Arvokeskustelua 2.0

Pohdin eilen tällä palstalla etiikan ja moraalin eroa.

Etiikka on tietyn, määritetyn porukan käsitys siitä, mikä heille on sallittua, mikä taas ”kuolemansynti”.

Moraali taas on vaikkapa tämän saman porukan käsitys siitä, mikä muille on sallittua, mikä taas ”kuolemansynti”.

Aamulla lueskelin huoltsikalla rakastamaani ”broad sheet”-lehteä, jossa oli puolustusvoimiemme komentajan kuva.

Hän oli tullut palkituksi kollegansa toimesta siitä, että hän oli mahdollistanut keskustelut USAn ja Venäjän puolustusvoimien välillä Helsingissä viime vuonna.

Tuo komentaja, Charles-nimellä tunnettu (vrt Atlantin yksin ilman Patsy kissaansa ylittäjä-lentäjä maailmansotien välillä 92 v sitten), joutui ajolähtöön asemastaan Tasavallan presidentin taustalla vaikuttaessa siksi, että hänen alaisensa oli kohdellut erästä itäsuomalaisen kaupungin johtajaa väärin hänen vapaa-ajallaan.

Kun vähän tunnen sitä, mitä kaikkea itäsuomalaiset kaupunginjohtajat ovat poliitikko-aikanani tehneet vapaa- ja työajallaan, pidän heitä yhtenä ryhmänä, jolla on sisäinen eettinen normistonsa.

Chatman house – säännös (ei puhuta nimillä, jos ei ole lupaa) aiheuttaa sen, etten yhtäkään itäsuomalaista kuntapäällikköä tässä nosta tikun nokkaan.

Se moraali, jolla kunnanjohtajat Itä-Suomesta tarkastelevat everstejä ja heidän komentoketjuaan aina PVO:n ylipäällikköön asti ja se etiikka, joka vapaa-ajalla sotavaltiossa vallitsee, ovat Suomen kaltaisessa maassa arjessa ja erityisesti juhlassa aika paljon yhtälaisia.

Se, mitä psykiatrina tiedän on, että kiistatilanteessa ja uhkaavissa kuvioissa ihmisillä on tapana heijastaa itsessään arkoina tai ”salattuina” pitämiään paheita selkeästi osoitettavissa oleviin ihmisiin tai ryhmiin.

Siinä sitä on miettimistä, maamme pääministerillä, kun näin kuitenkin on.

Aamun kuvassa alikersantti Lehto (virtuaalihenkilö) miettii tilannetta, joka on syntynyt Ruotsiin (vähemmän lihaa ja lentomatkoja kuin Suomessa) kun kesäterassilla ei enää saa tupakoida

Mainokset