Aloitin lääkärinopinnot 58 vuotta sitten ja lopetin lääkärin työt vajaa kaksi vuotta sitten.
Lääkärillä, terveyssisarella ja kätilön ”otilla” olen tänä aikana käynyt niin useasti, että osaan potilaan tulokulman.
Itse olen toiminun kunnanlääkärinä siitä alkaen kun se on ollut mahdollista. Useita vuosia. Sitä enemmän olen heitä tavannut. Pekka Jokinen Kouvolasta oli ensimmäinen, Pekka Peltonen Kittilästä viimeisin (Mauri Sariola: Ei loitsu eikä rukous, Gummerrus 1959).
Terveyskeskuslääkärinä olen toiminut lukuisissa Suomen kunnissa, joista Kittilä, Rovaniemen maalaiskunta ja kaupunki ovat eniten osaamistani käyttäneet.
Nyt on tullut aika siirtyä HVA-lääkäreiden ”otille”, ja kokemuksia minulla on jo kahdelta kerralta, 18 kuukauden välein. Myös terveyssisar / terveydenhoitaja – ”otilla” olen poikennut.
Mikä on muuttunut 58 vuoden aikana?
Potilaan kannalta.
Itse asiassa ei mikään.
Ensi kerroilla lääkäreitä oli maassa jokunen tuhat, nyt joku kymmenen tuhatta.
***
Viimeiset kaksi lääkärin ja terveydenhoitajan (diabeteshoitaja) tapaamista ovat tuoreimpina mielessä.
Lääkärit teitittelivät, hoitajat sinuttelivat, kummankin ammattilaisryhmän tiedot ja taidot (tutkiminen jne) vakuuttivat ja kummillakin ammattiryhmillä oli selkeät ja toteutettavissa olevat neuvot, mitä itse voin tehdä.
Olen neuvoja noudattanut ja se, mitä kunnan/kaupungin/työterveyshuollon/terveyskeskuksen ja HVA:n (hyvinvointialueen) palkolliset ovat neuvoneet, sen olen uskonut.
Nyt kaikki ne tavoitteet, joita potilasurallani on asetettu, ”on täytetty” ja olo kehossa on ihan hyvä.
Korvien välissä olo on turvallinen, joskin ikään kuuluvasti hauras.
***
Olen omassa lääkärin työssäni tavannut 30 000 ihmistä 300 000 kertaa. Työni on ollut kunnan/terveyskeskuksen/erikoissairaahoidon avo- ja sairaalahoidon lääkäri ja tutkija:
”Ihmiskallo, hampaita, kurkkua ja korvia lukuunottamatta, jotka vaativat omat erikoislääkärinsä, oli hänen mielestään yksinkertaisin opittava ja siksi hän oli valinnut sen” (MIka Waltari: Sinuhe egyptiläinen, s 23, WSOY 1945, oma kappaleeni 1990, 26. painos)
”Jos minussa olisi ollut miestä kylliksi, olisin pysynyt tavallisena, kunniallisena lääkärinä ja jakanut elämää…)
***
Tämän päivityksen laadin sen kunniaksi, että koko sen ajan elämässäni, jona olen itse lääkärinpalveluita tarvinnyt ja käyttänyt (1946 lokakuuusta alkaen), olen niitä saanut ja ollut niihin kovin tyytyväinen.
Olen jäsenenä n kymmenhenkisessä kahvikerhossa, jossa kaikki käyttävät säännöllisesti vaivoihinsa palveluita, joita heille tuottaa suomalainen tutkimus-, hoito-, kuntoutus- ja huoltoverkosto, enimmillään maksutta.
Yhtään kaunaista, katkeraa tai merkittävää soraääntä en potilaskollegoiltani ole kuullut.
Mutta kerhomme onkin tavan ukkoin ja akkain 5 kertaa viikossa kokoontuva tiedon- ja kokemuksen lähde.
Kukaan ei kirjoita hyvistä kokemuksistaan Lapin Kansan tai Uuden Rovaniemen tekstareihin, omille fb- tai X-sivuilleen ja minä taidan olla ainoa, joka meistä pitää blogia.
Tänä aamuna olen ottanut lääkärin – en itseni ”pro auctore” – määräämät lääkkeet, tehnyt hänen suosittamansa mittaukset ja lukenut ”oma kanta”-sivuilta itseäni koskevat ammattilaisten (niiden teitittelevien) huomiot.
Ensi viikolla vaihdetaan vasemman yläleukani kaksi viimeistä hammasta, mutta se onkin jo toinen juttu.
Oma äitini (late mother, 1915-1981) näet on ollut paitsi JSP- ja Kenttäsairaala-lääkäri 1941-44, myöskin ensimmäinen hammaslääkärini.
Hammaslääkärin lapsella on huonot hampaat, totta! Onneksi en ole suutarin lapsi vaan everstin. Sota häneltä sujui Nietjärven torjuntavoittoon ja saksalaisten kotiinajamiseen (Kilpisjärvi 1945) asti.
***
Kiitos, STM, THL, kolmen yliopiston lääketieteelliset tiedekunnat (Helsinki, Kuopio, Oulu), mutta tuoreimmin Pauliina ja Ahto, elämänehtooni kunnon kunnanlääkärit.
Teitittelystä voimaa!
Eniten kiitosta kuuluu niille 30 000 ”otilla-tavatulle” ihmiselle, jotka ovat yhteiseen hiileen puhaltaneet ja sitäkin enemmän sille ”kotipesän tusinan reserville”, jolla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin venyä 3000 päivystysvuorokauden, lukemattomien koulutus- ja vo-matkojen (3 000 000 km) ja jatkuvan päivystyspuhelu- ja netti-rumban tiimellyksessä.
Yhtään kotiovellemme asti osannutta ei ”kotini-on-linnani” ole käännyttänyt.
Poislähteneet: ”sit tibi terra levis”!
Arktinen puskurikapasiteetti 