Edessäni on useita aivan tuoreita kirjallisia tuotteita.
Niistä yksi on tämä non-stop-tahtiin suollettu Arktinen puskurikapasiteetti, yksi on aamun maakuntalehti, yksi Jari Tervon Troikka.
Jos näistä jokin pitää valita, se on Troikka. Vilkaise myös HS 31.8. s D3, ”Marski vetäisi Gogolia”
Käsky-elokuvassa sotatuomaria (bi) näyttelee Eero Aho, jolle on annettu sivu-tehtävä: ”Ole Marski”.
Aho onnistuu tässä: 10+!
* * *
Kun blogi ilmestyy joka päivä (yli 500 peräkkäistä kertaa) non-stoppina, siinä on mukana F 42-tasoista rakennetta ja dynamiikkaa.
Niin on Troikassakin.
Mutta, mutta. Kun Lapin Kansa lehdessä on sen päätoimittajan kolumni – käsittämättömän huono kirjallisesti – ja emerita urheilujohtajan tikkuilua kollegoilleen, se ei ole F 42-tason juttu.
Kyse on silloin kuusikymppisistä sfääreistä.
Hyvää pyhää.
* * *
Esko kysyy (kts kommentit) kuvagalleriassa osoitteessa anttiliikkanen.net olevasta luokkakuvasta 1960-luvun alkupuolelta, ketä kuvassa olevista mobattiin.
Heitä on kuvassa 3. He erottuvat mieli- ja muistikuvissa vieläkin.
Arvelen, että heistä ainakin 2 on kuollut.
On tosin syytä huomauttaa, että kysyjää ei kuvasta ole heti tunnistettavissa, mutta hänpä ei ollutkaan kiusaaja tai kiusattu: hänellä oli oma auto tai itse asiassa haileansininen Opel Kadett (siis auto???)
Se takasi aika paljon, kun kävimme kymmenen välitunnilla ostamassa maitoa tai muuten vaan tupakalla.
Jokaisessa joukossa, jossa on enemmän kuin yksi, on joku, jota työnnetään laidan yli tiukan paikan tullen.
Yhden muodostamista joukoista muistan ainakin Stefan Zweigin ja Zenonin (Xenon).
* * *
Aamun tietopaketti on vastaanotettu.
Siihen kuuluu
– Galleria Art Halvaren sijainti (eniro.com),
– meän perän ydinvoimalan hitsausten tarkastus (eivät mene läpi rakennustarkastuksesta eli pystyssä oleva katastrofi on kyseessä),
– Erkki Tuomiojan viisastelut (Radion uutistoimitus), joiden myötä hän repii Sadankomitean merkin rintepielestään (Suomen asevelvollisuus-armeijan rooli ja Ruotsin tynkä-intin halveksunta)
=> Itse asiasta kuultuna: ei lähde mersun merkki res ylikersantin
rintapielestä – eikä kai marikassi olkapäältä?
– Lauri Ihalaisen ylistys Kalevassa (Uimonen alkaa pehmetä eläkeikän lähestyessä) ja
– lautasleikki HS:ssa.
Sokeri pohjalla:
HS:ssa pääkirjoitustoimittaja Esko Nurmi on oivaltanut oleellisen ELLU/ALLU-pelistä, joten yliö HS 31.8. s. A 2 kannattaa jokaisen asiaan sekaantuneen tavata rauhassa ja hartaudella.
Artikkeli kuuluu pakollisiin aineisiin myös 26.10. kuntavaaleihin valmistautuville vakaalla mielellä äänestäville ja tosissaan pyrkiville.
Sen sijaan Kalevan ja Etelä-Suomen Sanomien puoluejohtaja-arvosanat eivät kuulu pakollisiin, koska kysely on tehty ennen HS NYT-liitteen 30.8. numeron ilmestymistä.
* * *
Lauloin toissailtana Lousianasta sairaalamme syysjuhlassa, mutta en vielä tiennyt, että New Orleans tänään taas evakuoidaan. (”Lännen lokari”)
Surullista kuin mikä, tämä ilmastonmuutos, täälläkin yöllä -1C, elokuussa! (kts myös HS s D8, Ilkka Malmberg)
Ysivitonen Kuollajoen ABC:lla 1,474. Huomenna varmasti yli 1,5 (Lousiana-rules).
Tankkasin 72,16 l, maksoin 106,36, josta aikanaan sitten tulee takaisin 5,85 .
* * *
Ennen tankille menoa poikkesin orkideanäyttelyssä ja kuulin kyynisimmän alustuksen kuin koskaan (suomenkielen raiskaus tässä tietoinen teko).
Sulkavalainen orkidea-ekspertti kertoi, kuinka Biolan ja vesilaitokset tappavat orkideoita hollantilaisten merirosvojen opein, Stockmann säestää. Kyse on alkuaineesta P ja myrkyistä Xp.
Ostin yhden ja alan opetella sen tapoja.
Tai appi aloittaa.
