Palaan kenties lokakuun lopussa, 2012, 28.10. illalla tai perinteen mukaan: 29.10. aamusta.
Kuukausi: syyskuu 2012
Kananlento vai korppikotkan
Lämmin yö, kuitenkin taas revontulet, +9C.
Aamukastetta on kuin elokuudanyönä.
.
Olen seurannut viime vuodet muutamaa todella mielenkiintoista blogia.
Antoisimpia niistä ovat minulle olleet Sirontaa keulassa-blogi ja Jukka Kemppinen.
Olen huomannut, etten ole ollut ainoa kannattaja näille loisteliaille kirjoittajille ja teräville ajattelijoille.
Välillä olen poikennut katsomaan vähän vihaisempia ja pahantahtoisempia vuodatuksia, mutta en ole tohtinut jäädä niitä kirjoittavia militantteja sekopäitä pidempään seuraamaan.
Omaa Arktista puskurikapasiteetti blogiani sekä sen pikku-veljeä, Pohjoista puskurikapasiteettia, olen jäänyt seuraamaan hivenen liian pitkään.
Myös face-book on viime vuosina toiminut ukkosenjohdattimenani sekä välineenäni oppia, miten siellä ystävikseni jääneet tuntevat ja ajattelevat flash-tekniikalla (välähdyksinä).
Twitterissä käyn joka päivä heilauttamassa kättäni:
”Tere”
.
Nyt on tullut miettimisen aika täällä Arktisen puskurikapasiteetin saralla.
Kiitän seurasta niitä, jotka ovat poikenneet.
Kiitän maltista niitä, jotka ovat sietäneet sen, että se on taas koneella.
.
Olen aikoinaan kirjoittanut printtimediaan satoja kolumneja sekä kulkenut ympäri maita ja mantuja pitämässä lukuisia luentoja .
Samaan aikaan olen tehnyt työtäni, ollut perheeni ja sukuni yksi osa sekä luonut itselleni kuvaa maailmasta sellaisena, jossa olisi kenties kahvoja.
Niitä kahvoja vääntämällä olen alun perin ajatellut voivani tehdä tätä maailmaa paremmaksi.
Politiikaksi sitä kai voi kutsua, jos siltä näyttää.
Minusta näyttää
(Näyttöä yritän vielä kerran: 28.10., klo 09-20, GMT + 2)
.
Aika usein löydän itseni pohtimasta sitä, josko se paremmaksi tehtävä kohde olisinkin minä itse.
Nyt lienee aika vetää henkeä, miettiä vähän ja katsella, mitä vielä olisi tekemättä.
Jos ei muiden niin tämän itsen kanssa.
.
Niistä tekemättömistä yritän valita ne asiat, joissa minusta olisi hyötyä itselleni, läheisilleni ja vähän isommallekin joukolle (kunta, maa, maanosa…).
Sen olen yrittänyt opetella jo 1950-luvulla kirjoja lukemaan alettuani ja sukuni tarinaa kuunnellen, että ihminen on aika erehtyväinen ja joskus myös melko paha.
Ihan tarkoituksellakin.
Mutta ei se vie häneltä hänen ”Kuninkaan sormuksensa” vaatimusta.
Pitää olla hyvä.
Ei saa pettää sanaansa.
Kiitän seurasta.
Radio Yle 1: Anthony Glise soittaa rauhalliseen tapaan kitaraansa.
Diabellin Sonaatti kitaralle A-duuri
Pähkinähakit keskustelevat pihapuussa pimeässä lehteä noutaessani, partti naakkoja tepastelee torikahvilan pihassa syysmarkkinaväkeä odottamassa.
Työpöydällä odottaa perehtymistä toistasataasivuinen kirjeenvaihto.
Eemeli ja Jenni ovat laittaneet ”maileja” esikoiselleen Violalle.
1914-1924.
”Nyt on setä siellä, niin uskon, missä saavat palkkansa ne, jotka eivät ole saaneet palkkaa täällä eikä monesti edes ymmärrystä ja myötätuntoa”
Martti Johannes
Kaunista
Hymyillään kun kohdataan
Asua ja ajaa
Ei paljoa puutu etteikö pakasta.
+1C
Auton etuklasi on teräsjäässä.
Mitään oikein hyvää kirjoitettavaa ei minulla ole.
Sunnuntaina ennen kirkonmenoja ei pahasta tohdi saarnata.
Huomenta
*
Joskus sitä toivoo, että toimittajat olisivat rehellisiä asioissa, joissa he todistavat. Siis Suomessa.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Pieni+piiri+r%C3%A4ps%C3%A4hti+valokeilaan/a1347677943256
Blåfield ei ole.
Eikä kovin, kovin moni muukaan toimittaja.
