Aamulla luvattu lisä

Suosittelen Loka Laitisen Iltalehden kolumnia 30.6., jossa hän kertoo, mitä Mikkelissä tapahtuu, kun on Kosken(ut)korvaa liikaa.

Osaltani lupasin illasta palata aamun keskeneräisiin mietelmiin ja nyt se tuntuukin sopivalta, kun on matka Patrickin kanssa saunaan:

Spes Patriae II

En ole tohtinut useasti kertoa taidenäyttelykokemuksistani, joita on aika lailla sielun perukoille ja pintaan kuitenkin kertynyt.

Eräs merkittävimmistä taideelämyksistä syntyi lokakuussa 1992, kun tuoreesti Hilkan kanssa kihlautuneena matkustin kollegani Ilkan kanssa asiaa Normandiaan pohtimaan. Hilkka matkusti Finlandiatalolla tapahtuneista kihlajaisistamme Lappiin ja me Ilkan kanssa Pompidou-keskuksen modernin taiteen kokoelmien pariin.

Pari päivää kului Kanaalin syystuulissa ennenkuin pää alkoi seljetä kaikista Picassoista, Chagalleista ja Matisseista. Ilkan 50-vuotispäivät tulivat juhlittua ja modernin kuvataiteen pohjat sielun syvyyksiin tallennettua.

15 vuoden aikana tämän jälkeen silmieni läpi on kulkenut opastetusti (vaimoksi vihityn Hilkan toimesta) kymmeniä tuhansia taideteoksia korvaamaan aiemmin jazz-pitoisen kulttuurisieluni avautuvia ja haalistuvia mielikuvia.

* * *

Galleriat, taiteilijoiden ateljeet, suuret museot ja luontoon asettuneet ympäristöteokset vilisevät nyttemmin runsaina niin valveeni kuin unenikin maailmoissa.

Kaksi viimeistä kotimuseon näyttelyä kruunaisivat matkani kuvataiteen loputtomaan sokkeloon, jos en arvaisi vielä jotain olevan näkemättä ja kokematta.

* * *

Ensin kanadalaisen eskimon, Mathewin, rummun kumistessa meille tarjoutui Rovaniemellä mahdottoman hieno Patrick Husen tarjoama alkukesäinen mielikuvamatka arktisen luonnon ja sen alkuperäiskulttuurin maailmaan. Matka, mykistää vieläkin. Kun Husen näyttely väistyi juhannuksen jälkeen, tuli tilalle Tapani Raittilan elämäntyöstä kertova näyttely, Suomen liki vanhimman yhdistyksen, Suomen Taideyhdistys ry:n tuottamana.

* * *

Kun luin Lapin Kansasta taidekriitikon arviota Husen näkymästä arktiseen sieluun ja sen maisemiin, olin jokseenkin hämmentynyt. Mutta kait asioista pitää voida olla montaa mieltä? Minä olen tässä tapauksessa jyrkästi eri mieltä – kriitikon kanssa.

Mutta Tapani Raittilan 1940-luvulta alkavan kuvataidetaipaleen luonteesta en taida olla eri mieltä sen paremmin avajaisyleisön kuin kriitikoidenkaan kanssa.

Rovaniemen taidemuseolla ollaan nyt valtavan, liki 70 vuoden syvyisen kokonaistaideteoksen kanssa vastatusten. Kokemus avajaisissa vaikuttavasti puhuneen taiteilijan viestistä on miltei mykistävä.

Raittila arveli, että suvaitsevaisuus yhteiskunnassamme on lisääntymässä. Hän perusti arvionsa siihen, mitä hän uusimmassa suomalaisessa taiteessa on havainnut.

* * *

Rovaniemi on pohjoisen kiistaton keskus. Se on sitä nopeasti kasvavana, muuttuvana ja joka suuntaan voimakkaasti avautuvana ihmisen ja arktisen luonnon kohtaamisen tyyssijana.

Mutta se on myös melkoinen kulttuurin tuottaja ja tarjoaja. Musiikki, kirjallisuus, teatteri, tanssi, kuvataide ja kaikki asteet kattava koulutus ovat merkkejä siitä, että me elämme täällä kiivaan luovuuden kanssa.

