Kymmenen auringonkierron hiljaisuus

Edessäsi on raportti onnesta, kahdenvertaisesta ja -kertaisesta onnesta.

Toisena kesänä peräkkäin olen viettänyt vajaan pariviikkoisen puhumatta kenenkään kanssa muutamaa sanaa enempää.

Kuuro en ole ollut, mutta TV:a en ole avannut.

Yle Radio 1 ja 4-vuotias latvialainen susi ovat olleet seurassani.

Ei se, että kirjoittaa ja ottaa kuvia, tätä mykkyyttä mihinkään murra.

Mitä näistä kahdesta kesätuokioista jää sielun päälle?

Ei mitään, ei sitten niin yhtään mitään.

Ei tämä ole meditaatiota, ei tämä ole joogaa, ei tämä ole pakollista eikä tämä erityisestikään kuulu niihin asioihin, joita valtakunnan päälehti aamusta toiseen kiittää ihmisen pelastajiksi (psykologit, psykoterapeutit, mentorit, työnohjaajat, kollegat, potilaat, työkaverit, perheen ja suvun jäsenet tai ne ainoat ystävät – miehellä yksi, naisella ei sitäkään yhtä).

Yksi on kuitenkin ollut tarpeen aika usein.

Sen omaksuin 1985 opetellessani kiinalaista lääketiedettä Shanghain tienovilla.

Se on 7 + 11.

Mutta se on kokonaan toinen juttu.
Oman messunsa väärti.

Kuvassa latvialais-susi, jonka mielenkiinto kohdistuu Nissanimme takapenkillä olevaan leipomon pussiin, jossa on todella laatuisia lihapiirakoita.
Ne on nyt syöty ja huomenna alamme puhella muiden ihmisten kanssa.
Kunhan joutuvat takaisin ihon- ja ilmanpilluustaan.

ps
Eihän se aurinko kierrä (kts otsikko) vaan maa kiertää, mutta koska se kuitenkin laskee ja nousee joka päivä, on sen pakko kiertää, ei maan.

Mainokset