(se, että jättää oleellista kertomatta on pahempi kuin se, että kertoo vastoin parempaa tietoaan)
”Ne, jotka asioista puhuvat, eivät usein asioista tiedä, ja ne, jotka tietävät, vaikenevat. Ja jos joku puhuu ja tietää asioista, hänellä on usein omia etuja ajattavanaan”
(koska minulta on kysytty, miksi huippueettisenä pidettyä kirjoittajaa moitin asioiden kertomatta jättämisestä, vastaan, että se, mitä globaalitaloudessa on 130 triljoonan taalan kuplan kanssa tapahtunut ja tapahtumassa, on minun mittatikkunani katsellessani tätä rakenteellista korruptiota, jota pikkunilkit Suomessa HV-hengessä mukamas touhuavat ja josta parannusta vannovat)
*
14.1. 1318 klo 3:28 jpp, Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen taikapiirissä, taottiin sormus, joka kieltää väärän valan.
http://areena.yle.fi/radio/1619846
”Välskärin kertomuksia kertoo suomalaisten Bertelsköldin ja Larssonin sukujen vaiheista. Vanha välskäri kertoo pienelle kuulijakunnalle kolmikymmenvuotisen sodan ajoista, jolloin Kustaa Perttilä -niminen talonpojan poika muuttaa nimensä Berteliksi ja myöhemmin aateloinnin yhteydessä Bertelsköldiksi. Suvun kantaisä, vanha nuijasodan veteraani ja talonpoika, nimittää tästä suuttuneena perijäkseen Larssonin suvun pojan. Bertel rakastuu kauniiseen ruhtinatar Regina von Emmeritziin, josta tulee aatelissuvun kantaäiti.
Sarjaan tuo salaperäisyyttä ja taianomaisuutta kuparinen sormus, joka on aluksi kuningas Kustaa II Aadolfin hallussa.
Bertelsköldien suku omistaa tuon upean sormuksen, jonka haltijaan ei pysty vesi, tuli, rauta eikä lyijy. Se tuo omistajalleen menestystä, mutta sen menettää vannomalla väärän valan.”
Alan tehdä yhteenvetoa.
Helmikuussa 2004 olin huolissani itsestäni ja missiostani: asiat elämässä tuntuivat olevan vähän hukassa.
Nyt, 1999 blogausta myöhemmin, oman elämän asiat eivät ole niin kadoksissa ja tärkeimmiksi näistä on puhdistunut muutamia havaitsemiani, kokemiani, muutamia pelkäämiäni teemoja.
En lähde niitä luettelemaan, mutta sen verran avaan, että osa näistä on yleisiä, osa yksityisiä murheita ja ilonaiheita.
Kummat ovat tähdellisempiä, jää tässä arvioimatta.
Autoa ajaessa kyydissäni olevat ovat huomanneet, että katson aika usein kolmeen taustapeiliin.
Arktisen puskurikapasiteetin vieraat ovat ehkä huomanneet saman.
99% ajasta katseeni kuitenkin arvioi edessä olevaa ja siinä havaittavaa tai aavisteltavissa olevaa liikettä ja maisemaa.
Muu liikenne on yhtä tärkeää, tärkeämpääkin usein, kuin oma liike.
Mutta näiden suhde on tärkein.
Eräs tärkeimmistä huomioistani on, että kovin harva on Kuninkaan sormuksen kantajaksi sopiva.
Niin paljon on liikenteessä, jossa liikun, vääriä valoja.
En ole itsekään tässä anhiton.
Kun Arktinen puskurikapasiteetti siirtyy huomenna it-hyllyyn, ei se ole lopullinen katoaminen.
Toivottavasti.
Edessäni on kolmet vaalit: Suomi-yhtiön valtuusto, Suomen lääkäriliiton valtuuskunta ja Rovaniemen kaupunginvaltuusto.
En voi luvata, etteikö näiden vaalien tiimoilta tänne eksyisi omaa ja mielipiteideni promootiota.
Tämän takia pidän tauon.
Arktinen puskurikapasiteetti tosin syntyi eduskuntavaalien (2004) ”instrumentiksi”, mutta siihen tarkoitukseen tämä alusta ei ole onnistunut valinta.
Mietiskelen näin muodoin blogin kirjoittamisen jatkamista 29.10. jälkeen, jolloin nuo kolme mittausta on tehty.
Siis, ystäväni ja vieraani (joukossa on monia, joita en voi lukea ystävikseni), huomenna on kahdestuhannes APK:n ylösmerkintä.
Sen jälkeen ei tätä osoitetta uuden tekstin toivossa kannata Teidän ennen lokakuun loppupäiviä kirjoittaa.
*
Eve Mantu kuvailee tämän viikon radiokolumnissaan (Radio Yle 1) Giovanni-nimistä lastensa futis-valmentajaa.
Lasten rakastama ja lasten edestä harjoituskentällä kaikkensa antava italialainen tulee pakinassa maalatuksi varsin kaunein vedoin.
Tuo osio Mantun pakinasta päättyy tietoon siitä, että Giovanni viikko sitten kuoli moottoripyöräonnettomuudessa.
”Miks täällä kaikki kaunis tahtoo kuolta”
Muissa merkeissä päivän mittaan askarreltuani tulee mieleen koko säe Eino Leinon Lapin kesästä, joka alkaa olla nyt tässä
Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?
Ensilumi
Sitkeästi sininen pylväs lämpöklasissa pysyy kymmenessä, mutta illan tuuli on vaimentunut.
Aamuhartaudessa ainoa hyvä asia on tänään musiikki.
Maa on metrisen hangen peitossa.
Hups, nyt menee uni ja valve sekaisin.
On syytä lähteä kahveelle torille.
Se on viimeinen torin lauantaiaamukahvi.
Marjatta pistäää kioskin kiinni talveksi tulevana torstaina.
Jos vaikka heräisi tästä painajaisesta?
Huomenta
*
Viimeinen virkahenkilönä tässä elämässä nautittu Marjatan torikahvilan lauantaikahvi & -munkki on nyt sitten muisto vain.
Sää on sateinen ja tuulinen, etelästä. Ei tyyni, niinkuin vielä ensimmäistä tähdenväliä kirjoittaessani painajaisten vielä vaivaamana kirjoitin.
