivät tiedä.

Erkki ja myö muut tiedämme.

Meidän seuraavaksi vastaan tuleva myrkkymme muulle kansalle Suomessa on 19.4. -15 eduskuntavaalit.

Katsokaapa vain, niin meitä on ehdolla Sibeliusakatemiaan – vai missäs konservaattorissa se eduskunta tulevan remontin aikana kokoontuukaan – varsin monta, mutta vielä enemmän meistä äänestää noissa vaaleissa.

Eivät ne leikatusta indeksistä mitään ymmärtämättömät äänestä saati ota meitä kotihoitoon, vaikka Raimo Sailas ja Juhana Vartiainen niin ovat päättäneet.
Laitokseen vaan ja siellä vielä väärin hoidettaviksi.

Vaipoissamme on homepölyä, ruoassa (ei silmän lasiaisessa) kärpäsiä, maidossa ikätoverimme Antti Heikkilän mielestä vääriä rasvahappoja ja rauhoittavat lääkkeet on pyöritelty halvoiksi pillereiksi jossain kehittyvässä maassa niiden toimesta, jotka vielä eivät ole paenneet Suomeen syömään viimeisiä eläkerahastojamme: suoraan pesästä. Omasta pesästämme.

Koska asiat nyt ovat niinkuin ne ovat ja oikeassa olemisen maailmanennätys on meillä (meitä on 120 000, teitä muita 60 000 /vuosiluokka), pitäisi Stubbin, Sipilän (Puolangalta, henkipattokunnasta, kyllä!) ja Arhinmäen (Vuosaaresta päin, liekö somali itekkin) keksiä jokin keino, joilla meidät vaiennetaan.
Ja hopusti sittenkin.

Aikaa ei ole kuin n 150 päivää.

Jos keinoa ei keksitä, 20.4., kun Nella juhlii nimmareitaan. on jo myöhäistä.

Nellan-päivänä meitä muutoin työnnetään pyörätuoleillamme ylös Säätytalon portaita päättämään, miten MEIDÄN etuamme tällä kertaa ajetaan.
MEIDÄN etuamme nimittäin on aina ajettu eniten.
Viimeistään syyskuusta 1945 alkaen.

Vielä lopuksi kerron Nellasta.
Sen niminen koira oli lapsuudenkodissani kun olin nuori ja uhkee, en rohkee.

Tullessani keskiviikko-, perjantai- ja lauantaiöinä päättämästä asioistani kaduilta ja aitovieriltä laitamyötäisessä ja Mallulta haisten, Nella kiipesi sänkyyni, jalkopäähän.

Aamun tultua sotaveteraani- ja -invalidi-isäni koira sitten oksensi puolestani ja minä suoriuduin kartsalle niihin töihin, joiden takia koiran omistaja oli liki kuusi vuotta ”uljaita ja urheita neuvostosotilaita” vastaan sotinut.
Kenttäsairaalassa lääkintälottana uupunut mutsi siivosi koiran oksennukset.

Että sellaisia nallewahlrooseja me olemme, ME!

*

Lempinpäivän aamuyön päivitys on kokonansa mielikuvituksen tuotetta joten sillä ei ole minkäänlaista yhteyttä kehenkään todelliseen elossa olevaan tai eläneeseen henkilöön tai historialliseen tilanteeseen; tekstin kirjoittamisen ajan piti puskurikapsitoijan odottaa, että hammas- ja poskisärkyyn otettu lääke alkaa vaikuttaa ja uni taas tulee (mindfulness oli tarpeen)

Kakkara-pisara 2.0

Availen aamun pakkasessa hakemaani lehtä mietteissäni.
En heti löydä siitä jutun juurta.

Katson netin uutiset: ”Teimme kotikäynnin viikolla” (Kuopio)

Avaann radion: Alpo Rusi (Geneve, kts myös ”Rakkaani, Valittuni”, alkup. Mo Chuisle, Albert Cohen, WSOY 2003)

Olen jonkun kerran ollut paikalla, kun tuo Sveitsin ex eksellenssi on avannut suunsa ja kironnut karkeasti herrat & rouvat. Erityisesti rouva presidentin.

Rusi selittää russofobian 1700-luvun tapahtumilla, kun taas Jaan Kross selittää saman Kustaa II Adolfin, Juhana III:n ja Iivana Julman kautta.

Iivana Julma eli Iivana IV (25. elokuuta 1530 Moskova – 28. maaliskuuta (J: 18. maaliskuuta) 1584 Moskova) oli Venäjän ensimmäinen tsaari (keisari). Alkukielisessä nimityksessä Ivan Groznyi (ven. Иван Грозный) sana groznyi ei tarkoita julmaa, vaan toisaalta enemmänkin ”ankaraa”, pelonsekaista kunnioitusta herättävää, toisaalta suurta, suurenmoista.

