Waterloo Bridge – Auld Lang Syne

Eilisten rankkasateiden jälkeen noussut sumu on kietonut tienoon pehmoiseen, kaksitoista-asteiseen vaippaansa.

Mitä vanhemmaksi elän, sen enemmän alan arvostaa siltoja ja sen enemmän inhota tunneleita. Jopa ilmasilta on vuoren puhkaisevaa tai brexit-kanaalin alittavaa putkea parempi.

Tienoot ja kulttuurit toisistaan erottava meri, salmi tai joki on hyvin toimiva luonnon keksintö: tässä on meidän, tuossa taas teidän puolenne. Ylitys olkoon niin vaikeata, ettei siihen turhan takia lähdetä. Vesi ja vuoristo ovat hyviä muureja, ihmisen rakentamat taas aivan turhia ja rujoja.

Lontoon keskellä on Napoleonin tappiosta, ei Abban euroviisuvoitosta nimensä saanut kaunis silta, kesäkuun viimeisen päivän mietintäni ydin. Sen kannelle sijoittuu eräs elokuvahistorian tunnetuimpia tarinoita (Waterloo Bridge – Sumujen silta).

En ymmärrä, miksi aamun otsikko-elokuva on nimetty Suomessa Sumujen sillaksi, mutta nyt juuri pidän päätöstä oikeana. Sen verran sumuun tämä nyt menee, tämä yhdistymisiään kansanäänestyksillä katuva ja peruva ihmisen maailma. Niin kaunista kuin se onkin, utu kaupunkimaiseman, taiselutantereen ja metsän korven pehmentäjänä. Ja raa´an, ruman, irvokkaan ja tuhoisan taistelun jälkien kätkijänä.

Olin 1980-luvulla autoillen lomamatkalla kahden maitotonkankokoisen poikani kanssa. Matka suuntautui etelään Alppien yli Garda-järvelle ja sieltä pohjoiseen Pariisin kautta Englantiin ja Walesiin. Pohjois-Italiasta lähdettäessä kysyin ”His Masters Voice”-viisaudella reittiä Chamonixiin miettiessäni, ajettaisiinko St Bernardin solan vai Mont Blanc-tunnelin kautta. Äänin 2-1 ajoimme sitten tunnelin kautta. Itse poikieni ikäisenä olin lusinut tuon matkan kaunista ja sumuista serpeeniniteitä pitkin yläkautta Opelin takapenkillä.

Yksi tykkää metrosta, toinen Rautasillasta, mutta maiseman kauniisti peittävästä sumusta voisivat ainakin tänä aamuna kaikki pitää. Se kun lisäksi katoaa hyvässä järjestyksessä, mutta sortuvat ja pimeät tunnelit ja muurit meillä on aina keskuudessamme.

Ja Waterloo.

*

Epävakaa – Borderline

Sää on tämän vuoden ajan pysynyt ikkunani alla samana, niin myös tänään. Tyyntä, kirkasta, 14 astetta.

Kaksi tuttua lentokenttää ja yksi lentoliikenne on Euroopassa matkailuni aikana joksikin aikaa tuhoutunut. Listalleni ”kauhujen kabinettiin” kuuluvat lisäksi München ja Entebbe.

Kaikkina kolmena viime vuosien kertana on syytä voinut hakea epävakaudesta.

Psykiatriassa ihmistä, joka tekee itsemurhaiskun, voi huoleti kutsua persoonallisuudeltaan epävakaaksi. Samoin tulivuorta, joka purkautuu.

Kansanmurhan tuomitsemista/rankaisemista aamun lehdessä vaativa Lapin yliopiston kansanvälisen rikosoikeuden professori on varmaankin vakaa, mutta kansanmurhia tekevät diktaattoriensa alaiset veljiensä tappajat Euroopan lähimaastossa ja kultturimme sekä lajimme syntysijoilla ovat epävakaita. (Afganistan, Syyria, Somalia, Kongo, Ruanda).

Psykiatriassa keskustellaan siitä, voiko epävakaita ihmisiä auttaa. Oma kantani on myönteinen, mutta yhdellä varauksella. Aina ei voi onnistua. Vaikka tappojen, murhien ja pahoinpitelyiden määrä on maailmanmitassa vähentynyt, Suomi on vielä ainakin Euroopassa näiden tekojen, ei kuitentenkaan kuolemien, kärkikaartissa.

