Maratoonari

Arpoo sateella, +5C, yöpakkasia lupeissa. Wittenbergissä helle tai sen jälkeinen myrsky.

Helsingin Sanomissa oli muistokirjoitus työllään asemansa kansakunnan kaapin päällä ansainneesta ihmisestä.

Otsikon mukaan hän ehti juosta 500 maratonia.

Elämässä on tullut vastaan näitä Kaisaniemen, Tukholman, Pariisin ja Berliinin kävijöitä. Jokin näistä sinisen viivan paikoista lienee jaloin.

Ateena?

Olen tavannut myös sellaisia ihmisiä, jotka ottavat elämänsä yhtenä suurena maratonina. Usein heidän nimiensä eteen voiaan merkitä iso arvonimi. Pääministeri, oman elämänsä kuningas.

Kuninkaallisten ja aatelisten, ”ansiotta” valtansa perineiden ”roger moorien”, ei taida olla tarvetta juosta maratoonia, kun maratooni juoksee kiltisti heidän allaan tekivät he mitä tekivät. Dowton Abbey, kuningatar Victorian jälkeläiset.

Kohdalleni osuneet kansakuntansa maratonia juoksevat ovat yleensä vilahtaneet silmiini juuri silloin, kun juoksu on parhaimmillaan tai pahimmillaan. Kullakin on maratonilla oma suosikkitaipaleensa. Näiden maratoonareiden silmissä paistaa vaihdellen voitonriemu, tulevaisuuden vision vahva haave, epätoivo ja syvääkin syvempi uupumus.

Minulle riitti juoksemisesta ja hiihtämisestä puolimatkat. 1500 metriä sujui rippikouluiän vaiheilla alle 5 minuuttia ja hiihtomajalla 10 km:n aamulenkin saatoin tehdä samoilla hoodeilla yli satakin kertaa talvessa.

Arvostan kovasti näitä viidensadan maratonin taivaltajia. Tai parikin hallituskautta on jo aika iso juttu. Mutta suurin arvostukseni aihe on paljon ”heitä” nähneenä se, että ”he” ovat uskaltautuneet numerolappu rinnassaan lähtövaatteen alle ja  kirmaisseet siitä taipaleelle.

Loppu on mitä on.

kuva (-aLii- 11.10. 2016, Avenue de Cortenbergh 80, Brü): ”Yksikään maratoonari ei lähde matkaan jos huoltojoukot ja juottoasemat eivät ole viritettyinä” (PM)

#maunokoivisto #kalevisorsa #harriholkeri #eskoaho #paavolipponen #annelijäätteenmäki #mattivanhanen #marikiviniemi #jyrkikatainen #alexanderstubb #juhasipilä