Siellä matkalla kuulin, taidemuseon sivusiivessä, myös viisauden, joka helpotti Jari Tervon eilisen TV-esiintymisen (klo 21.30) analyysia:
Rainer Maria von Rilke (1875-1926) opettaa näet, että onnistunut taideteos vähentää tekijäänsä (Miina Äkkijyrkkä).
Vaikutus lienee palautuva eli pian näemme kirjailijan jälleen leveämmällä naamalla ja pidemmällä pörrötukalla, kun eilen tuoreella skattalaisella oli kapoinen nassu ja sliipatut, lyhyet kiharat!
Tervemenoa orkideanäyttelyyn, se opettaa paljon! Avoinna ainakin tänään. Ei sisäänpääsymaksua. Lapinkävijäntie, Revontulesta etelään.
* * *
Kävin nauttimassa päivän loka-annokseni:
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200808298184961_k6.shtml
Kun sama lehti toimii juuri päinvastoin kuin kolumnistinsa toivoo, on selvää, että lehti saa mitä se kysyy: ”oletko tyytyväinen, me emme?”.
Kansa vastaa: ”joo, en”.
Kuinkahan epä-älylliseksi tämä taantumaa edeltävä keppoinen ja heppoinen keskustelu käy ennenkuin jäyhä ja vakaa Suomen kansa herää ståhlbergejansa ja paasikiviänsä halajamaan.
Stuppien, karpeloiden, ikejen ja pikkusieluisella kamreeriluonteella varustettujen saukkiensa sijasta.
Itselläni on vainua siitä, että tämä kansa alkaa vakavoitua.
Mutta vainuni ei likikään aina ole ollut tarkka – ainakaan aikataulullisesti (sisällöllisesti niinkin).
Nyt se vainu aanailee ensilumen satelevan Lapissa elokuun nimiin – taisi sen ehkä jo tehdäkin? Viimeistään ensi yönä.
Se olisi Kalle Heiskasen ollut hyvä tietää kun hän laati Turun Sanomiin tänään vuodenaika- ja ruska-kolumniaan, jossa lävitsekäy miehen syntyperä (Kuopio, Suomi, Lipposen hylkäämä maan ääri).
Ihan luettava kolumni: http://www.turunsanomat.fi
* * *
Sunnuntai-iltapäivä antoi riittävästi aikaa purkaa parikymmentä senttiä korkea lukemattomien lehtien pino.
TIME on näemmä päättänyt, ettei Obamasta tule USA:n presidenttiä.
Suomen Lääkärilehti näyttää päättäneen, että juutalaiset ja muslimit saa suututtaa lapsen oikeuksien nimissä.
Kuntalehti näyttää päättäneen, että Suomessa kasvua on jatkossa vain Helsinki-Turku-Tampere-kolmiossa, ei muualla – ei edes Oulussa.
Kaikenkaikkiaan painetuista ja nyt lukemistani lehdistä käy ilmi, että niiden tiedot ovat vanhentuneita, osin kovin pinnallisia, usein suorastaan valheellisia ja kirjoittajien määrä on huomattavasti vähäisempi kuin mediassa palkkaa nauttivien määrä: harvassa on osaavia ja/tai ahkeria kirjoittajia.
Taitaa olla paino tuossa sanalla tai.
Tässä tutkimuksessani on mukana yhteensä 18 eri lehteä, joista osa on painettu liitupaperille, osa uusiopaperille, mutta painopaperin laatu ei mitenkään korreloi kirjaimissa ja kuvissa olevan tiedon laatuun sati luotettavuuteen.
Katsauksen helmi on ilman muuta Kari Enqvistin kolumni Suomen Lääkärilehdessä, jossa hän toteaa maailmankaikkeudesta parin viikon takaa (viisi kulmaa maailmankaikkeuteen, Esko Valtaoja, TV-1) jo tutuksi tulleen asian: se on valtava, jähmeä, neliulotteinen möhkäle, jossa ajalla on aika iso rooli – tai ajattomuudella. Eikä tuo havainto ole edes kolumnin terävin kärki, sen löytää lukemalla tekstin. En linkitä sitä kuitenkaan tällä kertaa tänne vaan leikkaan sen alle kokonaisuudessaan. Kolumnin otsikko on
TYKIT
”Luin lehdestä, että Suomella on enemmän tykkejä kuin millään muulla läntisen Euroopan maalla. Tämä sai minut muistelemaan isääni, joka suoritti varusmiespalvelunsa ilmatorjuntatykistössä. Vanhassa valokuvassa hän istuu nuorena, hymyilevänä ja ilman paitaa solakan tykin kupeessa olevassa satulassa. Kun hän teki kuolemaa, soitin usein sairaalaan ja puhuin häntä hoitavan lääkärin kanssa. ”Miehen punasolumäärä on kovin alhainen”, lääkäri raportoi. Myöhemmin hän sanoi: ”Mies saa nyt happea”.
