Revisited

Huomenta Mannerheimmuseon ja -metsästysmajan, Tove Jansson – alttaritaulun, Laurin Ingmannin patsaan ja syksyisen Suomen maantieverkoston tienovilta.

Johtuen huomattavan hankalasta lukijapalautteesta suljen tämän agendan ja harkitsen uuden blogialustan avaamista.

Tämä alusta on 2007 alusta toiminut moitteetta, mutta suojautuminen häiritseviä vierailuja vastaan on teknisesti minulle liian vaativa tehtävä.

Kiitän vielä kerran vajaan 5000 päivityksen ja 15 ja puolen vuoden aikana syntyneitä verkostoja eli Teitä kontaktinhaltijoita.

Kaikkea hyvää

Arktinen puskurikapasitoija

”Tintti”

Äly ei kestä valtaa – vice versa

Olen sellaisessa iässä, että on järkevää vähitellen katkoa niitä verkostoja, joilla ei ole välitöntä ”hengissä ja sielun voimissa pitämisen” kykyä.

Twitterin ja pari ammatissa tärkeää verkostoa olen jo hyljännyt, parhaillaan on menossa muukin ”some”-siivous.

Täällä SoMe:ssa ei voi iän myötä millään perusteilla pitkään roikkua sellainen (kaltaiseni), jonka vahvuudet myönteisessä tai toimivassa vuorovaikutuksessa on kyky vastavuoroisesti tarkastella kulloisenkin keskustelukumppanin ”kahtatoista aivohermoa”.

Tällä tarkoitan sitä viestiä, jota rakenteellisesti perusteltu havainto toisista ihmistä välittää.

Pelkkä ei-fyysinen vuorovaikutus ei enää ole mielekästä, jos ei sitten opettele uudelleen kirjoittamaan kirjeitä.

Niitä minulla on arkistossa todella paljon.

Niitä varten minulla on kultakärkinen mustetäytekynä ja aika lailla vaikeasti luettava käsiala.

Ihmisen aivohermoista tulee ”näkyviin” kahdeksan kahdestatoista ihmisen kasvoista. Merkittävin viestisisältö on opittavissa lukemaan ja ilmaisemaan silmien seudussa.

Jäljennän loppuun hiukan muuntamanani Helsingin Sanomista tänään lukemani tekstin, jonka totuudellisuutta aion olla testaamassa tulevan viikon torstaina klo 08:15 osoitteessa Porvarintie 44.

J:n käsitys tuntemattomasta ja vaarallisesta on jälleen erityisen ajankohtainen. Nyt, kun pelkäämme kansallisvaltion idean murenevan tai vahvistuvan entisestään. Nyt, kun ennätykselliset luonnonkatastrofit, eriarvoistuminen ja väkivalta purevat kiinni ja vaativat lisää. Jälleen kerran on hyvä hetki huomata, miten tuntematon valuu sisään ja menee matkoihinsa. Miten se on aina ollut täällä.

Kun pyrstötähti syöksyy kohti laaksoa, perhe menee läheisineen luolaan syömään kakkua.

Sellaista tyyneyttä ja kepeyttä tarvitaan tuhon muotoilemassa ajassa.

Se on taitoa katsoa kuolemaa kohtisuoraan, mutta oikukkaasti

(sitaattia olen omin luvin hiukan toimittanut eli se ei ole tarkka ja siihen vaikuttaa suuresti Lars von Trierin elokuva Melancholia, 2011)

Kiitän seurasta ja toivon voivani tavata Teistä vieraistani mahdollisimman monia kasvotusten, kahdeksan aivohermon katsannassa – SoMe oli nyt tässä.

Taidekriitikon ja mielipidesivun isännänvastuu

Printtilehdessä on sellainen asia, jolle instagram- ja ylilauta-sivut SoMessa eivät pärjää.

Se on se kala, joka lehteen voidaan kääriä seuraavana päivänä.

Kala on monenlainen vertauskuva, jopa Pietarin kalansaaliin nimissä (IKTYS, Jeesus Kristus, ”Jumalan poika ja pelastaja”, alkukirjaimet kreikankielellä)

Minulle se on paha, koska se haisee, kun muille se tuoksuu.

Minut se voi tappaa, koska olen merenelävä-allergikko.

Pienen levikkialueen sanomalehti paljastaa tavattoman paljon juuri näiden otsikon mainitsemien sivujen – kulttuuri, yleisönosasto, tekstarit – kautta.

