Chatman House rules

Sää ei muutu – kts kuva.

”Jos joku väittää olevansa hyvä isä, hän valehtelee”, sanoo uutistenlukija ja dekkarikirjailija Rönkä aamun uutisissa.

Siirryn siis aiheeseen.

Kunnianarvoisan tiedelehden päätoimittaja (”Brexit News”) kirjoittaa lehtensä uusimmassa numerossa että merkittävä osa hänen lehtensä ja alan muun tiedelehdistön julkaisemia tutkimuksia on väärennöksiä. Eli tämä tieteenala, joka on kaiken median lempilapsia ja uutislähteitä, valehtelee tieteellisestä totuudesta.

Päätoimittaja ei isosti erittele, koska ”Davosin kokouksessa”, josta hän raportoi, vallitsi Chatman rules. Se tarkoittaa, että tuloksista saa kertoa, mutta ei siitä, kuka puhuu ja mistä.

Totta kai päätoimittaja rikkoo säännöt ja kertoo, kuinka hänen esittelemäänsä tulosta kokouksessa moittii eräs arvostettu ja nimetty  henkilö toiselta tieteenalalta (fysiikka).

Aion noudattaa sääntöjä, vaikken ollut edes paikalla enkä julkaise täällä käsiini osuneita kokouksen kalvoja, jotka vastaansanomattomasti todistavat, että nykytiede on maksajiensa panttivankina. Jos julkaiset maksajan edun vastaisen tieton, loppuu maksaminen siihen.

Suomalainenkin korkeakoulutus on siirtynyt maksajien haltuun. Meidän kymmenistä yliopistoistamme on siis odotettavissa tietoa, jossa tärkein osuus on aivan raportin alussa, jossa ainakin pitäisi kertoa tieteentekijän sidokset.

Informaatioähky on käsite, jonka uskon olevan vierailleni tuttu. Tietoa tulee joka sekunti niin runsaasti että ihmisen pitäisi istua koulutuksessa aika pitkään oivaltaakseen, mihin tietoon hän voi luottaa. Päättäjien erityisesti.

Kun omassa työssäni ja päättäjän roolissani olen mukana vastaamassa elämän tärkeimpien kysymysten ratkomisesta, olen opetellut lähdekritiikkiä jonkin verran. Kun sitten tällä perusteella asetan tehtyjä tai tekeillä olevia toimia kyseenalaiseksi, on tavallisin vaste hankkeilleeni:

”Antti, et taas viitsisi”.

Olen aika uskollisesti noudattanut Chatman rules enkä ole perustellut poikkeavia näkemyksiäni sillä, mitä ja erityisesti keneltä erilaisissa kabineteissa olen kuullut ja oikeaksi arvellut havainneeni.

Se on joskus aika raskasta, kun näkee, kuinka vähällä järjellä ja suurella innolla tätä maailmaa ja sen kärsiviä luonnoluomia kohdellaan ja ohjataan.

Ai niin. Mikä tiede, mikä lehti, kuka päätoimittaja?

”Hyvä uutinen on se, että paikalla olleet myönsivät asioiden aika usein olevan pahimpien pelkojen mukaisesti päin honkia”.

”Huono uutinen on, että kukaan ei halua ottaa ensimmmäistä askelta asioiden korjaamiseksi”.

(Richard Horton, The Lancet)

Mainokset

Tabula rasa

On erikoista herätä seitsemän uutisille huomaten, ettei Oulussa painettuja lehtiä (Lapin Kansa, Helsingin Sanomat) ole viitsitty Lappiin, kuolevaan maakuntaan, tuoda lainkaan.

Koska RadioYle1:n aamuhartaus jakoi kuulijat jyrkästi armon ansainneisiin ja ansaitsemattomiin, kehoitan avaamaan eilisillan iltahartauden, jossa armoa tulee niin kanille kuin se hoitajallekin. Parasta lajissaan:

https://areena.yle.fi/1-4232470

*

Rovaniemen yrittäjät avasivat toissa yönä kaupungin keskustaan Kimi Räikkösen kaverin johdolla joulukadun, Länsi-Pohjan eli Meri-Lapin yrittäjät (Maija Rask, Hannes Manninen) vielä ovat arkisemmissa askareissa.