Suosittelen, hyvät lappilaiset ystäväni, että vaellatte tänä kesänä Jutajaisten jälkeen kokemaan Luostolle Lapin kamariorkesterin ytimen ympärille rakentuvaa Luostosinfoniaa. Mutta ulottakaa vaelluksenne myös vastapäätä Lapinaukean uutta kaupunkitaideteosta Lapinkävijäntielle, Revontulten naapuriin.
Kohtaatte siellä Lappia rakastavan, Suomen kenties merkittävimmän elossa olevan kuvataiteilijan viestin. Rovaniemen taidemuseolla on nyt löydettävissä melkoinen kokemus, kiitos Suomen Taideyhdistyksen, Tapani Raittilan ja Rovaniemen kulttuurirakkauden.

Erityisesti neuvon taidemuseon toisessa kerroksessa varautumaan kolmen viestin kanssa. Ensimmäinen sali on kuin silta 70 vuoden aikamatkalle. Toinen sali antaa matkalle ihmisten – Spes Patriae – kasvot. Ja syvimmällä, kolmannessa salissa voi kohdata ilmavan, herkän, ihmisten hauraan verkon.

Samalla kuvataidematkalla on hyvä poiketa museon alakerran Kipa Lumberin näyttelyyn. Siellä voi jättää kirjallisen toiveen johonkin kymmenistä saappaista.
TV-2:n Ajankohtainen kakkonen saattaa toiveen myöhemmin laittaa julki lähetyksessään.

Toivottelen kanssani luovuutta arvostaville vaeltajille hyvää kesäistä taidematkaa – sen kohtaa likempänä kuin arvaisikaan.

Antti Liikkanen
kirjoittaja rakastaa psykiatrina taidetta Rovaniemellä

Ruma ankanpoikanen

Kun toimittaja tekee samasta asiasta useamman päivän juttusarjaa, tulee lukijalle väkisin markkinakohteena oleva ja vedätettävä olo: mitähän se seuraavaksi kaivaa koipussistaan.

Rusin, Suopon ja Rosenholzin kanssa on vähän näinkin. Ei tohdita kertoa kerralla, kun kesädekkariin on ehditty tottua (tänä vuonna ei näytä sellaista olevan Aamulehti-lehtien valikoimassa?)

Nyt, lauantain aamulehdessä, saa huutia poliisiministerin avustaja, Suposta siirretty. Ja avustajan esimies. Ja Suomi.

Kas kun Suomessa on tapana kysyä, mitä elefantti meistä ajattelee. Kas kun Aamulehti on Suomesta. Se kysyy. Yksi yksittäinen vastaa: Suomi on huonompi kuin Tanska. Suomi on typerä. Suomi ei osaa käyttää faksia tai puhelinta. Suomi salaa.

Lopuksi lehti – Aamulehti-yhtymän miljoonan lukijan lehti – kehaisee, kuinka se osaa kysyä. Saksalaiselta besserwisseriltä. Oikean kysymyksen. 15 vuoden jahkailun jällkeen.

Rakastan mediaa, kulutan sitä ja avaan aamuisin useamman lehden ynnä sähköisen kanavan uteliaana näkemään, miten maa makaa. Aina rakkautensa kohdetta ja käyttäytymistä ei voi valita. Mutta aina se pitää yrittää kohdata ja antaa sen kertoa.

Muuten: saksalainen haluaa tappaa elefantin ja myydä teurastuotoksen voitolla. Amerikkalainen haluaa opettaa norsulle temppuja ja myydä sen sirkukseen. Ranskalainen haluaa nähdä, miten efelantit rakastelevat.

Suomilainen haluaa tietää, mitä elefantti hänestä ajattelee. Paitsi kännissä. Silloin suomilainen lähtee vetään ronsuu turpiin. Oikein kunnolla.

* * *

Näyttää olevan sateinen sää, harakka huttua keittää. Taidan mennä töihin. Siihen firmaan, joka osti valtion työterveyshuollon, mutta ei kykene takaamaan minulle vastaanottoavustajaa. Tulee yksinäinen aamupäivä.