Maitoa Osulasta hakiessa tulee mieleen yksi haikea lapsuuden menetetty asia.
Kuten muistettanee, kaakaossa on flavonoideja, jotka pelastavat ihmisen sydämen ja verisuonet aivoissa.
Lapsena tämä hoitui 100 gramman Fazerin Sinisellä suklaalevyllä, jonka isä toi tuliaisina lauantaisin alkuillasta Helsingistä töistä tullessaan.
Siinä roskalaatikon päällä ilta-auringossa suklaalevy oli joustavan pehmeä, ei kuitenkaan sula.
Sitä oli soma maiskis-nautita, naperon sydän suorastaan suli.
Nyt sama suklaa on 200 tai 250 gramman laattana, joka ei juuri pehmene.
Siinä on liikaa kaikkea. Hintakin on yli kymmenen markkaa, kun tuo satagrammainen maksoi hivenen yli markan.
Mikä menetys!
*
Viikon lehtipino Välskärin kertomuksen taustalla kuuluessa alkaa vajua.
Kuntalehti (11/2012) haastattelee ministeri Risikkoa.
Hän on lehden kansikuvassa ottanut kissan pöydältä syliinsä, heittänyt kansliapäällikkönsä merimiesten vakuutusjohtajaksi ja päättänyt, että Suomessa on tulevaisuudessa 20 kuntaa.
Miten?
Vallalla, joka on irtaallaan, on taipumus lopulta rantautua sellaisiin syleihin, missä on tahtoa ja lämpöä – ei välttämättä tietoa, kokemusta saati oivallusta.
Toivottavasti joku on väärässä.
Kattotaas ny!
*
Kävin viemässä juniorin golf-kisaan (frisbee-golf). Parkissa huomasin samat autot (Audit, city-maasturit, Mersut) kuin äsken vielä ”oikean” golf-kentän ja kunto(hiihto)polun parkkeissa.
No, oli siellä jokunen läppäkäpälä-datsun ja -corolla vm 1988 joukossa.
Opetus: jos Sinulla, rakas vieraani, on ”oikean” golf-seuran osakkeita, nyt on korkea aika uskoa neuvoa:
”Myy”
Vaan on se somaa – viettää viikonloppua lueskellen ja miettien.
Tyhmä vai tuhma
Tuulee, pilvistä, +7C.
Sadinmaa soitti eilen ”Kadun aurinkoisella puolella” aamun hartaudeksi, mutta nyt hän – tai hänen reinkarnaationsa – näyttää Täyssinän rauhan (aD 1595) nimissä opetelleen saman savoksi.
Radio Yle 1, aamuhartaus klo 06:15 (reply Pisan vuoren rajapyykillä tänään klo 07:50, myöhemmin YLE/Areena, Olli Kortelainen, kirkkoHERRA Varpaisjärveltä)
Europarlamentaarikko, diplomi-insinööri Satu Hassi (vihr) on perunut sanansa.
Meistä (kenestä meistä?) ei 50 000 kuolekaan (missä ajassa?) rikkiin.
Metsäpomo Timo Jaatinen (porv) on perunut sanansa.
Rikkidirektiivi (USA:n ja Kanadan rannikoilla sekä Perämerellä voimassa 2015) ei ihan kokonaan lopetakaan Suomen vientiä ja tuontia meritse.
Mutta Lappiatalo pysyy tyhjänä eikä sitä aleta korjata.
Ja Jätkänkynttilä pystyssä. Valion tontti rakentamattomana.
Vain Kunta-asuntojen talot kaadetaan.
Illalla kotiin lopulta ehtineenä avasin postissa tulleen A4-kokoisen ruskean kirjeen.
Se on ensimmäinen henkilökohtainen, käsin kirjoitetulla osoitteella varustettu kirje useaan vuoteen.
Kuoren päällä, vasemmassa ylänurkassa, on lähettäjän nimi ja osoite.
Kirjeen sisältö on erittäin draamallinen ja sykähdyttävä.
Runollinenkin.
Kirjeen luettuani avasin sähköpostini – molemmat (@lshp, @rovaniemi).
Sieltä löysin yhteensä hiukan yli 100 viestiä, joista yksikään ei ollut draamallinen tai sykähdyttävä, mutta ei myöskään roskapostia.
Kotiin tulin konsertista, jossa virolainen 56-vuotias mies soitti Mozartin 1788 rahapulassaan säveltämän F-duuri pianokonserton.
Rahapula Amadeuksella oli, koska kaikki maksukykyiset, sinfonioita ostamaan tottuneet miehet Wienistä olivat lähteneet sotaan.
Mietin, mitä tuolle sadantonnin flyygeliä soittavalle miehelle kuului silloin, kun hän oli kuopukseni, draamallisen valkotukan, ikäinen (17 vuotta).
Mietin sitä Puhdistus-kirjan ja -elokuvan sisältö mielessäni.
Siis miten mies jaksoi poikasena, 1960-80-luvuilla, harjoitella ja miten hän sai viisumin matkustaakseen Neuvosto-Virosta opiskelemaan ja konsertoimaan länteen.
Jaan Kross kertoo samasta asiasta kirjoissaan Rakkaat kanssavaeltajat 1 ja 2.
