Köyhän Grilli

Rovaniemen seurakunnan Tavivaaran hautausmaan uuden kappelin kylkeen on jo suunnitteluvaiheessa sijoitettu varaus krematoriolle. Aikaa tästä on vuosikymmeniä.

Prosessista krematoroinnin – tuhkauksen – asiasta on käyty kiistaa isoillakin intohimoilla asiassa, joka ”maallistuneessa Etelä-Suomessa” on ratkaistu aikapäiviä. Osissa Suomea tuhka-hautaus koskettaa jopa 80% vainajista.

Tuhkaus tapahtuu kirkon omistamissa krematorioissa lukuunottamatta suurinta, Hietaniemen laitosta, joka on yksityinen.

Laki asiasta kuitenkin on Suomen ev lut kirkon ”kyljessä”.

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua sodassa kuolleiden ja sukujuurien asioista.

DNA-testit ovat mahdollistaneet vainajien tunnistamista jopa tuhansien vuosien ajalta. Suuret ja rajut nykysodat ovat – kiitos kai osin suomalaisen hammaslääkärin – saaneet ”häntäänsä” (ilmaus Mika Aaltola) sekä uhrien henkilöllisyyden että kuoleman mekanismin analyysitarpeen, mutta myös sukujuuret (mm MyHeritage) kiinnostavat – ainakin aluksi.

Jugoslavian hajoitussodat, Afrikan useat sisällissodat (Ruanda), mutta nyt myös Venäjän raaka sotaretki veljeskansan sielun sortuminen tavoitteenaan ovat tuoneet kuoleman olohuoneisiimme.

Näissä katsannoissa sivistyneeseen, vauraaseen ja arvojaan ”ohi normien” kärjistäviin yhteiskuntiin on arkkuhautauksen ja rintamalle/kadonneena siunauksen rinnalle tullut tarjolle muita tapoja muuttaa maallinen majamme helpommin, ympäristöystävällisemmin ja nopeammin häviävään muotoon.

Tuhkaus (liekkipoltto), kompostointi, kylmäkuivaus ja vesituhkaus.

Näitä asioita käsiteltäessä eräs taho on julkisuuteen tuonut ajatuksiaan ja arvojaan, joita Rovaniemellä koko tuhkaus-asian valmistelun ajan olen tullut kuulleeksi. Sen lisäksi, että olen keskustellut paljon krematorio-tuhkauksen uskonnollisista aspekteista alueen erään valta”uskonnon” (ry-läisyys) edustajien kanssa.

Keskustelut asiassa 1990-luvun alun jälkeen ovat olleet sekä avoimia että suljettuja, luottamusta edellyttäviä tai karttavia, eikä niitä kaikkia ole mielekästä avata.

Mutta nyt esillä oleva ”jälkipuinti” kohdistuu niihin ihmisiin ja tahoihin, jotka ovat hyvinkin syvällä tavalla miettineet, mitä ihmisen omalle maalliselle majalle kuoleman toteamisen jälkeen tulee tehdä.

Joko hänen tahdostaan tai tahtomattaan (juutalaisten kohtalo Saksan, Itävallan ja Puolan krematorioissa, ukrainalaisten vainajien kohtalo M.A.C. (”moving army crematorion”) – yksiköissä).

Keskustelussa on mm vesituhkauksesta (resormation) ja kompostoinnista käytetty ilmaisua ”kaiken maailman huvituksia”, vaikka menetelmien luontoystävällisyys on kait selvästi parempi kuin arkkuhautaus tai tuhkaus.

Vasta-argumentti kuuluu: ”Kukkamulta on ympäristöhyödyltään näyttöä vailla”.

Tuhkauksesta kuulee vielä riitaisan prosessin jälkikaikuna ilmaisun ”Ei se kovin vihreää ole” (kevytöljyllä kalmon poltto).

Ehkä päivityksen tohdin kuitenkin lopettaa keskustelussa esitettyyn erääseen yhteenvetoon, johon en miltään osin sitoudu, pikemminkin pahoitan pian ”katoavaa” mieltäni.

Yhteenveto loukkaa lääkäri-psykiatrin ihmiskäsitystäni aika lujasti (”kolmanteen ja neljänteen polveen”)

Päästösi lakkaavat, kun kuolet, ja samoin lakkaa ilmastoahdistus