Illalla ei ollut yksinäistä. Oli taidenäyttelyn avajaiset. Siellä oli Kekkonenkin shaketissa paikalla. En muistanut kysyä, mitä mieltä olisi ollut Suopon avoimuudesta.

Taiteilija – tammenlehvä takinkäänteessään – oli upea, taide on koskettavaa ja ylöspano loistava. Palaan asiaan iltapäivän mittaan.

Yöllä Marrasjärvellä soitteli punakylkirastas upean bluesin.

Ruokolahden ankka?

Minusta tuntuu, että eräs ministeri tarvitsisi nyt ”spokesman”-nimistä apua: vellit, puurot, karhut, sudet ja rikatkin rokassa alkavat olla ihanassa sekamelskassa. Valistunut mediakuluttaja joko heittää koko jutun tai harmaantuu ET:n mallin mukaan:

Anne Holmlund (kok.) torjuu väitteitä suojelupoliisin osuudesta Stasi-asiakirja-asiassa: Supolla ole aineistoa hallussaan ja suojelupoliisi on toiminut lakien ja sääntöjen mukaan.

Stasi-tietojen salailusta on tällä viikolla kirjoittanut Alma Media toimitus mm Lapin Kansa sanomalehdessä.

Juttujen mukaan suojelupoliisi otti haltuunsa ja salasi arkistotiedot suomalaisista.

Holmlundin mukaan suojelupoliisi ei ole saanut aineistoa.
”Asiakirjoja on pyydetty, mutta Suomi ei ole saanut mainittuja asiakirjoja ja tietoja haltuunsa”

Taustalla ovat neuvottelut vuonna 2000, joissa Suomi antoi Saksalle luvan hankkia suomalaisia koskevaa aineistoa Rosenholz-kortistosta (USA).

Arkistossa on tietoja Itä-Saksan salaisen poliisin tiedottajista ja yhteyshenkilöistä.

Ruokolahden jellona

Löytyihän se leijona, kun aikansa ravisteltiin.

Löytäjä on Aamulehti-yhtymä ja kissan häntä on Knaben&Co koipien välissä. Jo toista aamua peräjälkeen.

Odotan mielenkiinnolla, kuka muu kuin Aamulehti ja Radansuun kartanossa varhaiskasvatuksen saanut ydin-mersumies osaavat ampua.

Eräät Balkanilla (”kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa”) tutut UN/EU/Fi-mesenaatitkin ehkä sanovat jotain. Ja miten lie 2012 presidentinvaalit sitten käydäänkään – jo nyt vai?

Jellonaa ma metsästän, ¨
jellonaa ma metsästän,
Tahdon saada suuren.
Tahdon saada suuren.

* * *

Ajelin aamulla kahville, kun edessä kulki kaksi muuta punaista autoa ja liikennevalotkin näyttivät punaista.
Vain minä pysähdyin. Jalankulkijat joutuivat – henkensä kaupalla – myös pysähtymään kaupungin kenties vaarallisimmassa risteyksessä.
Jouduin odottamaan 10 sekuntia ennenkuin valo vaihtui vihreäksi: taas vähemmän työtä päivystyspoliklinikalla.

Vähemmän työtä on myös kohta keuhko-klinikalla. Tosin niillä on uutena tilkkeenä tulokseen sekä muotitauti ”tupakoimattomien astma” että sädesienihysteria: Santa Claus home!

Tupakkalaki puree kantakahvilani tulokseen.

Ymmärrän ja hyväksyn, että maailmassa – läntisessä – on nyt tupakanpoltto kielletty, Schwartzeneckerin Kalifornia kärkihankkeena.

Mutta miksi sen pitää viedä minulta ja kymmeniltä muilta kantapaikka?

Vastaukseksi ei kelpaa terveyden ja sairauden digotomia, koska sen osaan ulkoa joka suuntaan.

Se nyt vain on niin, että sosiaalinen riitti, joka muodostaa oleellisen osan muutaman sadan ihmisen päivärytmiä, on uhattuna. Samoin tietenkin Kalevan luku aamutuimaan.