Hän kertoo kirjailijakiertueestaan mm Kanadaan, jossa Virosta neuvostovaltaa paenneet, siis emigrantit, kysyivät häneltä katkerahkosti samaa:
”Miten pääsit lähtemään, miten saat upealla tavalla neuvostovastaisia kirjojasi Neuvosto-Virossa julkaistuksi?”.
Palaan Suomeen ja Rovaniemelle.
Päivän keskusteluissa Suomen suhde neuvosto-Viroon ja Neuvostoliittoon (suomettuminen) on ilmeisen suosittu teema.
Miten se aika, jolloin itse olin rakastunut, kävin soittotunneilla ja räydyin myöhäismurrosiän myrskyissä, oli mahdollista vapaan maailman vähemmän vapaassa kolkassa, rikkidirektiivin uhriksi joutuneessa Suomessa, ollenkaan elää.
Suomettuneena.
”Yesterday”
(Georg, Paul, Ringo & John)
Syyskuu on puolessa, viikon kuluttua päivästä tulee lyhyempi kuin yöstä, mutta jo nyt aamuni ovat pimeitä, sysipimeitä.
Vasta likempänä aamukahdeksaa alkaa vanhan, likinäköisen ihmisen silmillä nähdä.
Iltakahdeksalta muuten ihan sama juttu.
Huomenta
(olen poistanut rönsyn tästä kohden siksi, että se lisäsi hittejä, joista taas en juuri nyt niin välittäisi, sorry)
Tyhmä ja tuhma ovat muuten eräillä kielialueilla synonyymeja.
Eikö mikään riitä
Edelleen lämmintä pitelee, ei juuri sada.
Piispatkin taitavat vähin olla hiippa ja kunnissaan.
Kiitos käynnistä, pojat – ja tyttö!
Kun Raimo Sailas, hodginin tautinsa ja uudet kymmenen käskyään äsken sairastanut vatsakas keskipohjalainen ukkeli, eilen telkkarissa kertoi, ettei hän 68-vuotiaaksi aio työssä jatkaa, minussa jotain värähti.
Rampe nimittäin täyttää tänään 67 vuotta.
Grattis, sanotaan ruattinkiälisellä rannikkoseuvulla!
”Kylmät hermot, kuuma veri”
(Arto Paasilinnan Kokkola-eepos, WSOY 2005)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ykspihlaja
*
Kun starttasin yksikseni rapeat 40 vuotta sitten kesäkuulla punaisella Simca tonnilla (RA-901) Rovaniemen Hallituskadulta, Tupsun pihasta, psykiatrin keikalle Sodankylään, siinä oli oma hohtonsa.
Nyt on nyt, auto on punainen ja rekkarissa lukee ska-satakasikasi.
Tuolloin bensat Sodankylään maksoivat 6 , nyt diesel samaan tönölään maksaa 29 .
En ole ihan saletissa, että Sodankylään yksin starttaamisessa on samaa hohtoa, mutta ehkä siinä on?
Ruska kuitenkin alkaa olla pasé, mustan lumen eli maa-on-kahdella-karvalla syksy astuu sisään soille, metsiin sekä tie- ja jokivarsille.
”Astu autoon” eli ”Stig ombord”
Huomenta
*
Aurinko saapuu Sodankylään ja saattaa Arktisen puskurikapasitoijan Alarieston galleriaan, perutun potilaan ”ajalla”.
Helena Junttila kuvaa näyttelyssää samaa naista kuin Tuuli Mukka taulussa, joka on kotonamme eteisessä.
Junttilan Modesty´n löydätte fb-sivuiltani tai ajelemalla Sodankylään. Ei kun menoks, tulee ruskakin kuitattua samalla.
Sama nainen on Puhdistus-elokuvan Zara, loisteliaasti esitetty tytär/siskontytär.
Useat ihmiset, joilla on riittävästi herkkyyttä, kuvaavat samaa yhteisömme ajankohtaista ja ikuista ilmiötä yllättävän samankaltaisin vedoin.
Jään odottelemaan iltaa ja Mozart-konserttia Rovaniemen Korundissa.
11 pianokonsertto F-duuri, solistina Kalle Randalu ja 40 sinfonia, johtajana Juha Kangas.
Miten näitä asioita muutoin saisi selitettyä, jos ei ole selittäjiä.
Minun näppäinlautani ei siihen riittäisi, ei likikään.
Rälssit
Kesäyön lämpöä (+14C) ja kosteutta ei voi olla ihastelematta aamuvarhaisella lehdenhakureissulla.
05:30, kun alkaa sataa, bongaan pihapuusta pähkinähakin (macrorhynchos).
Vajaata puolta tuntia myöhemmin radiossa aalto kaatuu rantaan lokin kirkuessa.
Lehdessä – ja oikeassa elämässä – käy ilmi, etteivät Kustaa Vaasan määräykset saati päätökset ole mihinkään johtaneet.
Saamelaisilla ei edelleenkään ole oikeutta maihinsa ja vesiinsä, ei edes poroihinsa, ahmoihinsa, susiinsa, ilveksiinsä tai karhuihinsa. Petoja muuten tuodaan herroja varten helikopterilla kairaan, jossa herrat ampuvat niitä.
Jos eivät lääkärit sitten polta heidän Maximnsa hallussapitolupia, joka toki olisi luvallista.
Hengallinen rälssi ei Kustaa Vaasan päätöksistä huolimatta ole luopunut maallisista oikeuksistaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/R%C3%A4lssi
Piispat, Rovaniemelle revontulia & ruskaa (turhaan) katsomaan tulleet, kuuluvat pohtivan vain hallintohimmeleitä, kaivosten tuoton jakamista, eteläsuomalaisten Lappi-imperialismia ja Rovaniemen kirkkoherrattomuutta.