Pääkirjoitusta ei moni lue, toimittajien kolumneja vain harva ja hänkin erittäin valikoiden, toimittajien päiväkirjoja viimeisellä sivulla ei jaksa, ei jaksa. ”Mielipide” on mainio kaikissa muissa lehdissä paitsi Helsingin Sanomissa, jossa minulle riittää että otsikot tavaan.

Kun muutin Lappiin, täällä sai kalastaa aika lailla, että kaikki lehdet tulivat hyödynnetyiksi.

Lehtien kilpailijana toimi Lapin Radio, maan paras alue-torvi. Ylivoimaisesti.

Sen toimittajat haastattelivat minuakin ehtimiseen – ja lehdet.

Lisäksi lehdet pyysivät usein kirjoittamaan kolumneja. Kirjoitin niitä tuhansin. Uusi Rovaniemi (ennenkuin Kuuselan suku se söi), Lapin Kansa, Kaleva, Pohjolan Työ, Lounais-Lappi, Pohjolan Sanomat, Kymppi, mitä kaikkia niitä olikaan.

Nyt jäljellä ei ole oikein mitään.

Kuusela myi lehtitalonsa ALMA:lle, joka myi sen Kalevalle, joka myy sen kohta KSML:lle tai Sanoma Medialle.

Rakastan kulttuuria, mutta inhoan median kulttuurikriitikoita. Toki vaadin, että net siellä lehdessä ja Lapin radiossa (Radio Rovaniemi) kritikoivat. Ei heitä voi eikä saa lopettaa saati irtisanoa, mutta Armi Harjun aikaa ei kyllä enää tule, ei edes Seija Lappalais-kautta.

Rikhard Kautto, etelän lahja Lapille, on, mutta ei palkalla vaan pienoisilla keikkapalkkioilla.

Kritiikkejä tekevät senttarit eli eläkeläis-opettajat, jotka ovat aina äänestäneet Esko-Juhani Tennilää ja Mikko Jokelaa.

Lapissa asuu 180 000 ihmistä, joista lukutaitoisia on enemmistö, mutta -haluisia ei.

Näillä mennään.

***

Suren valmiiksi sitä, että ensin menevät ”ilmaisjakelut” (eivät siis ”maksuton-jakelut”), sitten Lapin Kansa, Kaleva ja ennenpitkää ainoa printti on NYT (ei Hesarin tv-liite vaan New York Times).

Pääasia, ettei se ainukainen kalankääre ole Pravda, DN, SvD tai mikään muu slaavin- tai latinan-kielinen (ranskankieli luetaan tässä latinankieliseksi).

Rohkeutta, resilienssiä ja kuuntelun taitoa, Antti Kokkonen joukkoineen.

Tapio Räihä pitäisi tosin saada takaisin Anni Tolpin esihenkilöksi, että saataisiin siinä aivan Lapin Kansan toimituksen fyysisenä naapurina toimiva radiotalo iskuun.

Valitan tämän blogauksen nurkkakuntaisuutta, mutta toki Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti ja Radio Yle Ykkönen ovat jatkuvasti seurannassani.

Jopa Parnasson luen kannesta kanteen.

Ja omat päiväkirjani.

Suomen Tietotoimiston Uutisia

Ulko- ja talouspolitiikasta:

Björn Wahroos (taist., Hyvinkään Tahko) toteaa lehden mukaan (Helsingin Sanomat 2.9.-22, etusivu) päinvastoin kuin Saksa, että Euroopan talous ja Pankki (Olli Rehn) ovat veistetyt yhteisestä puusta. Saksan talousministeri puolestaan toteaa (Helsingin Sanomat 2.9.-22, takasivu), että Italia on pelastettava ja Ukraina otettava pois Vladimir Putinilta (Tverin inkeriläiset ry, FSB).

Suomen historiasta:

Kuuden kopla, kaikki miehiä, on tehnyt 500 Suomen Kansallisoopperan luovan henkilön kokoisen työn ja sekä niin osoittanut kuin tulee osoittamaan, että UKK, Pate ja Toffe ovat Vihannes Jorolaisen (Viipurin Sudet) lakeijoita ja heistä Pate taklaa katalonialais-inarilais-hettalaisen evp-raja-kapteenin laitaa vasten laittomasti. Saamatta edes jäähyä.

Visca Catalunya Iliure

Kun olin pieni ja pelkäsin Simo-vaaria, olin erityisen hiljaa silloin kun radiosta tuli STT:n uutisia. Lukija oli aina sama setä.