Loppuelämästä tullee pidempi ja erityisen paljon ikävämpi. Jos emme sitten opi jatkossa kahvittelemaan ja lukemaan Kalevaa ilman noita karsinogeenisiä hiilivetyjä ja muita tervoja.

Mutta näin alkuun tietenkin ravintoloiden ilma on raikkaampi ja siellä alkavat viihtyä uudenlaiset ja -hajuiset ihmiset. Toivottavasti oppivat säännöt muiden riskien kuin tupakan osalta ajoissa. Ettei kastu muutakin kuin varpaat.

* * *

ps
Minulta on tiedusteltu, mitä tämä leijonanmetsästys oikein tarkoittaa.

Vastaan, että Tuomioja on tarkkavainuisena ihmisenä huomannut, että nyt voisi olla uutispula.

Rosenholz-lista (siihen liittyen Tiitisen salaiset kansiot) on aina uutinen. Se, että koko Suomen eshtablismentti on unohtanut kertoa medialle, että lista on käsketty antaa tutkijoiden käyttöön jo 7 vuotta sitten, on ihan erikseen uutinen.

Erityisesti, kun kansa (tai Rusi, A.) on aina osannut sekoittaa Rosenholz-listan ja Koiviston johdolla kassakaappiin laitetun *Tiitisen listan toisiinsa. Tai ei siis ole ymmärtänyt, mistä kummassakin listassa on kysymys.

Kansalle pitäisi uutista olla siinä, että sitä on vedetty huulesta ja medialle pitäisi olla uutista siinä, että se ei ole seitsemään vuoteen havainnut, miten sitä on pissitty silmään.

Meille muille uutinen olisi, jos Tuomioja oppositioon päästyään ei osaisi käyttää tilaisuutta hyväkseen Ruokolahden leinojan tavoin.

Seuraava uutinen lienee se, kuka vuoti CIA:lle ja mitä.

Laki ennen mua syntynyt, mutta luetaan yhtäältä

Kotiin on hyvä palata paikasta, jossa lakia luetaan erilailla tai sitten eri lailla.

Kotona Nikula luki lakia yhdellä lailla, Jonkka toisella: onkohan viimemainittu seuraava presidentti?

Pääasia on, että hallitus on toistuvasti ja jatkuvasti susien saaliina (Sibbo Vargar) ja tekee itse itsensä naurettavaksi: luottamus lakiin (Näihin nojaa maalaisliitto, 1956) säilyy – ja Raamatun kulloiseenkin käännökseen (erityisesti Paavalin kirjeet ja naisen asema nyrkin ja hellan välissä ”viehättää” agnostiikkaan päin houkutellen).

Siltarumpumies, joka ei saa Jyväskylää ja sen maalaiskuntaa (jonne veroa maksavat karkaavat) yhteen, yrittää pistää lakiin vedoten vahingon kiertämään.

Kho:ssa tavataan (eikä nahkurin orsilla!):

”Päätösehdotuksen esitellyt kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) esitti koko ehdotuksen hylkäämistä. Seuranneessa äänestyksessä häntä tukivat ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.), kulttuuriministeri Stefan Wallin (r.) ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.). On erittäin harvinaista, että esittelevä ministeri vastustaa itse esitystä.”

Matin naiset – matti mikä matti – ovat edelleen niin aktiiveja, etten ihmettele isoveljeni (Matti) väsymistä heihin (Iltalehti 28.6.).

Heinäkuun huomaa lähestyvän, koska yhä tiukemmin iltapäivälehdet etsivät Ruokolahden jellonaa, voivoi ja HuhHuh.

Vielä pari viikkoa istun sorvin ääressä kuuntelemassa konsulteilta – tällä kertaa Kuopiosta – että väärin sammutetaan. Kun savolainen, tällä erää Kinnunen, avaa suunsa, vastuu siirtyy, jaa-a: veronmaksajalle/potilaalle/omaiselle/potilasasiamiehelle/potilasvakuutusyhdistykselle/kuulijalle (tarpeeton ylipyyhitään).