”Pelastakaa keskussairaala”.

Kun olin lukiolainen, ei maassa ollut keskussairaaloita. Oli vain kunnansairaalat, piirisairaalat, lääninsairaalat, yksi yliopistosairaala ja paljon b-mielisairaaloita. Lisäksi oli A-mielisairaaloita ja tuberkuloosiparantoloita. Maassa oli tuolloin yhdeksän lääniä,  mutta ei yhtään maakuntaa. Maakuntalauluja kyllä oli.

Suomen vaakunassa oli yhdeksän leijonaa.

Nyt myydään Vaasassa, Mikkelissä ja Rovaniemellä ei-oota. Ajatellaan ja toimitaan ikäänkuin koko maa olisi yhtä kataloniaa, vaikkei se ole. Katalonia itsenäinen. Ei.

Sään ja hallintohimmeleiden ennustaminen on aika vaikeata eikä se tunnu koskaan osuvan oikeaan. Tänä aamunakin piti pihassani olla lehti ja lunta, mutta ei ole.

Oikeaan ei myöskään osu väite, että metsästys- ja kalakaveruus olisi jotenkin miesten kesken samaa kuin rikkumattoman luotettava ystävyys. Ei ole, koska kateus vie kalatkin vedestä. Salaa kaadettua hirveä ei voi kätkeä yhdenkään toisen ihmisen pakastimeen, koska ennenpitkää pakastimen omistajan rouva kertoo aamuyöstä kylän poliisille totuuden ja sitten lähdetään tiilenpäivä lukemaan.

Saavat rouva ja poliisi sitten muhia rauhassa.

Päivämäärä tänään on vähän hyvä. 111117. Kun kerran muuan ehdokas vaaleissa oli saanut numeron 7, hänen kotiseutunsa vaalilautakunta tulkitsi kaikki ykköset seiskoiksi ja niin minä hävisin hänelle tuon vaalin.  Minulla kun olisi ollut tuo ykkönen.

Tabula rasa tarkoittaa kirjoittamatonta taulua. Se kuulostaa kirosanalta, mutta on synonyymi sosiaali- ja terveys-hallinnon sekä maakuntien rakenteiden ja toimintojen uudistamisille. Synonyymit todella kuulostavat kirosanoilta. Kumpikin.

Siinä on vähän sama kuin erään sairaanhoitajan kysymyksessä: ”Mikä ero on piparilla ja tortulla?”

Oikea vastaus odottaa kertojaansa. Mie en kehtaa.

Aamun kuva on Rovaniemen yrittäjien toissayönä koristelemasta kaupungin keskustasta, kiitän nöyrimmästi. Janne Honkasessa on ytyä!

ps: Kun aamun lehti (Pohjolan Sanomat) viimein Oulusta Merilapin kautta saapui, siellä kerrotaan, että LPSHPky:n kaduilla  jouluvalot ovat syttyneet – jo lokakuussa. Kun on se Isohaaran sähkö, mutta ei Muurolan lohia.

 

Triage

Sää on ennustamattakin surkea: tuulee, sataa, on mustaa. Martinpäivä.

USA´s Veteran´s Day.

Asioita on elämässä usein enemmän kuin niiden ratkojia. Silloin ne on laitettava jonoon siten, että ensin ratkotaan ensimmäiseksi asetettu tai jonon kärkeen ehtinyt.

Kyseessä ei ole inhimillinen ominaisuus vaan biologisesti, geenin ohjaamana tapahtuva toimintajärjestys. Hyödyllisyyden ja ekonomian algoritmi.

Jotta Uppo-nalle voisi hedelmöittää Nalle-muorin tyttären, on sen joskus heti alkuun syötävä emon edelliset poikaset, jos miniäehdokas ei sitä itse ole ymmärtänyt tehdä. Jotta jättipalmu (Heracleum laciniatum) voisi menestyä Tromsan saarella, sen on tuhottava luonnosta sen alkuperäislajit.