Kun Istanbulissa tai Brysselissä epävakaat ihmiset räjäyttävät itsensä ja lentokenttänsä, olen ammatti-ihmisenä huolissani, koska noita tekoja tiedettiin odottaa, mutta ei kyetty estämään.

Sama se on tulivuorienkin kanssa vaikkapa nyt Islannissa, Yellowstonessa tai Indonesiassa.

The Fund for Peace – järjestö on raportissaan (Fragile States Index) nimennyt Suomen maailman vakaimmaksi maaksi. Mitallisijoille ulottuivat myös Norja ja Uusi-Seelanti.

Kaikkea ne miettivätkin, korkeasti palkatut ihmiset.

Epävakaat persoonallisuudet ovat usein joissain asioissa hyvin lahjakkaita: kuva-, sävel- ja sanataide, (populistinen) politiikka. Kolmestasadasta tutkitusta, jo kuolleesta modernin ajan valtiomiehestä, filosofista,  taiteilijasta ja aatteellisesta huippuvaikuttajasta kootussa tutkimusaineistosta kovin moni osoittautui epävakaiksi. Seikkailijoiksi. Uudistajiksi. Kapinallisiksi.

Nyt he räjäyttelevät itseään ja meitä muita.

Peace, bro, peace

*

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F603.aspx

Mitä!? Ei aamukonetta!

Nizzassa sataa satujen saaren kansan ja potkupallon uhhuttelevaan laariin, Rovaniemellä sataa vettä. Aamulla Airbus korvattiin Onnikkabusilla viideksi viikoksi, kylämme tärkein konkreettinen yhteys maailmaan on poikki.

Rovaniemi on ”kylä maailman huipulla”. Nyt hyvin yksinäinen.

Juhannuksen jälkeen ei kenelläpään pidä olla kovin tärkeätä asiaa, ei minullakaan.

Sanomalehti on ohut eikä siinä tiedetä, mitä tarkoittaa ”kepeät mullat”, erityisesti sanonnan jälkiosa (”että koirat helposti pääsisivät luitasi järsimään”).

Juhannuksen jälkeen siis laitetaan aivon kaniin ja maksa peliin. Lomarahat – niillä, joilla sellaisia maksetaan – laietaan moolokin kitaan ja hilla kypsyy soilla. Jo tällä viikolla se alkaa, sota hillasta ja maahantulijoista (ei, nyt ei pakolaisista vaan marjatkin maasta vievistä ”vietnamilaisista”).

Aamuhartauden pitäjä sanoo: ”Rauhoitu, ole hiljaa, että kuulet itsesi”.

Virsi 560? Ei, vaan vanhan virsikijan virsi 440.

”Lakki! Päästä! Veisatkaamme!”

”Jo vääryys vallan saapi”

*

Illalla luin ammattilehdestä, että työpaikkani on ottanut käyttöön LEAN-järjestelmän.

Sitä lehdessä kehuttiin paljon ja arveltiin, että se maassa säästää vuosittain yli 30 miljardin SoTe-kuluista kolmanneksen, kymmenen miljardia €.

Järjestelmä säätää palvelujen ja niiden virtaaman tasaiseksi leikaten verkoista turhat toimet ja menot, mutta ei tuloja.

LEAN on toistaiseksi ollut käytössä autoteollisuudessa ja Suomen-Sipilän hallituksen ohjelmassa (prosessiohjaus).

Koska henkilöstömenot maan tulevassa SoTe:ssa ovat 80%, LEAN tarkoittaa julmaa meininkiä: 4-5 miljardin edestä sote-ihmisiä saa fudut.

Vaikka artikkeli on ammattilehdessä, se sijaitsi lehden ilmoitusliitteessä. Mutta se ei poista sitä tietoa, että sairaalamme (sote-piirimme eli Lapin maakunta) on jo liikkeellä.
Tuhansia työpaikkoja katoaa, mutta niissä olevat ihmiset eivät katoa.