Kerran en ollut hiljaa ja Simo-vaari potkaisi minua hyvin lankattuun sotilas-saappaaseen verhotulla jalallaan kylkeen. Hän oli laskemassa radiolähetyksestä ääniä, jotka menivät Kekkoselle 151-149, kun hyvä kakkonen oli yöpakkasten parturi Fagerholm. Appi ja sen kaveri.

Häiritsin 9-vuotiaan tarmolla suoran radiolähetyksen tukkimiehen kirjanpidon pitäjää, siksi potku.

Vaikka olenkin käynyt Simovaarin perustaman valtakunnallisen totalitaarisen maanpuolustuksen kurssin n:o159 ja vaikka sillä porukalla kokoonnummekin Mannerheim-museolla tuota pikaa, minusta tuli tammikuussa 1956 kerralla pasifisti.

Kun Suomen itsenäisen kunnian Katalonialle myynyt kapteeni on evp, minä puolestani, myymättä kotimaatani kenellekään, olen reservin (lääkintä)kapteeni (SLR I).

Suosittelenkin siis lämpöisesti jokaiselle kynnelle kykenevälle vuoden suomalaista taidetapausta ”Karvalakkiooppera” Rovaniemen Korundissa ja Kansallisoopperan Almi-salissa.

Oopperan tarinassa muun ohessa ladataan kuuden miehen panos huhtikuun -23 eduskunta- ja tammikuun 2024 TP-vaaleihin.

UKK:sta, Toffesta ja Vihannes Jorolaisesta ei tuossa taidepläjäyksessä jää kiveä kiven päälle. Sen sijaan europarlamentaarikko ja ulkoministeri Pate ”is still going strong”, sanoivatpa Lapin Kansan tähtitoimittajatar Sinikka Pylkkänen tai Suomen Keskustan Lapin ja Länsi-Pohjan piirit mitä tahansa.

Olemme Väyrysemme ansainneet.

Hän täyttää tänään 76 vuotta eli tulee samanikäiseksi Donald Trumpin kanssa.

HBD! opistomestarille, tulen 19.10. perässä hiihtäen jHs.

Huomenna UKK täyttää – täyttäisi – 122 vuotta.

Sää: +3.0C, kirkasta, näkyvyys yli 20 km, tyyntä.

Urheilua: PerPo pärjää, Jokerit ei

Tässä olivat Suomen Tietotoimiston aamu-uutiset, seuraavat kuullaan Lahden radiomastojen lähettämänä tänään klo 12:30 ja 19:00,

TeePeen Paari 3.0

Nuoresta alkaen olen sosiaalistunut aamuisin kahvilla. Kahvi on noin puolessa aamuista tarkoittanut earl grey – teetä, jota nykyisin ei enää ole saatavilla.

Milloin Helsingin Kauppatorilla, milloin Etelä-Haagan TB:lla, milloin Hakaniemen hallilla tai Ruoholahden kauppahallissa.

Myös yliopiston kulloisenkin laitoksen kahvila on kelvannut.

Yhtä en ole ennen viimeisiä aikoja opetellut.

Aamukahvia kotona.

Nyt sekin on kuvassa.

Tärkein on totta kai seura. Eeron Kahviossa, Erottajan Essolla, Hallituskadun Kesoililla, Eteläkeskuksen Gulfilla.

Viimeisen vuoden aikana tilanne on muuttunut. Huoltiskahvioista kaksi tippui joukosta tänä aamuna, kun Osula korvautuu yksityisellä diilerillä kolmessa kioskissa kaupungissamme.

Jää oikeastaan vain Rinteenkulman alakerran Cafe Break (klo 10-18).

Se taas ei ole paha, koska sen joukko on niin hyvä. Hauskoja, vilpittömiä, kokeneita ja empaattisia miehiä,

Ou est la Femme?

He jäivät Pekkalan Marjatan lopetettua kahvilanpidon Rovaniemen torilla.

Huoltiksilla ei naisia aamuvarhain näy. Paitsi tiskin ”tuolla puolen”.

Joko naiset nukkuvat pitkään tai he eivät välitä vieraasta seurasta jos kotona on joku, jonka kanssa vaihtaa mielipiteitä tai pitää niistä kiinni.

Kiitos kuitenkin kaikille niille kymmenille miehille, jotka ovat pitäneet narsisimiani ”luokalla” eli antaneet palautetta jos besserwisserin innostus alkaa liikaa punoittaa poskillani.