Jos tilanteessa, vaikkapa Titanicin hukkuessa, matkustajat eivät itse ymmärrä asettua rauhassa jonoihin pelastusveneisiin pääsyä odottamaan, on jonkun se järjestys luotava ja ylläpidettävä.

Ihmiseen uskovat meistä kait ajattelevat, että tuo järjestely edellyttää humanistisia arvoja, joista on mahdollista pitää kiinni: ”Naiset ja lapset ensin”.

Kuitenkin kyseessä on kaiken elävän ja lisääntyvän ominaisuus. Se voittaa kärkipaikat, jolla on siihen kyvyt tai joka on saanut jononjärjestäjän puolelleen.

Erauspoika jatkaa. Mutta me, me siirrymme ANTROPOSEENI-aikakauteen.

Virusten (ihmisen kilpailijoiden)  ja prioneiden (muuntuneita ihmisen omia pieniä osasia) maailmassakin tämä toimii, triage. Automaattisesti tai pakotettuna, aseilla vahtien tai jonkinlaiseen oikein-väärin etiikkaan, jopa moraaliin perustuen.

Minusta näyttää siltä, että minun elämäni aikana ihminen yhä harvemmin turvautuu triageen eli sellaiseen päätäntään, jossa paras ja tärkein ja todennäköisimmin jatkossa selviytyvä pelastetaan ensin.

En tietenkään tarkoita ihmisen ja muun luonnon rajat ylittäviä päätöksiä tyyliin ”minä itte, pappilan musta sika” vaan ihmisten välisiä päätöksiä.

Muun luonnon, itselleen tuiki tärkeän, ihminen on lajina aika usein sivuuttanut asioiden tärkeysjärjestystä (lajin tai yhteisön kannalta tärkein ja tähdellisin ensin) päättäessään.

Muuten, käsite TRIAGE on käytössä, kun rescue-ryhmä saapuu sairasautolla tai -helikopterilla onnettomuuspaikalle, jossa on paljon luokkaantuneita. Kenen hoito aloitetaan ensin. Se on triage-toimintaa.

Kyseessä on ihan eri asia kuin usean psykiatrinkin kannattamassa eutanasia-lain säädännässä. Siinä päätetään, kenet ensimmäiseksi päästetään pois eli tapetaan kuleksimasta tästä triageiden helvetistä.

Aamun kuva: ”Kumpi pelastetaan/hoidetaan ensin” (uudesta Tuntematon sotilas – elokuvasta käsikirjoittaja on jättänyt pois Vanhalan (Priha) lausuman:

Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi”. Tuhka pöllähteli.)

Silmiin katsomisen taito

Tuulee, plussaa, harmaata, ei juuri sada.

Hiljattain iso lehti (HS/Kuukausiliite) mietti valehtelun yleisyyttä. Siinä sitten skribentti pohti, mistä totuuden puhujan tuntee.

Joko aivojen viipalekuvauksilla, sormenpään kosteudella tai silmiin katsomalla – ei suuhun.

Tästä onkin ammatissani tullut tapa. Jos katsoo toista silmiin eikä hän katso takaisin, peli usein on jo menetetty. Jos katsoo roistoa silmien yläpuolelle, tulee herkästi ammutuksi. Jos taas katsoo suuhun, on…

Kaikkein vaikeinta on ollut opetella tulkitsemaan silmiin katsomista. Oikein ison  vaivan jälkeen se alkaa sujua.

Silmien ympärystössä sekä maailman ja ihmisen vanhimmassa elimessa (mikäs se mahtaisi olla?) on valtava määrä tietoa, jonka voi ensin aistia, sitten eritellä ja sitten – niin, olla uskomatta silmiään.

Voi olla, että parhaimmillaan ihminen on silmiin katsomisessaan juurisyntyneenä.