Onhan Rovaniemen lentokenttä suljettu ja VR on jo ”LEAN”, samoin Omnibus. Rovaniemen ylpeys, sen Pallo Seura (FC Rovaniemi) joutuu matkustamaan Dubliniin torstaiksi europeliinsä jotain muuta kautta – tunneliakaan kun ei vielä ole. Eläköön

Irlant…vai olikohan se Islanti?
Huoh

 

coup d´etat

Aurinkoista, +12C, lehti ei liiku (ei Kalevan kirjapainosta Katajarantaan asti edes). Aamulento meni etuajassa, ennen viittä, aamulehti tuli myöhässä, kuuden huitteilla. Viikon kuluttua ei aamulento enää jokien risteyksen yli viuhahda , it departs from Paavo Väyrynen Airport (jokisuulta).

Neljä edeltävää kesää olen heinäkuussa etsinyt ihmisen historiaa Euroopasta kahden historioitsijan kyytimiehenä, nyt olisi ihmislajin synnyn vuoro.

Edelliset vuodet ovat olleen sotaisia, Rooman keisarin valloitussodista kakkoskoti-lentokenttäni räjäytykseen asti, mutta nyt alan lähestyä alueita, joissa järjestynyttä yhteiskuntaa nyky-eurooppalaisessa mielessä ei ole koskaan ollut.

Toisaalta, suurin keikaus (coup d´etat) on tapahtunut aivan Suomen rajoilla ja vain kaksi vuotta sitten. Vieläpä alueella, jossa aina on ollut valistuneita, mutta julmia itsevaltiaita toisella, ehdottoman tyylipuhdas demokratia toisella puolen aitaa. Nyt tuollainen kupinkääntö on levinnyt 1945 alkaneen suuren rauhanajan maanosassamme (Balkan ei kuulu joukkoon) kuin latvapalo. Suuret päätökset tehdään lyhyiden kirjainyhdistelmien suojassa ja isot mielenosoitukset eivät vakuuta ketään asianosaista.  Vai kuinka moni läpäisee tentin?

AEGIS, IFM, DEVESELU, BMD, ADR, IOANNIS – tässä vain muutaman mainitakseni.

Tänäiltana on jalkapallossa paljon pelissä:

Kaksi EU:n ja maailman laidoilla olevaa, Suomea pienempää maata ottaa yhteen David ja Goljat – asetelmassa.Taidan  houkutella ICE:n katsomaan, kuinkas ICE:n käy kun vastassa ei olekaan brEXIT-GB tai -UK vaan Walesin, N-IRL:n ja SCO:n ulkopuolinen ja rapautunut entinen CW:n emä-maakunta, normannien ja viikinkien luomus, vain alle tuhatvuotinen. Muistattehan sadun Lallista ja Henrikistä, jonka jäljiltä Suomen valtionkirkko vakavissaan puolustaa luunkappaleita viimeiseen piispaan? Se satu syntyi samaan aikaan kuin Harald joukkoineen kärsi kohtalokkaan tappion Vilhelmille.

Niinpä, ihmisen syntysijoilla töpselit ovat anglosaksisia ja mitat tuumissa.

Espanjassa (Filip II) eivät uusintapelissä perusespanjalaiset, PS, juhli – nou JYTKY, not at all.

 

Three men in a boat

Yö lämmin, raesateen laannuttua myös kuiva, aurinko laskee 24.7.

 

Lapsena minulle työnnettiin käteeni lähinnä kai kasvatustarkoituksessa muutaman kerran kirja ”Kolme miestä veneessä” (Jeromo K Jerome, 1889).

Kirja jäi mieleen lähtemättömästi siinä kuin Tuntematon sotilas ja Ei loitsu eikä rukous.

En ole ihan saletissa, etteikö noiden kolmen kirjan merkitys mennyt vähän Katekismuksenkin ohi, joskin sitä opettanut sotarovasti Uuno Hatsala loistavine tarinoineen oikeasta taistelusta ehkä jää ykköseksi.

Sen isommitta selityksittä suosittelen ”for everyone” tarinaa, koska meillä Euroopan mannermaalaisilla ei ole voimaa muuttaa Iso-Britannian saarten kansaa.

Ehkä heitä pitäisi yrittää ymmärtää? Erityisesti heidän (J., George & Harris) kettuterrieriänsä, jonka nimi on Montmorency.