Ja kiitos erityisesti 19 vuotta minua vanhemmalle ikätoverille, jonka kanssa aamuisin on maailma laitettu kuntoon joulunajasta 1971 alkaen,

Eilen hän taas istui joukossamme kahden euron kupposella.

Me yli 65-vuotiaat miehet olemme porukalla vaatineet Break-kahvilanpitäjä-rouvaa nostamaan kupposen hintaa 100%, kun Brasiliassa ja kansainvälisessä taloudessa taas kerran on ollut niin hallaa, kuivuutta, tulvia kuin liikaa rosmojakin.

Tämä päivitys ei koske klo 16 jälkeistä aikaa, jolloin kahvin sijasta edessä on tuopponen, pari ja kapakassa on tavattu vaimoksi osunut ihminen.

Aamukahville seuraavana aamuna asemaansa päätynyt – aamukahvin keittäjäksi.

Jo kymmenien vuosien ajan.

Lukijan kynästä

Näyttää siltä, että printtimedia (sanoma- ja aikakauslehdet painettuina) on häviämässä.

”He eivät tiedä mitä tekevät”-kirjassa (Tammi 2014) Jussi Valtonen kuvaa tilannetta, jossa vuorovaikutus on muuttunut ajatusten ja aikeiden siirroksi jonkinlaisessa bitti-avaruudessa/verkoissa.

Tällaisessa maailmassa harvaan asutussa Lapin kaltaisessa ja vanhusvaltaisessa kulttuurissa ei pian ole käytännöllisesti mitään keinoa välittää ajatuksia ihmisten kesken.

”Lukijan kynästä” häviää.

Mitä tulee tilalle?

En osaa sanoa.

Olen asiaa miettinyt aika paljon.

Vastaus ei ”kirkastu”.

Mitä laatuisampi lehti (tässä siis ”printti” eli paperille painettu) on, sen vähemmän arvostan sen ”lukijan mielipide”-osastoa. Sinne kirjoittavat vain sellaiset, joiden kanta läpäisee toimituksen seulan. Eivät sellaiset, joiden kanta tulisi eläväksi keskustelun kohteeksi kulloisenkin lukijakunnan parissa.

Olen nähnyt usean mediasta vastaavan ohjeet siitä, miten kirjoitusia tulee käsitellä. Käytännössä siis sensuroida. Hyvin tiukaksi moderointi on mennyt: Hesarista ja YLE:sta alkaen Uuteen Rovaniemeen ja Lappilaiseen asti.

Vain Suomi24, Perälauta ja Vauva.fi ”vuotavat”.

Siksi kai näitä blogeja ja sosiaalisia verkostoja – perälautoja – syntyy kuin sieniä sateella.

Ja kuolee kuin sieniä helteen jatkuessa tai porojen syötyä ne.

Siivoan päivittäin bittiavaruuteen lähettämääni tekstiä näkyvistä verkoista aika huolella.

Vain tämä Arktinen Puskurikapasiteetti on reilun 15 vuoden ajalta pysynyt, mutta oletan alustan omistajien ennenpitkää poistavan nämä maksutta, mutta ei ilmaiseksi, laaditut bitit.

Gott sei Dank

Päivän kirjallisuusvinkki (vrt Heikki Hiilamo YLE:n Ykköskolumni 31.8.):

https://www.adlibris.com/fi/kirja/infektiolaakarin-koronasaaga-9789523603646?gclid=EAIaIQobChMIk-jcm7Pw-QIV70aRBR1sWw-9EAQYASABEgKQhvD_BwE

Kustantajan ja toimituksen vastuista

Liki 4500 päivitystä tässä APK – blogissa on opettanut pari asiaa itse prosessista.

Kirjoittaja vastaa sisällöstä, kuntantaja laittaa kaupallisia tiedotteita ja tilaajien määrä vaihtelee tuon combon sisällön ja kustannusten mukaan.

Lukijat pääsevät tälle alustalle maksutta, mutta eivät ilmaiseksi.

Tilanne on saman kaltainen tiedotusvälineiden printti- ja netti-versioiden kanssa.

Jonkun on maksettava.

Tilaaja maksaa printti-lehdestä 3 kk:n sähkölaskun verran vuodessa ja toimitus tuottaa tiedon – ilmoitusten eli kaupallisten tiedotteiden lomassa – sellaisena, että tilaaja vuosittain tohtii ”jäsenmaksun” maksaa.

”Ilmaisjakelu”-lehdet (Rovaniemellä mm Uusi Rovaniemi ja Lappilainen) eivät ole ilmaisia, mutta ovat maksuttomia.