Jonkin verran voimattomalta tuntuu, kun vastassa tuomiosunnuntain aamuna on joka raosta tunkeva osaamaton ja historiaton arroganssi
(Taas se alkaa: Berliiniin).

Minäpä tarkennan.

Kun Rusi, eräs Suomen kokeneimpia toisinajattelijoita, lähtee analysoimaan Suomen NATO-jäsenyyttä ja Putinin 2004 alkanutta maailmanvalloitusta Tilsitin Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta, jonka hän taas Suomen kannalta pohjustaa Iso- ja Pikku-vihalla, ovat juurista tärkeät osat unohtuneet.

Onneksi Tieto-Finlandia-voittaja (Lüzen & al) ei tee samaa painotusvirhettä.

http://yle.fi/uutiset/tieto-finlandia_mirkka_lappalaiselle/7636489

Rusi kuuluu minun henkilögalleriassani kolmikkoon, jonka muut jäsenet ovat Esko Seppänen ja Leif Salmén ja jossa d´Artagnan´na on Olli Rehn.
Heille ei ole ominaista puhdas oppi tai osuvasti harkitut lähteet vaan mahdollisimman eristäytynyt voitto.

Urheilua:

Lapin Kansan toimittaja Pyykkö raportoi hiihtokilpailua, jonka taustat – ensi kertaa elämässäni – tunnen.
Hän toteaa että ”on vanha jengi koolla taas” ja jättää kaikin tavoin kertomatta sen, mitä tapahtui Venäjällä 2004 alkaen, kun Putin päätti pystyttää uudelleen Neuvostoliiton.
Eli Pyykkö jättää kertomatta, mitä tapahtui ladulla niiden joukossa, jotka ovat maalissa vielä 2020-luvullakin maailmancup-pisteitä plakkarissaan.
Ismon päivän vapaalla 11 sija 17-vuotiaalta olisi uutinen – ja on.

ERGO:

Urheilua seuraavat ja ulkopolitiikkaa arjessa rakentavat asiantuntijat pitäisi tällaisen tavallisen kuntaeläkeläisen osata valita tietolähteikseen ajoissa siten, ettei hädän sitten tullessa tarvitsisi keskittyä vanheneviin voittajiin, Pisara-rataan tai Kakkara 2.0:een.

*

Sain vinkin, uskoin sitä ja innostan muitakin

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/19/la-belle-epoque-marcel-proust-ja-musiikki

0,001 sek

Ruokapöydän kulmalla on kotiin tullessa kännykän kokoinen, sitä tosin paksumpi kalikka, joka kykenee mittaamaan kellon ja valokennon avulla tuhannesosasekunnin eroja liikkuvien esineiden matkanteossa.

Käyttötapa kalikalla on mielekäs.
Se säästää suksenvoitelijan aikaa ja tarkentaa Miedon häviön suuruutta.
Wassbergihän se oli, 0.01 sekuntia?

Siinä maailmassa, jossa sairauksien hoitoa nykyisin tarkennetaan, tuhannesosasekunti on massiivisen pitkä aika.
Oikea tieto kätkeytyy nanosekunteja lyhyempien tuokioiden varaan positronieimmisossa ja magneettikuvantamisessa.

Kaikkia näitä ajanjaksoja säätelee silmiemme takana olevassa kiasma-alueessa joukko kellogeenejä. Niiden tehtävä näyttäisi olevan nano- ja tuhannesosasekuntien, kahdeksan vuodenajan, mutta myös yhden elämän pituuden seuraaminen, määrittäminen ja näin rytmimme kapellimestarointi.

Jos häiritseviä tekijöitä ei ole, on yhden yksilön elämän pituus tuossa kiasman kellogeenissä.

Jos sitä opitaan säätämään, elämän pituuskin muuttuu.
Jos häiritseviä tekijöitä ei olisi.

Mitkä tekijät häiritsevät tutkimuksen kannalta vielä aika hypoteettista elämänpituuskellogeeniä sen totetuttaessa Antin synnyin- ja kuolinhetken keston logiikkaa?

Arvaukseni on, että eniten geenin säätelytehtävää häiritsee oman rytmin ja vallitsevan rytmin eriseuraisuus.
Jos mie olen kuuden tunnin nukkuja ja makean leivän syöjä, mutta vallitseva normi on 8 tuntia ja ruisleipä, kellogeeni ottaa itseensä ja alkaa syödä aikaa, jonka se on ohjelmoitu minulle antamaan ennen solujeni sammummista, apoptoosia.

On paljon sellaisia rytmejä, normeja ja ohjeita, jotka ovat yhdensuuntaiset yleisen hyvän ja tilastojen kanssa, mutta ristiriidassa yksilön rytmien kanssa.

Mikä sitten ratkaisuksi, ”että kauan, mittasi mukaan, eläisit ja lisääntyisit maan päällä”.
Että välttäisit liian pitkiä ja tuolloin myrkyllisiä adrenaliini-, kortisoli- ja sytokiinimyrskyjä elimistössä, joka niiden seurauksena voi palaa loppuun – ei pelkästään pohjaan.
.