”Martyrs to hypochondria and general seediness”

*

Itse asiassa lapsuudenkotini kesähuvilalla pidettiin kettuterrieriä, jonka nimi oli Topi ja joka puri minua nilkkaan ja sitten tai siksi tapettiin. Juhannuksena Simo-vaari sytytti kokon sateessa bensiinillä sisältä päin ja joutui viikoiksi sairaalaan palovammojensa kanssa. Siksikin seuraava sitaatti kirjasta sallittanee:

”Kelloja on kahdenlaisia. On kelloja, jotka ovat aina väärässä ja jotka tietävät olevansa väärässä ja jotka ylpeilevät sillä; ja on kelloja, jotka ovat aina oikeassa – paitsi kun niihin luottaa, ja silloin ne ovat enemmän väärässä kuin luulisi kellon voivan olla sivistyneessä maassa.”

Mikä maksaa

Ukonilman jälkeinen ylikostea ja aurinkoinen aamusää, +13C. Erottajan Essolla käydessä jo sataa, mutta onneksi huoltiksen partsi on katettu.

Juhannusaatto on perheessämme ydintapahtuma: ainakin neljä on ollut aina paikalla, 1990-luvulta alkaen. Alkoholia kuluu, mutta aina yli puolet varatusta jää ottamatta.

Tällä kertaa sateen ja kirkkaan vaihtelussa verannalla pohdittiin sekä kotikaupungin tuhoajien että Euroopan kampittajien motiiveja, vaikkemme päässeetkään yksimielisyyteen siitä, mitä nimiä joukkueisiin kuuluu.Toki niitä nimiä mainittiin ja kyytiä saivat kummassakin prosessissa (Finins Europeae ja Lapponiae) niin pellet kuin provotkin, mutta oikeastaan aika turhaan.

Eilen päättyneen  parin yön Brysselin matkan jäljiltä kotikylän ja -maakunnan lehdet olivat lukematta, joten heti nyt aamusta syvennyn niihin. Kovin, kovin vahvasti näyttää siltä, että ne, molemmat ALMA-konsernin omistamina, ovat kovin, kovin sitoutuneita, mutta eivät yhteen asiaan vaan nyrkkeilykehän kaikkiin neljään kulmaukseen.

Kun Helsingin Sanomia aletaan painaa Oulussa Kaleva OY:n lehtipainossa, on odotettavissa, että paperille painettu lehti jaetaan Lapin kaupungeissa jokaisena sen ilmestymispäivänä, koska se ei enää ole NIIN kallista. Mutta onko se tarpeellista? Lehdellä on Lapissa joku tuhat tilaajaa. Lisäksi sitä lehteä mukamas paossa viettää paljon isompi joukko ihmisiä lomaansa Lapissa älykännyjään sivellen. Vähintään päivän Karlsson ja Fingerpori tulee OnePlus-värkistä katsottua vanhenevan turistin ollessa aamuistunnolla kievarin vessassa.

Koska ennen tämän blogin päivitystä poikkean world wide webin  liki kymmenellä vakisivustollani saadaksen käsityksen siitä, miten Islannin tulivuorenpurkaus vaikuttaa kahden viikon kuluttua alkavaan matkaani ”napapiiriltä päiväntasaajalle” poikaani tapaamaan, voin taas tänä aamuna todistaa: tärkeinä on auttaa vahingoittamatta ja kertoa maailman, maanosan, maan ja kotikylän tapahtumista sitoutumatta etukäteen mihinkään vaikuttajatahoon.

Tänään, juhannuspäivän aamuvarhaisella se on sikäli helppoa, että Aatos Erkko on kuollut ja Rupert Murdoch lepää sikiunessa, mutta minä se vain tässä valvoskelen. Lisäkseni valveilla ovat kasvottomat ja nimeä vailla juonivat markkinavoimat.

Narvikin taistelu – The Battle of Narvik

Iltapäivä on lämmin, kesätuulinen.

1940-luvun alussa Saksa valloitti Tanskan ja Norjan. Jälkimmäistä oli puolustamassa Englanti, koska sillä oli teräsahneutta aseisiinsa Narvikin satamassa, josta Kiirunan rauta laivattiin brittien sukellusvene- ja maihinnousualustehtaisiin, joita tarvittaisiin 4 vuoden kuluttua, 6.6. 1944.