Se on sitten ihan sama, onko suuta avaamassa terveyskeskuksen kellokalle vai sosiaalifarmakologi (Myllykangas): aina vain on väärin sammutettu, lääkäri-potilas-suhde.

Erikseen tuomitsen laihdutuslääkkeet, jotta pysyisin mukana savolaisten suunsa avaajien köörissä.

Nyt muuten loppuu matkailu tämän vuosipuoliskon ja työsuunnitelman puitteissa. Vain Ranska, Metallica ja Suomenlinna on käymättä – siinä sivussa tosin myös Trollstiget on tarkoitus ajaa ylös ja alas. Vaikka se ei voitakaan Brac´n saaren neulansilmiä, on Norja aina käynnin väärti. Onhan siellä hintatasokin mualiman korkein, ja öljyvaranto. Sekä upea, Patrick Huse-niminen käsitetaiteilija.

Käykää katsomassa Poro-Upin kelonveistoa Kemijärvellä ja tulkaa mukaan talkoisiin rakentamaan Sime-Rock-stageja!

Ja tietenkin huomenna: Tapani Raittilan elämäntyönäyttelyn avajaiset taidemuseolla. Mies joka maalasi Kekkosen shaketissa.

Korkealta tippuu nopeasti ja se sattuu

Adrialta kirjoittaessa koettaa tulla toimeen ilman äakkosia, koska se on aika urakkaa etsiä umlautteja.

Juuri kun kehuimme palaverissa Suomea tuli Serbian parlamentin puhheenhoitaja, laillaan paikallinen Sale, ja kertoi Maran toimivan vastoin suositustamme: korruptio on lopetettava Balkanilla.

Onhan nyt pohtimisessa, vaikka oivaltaakin, että Serbian oma nauta on ojassa. Ans kattoo ny.

Toinen Adrialle kantautunut tieto on tohtorien turhan iso joukko perushoidossa eli terkkareissa. Sen saa, kun teknisen puolen konsultit ja kellokallet tulevat katsomaan pehmopuolen tarjontaa. Toivottavasti todetaan samalla hoitajien joukon oikea koko?

Edelleen ihmettelen kivien tolkutonta joukkoa saarellani ja paikallisten pakonomaista tarvetta kasata noita aidoiksi, muureiksi ja kasoiksi.

Kuumaa on, onneksi torstai on toivoa täynnä ja kotisatama siintelee. Lomaan kuluu viel joku viikko, loma taas kuluu Metallican ja Tuntemattoman tunnelmissa.

Niinkuin lukija huomaa, laiska tulee toimeen ilman ä-kirjainta aika tovin, jatketaan harjoituksia!

1700 vuotta historiaa

Kun kokonaisen helteisen paivan tutustuu roomalaisemperorin perustaman 67 olympiavoittajan kaupunkiin, ei voi olla väärin asemoitunut. Nomen est omen: Split.

Kroatia on laittanut julkisivuaan kuntoon, mutta sen takana on vielä paljon auki.

Valtavat kivikasat kertovat sisusta, jota Suomessa tapaa ainakin Savossa: ihmiset haluavat osoittaa sinninsä kivien kautta, mutta he tekevät niistä myös ystävien rajat.

Arvaan, ettei Kreikka halua naapuriaan Balkanilta EU:iin, mutta muuten tie voi olla auki ja kroaatit taitavat olla mukana eurovaaleissa 2009.

Split kauempaa katsoen – Unescon maailmanperinokeskustaansa lukuunottamatta – on kuin Murmansk. Kauan ottaa ennenkuin stalinismin jalanpojenta vaimenee.

Nyt +32C, klo 21.30.

Vladimirin splitti

Aamulla herätessä lehdet näyttivät kotikoivussa selvästi keltaisemmilta kuin eilen: syksy saa, vaikka lomat ovat vielä lusimatta!

Vladimir P. lennähtelee tänään Zagrebiin. Hän on huomannut, että EU pääsi hvk:ssaan diiliin ja Kroatian osalta ovet Unioniin alkavat olla auki.

