”Odotettavissa huomiseen iltapäivään mennessä”

Tulossa hellepäivä, mutta aamulento on peruttu.

Säätä radio on ennustanut aamun otsikkoni mukaisesti koko elämäni ajan.  Jos aika nähdään historiasta nykyhetken kautta tulevaisuuteen virtaavaksi hiekaksi tai vedeksi tiimalaseissa, on radio ennustanut myös elämäni jonkinpituisina pätkinä.

Aika hyvin ovat ennustukset osuneet.

Asia, tulevaisuuden ennustaminen menneisyydestä peilin kautta nykyisyyden läpi heijastamalla, oli vahvasti esillä eilisessä viisaiden ihmisten käymässä keskustelussa. Espanjalainen oppaamme kutsui tällaista varovaisuudeksi, ”prudentia”.

Aiemmin tuollaista sanottiin viisaudeksi.

Luen uutisista vähän ihmeissäni poliitikko-kollegojeni arvioita joissa paistaa läpi unkarilaisen nobelkirjailijan kirjoittama tarina II maailmasodan keskitysleireistä. Ihminen vailla menneisyyttä. Ruotsiksi tuo Imre Kertészin ”Kohtalottomuus” on ”Mannen utan öde”.

Lääkäri tapaa arjessa käyttää potilaalleen ja kollegoille viestittäessään termiä ”ennuste”, ”prognoosi”. Usein se viittaa kuolemaan, mutta nykyisin yhä useammin elämään.

aamun kuva (-aLii- Wittenberg 29.8. 2017): lääkärinkoulutuksen kilpi Melanchthonin museossa

Blogin ”Matkoilla kaiken aikaa” – tohtori Laitinen – laitimmainen sitaatti:

”Olet sulkenut kaanonisi

etkä enää puhu meille.

Mutta juttele sentään delfiineille.

Vaikka ne puhuisivat meille,

me emme ymmärtäisi niitä.

Salaisuutesi ovat turvassa.”

Kiitos Jorma Laitiselle elokuun lopun lainoista!