Muutoin ei kukaan välittänyt ”Danmarks sak är vår”-tyyliin, ei etenkään Ruotsi.

EU:ssa on kaksi huonosti käyttäytyvää maata, Ruotsi ja Englanti. Ei sopimattomasti, vaan huonosti. Ylimielisesti.

Nyt ne aikovat lähteä kolmannen hyväkkään, Norjan perään. Siis maksamaan tosi isoa jäsenmaksua, mutta pysymään poissa sieltä, missä konsensusta hiotaan ja sen tuloksesta päätetään.

Islanti ei kuulu joukkoon, koska se pelaa välierissä (UEFA) Englantia vastaan (ei siis Walesia, Pohjois-Irlantia tai Skotlantia vastaan).

Kukaan ei ole tästä Yhdistyneiden kuningaskuntien äänestäen päätetystä vaihtoehdosta kovin pahoillaan, vähiten Björn Wahlroos. Saadaanhan näin meille muille lisää valtaa ja rahaa ja maksukykyisiä, hiljaisia ETA-jäseniä.

Syntyy päätösrauha.

Narvikin satamaa engelsmannit suojelivat jonkun hetken, mutta sitten alkoi saksalaisvalta. Se tässä vähän arvelluttaa, alkaako myös EU:ssa saksalaisvalta? Siitä, siis teutooneista, on kokemuksia Tonavan varrelta jo Rooman keisareilla, joista osa oli myös Britannian saaren valtiaita.

Tosin jo Hadrianus tiesi, ettei Skotlantiin kannata koskea ja näin hän rakensi vuoden 180 paikkeilla suojaksi noita whiskyn ja golfin keksineitä hame päällään kulkevia hurjimuksia vastaan länsimaiden ensimmäisen ”Berliinin” muurin (Hadrianus Wall on the scottish border). Idässä sama tehtiin anno dazumal Kiinassa.

Juhannus oli myytteihin uskovilla briteillä jo alkuviikosta, mutta me muut olemme sopineet, että sitä vietetään viikonloppuna, jota edeltävä perjantai on vapaapäivä muilla paitsi JHL:n ja PAM:n jäsenillä.

Mutta se onkin oman mietintänsä asia.

Pekan ja Kallen sota Heklan ja Simon matkassa

Kolme astetta on eilisaamusta lämmennyt ja sumua on tippunut vetenä yön mittaan pikkuvähän.

Suomi on niin pieni maa, että kaikki tuntevat toisensa. Eliitti on käynyt maanpuolustus- ja arvojen-akatemiakurssit silaten jäljen Sitran ”Suomi”-mööttien mentoroimina. Seuraava kerros on käynyt Haminan ympyröissä RUK:n tai Hämeenlinnan liepeillä Sirolan-opiston. Kiljava on jotain, samoin Orivesi ja Rauduskylän kansanopisto.

Yksi ihmisen kavaltava merkki on ammattisormus, mutta myös oman opinahjon alumnihuppari on kuin jenkkiyliopiston skraga sen perän presidentin kaulassa.

Ou Est La Femme?

No, Vaasassahan tuo, ”tolpan nokassa”.

Nyt on kaksi poikaa ottanut hatkat: Pekka ensin, Kalle sitten. Miksi pojat lähtivät, on jätetty julkisuuteen kertomatta.

On siinä vielä pari muutakin lankulla: HIFK:n Alex ja Mäntsälän Antti.

Pekan jälkisäädös on luettavissa tämän aamun ALMA:sta. Se käsittelee Suomen ulkopolitiikkan roolihahmoja Sormusten herrasta tutulla otteella. Kallen lähtöpieraisun laatu & määrä tiedetään, kun nähdään, minkälainen kiinalainen tehdas ja kenen rahoilla Perämeren kaarelle EK:n ulkopuolelle syntyy ja ennenkaikkea miten se käy: prosessi, kauppa ja lisäarvo.

Yhteisiä tekijöitä näille ennen eläkeikää lähteville hyvä-veli-kullille on, että heidän määränsä koko ajan lisääntyy. Kokonaisen elämänuran tehneelle ilmiö on vähän outo omassa CV:ssa, ei potilaiden, eikä se siksi tätä enempää itseä  kiinnosta, psykiatrin  ammatti on toki asiaan uuvuksiin asti perehdyttänyt.