Jumalaa tai kymmentä käskyä, saati ”mitä se on”-kirjaa ei vaikuta pohditun.
Liekö edes Noakin arkki ollut agendalla (kts palkittu Lentävä poro – kesäteatteri ja sen Piplia Rovaniemellä)
Tuskin ovat veijarit (ja yksi leidi) edes vanhan virsikirjan sitä virttä laulaneet, joka alkaa:
”Jo vääryys vallan saapi…”
Näin siis, jos on uskominen Lapin Kansa – sanomalehteen.
Ja miksei olisi?
Onhan lehti laatuisa, hyvin runsain journalisti-aivoin ja -arvoin toimitettu (tässä: Aino-Helena Hietala) tabloidi.
Ei mikään pompöösi ja öykeä arkkienkeli Mikaelin johtama broad sheet – juorukokoelma Helsingin Postitalon takapihalta, Makasiinien eteläpuolelta, lasitalon uumenista, nettihyökkäyksen uhri.
Muuten, tilasin tuon Lapin (en Tsädin) lehden perilliselle muukalaiskaupunkiin jonnekin Lapista etelään: 187 /vuosi (sisältää myös digi-version).
Sillä rahalla saisi kossua ja mallua kuukauden-parin annoksen, mutta kun ei lapsi noista välitä.
Lukekoon lehtiä sitten.
Huomenta
*
Olen usein kysynyt itseltäni, kuka piispoista on minulle ”se”.
Vastaan, kun kysynykin: Lapua, Turku, Arkkihiippakunta, Kuopio, Mikkeli.
Niistä valitsen, en Espoosta tai sen naapureista.
Lapuan piispa saisi tosin vaihtaa kirkokseen Lakeuden ristin.
Tämä nykyinen, Kekkosen kirkko, on liian itsenäinen.
Primus inter pares on kuitenkin Simojoki, jolle olen huutanut päin naamaa:
”Haista paska”.
Partaharjulla, 1950-luvun alussa.
Sorautti ärrää, perskeles.
Mulle tuli pahat housuun.
Jos olisin ollut piispaa valitsemassa – no, kerran olin ja siitä tuli Samuel Salmi – olisin valinnut Korkalovaaran isä Camillon, sir Henryn, joka alkaa maksaa rälssien kirkon- ja aatelin-kymmenyksiä eläkeläis-prosenttien mukaan kanssani samoihin aikoihin.
JLS
*
Puhdistus-elokuvan alkua jonotellessa tapasin vanhan väärtin, Rovaniemen kolmannen sektorin grand old man Pertti Vanhasen, 67v.
Kun kaksi miestä kohtaa, ennenpitkää aletaan puhua autoista.
Pertti, joka oli jo toista kertaa tulossa katsomaan elokuvaa, kyseli kokemuksiani nykyisestä autostani, joka pelittää kuin enkeli, viidellä litralla löpöä tunnissa.
Hän myi minulle ensimmäisen Lapin ajan autoni.
Auton sai käyntiin veivistä, se söi enimmillään V-8-mutuurillaan 32 litraa satasella ja maksoi vähemmän kuin sen ajan iso Volkkari.
Siitä kun ei tarvinnut maksaa autoveroa.
Myin auton sittemmin eräälle Karjalaiselle samalla hinnalla kuin olin sen ostanut.
Pertti kertoi polttoaineenkulutuksen pyhän ja yksinkertaisen tottuuven. Hän oppi sen aikanaan väärtiltään, joka oli hankkinut V-8-Ameriikanraudan:
”Ostan aina kerralla viidelläkympillä löpöä, niin kulutus pysyy ennallaan”.
*
Ei ole ensi kertaa, kun lainaan Riku Korhosta (HS:sta), mutta ensimmäistäkään kertaa en ole lainannut nyt 20 k:lla elämäntyöstään Posion hehraatilla palkittua Ilkka Malmbergia´.
Miehet on kuitenkin veistetty ihan samasta katajasta.
Niin, se Korhonen:
http://www.hs.fi/kulttuuri/Feministinen+karvakeskustelu+horjuttaa+uskoa+naisiin/a1305598605197
Tiltaltti
Lämpöklasi kympässä, kosteata tuulta.
Ei tullutkaan talvi.
Tuli Tiernapoikien keisarin nimipäivä.
Kun talossa vaihdetaan akkunoita, ei lintua kohta enää kuule sisälle.
Mutta ei lehteä loorasta hakiessakaan linnunlaulua tässä säässä ja pimeässä kuule.
Toki niitä muuttoa tekeviä veijareita siellä ilmasurffailee.
Eilen ja siitä taapäin jonkin aikaa pihassa on ollut tiltaltti.
Keskustassa, rauhallisella paikalla.
Ennen matkaansa Tonavalle.
Käteen osui eilen todellinen dekkari, kaikkien aikojen Rovaniemi-eepos.
Rovaniemen pesimälinnusto
(Arktisen keskuksen tiedotteita 57, Rovaniemi 2012).
Siellä(kin) se oli
Tiltaltti.
Sivulla 138
Lapsena Tintti-nimiseksi muuttuneelle taapertajalle linnut luonnossa olivat tärkeitä.
Minulle, mutta ei museoissa saati koulussa, täytettyinä.