Toisaalta, eläinkunnassa on monia sellaisia lajeja, jotka näkevät paremmin silmistä kuin pörhöllä olevista niskavilloista, heiluvasta hännästä tai peräaukon rauhasten erittämästä etovasta löyhkästä.

Jos, ystäväni, aiotte etsiä totuuden lähimmäistenne katseen vaiheilta, varustautukaa siihen, että Teille valehdellaan ja katukaa jo valmiiksi väärää analyysianne tilanteesta, jossa mielet ottavat mittaa toisistaan. Mieli on näet aika paljon vanhempi ja yleisempi toimija eliökunnassamme kuin sielu. Jälkimmäisen olemassaoloa kannattaa välillä asettaa puntariin:

”Mitä, kalastajallako sielu!?”

Aamun kuva (-aLii- 21.7.-17 Clermont-Ferrand): ”Loin du coeur – loin des yeux”

Narsismi kuvaa itseriittoista, itsekästä ja omahyväistä käytöstä. Machiavellismi viittaa haluun manipuloida muita ihmisiä ja tilanteita keinoista piittaamatta. Psykopatia kertoo äärimmäisestä itsekkyydestä vailla katumusta tai myötätuntoa.

 

 

Muna ja Kana, Tunne ja Järki

Sää ei tästä muutu, -1.6C

Työssäni ihmisten parissa kerron apua hakevalle, että ihmistä ohjaa järki, mutta kuljettaa tunne. Työni on hyvin usein sen takaamista tai houkuttelemista, että nuo kaksi kulkevat yhdessä, toisistaan tietoisina ja toistensa kanssa keskustelevina, mutta ennen kaikkia samoissa verkostoissa toimivina.

Käytän munan ja kanan esimerkin innoittamana komentosillan, konehuoneen ja puheputken esimerkkiä.

Ihmisen ja muiden mielen ohjaamien elinkehämme jäsenten suunta ja suunnan sopivuus säädetään järjen, älyn ja hankitun osaamisen toimesta. Mitä enemmän kokonaisuuksina ja verkoissa, sen parempi elämälle.

Ihmisen ja biosfäärin vauhti ja yleensä liike määrittyy konehuoneesta, jossa on kaksi asiaa: tunteet ja ymmärrys siitä, ”kuka minä olen”. Siis muna vai kana. Ja kumpi on ensin.

Puheputki kuljettaa tiedon säätelemät ohjeet konehuoneeseen ja jäljellä olevan konevoiman eli tunteen ja identiteetin  tuomat rajoitukset ja mahdollisuudet ruorissa olevalle.

Koska puheputkessa ei ole sulakerasiaa, minua tarvitaan.

Mieli ja sen tulipalot ynnä palovammat pitää siten sammuttaa ja hoivata, ettei koko paatti huku konehuoneen kipuihin ynnä ruorinkääntäjän suuruudenhulluuteen taarkuuteen. Yksi periaate on valonani auttajan tielläni eikä sitä kannata sammuttaa: ”Neuvotteluihin ei kannata mennä ongelmat vaan ratkaisut edellä” (Jan Store, Lotta Nymann-Lindegren, Helsingin Sanomat 8.11.-17, s A5)

Olen pitkään miettinyt, kymmeniä vuosia itse asiassa, munan ja kanan pulmaa. Nyt löysin viisaan tai ainakin viiltävän ratkaisuesityksen. Mestari Eckhartia siteeraten Juha Hurme (”Niemi”) asian julkistaa, yli 700 vuotta vanhan havainnon.

Luonto alkaa toimia vähäisimmästä lähtien, kun taas Jumala alkaa työnsä täydellisimmästä. Luonnossa ihminen kasvaa lapsesta ja kana tulee munasta; Jumala taas on tehnyt ihmisen ennen yhtäkään lasta ja myös kanan ennen munaa

Aamun kuva (-aLii-7.11.-17): Aurinkotuuli vai sen kohtaaminen Telluksemme kanssa?

Veijo Meri

Musta maa, -1,6C, aamukone  lentää ylitseni sellon soidessa radiossa yksinäistä bachilaista joikuaan.