Kunhan sitä älähdän, että aika huonoa suomenkieltä kumpikin, sekä Pekka että Kalle, juuri nyt käyttävät. En tarkoita kehonkieltä.

*

Poikkean huomiseksi – jos Hekla ei purkaudu – Brysselissä remaIN – brEXIT-sodan ytimissä. Islanti on pieneksi maaksi hyvin vaikutusvaltainen sekä saagojensa, tulivuoriensa että jalkapallonsa takia. Nyt sieltä muistutetaan, että jokin vuosi sitten ei Brysselistä päässyt kotiin kuin kävellen tuhkan peittäessä stratosfääreisä alaspäin lentoreitit (kts myös kirja ja elokuva TIE). Hekla-rouvalla kuuluu olevan oesphagitis acuta (laavatorven tulehdus).

Vähän asiassa mittakaavaa kuulee aamun YLEn ykköseltä, jossa Simo (8v) käy tutustumassa Pisan ja Firenzen väkivalta-taiteeseen:

http://areena.yle.fi/1-3431665

Kävi miten kävi, voi tässä puskurikapasiteetissa seuraava päivitys siirtyä juhannusaaton iltapäivään.

Au revoir! sanoisi vallooni.

*

brEXIT vai remaIN? Matti Nykänen, worlds best ski jumper ever, answers:

sixty-fifty or fifty-sixty

Leijona ruukkujen keskellä

Kolmen ja puolen tunnin ajan on tätä kirjoitettaessa vuoden 2016 päivä lyhentynyt ja kuukin on pienemässä. Ohi on, mutta lehteä syyskuulakkaassa säässä hakiessa ei suksia vielä tarvitse, +10C.

Ruotsin ja sodankäynnin historia on mielenkiintoinen paketti. Ihan erilainen kuin vaikkapa Espanjan, Habsburgien tai NATOn. Puhumattakaan Elisabeth I:sta, jonka aikana yhdessä meritaistelussa maailman mahtavin kaatui kuin nurmikko toissapäivänä, kun sitä kuopuksen leikkauksen jäljiltä siistin voikukista.

Tukholmassa sijaitsee puisto nimeltä Kungsträdgården.  Sen laidalta kinusin jo tonkankokoisena vohveleita, joissa on hilloa ja kermavaahtoa päällä. Puiston lounaispäässä, lähinnä kuninkaanlinnaa on kaksi patsasta. Ruotsin älykästä(kin) huumoria(kin) osaava kansa on antanut patsaille (Kaarle XII ja XIII) nimet.

Toinen on leijona ruukkujen keskellä, toinen ruukku leijonien keskellä.

Katselin ja kuuntelin toissapäivänä Ruotsin pääministeri Löfvenin esiintymistä oman päämiehemme, Sauli Niinistön järjestämässä Seminaarissa Naantalin Kultarannassa. Vertasin hänen esiintymistään Olof Palmeen, Paavo Lipposeen ja Angela Merkeliin. En Juha Sipilään, Antti Rinteeseen tai Timo Soiniin.

Sitten vertasin Suomen armeijan pääesikunnan rakennuksia Brysselin lentokentän läheisyyteen valmistumassa oleviin kaarihalleihin, joihin NATOn hallinto kohdakkoin muuttaa.

Kun oikein paljon vertailee, saattaa huomata jotain asioiden suhteista, mutta myös sisällöstä ja käyttökelpoisuudesta.

Sananlaskuja:

Moni kakku päältä kaunis, pelkkää silkkoa sisältä

Hätäilemällä ei tule kuin kusipäitä mukuloita niinkuin sitä sanotaan

Sodassa harvoin voittaa suurin, mutta usein vikkelin. Rauhassa voittavat kaikki

Ei ole koiraa karvoihin katsomista

Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke p främmande hielp

Ei mulla muuta: ilmoja pitelee.

 

Barabásin tauti

Kylmää ja märkää ulkona joten on väännettävä kaukolämmön säätökahva takaisin kesästä talvelle.