Samoilin, väliin taapertelin, puistoissa, kiiltävällä asfaltilla ja laajoille selkosille lintuja katsellen, kuunnellen ja opetellen.
Liekö ensimmäiset lukemani kirjatkin lintuja: Laulujoutsen, Ultima Thulen lintu ja Sudenhampainen kaulanauha (Yrjö Kokko).
Kiitos, Arktinen keskus.
Kiitos Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki.
Kiitos tiltaltti, zil zil zil.
Lämmin luku- & haku-suositus.
Ja tervetuloa vaan, myös kirkon töyhtöhyypät, Kari, Kalle & al.
Kyllä Rovaniemelle meteliä mahtuu,
”oli se sitten konsiili, yliopisto tai paavi”
Ja kirkonoveen kiistakirjoituksia, teesejä.
Jopa 95 kappaletta.
Jos oikein Martinhanhelta tuntuu.
Vaikkei meillä isäntää ole, vain kirkkoväärtejä.
Vasta ensi vuonna valitsemme.
Lutherin ja Agricolan katekismuksen mukaan:
Mitä tämä tarkoittaa?
No, selitän.
Suomen ev lut kirkon piispat pitävät Rovaniemellä, jossa ei ole seurakuntalaisten valitsemaa kirkkoherraa, piispainkokoustaan.
Suomen ev lut kirkko on se sama, joka juuri teki ”vehviläiset” eli vaihtoi pääkonttuurinsa Katajanokan perinteisen vankilan muureilta Elinkeinoelämän keskusliiton naapuriin, hyvällä voitolla (, ei tos).
Miksi?
No siksi, että lähestys-femmalainen lääkäri-ministeri heitätytti kirkosta ulos niin paljon kirkonkymmenysten ecce homo maksajia, että jostain piti alkaa säästää.
Seurauksena EK heitti monta nais-pomoaan pihalle ja aloitti loppujen naisten kanssa yt:t.
O herratun aika, sanoisi Lanko-Pekka, ent Illin isäntä.
Huomenta & enkeleitä
*
Tillin tallin, tilt – talt.
Luin lehdestä Lasse Lehtisen anteeksipyynnön ja oivalsin, että mieluummin kuin pyydän anteeksi, jätän aiheuttamatta anteeksipyynnön tarpeen.
Näin ollen poistin tämän tähdenvälin ja toivotan herttaista, sateista syyspäivää.
Amen
*
Joku päivä sitten käytin täällä sanaa ja käsitettä DEFFA
Kyse on maailman matkailualueilla lisääntyvä turvapalvelu, jonka avulla vanheneva ja stressaantunut kansalainen voi sydänpydähdyksen tullessa käynnistää tai käynnistyttää sydämensä uudelleen.
Laite on yksinkertainen, halpa ja turvallinen, mutta sitä ei vielä esim suomalaisilla kaduilla ja aitovierillä tapaa.
Ottaen huomioon ihmisen lisääntyvän ”nomadismin” ja vaeltamisen herättämien ”kilin mietteiden” saisi muuten näkyä.
Muistakaa siis: autonmoottori lämmitetään käyntiin lähteväksi tulevina vuodenaikoina (ruskasyksy, mustalumen talvi, joulukaamos, pulverilumitalvi ja hankikantokevät) DEFA:lla, mutta ihminen käynnistetään DEFFAlla.
http://www.defibrillaattorit.fi/
Turvallista loppupäivää.
*
Puhdistus (elokuva) on koettu. Todella koettu.
Samoja tunnelmia syntyi sielussani kuin Pohjantähden keskimmäisessä osassa tai Schindlerin listassa.
Varmaankin juttelen tästä kanssanne vielä.
LotA 60
Aamun pläjäys sisältää it-slangia.
RESCUE, ICE, GORBA, SiisA, GRATTIS, PS, Kesk jne jne.
Jos ette sitä siedä, kääntäkääpä sivua jo tässä vaiheessa.
Sivuakääntäville hyvät huomenet
Ja te muut:
.
Turha toistaa, sama sää. Tiltaltin ääni on tosin pihapuussa vaiennut.
Liekö mennyt Ouluun niinkuin nuorin poikani eilen.
Yliopistoon iltajunalla.
Vain henkilönimet Lapin Kansan päivittäisessä itseään toistavassa perussuomalais-uutisessa/maksuttomassa mainoksessa (tarpeeton yliviivataan) ovat vaihtuneet.
Hemmosta on tullut Jarmo ja Jarmosta on tullut Hemmo.
(Lapin Kansa 10.9., s A5: yksi kuva on enemmmän kuin tuhat….euroa)
Lehti joutuu huomenna siis julkaisemaan kuvat uudelleen – ja nimet: tulee lisää promootiota maksutta (mutta ei siis ilmaiseksi).
Kade?
Ei, vaan vahingoniloinen: media-rulettaa!
😉
.
1980-luvulla, kun keräsin ensimmäistä osoite- ja puhelinnumerolistaa sellaiseen langattomaan nokialaiseen matkaviestimeen, joka mahtui taskuun (ARP-puhelin ei mahtung vaig qui tung), merkitsin nimet lyhenteillä.
Puhelimen malli oli Gorba.
Ja nimet osoiteluettelossa olivat:
HAu, RAu, SiisA, TorA, MasA, LotA, SirAu…
A tai Au tarkoitti henkilön autopuhelinta, jollaiseksi näitä murikoita alkuun myös mainittiin: eihän kävelevä ihminen matkapuhelinta tarvinnut, koska vain autoa ajaessa siitä seuraa kauheita ja kävelijöille oli pusu-, pisu- ja näkäräis-koppeja nokko.