Vietin eilisiltama paritunteroisen entisen työpaikkani pikkujoulussa.
Välillä poikkesin juhlahuoneen parvekkeella tupakalla.
Mukana ollut opiskelija ihmetteli, miksi näinkin kokenut ja iäkäs, viisaskin lääkäri polttaa tupakkaa.

Ajattelin ensin kertoa hänelle edellä jo kirjoittamani tarinan kellogeeneistä, mutta jätin aikeeni, koska ihmisillä pitää olla pikkujouluna hauskojakin asioita mietittävänä.

Sen sijaan totesin hänelle yksikantaan:

”Kas kun kellogeenien säätämät tuhannesosasekunnin soluni voivat näin paremmin eivätkä sytokiinit kaada leppeää, tuomiosunnuntain aatonaaton tunnelmaa”.

”Hä!?!”

Minäpä kerron esimerkin, jotta 0.001-postaukseni avautuisi:

Jos kesäloman ensimmäisenä päivänä laittaa kaikki lomarahat menemään, lomasta tulee huomattavasti pidempi
(Pöytyäläinen kansanviisaus)

*

Perheen ottolapset hihtaneet Oukun kiepillä ikäluokkiensa ykkösiksi.
Kyllä vanhaa puu-Järviset-latuilijaa (rotanloukut ja oikiat monot!) vähän lämmitti.

http://www.pieceof.ug – lämmittää sekin.

Turpakäräjillä torilla

Tuttu metafora vierailleni lienee

Päitä vadille!!

Edesmennyt ihailtu vihreä juristi moitti usein sitä, että oikeudenkäyntejä vaikeissa asioissa käydään etukäteen ja prosessin aikana julkisuudessa.

Paljoa ei merkinnyt se, että hän (r.i.p.) oli mestari tuossa(kin) asiassa.

Sehän on selvä, että Barabbas siinä irti pääsee ja väärä ihminen on ristiinnaulittuna oikeiden ja syystäkin mestattujen rosmojen keskellä.

Torien turpakäräjien seurauksena Johannes Kastajan pää on hopeavadilla, mutta totuus kätkeytyy monalisojen ja salomeiden arvoituksellisten hymyjen taa.

Wuori ei ehtinyt elää sosiaalisen median nykyistä aikaa, jossa käsite torien turpakäräjistä on hyvin voimakkaasti muuntunut aika lailla vaikeampaan ja rumempaan suuntaan.

Toki hänen puolueensa hyötyi orastavasta ilmiöstä, mutta nyt se, monen muun valtaliikkeeksi muodostuneen vallankumouksen tavoin, on jäykkänä ja joustamattomana kaatumassa juuri samaan TB:n baarin kynnykseen, joka tuntee muiden muassa nimen sosiaalisen median hostiliteetti (vihamielisyys).

Julkisuuden käymät oikeudenkäynnit eivät oikeusoppineita tarvitse, eivätkä totuutta.

Ne tarvitsevat sen saman osaamisen, jolla vähintään parin kolmen sukupolven välein maailman kansat ja kuluttajat vaihtavat hitlereitään, stalineitaan, karadzisiaan, idiaminejaan, kimilsongejaan ja muita johtajiaan, juoma- ja hampurilaismerkkejään, ihannepainojaan ja nyt myös perheitään.

Kuka tämän oikeutta torin turpakäräjillä – prosessin osaa?

Yksinkertaista, rakas Watson!
Yksi kerrallaan, yksi kerrallaan.
Hetken kerrallaan.

Torikokouksesta hankittu valta rapauttaa ihan samalla lailla kuin viileän älykkäällä vaalikamppanjalla tai pörssisalien takahuoneissa hankittu valta.

Tiedän tämän koska kävin sitä jo toistamiseen tänä syksynä kysymässä Toscanan maakunnan pääkaupungin, Firenzen Crocken basilikaan haudatun Niccolo Machiavellin haudalla – itseltäni.
Silläkin uhalla, että stendhalin syndrooma siellä uhkaa.

Tuollainen tilaisuus voi sen takia olla opettavainen, että haudan partaalla ehkä tulee hetken lapsen innolla ajatelleeksi ”toisen aivoilla”, jos haudatun opetukset ennestään on opetellut (”Ruhtinas” luettuna).

Trial By Media palkitsee osaajansa samalla tavoin kuin raastupa, hovi tai korkein oikeus.

Pohjois-Suomen tai Korkein hallinto-oikeus.

Taistelu Stalingradista tai Berliinin 1930-luvun kirjaroviot.

Kuka sitten sellaisia palkkioita arvostaa?

Vibelius? Soini? Pilatus?

Torilla tavataan

*

Lisää asiasta

Sirpa Kähkönen: Graniittimies