Olen tavannut Veijo Meren kerran. Olimme molemmat linnassa. Hän ei vastannut tervehdykseeni.

Olen oman elämäni hämeenlinnalainen. Lapsena kävin kaupungissa jonkun kerran ja pidin Aulangon puiston muraalista, jonka on maalannut kansallistaiteilijamme.

Kuitenkin koko ajan mielessäni oli, että Veijo Meri on sieltä päin. Hän on suomalaisista kirjoittajista samassa asemassa omassa mielessäni kuin Jaan Kross virolaisena, Pohjoisen Liivinmaan kuvaajana.

Tärkeintä maailmassa on arvokas elämä. Vastakohtapareja ovat yhteistyö ja valta, ryhmä ja lauma, ajatusvalta ja sanelu, hyvinvointivaltio ja voimankäyttövaltio…On parempi rakentaa yhteiskuntaa korottamalla yksilö potenssiin kuin supistamalla hänet pienimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi”.

Nykyisessä kotikaupungissani on syntynyt kriisi, jossa edellä kursivoituna siteeratulla ajatuksella ei ole mitään arvoa. Ei mitään.

Nuo sanat on kirjoitettu Veijo Meren kirjaan ja peräytyvät vuoteen 1939, mutta ei kait historia toista itseään, eihän?

Maamme pelastettiin neuvostovallalta Nietjärven taistelussa heinäkuussa 1944. Mutta noita Meren kirjan ajatuksia ei jostain syystä ole saatu kukkimaan vieläkään.

Perheessämme on tapana ostaa juhlakalulle koru tai kirja. Miehenä saan useimmiten kirjan, kaulan ketjuun ostan korut itse. Tänä syksynä sain syntymäpäivälahjaksi kaksi kirjaa. Toinen, sukuni historiaan tiiviisti liittyvä kirja on jo nautittu. ”Everstinna” (Anni Ylävaara). Toinen, lajimme historiaan yhtä loisteliaasti liittyvä kuin Veijo Meren kirjat on vasta puolessa välissä.

”Niemi”.

Juha Hurme, kertomansa mukaan hullu teatterimies, on kirjoittanut kirjan, joka vetää hyvin vertoja Veijo Meren neljälle, Suomen historiaa käsittelevälle kirjalle, joista viimeisen sivuilta sitaatti edellä on.

Pidän enemmän ja arvostan isommin Hurmeen kaltaisia ”mielestään hulluja” teatteri-ihmisiä kuin heitä diagnosoivia päättäjiä.

Sananvapaudella on hintansa.

Aamun kuva (-aLii- 7.11.-17): tärkeintä aamussani ei ole negentropia vaan entropia

Rautalampi

Vettä ja plussaa, liukasta ja kaljamaa kuin Liisalla ja Kaisalla ikään. Aamukone lähtee 1.5 tuntia myöhässä.

Tein 1984 päätöksen lähtemisestä poliittisella kentälle vain yhdestä ainoasta syystä. Halusin vaikuttaa siihen, että Rovaniemellä, Lapin sydämessä, palattaisiin päiväjärjestykseen, joka vallitsi Suomen itsenäistyessä: yksi ja ainoa Rovaniemi.

Kun 2005 sitten asia ratkesi, minun olisi pitänyt kysyä itseltäni, jäikö jotain tekemättä. Niin teinkin ja siirryin päättäjäksi Eurooppaan: yksi ja ainoa Eurooppa. Mielessäni siinä oli Australia ja Etelänapamanner. Yksi ja ainoa.

Kun nyt alan jäähdytellä ja jättää tehtäviäni nuoremmille ja jaksavammille, minulla on edelleen yksi ja ainoa haave: Yksi ja ainoa Lappi, yksi ja ainoa Suomi, yksi ja ainoa Eurooppa, yksi ja ainoa elonpiiri.

Mistä mallin sain?

Kustaa Vaasa, Suomen käytännössä ensimmäinen ”yksi ja ainoa johtaja”, perusti v 1561 Rautalammin kunnan. Se, jos mikä, oli yksi ja ainoa. Lähes kaikilla suomalaisilla on DNA-koosteessaan mukana Rautalammin deoksiribonukleiinihappoa.