Niin, eikä autottomalla voinut olla rahaa autopuhelimeen.
Auton, jossa puhutaan kännyyn, kanssa autottomalla voi käydä sitä paitsi ohraisesti:
http://www.hs.fi/wulffmorgenthaler/
Nuo A- ja Au-alias-nimet ovat listoillani säilyneet, koska puhelin- ja osoiteluettelokin on säilynyt & siirtynyt, luurista luuriin.
Olen merkkiuskollinen.
En oikeastaan enää muistakaan, mitä noiden lyhenteiden taakse (etunimi, sukunimi jne) muuta kätkeytyy kuin ”helppo” saavutettavuus.
Nyt nimiä ja numeroita näyttää olevan sekä E90:ssa että 7:ssa rapiat puolisentoistatuhatta.
E90 on työväline, E7 on se, jolla pelaan vessassa Angry Birds´ia.
Tärkeintä on tälle vanhukselle (-aLii-), että värkeissä on edelleen varaa: näppäimet.
Mie en hiplaamalla soittele, en.
.
LotA on GRATTIS! ny.
Onko siitä jo 6 vuotta, kysyn.
Siis siitä, kun kävimme HAu:n kanssa täyttämässä 110 vuotta Kauko-Idän Joulupukin maassa, Budha-puistossa, Macaosta länteen.
Niin vain on aikaa vierähtänyt ja HAu:n nimen eteen on turvallisuusnarkomaanisesti luuriluettelossani laitettu ICE (= In Case of Emergency), jotta vainajan – tai äkkisairastuneen / pahoinpidellyn / onnettomuusuhrin / häkkiin otetun – omaisille osaisi RESCUE asiasta ilmoittaa.
No mutta, mutta: asiassa on kaksi muttaa:
Lapissa ei tiedetä, mikä firma ja miten vastaa ensivastehoidosta (= RESCUE) neljännesvuoden kuluttua.
Tämä liittyy JJA:aan (lausutaan dsEidsEiEi), mutta ei siksi, että hän sanoo palkkatoivomuksilleni Lapin arjessa liki aina Ei.
Instr:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmonikka
Toinen mutta liittyy LotA:aan.
Hän ei enää ole Lapin RESCUE-joukkojen ylipäällikkö vaan Rovaniemen kaupunginjohtaja.
Uutta ylipäällikköä RESCUE-firmaan ei ole valittu, mutta sijainen on Suomen Keskustan jäsen.
Vaikkei olekaan pätevin eikä nainen.
Demari-nainen olisi ollut ylivoimaisesti pätevin, mutta siis sopimaton.
Ei ole RESCUE-JJA:kaan. Meinaan, Suomen Keskustan jäsen.
Mutta ennenkuin 28.10. pidettävän kuntavaalin tulos on voimassa (näin on ehkä joskus v 2013 alkupuolella, kunhan joudetaan vastuut siirtämään) voi olla, että sitoutumattomia on muutettu keskustalaisiksi.
Siksi muutettu, jotta heitä ei tarvitse Lapin Kansan tarjoamassa maksuttomassa (ei ilmaisessa) vaali-ilmoittelussa (s A5, yläkulma, vakipaikka) muuttaa perussuomalaisiksi.
GRATTIS, LotA!, tervetuloa viimeiselle virkavuosikymmenellesi.
Seitsemännelle.
Tänään juhlitaan Sinua.
Juhlan jälkeen juhlaväki ja -kalu kokoontuvat yhteen huoneeseen tuijottamaan läppäreidensä kuvaruutuja, vaikka heiltä odotettaisiin päätöksenteossaan laatua ja syvyyttä.
On se niin mieletöntä, tuo
”paperiton kokouskäytäntö”.
Rovaniemen kaupunginhallituksessa.
(osallistun tänään varajäsenen mandaatilla)
Kuopus aloittaa ylioppilaskirjoitukset.
Kuuntelisi.
Laki da 4 U, diö!
(kirjoitetaan luccy day for you, dear)
Huomenta
*
Huomaan kauhukseni, että Salatut elämät kulkee ”julkaisunumerossa” 2315, kun Arktinen puskurikapasiteetti on vasta numerossa 1993.
Mietin, pitäisikö minun yrittää saada Salkkarit kiinni?
Koska se ei voi onnistua (yhtä numeroa kohden katsojaerokin on mykistävän iso), päätän lopettaa tämän vertailun tähän.
Huomaan myös tänään kaupunginhallituksen varajäsenen tuolilla törmänneeni paikallismedian valmiiksi muotoiltuun kantaan asiassa, jossa päättämättömyys on tähän asti ollut median sopulimaisen iloisen ivan kohde.
Kun tänään sitten päätös tehtiin – äänin 13-2 – onkin se väärä.
Epädemokraattisessa järjestyksessä tehty ja lisäksi erilainen.
No, koska en sen paremmin fb- kuin Arktinen puskurikapasiteetti-sivujanikaan valjasta kunta-, Suomiyhtiö- tai Lääkäriliittovaalivankkureikseni, jätän asian maininnalle.