Katsoin illalla YLE-kanavalta Johanna Vuoksenmaan hyvin hallitusti ohjaamaa tarinaa miehestä, jolla on tauti ja satiirin rajoja taiten hipova sosiaalinen verkosto. Koska en tiennyt elokuvasta etukäteen mitään, se yllätti ratkaisuillaan. Nautin. (Toinen jalka haudassa, 2009)

Rainan päähenkilöllä on aivoverkossaan tauti, joka noudattaa henkilönimiä, joilla ei ole vastinetta todellisuudessa, joten nimeän taudin uudelleen:

Albert-László Barabásin tauti.

Tämä mies on 1969 Romaniassa syntynyt, 1989 sieltä pakoon Unkariin lähtenyt ja nykyisin Bostonissa (Harvard) työtään tekevä tietoverkkotukija. Hänen mukaansa jokainen ihminen on muutaman  kontaktin päässä kenestä tahansa toisesta maailman ihmisestä.

Eilen minulla oli myös hetki aikaa katsoa, kuinka monesta eri maasta Arktisessa puskurikapasiteetissa on tällä blogialustalla käyty: Barabásin havainnon konkretisoimiseksi.

Maita löytyi 40 ja niiden väestön määrä edustaa yli puolta Telluksemme nyt juuri elossa olevasta joukosta. Albert-Lászlón teoria alkaa siis täälläkin saada ”lihaa luiden päälle”.

Ongelma ei siis ole verkon kohtaamismahdollisuuksien määrässä, mutta laatua pitää vielä vähän miettiä.

Kun Ruotsi luovutti Suomen maakunnan 1800-luvun alussa Venäjälle, se tapahtui epäonnistuneen lähisuhdepolitiikan takia. Tärkeämpää tuolloin oli etäsuhdepolitiikka eli yhteistyö Tilsitin joen lautalla keisarien kesken. Nyt tuo aikansa Molotov-Ribbentrop-henki taas tuntuu nousseen Nürnbergin haudastaan. Ruotsin valtionpäämieheksi mediassa (väärin) tituleerattu vähemmistöhallituksen tilapäinen kärki kävi eilen Suomen määräaikaisen (oikein) päämiehen juttusilla ja sanoi julkisesti saman kuin Kustaa IV Adolf Koljonvirran taistelun sankareille 208 vuotta sitten: Det passar inte, nej! Samarbete i närhet-nättet.

”Vi tar USA, ni kan ta Ryssland” (vrt Hamina 17.9. 1809)

Lähimaastossani on muitakin todistuksia siitä, että ei riitä, että on verkko ja sillä hyvä ja nopea kattavuus tiedon kuljettamiseksi. Pitää olla myös yhteinen asia. Sitä ei Rovaniemellä, Torniolla ja sillä toisella Perämeren Goljatilla ole. Sitä ei Suomella ja Pietarin lättiläisellä ole. Sitä ei kahdella uskollisuutta ja rakkautta toisilleen vannoneella ihmisellä ole kuin 60%:n todennäköisyydellä (40% solmituista mie-sie-verkoista rojahtaa ja ihminen & sen kumppani päätyvät avioeroon).

Bloginkirjoittaminen on aika yksinäistä puuhaa, mutta on siinä yksi verkko-ominaisuus, josta en tohtisi luopua (vrt päiväkirjan tuhrustaminen siniruutuisiin vihkoihin tai punaisiin pieniin kirjoihin).

On jotenkin lohdullista tietää, että teoriassa 40:ssä eri maassa, ”Ruottissa, Ryssässä, Intiassa, Perussa, Austraaliassa, Rysälässä ja Ugandassa”  yli 4 000 000 000 kanssa-muurahaista on voinut kansallislippujaan vilauttaen jo liki vuosikymmenen ajan olla mukana,  seitsemän sijasta yhden klikkauksen päässä.

Tänä aamuna maiden lukumäärä muuten lisääntyi yhdellä 30 miljoonan asukkaan valtiolla toiselta puolen palloamme. Siis 41!

*

18 vuotta sitten tänään perheen vanhimman hattu siirtyi päähäni, kun isoveli Matti pyöräili Juuttien maalla liian ison mäen päälle ja siitä suoraan esiupseerien taivaaseen. En osallistunut hänen hautajaisiinsa, koska olin silloin oikeassa Treblinkassa. Kaikkeen ei ulotu.

Requiescat in pace, jos vielä seuraat maallista ”cloud”-verkkoa sieltä oikeasta cloud´sta.