Älä kosketa

Kolmattakymmentä vuotta SoMe-aalloilla – vai lievätkö suoria – on tuottanut säännöllisesti yhden aika turhauttavan huomion.

On olemassa asioita, kokonaisuuksia, joihin ei pidä koskea.

Ne ovat niinkuin eräs kasvi, jonka nimikin viittaa tuohon koskettamiseen.

En tiedä, onko kokemus tällaisista kohteista, joita ei pitäisi kosketella, kovin yleinen. Enkä oikein sitäkään, miksi tuollainen kokemus on niin vahva.

Minulla on useita hyviä eläviä ja vielä enemmän kuolleita ystäviä, joiden kanssa asioita muualla kuin SoMe:ssa pohtiessa tämä tulee esiin.

Koska aihealue on aina sama ja kohtelu noilla reviireillä niin loukkaavaa ja pahanilkistä, en tietenkään ota havaintojani esille nimeämällä niitä.

Minä ymmärrän ammattilaisten, professionaalien, nettisodat ja huonon twitterkäytöksen. Sellaisten, kuin ovat vaikkapa lääkärit tai tiettyjen alojen erikoislääkärit. Tai kuolettavasti rakastuneet.

Mutta sitä, miksi tämä puheena oleva laidun on niin tavattoman kosketusherkkää, sitä en ymmärrä.

Se varmaan johtuu siitä, etten itse ole tuolla alalla laiduntamassa.

Vieraani varmaankin pohtivat, mistä alueesta näissä voisi olla kyse.

***

Koska kokemus pahansuopaisista, myrkyllisistäkin reaktioista on niin vahva, on viisasta, että ottaa opikseen eikä liiku noilla laitumilla, vesillä tai stratosfääreissä.

Mimosa pudica

On toinenkin kasvi, forget-me-not, myositis, Vergissmeinnicht, Ne-moubliez-pas

Palaan siihen toisella kertaa, tuolla myöhemmin.

Lauantai-illan teksti on arvoitukselliseksi laadittu ihan tarkoituksella.

Olen miettinyt, kun taas lähestyy ”tasaluku” ja numerologia on joskus ollut sivuharrastukseni, että jättäisin siihen.

Matkaa tuohon tarkistyspisteeseen (no return point) on tämän jälkeen 4 päivitystä.

Addensum työhullujen päivänä (24/7)

Viittaan loppuosassa päivitystäni vakituiseen kommentoijaan, joka on myös tähän päivitykseen kantansa antanut.

Hän on oivaltanut kryptan.

Facebookissa on erästä kulttuurin aluetta kosketteleva avoin ryhmä, jossa on 35 500 jäsentä.

Jokin aika sitten hakeuduin tuohon ryhmään.

Eräällä suljetulla sivustolla, joilla on kommentoitava omalla nimellään, olen samaa aluetta koskien avannut keskustelun useita vuosia sitten (7.1. 2005).

Kommentteja on jo tuhatmäärin, 15681, mukana liki aina muuan ikätoverini ja kollegani: yhäti vain yhtä ärtyisänä.

Kummassakin tapauksessa kommentoijan tarkoittama ”nele me tangere”-asia on muuntanut asian taistoksi totuudesta.

Lopullisesta totuudesta. (endgültige lösúng)

Viittaan historiatutkimukseen.

Timo J Tuikka väitteli ”Ateenan” yliopistossa UKK:sta ja eräästä hänen ystävästään. Väitös ei millään tahtonut tulla hyväksytyksi, koska erääksi työn tarkastajaksi oli väkisellä hakeutunut ja valittu henkilö, joka on kirjoittanut ”viimeisen totuuden” UKK:sta ja hänen toiminnastaan.

Työ hyväksyttiin – kun painolupa oli sitten saatu – yliopistossa joko magna- tai eximia-arvosanoin, mutta historioitsija samalla haihtui julkisesta keskustelusta.

Jotain samaa siinä on kuin keskisuomalaista lähtöä olevan tutkija ja organisaatiojohtaja Mika Aaltolan parhaillaan käymässä taistelussa oikeudestaan kertoa, ”mikä on totuus”.

On kait sääntö, että kun keskustelu siirtyy henkisen kulttuurin tai ”pesäpallon (Jyväskylän Harju)” alueille, samalla syntyy nimiä ja sanojia.

Esimerkkinä viittaan niihin taistoihin, jotka liittyvät Aleksis Kiveen, Hans Seloon ja Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen.

Tai Odessan pommittamiseen täsmäohjuksin.

Nimiä?

Timo Hämäläinen, A.E. Ahlqvist, Toini Havu, Dmitri Peskov, Maria Zaharova.

Jos haluatte viihtyä omissa saapasnahkatorneissanne, älkää liittykö SoMe:n niihin keskusteluihin, jossa iso joukko ihmisiä keskustelee ”ystävät”-otsikon alla.