Viime tinkaan pitää tuo kuuma, jalkapallotaitoinen ja mutkamäessä hyvä valtakunta yrittää saada venäläiseen (Gazprom) energiaverkkoon, ettei joka pisara koko ajan & ad infinitum valu EU-moolokin kitaan.

Itse lennän samaan maahan huomenna, kohteena kaupunki nimeltä Split.

Psykiatriassa split tarkoittaa tarkoituksellista vihollisleirin halkomista: ”divide & impera”. Sitä kai se VP:inkin tarkoittaa?

V.P. on esitetty vahvimpana ehdokkaana Gazpromin tulevaksi pääjohtajaksi, kun Alexei Millerin terveys reistaa.

Pääkonttoriaan gazpromilaiset rakentavat ”suomalaisten luiden päälle” eli Vaskiratsastajan naapuriin, Nevan rantaan. On muuten melkoinen phallos – pääkonttori, Fortum Keilaniemessä jää raadenhampaineen kuin eno veneestä. VP odottelee ilmeisesti Pietari Suuren jalanjäljen löytävänsä?

Olisi phalloksen sijasta tyytynyt Vaskiratsastajaan. Sanotaanhan, että jos Vaskiratsastaja pysyy Nevan rannalla, Pietarillakaan ei ole mitään hätää. Ei ehkä olisi Vladimirillakaan?

Häkli (Jyri, Jyri) meni Afganistaniin osoittaakseen arvostustaan NATOn rauhanturvaajille. Samaan aikaan Kabulista uudisoidaan, että rauhaturvaajat ovat tappaneet epähuomiossa 100 siviiliä / viikko. Paikallinen NATO-edeskäypä toteaa, että se ero on alKaidaan, että NATO ei erityisesti tarkoittanut siviilien tappamista.

Suomen puolustusministerin arvostusta tarvitaan nyt, erityisesti maan eteläosissa, jossa suomalaiset eivät vielä ole, mutta 2 virolaista eilen sankareina kaatui, pari muuta haavoittui vakavasti.

Suomessa juhannus on vaatinut 13 kaatunutta. Kuusisi enemmän kuin vuosi sitten, mutta silloin sääkin oli todennäköisempi.

* * *

Alla yhteenvetoa huippukokouksesta 23.6. (seuraavassa merkinnässä illemmalla kerron oman johtopäätökseni ”omassa asiassani” vaihteeksi kielitaitoisia varten):

Uuvuttavan pitkä hanke uudistaa laajentuvan EU:n toimintaa eteni juhannuksena vaivalloisesti, kun jäsenmaat sopivat kiistellyn perustuslain korvaamisesta.
Tyylipisteet selkeästä tuloksesta ja avoimesta käsittelystä jäivät Brysselin huippukokouksessa saamatta. Puheenjohtaja Saksan liittokansleri Angela Merkel korjasi kuitenkin sovun arkkitehtinä sulan hattuunsa ja vankisti asemaansa unionin merkittävimpänä johtajana.

– Tärkeintä oli, että pääsimme pois pysähtyneisyyden vaiheesta ja voimme taas edetä, sanoi väsynyt mutta tyytyväisen oloinen Merkel neuvottelujen päätyttyä.

Varhain lauantaiaamuna kasaan puristettu sopu merkitsee, että perustuslain kaatumisesta Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä syntynyt kriisi on nyt enemmän tai vähemmän ohitettu.

Seuraava vaihe on, että heinäkuussa kutsutaan koolle hallitustenvälinen konferenssi, joka hioo valtiojohtajien sopimat muutokset valmiiksi sopimukseksi. Työ on teknistä, koska yksityiskohdat on jo sovittu.

Uudistetun sopimuksen on määrä valmistua viimeistään lokakuussa Lissabonissa pidettävään huippukokoukseen. Tätä seuraa uusi ratifiointikierros. Sopimus pitää hyväksyä uudelleen myös Suomen kaltaisissa maissa, jotka ehättivät ratifioida kariutuneen perustuslain.

Tarkoitus on, että uudet säännöt tulisivat voimaan ennen vuoden 2009 kesäkuussa pidettäviä EU-parlamenttivaaleja.