Elämässäni olen seurannut 1950-luvulta alkaen kahta-kolmea printtinä tilaamaani päivälehteä ja paria-kolmea viikkolehteä. Lisäksi erikoislehtiä tulee silloin tällöin postilaatikkooni 2-6 kpl (ammattitaito, harrastukset, luottamustoimet ja kiinostuksen kohteet).

Lapissa tilanne on näinä aikoina se, että printtilehtiemme kustantaja on vaihtunut muutamaan otteeseen ja valtakunnallisesti taas kustantajan nimi markkinoilla on vaihdellut. Lapin Kansa oli alunperin Kuuselan suvun tuote, sitten pörssissä vähän vaihdellen ALMAn ja nyt KALEVAn tuote.

Helsingin Sanomat on Erkolta siirtynyt kansainvälisesti kustannetuksi ja omistetuksi jätiksi.

Kustantaja ei vastaa lehden toimituksellisesta sisällöstä, mutta lopulta kuitenkin vastaa.

Mitä läheisempi omistajalle on kustannettu lehti, sen tiukempi näyttää olevan kustantajan linja ja pienempi tuloksen määrä ja laatu.

Minulla on pulma.

Kustantajan linja ei huoleta, mutta toimitusten valta mietityttää.

Maksanko sen vuosittaisen toista tuhatta € siitä, että toimitus näyttää muskelia vai siitä, että se näyttää maailmaa.

YLE-vero on selkeä: laatuwishky-pullollinen vuodessa ja naps: kanava auki.

Mutta Lapin Kansa (so Kaleva) ja Helsingin Sanomat (so Sanoma Media Finland).

Jälkimmäisessä maksan Nelonen Mediaa, STT:a, Mobiilimarkkinointi Routa OY:a, Urheilulehti OY:a, Alma Manu OY:a ja Alma Media Kustannus OY:a.

Lapin Kansan (Kaleva) vuosihinta on 406€, Helsingin Sanomien 483€, yhden illallismenun hinta Anare-ravintolassa on 112€ (juomineen).

Veroja maksan ja olen maksanut aina viimosen jälkeen.

Tänä aamuna hain laatikolta kaksi lehteä ja Lapin Kansan (Kaleva) laskun.

Kahden viikon kuluttua menen nauttimaan inarilaista lähiruokaa, mutta jo ensi perjantaina on syyskuun eläkkeen veronmaksu.

Maanantaina 5.9. puolestaan maksetaan maassa vuoden 2021 tuloista ”mätkyjä” tai saadaan palautusta (kunta, seurakunta, valtio ja ”ne muut”).

***

Kaikkein ”kavalin” on iltapäivälehtien ja muiden mainosrahotteisten digi-kanavien asia. Nehän ilmestyvät 24/7 ja ovat maksuttomia, mutta kaukana ilmaisista.

Ne, niiden digiversiot erityisesti, ohjaavat globaalistikin sitä, mitä, kuka, miksi ja mihin – sekä kauppareissuilla, sängyssä, lomilla että äänestysuurnilla.

Jätän tuon osan (yellow-media) tässä miettimättä.

Kunhan mainitsen. Alfa´sta alken.

Niin, ja sitten tietenkin, ”vapaa digi”.

Viimeiseksi Suomessa elokuulla tämä ”perälauta” taisi tulla osalle meistä aika kalliiksi.

Kaavoituksesta

Olen elämässäni ollut aika monentasoisia kaavoja tekemässä ja niistä päättämässä.

Yksi johtolause oli aina, ettei Herramme enää uutta maata lisää luo.

Pakistanissa, Bangla Deshissa, Niilin ja Mississipin suulla (1927, 1993, 2005) tämä tiedetään: säiden herra – olipa kyse ilmastonmuutoksesta a) tulivuorten, b) Lapin ryöstöhakkuiden tai c) Venäjän armeijan tuottamana – ei maata lisää vaan sitä poistaa tai siirtää – mutta myös hedelmöittää.

Tulva on vahva kaavoittaja.

Toisaalta kesällä 2022 on väitelty siitä, onko suurten jokien kuivuminen antamassa lisää kaavoitettavaa vai tuhoamassa loputkin elämisen ehdot Telluksemme pinnalla. Oltiin sitten Siperian suurilla, kulkusuuntaansa kääntävillä joilla, kuivuneilla suurjärvillä tai Amazonin viidakon metsäpaloissa.