Kun seuraan Lapin viiden seutukunnan ja parinkymmenen kunnan keskinäisiä rajankäyntejä tai Suomen parinkymmenen maakunnan vastaavia, Euroopan 47 maan kärhämöinneistä puhumattakaan, minulle tulee holotna niinkuin ryssät sen sanovat.

Itsenäisesti asioistaan päättävä Katajaranta eli asuinalueeni voi sen hyvin ja tehokkaasti tehdä osana Euroopan suurinta kaupunkia. Mutta ihan yksikseen ainoakaan katalonia tai muonio ei siihen kykene. Ei niin sitten millään.

Olisipa meillä vielä Kustaa Vaasa, mutta kun ei ole.

Meillä on pelkästään Suomessa kymmeniä tuhansia itseään ja asiaansa täynnä olevia ihmisiä ja Euroopassa sata tuhatta aluepäällikköä, jotka haluavat valtaa ja hautakiveensä merkinnän:

Minä kävin täällä, minä itte, pappilan musta sika

Kyllä, olen käynyt Kustaa Vaasan haudalla eikä siellä kukaan tai mikään pyöri. Minä itse siinä pyörin, haudan äärellä.

Kaikki ei voi onnistua. Ei edes elämä itse.

Aamun kuva (-aLii- 8.10.-17): Vallan makea malja, vuodelta 1561 (Murano)

 

Säitä pitelee

Illalla näytti että yöksi tulee pakkanen, mutta ei: +2,4C. Kuu on taas laskeva ja pilvi verhoaa revontulet näkyviltämme.

Aamu on muutenkin niin ankea, ettei sitä sievistä edes radiosta tuleva barokin sävyisä pianomusiikki.

Olen sekä näissä puskurikapasiteeteissa että muussa sosiaalisessa mediassa useampaan otteeseen siteerannut Terry Eagletonin mietettä, sitä kuitenkin hiukan muuttaen.

Kertaus on paikallaan.

Korvaan seuraavassa Jumalan toisella arvokkaalla, mutta herkällä termillä. Anteeksi, Eagleton ja mietteen suomentaja Riku Korhonen.

Ehkä kaikki mitä ystävyydestä on jäljellä on käänteinen jälki siitä ja se tunnetaan ilkeyden nimellä, niinkuin jostakin suurenmoisesta sinfoniasta jää vain hiljaisuus, jonka se jättää ilmaan vaietessaan. Ehkä ainoastaan pahuus lämmittää paikkaa, missä ystävyys joskus oli.

Kuva (-aLii- 1.11.-17) rospuuttoa

 

Römppä, Kekri, Halloween vai Kuolleet sielut

Suveaa, mutta lumi on vielä Kirkonjyrhämällä katolla ja maassa. +1,9C, kuu kumottaa ja revontulet leiskuvat. Ei ihan tavanomaista siis.

Facebook-sivuillani harrastan kryptausta eli viestien pukemista muotoon, joka edellyttää lukijalta miettimistä. Tämä tavoite on pukemieni lausahdusten takana.

Yleensä huomaan ystäväni ja kollegani sekä kaimani Indonesiasta ratkaiseen kryptan.

Hiljattain poimin lausahduksen, jossa todetaan, että olisi hyvä, jos ihmiskunta pian löytäisi vara-planeetan, koska se pian on tuhonnut tämän oman planeettansa, maapallomme.

Kysyin lausahduksen tekijää siksi, että edelleen elossa olevan ja tuolissaan istuvan kirjoittajan/sanojan asema kuvaa hyvin sitä, miten perusteltua tällainen pelottelu on. Vastausta ei ole kuulunut.

Lausahdus on sukua yläsavolaisen, edesmenneen iskelmärunoilijan puheenparrelle: ”Ihmiskunta tekee itsemurhaa”.