Jos joku arvoisista vieraistani haluaa tietää puskurikapasitoijan kannan lasten, invalidien, vanhusten eli koululaisten päivä- tai laitoshoitoon, erikoissairaanhoidon osuuteen SoTe-menoista tai Kiviniementien remonttiin, on vaiva turha: se ei täältä näillä näkymin tule löytymään ennenkuin jälkiviisauden aikoihin, 29.10. 2013 jälkeen.
Sama koskee kantaani vuokralääkäreihin, eutanasiaan, sisäministeriön kansliapäällikkönimitykseen tai kansallisten taidelaitosten osuuteen veikkausvoittovaroista.
Euroturbulenssiin tosin saatan ottaa kantaa, koska se ei liity noihin kolmeen vaaliin oikeastaan mitenkään.
On minulla muutakin asiaa kuin vaalityö.
Älkää unohtako katsoa illan Heinrich Böll – elokuvaa.
Siinä media murskaa ihmisen.
Sitä varten media kai on olemassa?
Huomiseen
Lhiver glacé
Mittari akkunan takana näyttää plussaa (0,4C), mutta auton akkunat ovat lhiver glacé, ei sada.
Radion luontoääni on kurki, mutta pihaan on ilmestynyt tiltaltti.
Hyvä käydä Erottajan Essolla ja avata näin talvikausi: tilt-talt, tilt-talt.
*
Björn Walhroos, juuri luvussani olevan Ahon kirjoittaman teoksen (Väärän kuninkaan päivä, Otava 2012) sankari, on puhunut Ruotsin kuninkaalle Turkusex-tapahtumassa johtamisesta.
Minä olen miettinyt samaa.
Taistolais-kommunistin (ex) viesti on sama kuin Lapin Kansa – sanomalehden yleisönosastossa Helge Nivan viesti: maailman voi rakentaa kohden ihanteita, mutta silloin pitää saada joukot mukaan tai olla todella voimakas.
Enemmistö ”äly”mystöstä on saatava asian tai rahan taakse, jolla pelataan.
Tähtitieteilijä Turkusex´sta (Esko Valtaoja Sodankylän Kemistä) vakuuttaa samaa kiittäessään Kiinan Xi Jinpingiä maasta taivaaseen aamun lehteni sivulla O13 (Lapin Kansa).
Siinä sitä on.
Johtamista.
Wahlroos ilmaisee asian siten, että porukka pitää saada sitoutumaan joka suuntaan, ei pelkästään ylhäältä alas käskyttäen.
Ihmisten on haluttava toimia siten kuin omistaja tahtoo.
Sorry ny, Wahlroos, Niva, Valtaoja ja EK, mie en tätä osta.
Olen saanut tarpeekseni Suuresta isänmaallisesta sodasta, jossa kuoli 1939-1945 välillä eniten niitä, jotka uskoivat Staliniin. Toiseksi eniten tapettiin ja tapatettiin niitä, jotka uskoivat Albert Speeriin ja vähiten niitä, jotka eivät osallistuneet eivätkä edelleenkään usko.
Huomenta
*
Radio Yle 1:ssa Eve Mantu haastattelee Päiviä, Santerin vaimoa.
Päivi on 2004 lähtenyt nomadiksi ja kiertänyt maailman useita kertoja.
Tuliterät Bemarit, Buenos Airesin epäluotettava matkatoimisto ja Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan huonous ovat pelissä.
”Aika tekee vapaaksi ja vapaus tekee onnelliseksi”
Mietin tätä aika pitkään.
Koska tunnen Mantun ”käsialan” ennestään (”mä”, ”musta”), arvasin hänen suhtautumisenta värin.
Mietteliäisyyteni ei vähenny tuosta yhtään.
Ei, minulla ei ole vastaansanomista, mutta minulla on Papan melankolia: seitsemän miljardin ihmisen puolesta. Omien viiden lapseni ja kahden lastenlapsen asiassa, ei omassani.
http://blogit.yle.fi/eve-mantu/miten-sina-kaytat-vapauttasi
http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/510
*
Läppärini on valoon nähden asennossa, josta näkee, mitä ”koskettimia” on käytetty eniten.
asedrtuijklvnm,ä, palkki, nuoli vasempaan (pyyhi) ja ”send”
ä- ja a-kirjain ovat kuluneet näppäimiensä pinnoilta, mutta pikkulilli ne aina vain löytää.
Olisikohan tuota ”send”-nappia opeteltava käyttämään harkitummin?
Ehkäpä tämänkin linkin olisi voinut jättää lähettämättä?
http://anttiliikkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116506-meta-analyysi
*
Illan suussa mailiin läsähti viesti: ”Tervetuloa eläkeläisyhdistykseen”.
Kyse on professiosta (ammatista).
Oli jotenkin lysti, jotenkin alakuloista, vastata: ”Ei vielä”.
Lysti siksi, että rakastan työtä, erityisesti virkatyötä lääkärinä.
Melankolia syntyi siitä, että mailin jakelussa olevat nimet olivat kaikki sellaisia tuttuja, että he ovat 1971 alkaneen Lapinelämäni aikana opettaneet minulle valtavasti lääkärin työtä ja asennetta.
Nyt sitä opetusta en heiltä voi saada, kun ei heitä virkapaikoillaan enää ole.
Ehkä minä liityn joukkoon ”tummaan”, kunhan KELA lähettää eläkeläisen alennuskortin ja KEVA tiedon siitä, että nyt voi/pitää lähteä.
Tällä erää syksy olkoon kuitenkin vielä vain luonnossa, ei vielä ammatissa.
Arktinen puskurikapasiteetti 