Sisällöltään uusi paketti on pitkälti sama kuin perustuslaki, mutta siitä on karsittu monia yksityiskohtia, kuten maininnat EU:n lipusta, hymnistä ja myös perustuslain nimi. Ulkoministeristä ei tule ulkoministeriä, vaan ”EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja”.

Blair & unmögliche Zwillingar

Olen tyytyväinen.
Jos Puolan kaksosia ei olisi saatu herran nuhteeseen tikkukarkeilla, olisi missioni – EU:n kilpailukyky ja tie rauhaan – todella uhanalainen.
Blairin vaihtuminen skotti-Brown´iin ei rauhaa tai kilpailukykyä uhkaa – mielestäni.

Mitä jargonia ylläoleva on?

Tyytyväisyyteni siihen, että EU:n rakenne- ja päätös-säännöistä päästään eteenpäin EU:n sisältökysymyksiin, on ihan iso.

Kun lähden maanantaina Kroatiaan, edessä on paljon miellyttävämpi urakka kuin siinä tapauksessa, että sopimusta kaikkine krumeluureineen ei olisi syntynyt viime yönä klo 04.30.

Palaan asiaan.

* * *

Nautin viime yönä paitsi päivystyksen rauhallisuudesta, myöskin kauniista keskiyön auringosta ja melko selväpäisestä rovaniemeläistunnelmasta Jutajaisten ryydittämänä.

Kiitos myös aatto-illan isäntäväelle: Pike osaa pihvin ja salaatin, tunnelmaa ei Hiihtäjäntiellä pääse moittimaan.

* * *

Pari reunamietelmää näin juhannuspäivystyksen lomassa, kun sää on lenseä ja mieli virkeä.

Olen parinkymmenen vuoden aikana politiikassa kohdannut saman meemien maailman, josta media raportoi: mielikuvat ja politiikan pintatodellisuus vastaavat toisiaan aika hyvin (Pekka Ervasti, Loka Laitinen, Unto Hämäläinen, Antti Blåfieldt, Risto Uimonen monen muun ohella).

Mutta toisaalta: kun oikeata, kovaa työtä tekevää ja edellyttävää poliittista valmistelua tehdään, on maailma aivan eri.

Siinä touhussa on usein paljon enemmän tahtoa ja taitoa kuin vaikkapa sairaanhoito-tiimin suunnitellessa yhden potilaan/taudin/ongelman hoitoa, ehkäisyä tai tutkimista. Puhumattakaan päällekkäisten organisaatioiden suunnittelusta, kun oma suu on lähempänä kuin kontin suu (liikaa kuntia, terveyskeskuksia, keskussairaaloita ja yliopistosairaaloita).

Tämä tulee mieleen, kun muistelen työskentelyä esim Esko Riepulan ja Matti Pelttarin kanssa 1980-luvun lopulla Rovaniemen taloutta ohjastellessa. Sama havainto koskee aikaa, jolloin Arto Kosken kanssa rakentelimme pienessä piirissä Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan yhdistämistä.

Havainto kertautuu nyt, kun suunnittelemme Kroatian ottamista mukaan EU-perheeseen ennen 2009 EU-vaaleja (EU-komission ja alueiden komitean virkamiehet, Sebastian Sass, Olli Rehn jne).

Mukana olevilla ihmisillä on laaja yleissivistys, syvällinen tuntemus käsiteltävästä asiasta ja selviä poliittisia (ideologisia tai ideaalisia) tavotteita, joita sitten joukolla ja yhteistyökykyisesti/kielitaitoisesti todella kyetään kääntämään sellaisiksi päätösperusteiksi, joita Unto Hämäläisen, Pekka Ervastin, Antti Blåfieldtin ja Risto Uimosen, Erkki Laatikaisen & Co reviisioon tarjotaan: etukäteen, päätöksen hetkillä ja jälkikäteen.

Niitä toimittajia, jotka eivät välitä / osaa perehtyä asioiden substanssiin, reviisio-odotukseni ei koske.

Sellaisia löytyy pilvin pimein niistä mediavälineistä, joille tärkeintä on näkyvyys, levikki ja journalistinen narsismi – siis kyky sanoa briljantin terävästi asioista, niistä erityisemmin mitään tietämättä. Kyseessä on joko tyhmyys, laiskuus tai halpahintaisuus.