Suomen kansan ikioma ilmastoprofessori, Saravatin hiekat kirjoittanut tupakoinnin ystävä Risto Isomäki, pitää todennäköisimpänä sapiensin lajin lopun mallina auringosta tulevaa energiapulssia, joka tuhoaa tieto- ja energiaverkot, mukaan luettuna ydinvoimalat ja Etelänapamantereen jäätiköt.

Siinä ei Venäjällä, Ukrainalla tai Osaran aukeilla ole mitään saumaa.

Niin, siitä kaavasta ja kaavoittamisesta.

Rovaniemi on Euroopan suurin kaupunki, yli 8000 neliökilometriä.

Niinpä täällä on kaavoituksesta suurempi kina kuin Manhattanilla tai Katajanokalla, Kalasatamasta ja Puijon rinteistä puhumattakaan.

Kaikki haluavat asua omassa talossa kylän keskustassa, omalla uimarannalla ja alkuperäis-asujamiston tilasta lohkotulla tontilla.

Sellaisella, jonka kaupunki kaavoittaa maakuntakaavan sallimalle alueelle ja jota kaavaa ELY valvoo.

Sairaalaniemeen, kirkon synninkarvaisen punaisen torninristin varjoon.

Kukaan ei enää halua tai uskalla asua Helpissä, Molkokönkäällä, Jaatilansaaressa, Niesissä tai Vikakönkäällä, ”In The Middle of Nowhere”.

Kaikki sodat, sanoi professori 1995 (Joseph A. Tainter) johtuvat kaavoituksesta tai kaavoitetun maan puutteesta.

Osa edellytää tosin mustaa multaa ja sen tuotteita (kts Ukraina, Niili, Keltainen joki).

Jostain syytä liki puolitoista miljardia kinuaardia haluaa (tai on pakotettu haluamaan) asua pilvenpiirtäjän 45. kerroksessa. Sama koskee Persianlahden sulttaanisukuja ja pian myös ”Pikkutiikereitä” (Indonesia & al), Afrikan metropoleja ja Rovaniemellä Lordin aukiota.

Sama asia on tuttua Oulussa teatterin vierustassa ja Espoon Keilaniemessä.

Itselleni on somaa poiketa matkoilla maissa ja kylissä, joissa on renesanssin tai barokin aikaan rakennettu tori, kirkko, kapakka, majatalo ja trattoria.

McDonalds saisi olla kylän ulkopuolella, jos sieltä saa kahden euron tsiisin alle kolmen euron hintaan.

Kaavaa siis tekemään ja siinä Rovaniemellä ajamaan Mäkkäriä pois nelostien päältä keskustasta sinne, missä keväällä oli sirkus ja nytkin Minimani-tavaratalo omalla liikenneympyrällä (siis kiertoliittymä).

***

PS Tänään tuli postissa uusin Parnasso, jonka tilauksen välillä peruin.

Siinä käsitellään kirjaa, jonka luin ja jota kiitin jokin aika sitten sekä aiheen valinnasta että sen käsittelytavasta.

Sinun Margot.

Autofiktio-leimaa välttääkseni en mainitse muita nimiä kuin tuon mainion ja ”ottavan” kirjan nimen.

***

Lehdessä on myös Luoteis-Lappi-lehden entisen toimittajan esittely, josta esitän isosti kiitostani.

Cancelled

Sunnuntain päivitys on aimpien parin kerran tavoin kadonnut sitä stilisoidessani.

Päivityksessä pohdin kahta ”duaalia”:

  1. Ahtisaari-ilmiötä Tuttu Juttu – ohjelmassa, jolla hän ohitti ryppypiirakoita leipoessaan F18-tilaajana tunnetun svenskatalande naisehdokkaan TP-vaalin kalkkiviivoilla 1990-luvulla. Sama ilmiö toistui Elämäni Biisi – ohjelmassa kun tällä kertaa sankarina oli muuan petäjäveden syrjäkylän 1969 syntynyt mies.
  2. Sosiologian professorin (Hiilamo) julkisuudessa uudelleen käynnistämää taistelua tupakointia vastaan kun samaan aikaan maan valtalehdessä harjoitetaan sveitsiläisen naisministerin mollaamista ”keltainen valo katolla”-reportaasissa, jossa toimittaja erittäin voimakkaasti vetoaa tupakoinnin lopettaneisiin että he aloittaisivat uudelleen ainakin Café Cremén henkeen vetämisen

Emme siis elä naisten maailmassa tässä suloisessa Suomessamme.