Lääkärille isäni oli ”mies” kuten armeijassa kaikki, kahdeksantoistavuotiaat poikasetkin, ovat miehiä. Siellä sanotaan: ”Miehet siirtyvät parijonossa pallokentälle” tai ”Miehet ottavat singon ja tuhoavat vastustajan elävän voiman”. Opettaessaan mieheksi armeija ei opeta tappamaan ihmisiä vaan tuhoamaan elävää voimaa.
”Miehellä on nyt keuhkokuume”, lääkäri ilmoitti minulle. Hoitajille myeloomaa sairastava isäni oli ”Pekka”. He puhuivat hänestä kuin vanhasta ystävästä, vaikka tietenkin yhteenlaskettu aika, jonka he isäni kanssa olivat viettäneet, oli pikemmin tunteja kuin vuosia. En osaa sanoa, kumpi minua ärsytti enemmän: hoitajien perusteeton tuttavallisuus vai lääkärin omaksuma etäännyttävä puhetapa. Tuntui kuin miehellä ei voisi olla kuin kaksi roolia: avuton lapsi tai elävä voima.
Itse suoritin varusmiespalveluni rannikkotykistössä. Tihrusin vetistävin silmin Helsingin edustan luotosaarten betonisista tulenjohtotorneista harmaata Suomenlahtea kuin Dino Buzzatin Tataariaron ulkolinnakkeen vahtisotilaat, jotka toimettomina odottavat vihollista, joka ei milloinkaan saavu. Minä puolestani vilkuilin kelloa, jonka viisarit laahustivat käsittämättömän hitaasti. Syksy ei millään ollut kääntyä talveksi.
Edesmenneiden vanhempien muisteleminen saa miettimään aikaa. Aika kuluu meille aluksi hitaasti kunnes pian kysymme: minne se on mennyt? Tämä on samanaikaisesti uuvuksiin saakka toistettu klisee ja paradoksi. Klisee on tässä: tunnen väristyksiä, kun sanoessani ”viisikymmentä vuotta sitten” äkkiä oivallan viittaavani aikaan, jonka voin muistaa. Viisikymmentä vuotta! Puoli vuosisataa. Se tuntuu kauhistuttavan pitkältä.
OMG, vaari on ihan kujalla! toteaisi tähän nuoriso. (Mikään inhimillisen elämän alue, edes nettislangi, ei ole näille kolumneille vierasta.) Ja tavallaan on oikeassa. Hetki, jolloin keski-ikäinen mies oivaltaa hukanneensa aikaa on yhtä mielenkiinnoton kuin tiedostavaa teini-ikäistä vavisuttava oivallus siitä, että maailmassa on vääryyttä.
Paradoksi puolestaan on tämä: ajalla ei ole hintaa. Aikaa syntyy koko ajan mutta sitä ei voi varastoida. Aikaa ei voi pilkkoa osiin, sillä ajalla ei ole osasia. Sekunti on samanlaista aikaa kuin tunti. Naisen euro voi olla kahdeksankymmentä senttiä, mutta miehen vuosi on yksitoista kuukautta. Ja tuolla kahdellakymmenellä sentillä ei voi ostaa aikaa.
Henkilökohtainen aika loppuu kuolemaan. Vai sanoisiko pappi: ”Mies siirtyi nyt ajasta ikuisuuteen”? Mutta jo kauan sitten oivallettiin, että iäisyys muistuttaa helvettiä. Se on kuin kesäilta, ensiajatuksena miellyttävä, mutta jo vaivaiset tuhat vuotta hyttysjahtia, vain pari vuosituhatta radio-ohjelmaa, jossa jatkuvasti soitetaan Irwinin ”Rentun ruusua” – ei, iäisyys ajaa hulluuteen. Miellyttävinkin toimi käy iäisyydessä ennen pitkää piinaksi.
Tämän vuoksi iäisyyden tilalle on tarjottu ajattomuutta. Aika puristaa meitä ja me joudumme kamppailemaan sitä vastaan, mutta kenties valaistumisen hetkellä aika pakenee meistä. ”Mies on nyt ajattomuudessa”, buddhalaismunkki toteaa. Ja kristityt säestävät: Jumalan silmä näkee samanaikaisesti kaiken ajan lävitse.
Tässä katsannossa aika on kuin pitkä keppi. Se on kappale. Samaa sanoo suhteellisuusteoria. Sen mukaan aika ja avaruus muodostavat suunnattoman neliulotteisen kokkareen. Mutta koska ajan kokemus vaatii muutosta, ajattomuudessa ei ole tapahtuman tuntua. Siellä ei ole muistoja, ei toiveita, ei yllätyksiä. Ajattomuudessa Jumalakin on voimaton.
Pakko se on tunnustaa: ilman aikaa ei olisi ihmisyyttäkään. Eikä tykkimiehiä.”
——————————————————————————–
Kari Enqvist Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa.
* * *
Lienee aika siirtyä, Pallo-ohdakkeen lohdullisten kommenttien myötä, unten maille.