Turha erityisesti luokata ketään tämän parian edustajaa, mutta kotitantereita varten totean erikseen, että Pekka Rytkönen Lapin Kansasta ei kuulu tähän kyvyttömien ”unmögliche Zwillingar” – jengiin.

Arvelen, että se, mitä nyt alkaa EU:ssa tapahtua, kertautuu varsin nopeasti monessa pitkään padotussa prosessissa (Lissabon, laajeneminen, WTO, Venäjä-suhteet, energia, ilmastonmuutos). Ans kattoo!

Kolmas sektori

Juhannuksen media kahlattuna ja mikäs pistää silmään: veikata voi 11 kierrosta 10 kierroksen hinnalla – taitopeliä (lotto+jokeri).

RAY-pelejäkin voi pelata vaikka kuinka monen maan kolikoilla (Kypros ja Malta kohta mukana menossa, Viro vielä säästelee kruunuaan, jollainen kelpaa aika monen kylän parkkimittariin eurosta).

Kolmas sektori elää kunnilta, maakunnilta, lääneiltä, valtiolta, rahapeleistä ja EU:lta saamiensa rahojen (sekä vähemmässä määrin itse keräämiensä almujen) varassa. Se tuottaa uuden valtion kehysajattelun puitteissa yhä enemmän sellaista, mitä virka- ja toimihenkilöt eivät enää tuota vaan ovat ostamassa (tilaaja-tuottaja-mallit).

Luen kolmanteen sektoriin myös työntekijä- ja työnantajajärjestöt sekä osin poliittiset yhdistykset (kokoomuksesta perust:iin).

Kolmatta sektoria luotsaavat vapaaehtoiset, palkattomat luottamushenkilöt ja heidän valitsemansa toimi/virka-vastuu-työläiset.

Mannerheimliitossa (MLL) juuri mitattiin, KO:n toimesta ja hovin äänestäessä, mitä pahimmoillaan voi tapahtua (ja tapahtuu, herra nähköön, ja paljon): suosittu lastenpsykiatri heittää ulos ringistä suositun lastenlääkärin, kun tiukassa mutkassa pellit vähän kolisivat.

Oikeusturvaa KO:sta ei saa ja hovistakin siis äänestäen vain ei-juu-vaarinhousut.

Kun arvailette turvanarkomaanisessa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa sitä, mihin pelimerkkinne panette, suositan harkintaa.

Yhä isompi osa palveluistamme, joita tarvitsemme sen enempi, mitä puolustukyvyttömämpiä olemme, tuotetaan vapaaehtoisen järjestelmän puitteissa ilman niitä kalliita turvanarkomaanisia reviisioita, joita Stakes, TEO, KHO, kirkkohallitus, oikeuskanslerit jne/jne lain velvoittamina tuottavat.

Invalidi/sotaveteraani/mielenterveys/sokeri/reuma/sydän/kilpirauhanen/kipu/syöpä/keuhko/lapsi/nuoriso/vanhus/jne/jne-yhteisöt muodostavat valtaisan voimavaran.

Sieluuni jäi tulikirjaimilla Kalastajatorpalla 1980-luvun lopulla tapahtunut keskustelu: Vappu Taipale, Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ja blogisti pohtivat, kuinka Suomessa vapaaehtoistyö on vielä liian vähäistä.

No, nyt ei ole. Kirkossakaan, saati maalla.

Yksi ongelma on yli kaikkien muiden: samat ihmisethän ne siellä tuottavat, ostavat ja reviisiota tekevät. Olipa kyse WTO:sta, YK:sta, Punaisesta rististä, Unescosta tai näistä kotimaisista kööreistä, joiden juhannus on hetki suloinen.

Juhannusta siis!

Ja muistakaa syödä makkaraa, jos toimitte verkoissa: se antaa rasvanahkaa, jonka paksuus on siunaus, kun sisko alkaa lyödä siskoa, kolleega töniä kollegaa ja veli syödä veljeä.