Koska römppänä, kekrinä, pyhäin miesten päivänä tai halloweenina kuolleilla on vahva rooli mietteissämme, blogeissamme, saarnoissamme ja taivalluksessamme hautuumaille, asiaa sietää meidän elossa vielä olevien pohtia.

Mutta on myös mahdollista sulkea silmänsä, korvansa, nenänsä, ihonsa ja mielensä kuoleman ja kuolleiden viestiltä. Itse asiassa se taitaa olla tavallisempaa kuin kaiken elämän katoavaisuuden pohtiminen.

Kverulointi, ruminaatio, pelottelu, äänten ja rahan kerääminen epäoikeudenmukaisuuksia ja tappavia maailman syntejä julistamalla.

Ihmisellä on samanlaiset aivot kuin simpanssilla, elefantilla ja mehiläisellä. Vain keskushermoston koko vaihtelee.

Suurin se taitaa olla valailla, joita baskit aikanaan yksinoikeudella pyytivät ja joiden suvun Norja ja Japani ovat tuhoamassa?

Näissä eri lajien aivoissa asuu aika samankaltaisena suurinpiirtein kaikki se tekniikka, jolla näitä blogeja kirjoitellaan.

Mielenkiintoista on, että nyt keskustelu käy jälleen kiivaana siitä, onko näissä aivoissa sielu, mieli, äly vai kenties ei. Itse veikkaisin mieli-löydökseen päätymistä, jos joku ihmistä viisaampi tällaista määrittelyä joskus lähtisi tekemään.

Suomen Mielenterveysseura kehoittaa meitä mielemme pahottaneita suomalaisia tänään sytyttämään netissä kynttilän kuolleiden, erityisesti itsemurhan tehneiden muistolle.

Seura kertoo ilmoituksessaan jokaisesta sytytetystä kynttilästä vissin rahan kilahtavan seuran kassaan.

Yksi uskonpuhdistuksen 95 teesistä kannattaa mielenterveysyhteisön hanketta:

”Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa”.

Mutta minä edellä jo päätin, että se ei ole sielu. Se on mieli.

 

Aamun kuva (4.11.-17, -aLii-): ”tuonne mun mieleni menevi…”

Sihteeri

Soma, lenseä sää, täysikuun aatto.

Kotikaupunkiini tulee tänään puoluesihteeri.

Ei hän, joka on kaupunginjohtajana ”nyt mua vierähän kunnasta kuntaan” eikä hän, joka opiskeli papiksi ja palaa pelastamaan insinööriä,  joka ei osaa lukea poliittista tilannetta. Eikä hän, joka kirjoittaa joka aamu blogiinsa päivä säästä Koljonvirran taistelun voitto plakkarissaan.

Sekä työelämässä että politiikassa sihteerien valta on loputon. Sama koskee sitten ihan samalla lailla järjestöelämää. Sihteeri tietää kaiken, tekee kaikien, osaa kaiken ja päättää kaiken. Otetaan nyt vaikka tuo pääsihteeri Hrushtsov.

Kotimaassamme on sellaisten sihteerien armeija, jotka eivät kirjoita nimeään #metoo-sivuille, vaikka ovatkin miehiä. Sitten on sellaisia sihteereitä, joista ei niillä sivuilla pukahdeta. Hyvin keskeistä tämän kappaleen sihteereille on, että he eivät ole sukupuolisia olentoja. Siis ei boss- tai jakkupuku.

Aika harvoin minulle on tullut tilanne, jossa olen kääntynyt sihteerin puoleen, koska se on liian tehokas ja epäreilu tapa saada asiansa läpi. Niinpä tänäänkin, kun puoluesihteeri tulee paikalle, en käänny hänen puoleensa. Hänen takanaan on nimittäin sellainen henkilö, jolla on valta häneen. Ei yläpuolella, ei alapuolella vaan takana.

lisälukemista:

Kekkosen Takapiru – Kaarlo Hillilän uskomaton elämä (Matti J. Tuikka, 2011)

Kuva on kirjasta s246, kysymys: kuka kuvassa olevista on sihteeri?