Heritage kohtaa Nätti-Jussin tarinan

Säästä ei oikein tee mieli mainita mitään sen jälkeen, kun TV-uutisten forecast-mies näytti illalla kuvan, jossa jättimäinen punainen etana lähestyy Suomea lännestä. Huippuvirtaus. Kuubasta Biskajalle sitä tappajaa jo näytti riittävän. +7C.

Mielenterveyden ”liitot” Suomessa ovat jo pitkään vaatineet uutta itsemurhien ehkäisyohjelmaa maahamme. Edellistä olin laatimassa 20 vuotta sitten (IMS87 & IMPRO). Lamasta ja alkoholinkulutuksen noususta huolimatta itsemurhien määrä maassamme tuolloin puolittui 1500:sta 750:een, joka lie maailmanennätys aikakautenamme.

Itse olisin kannattamassa mittakaavana maanosaa (EU) tai ihmiskuntaa, Juice Leskisen mukaan itsemurhaa tekevää (WHO & UNESCO), mutta lehden mukaan se nyt olisi Ylä-Lappi.

Harare-nimisen jerusalemilais-professorin julistus uutukaisessa kirjassaan puolestaan on, että kaikki muut hyvinvoinnin mittarit ovat liki kahdeksanmiljardisessa ihmiskunnassa olleet vihreällä 1690-luvun katastrofeista lähtien paitsi itsemurhat.

Nuo mielenterveysjärjestöt saavat uhkapelistä kertynyttä rahaa poliittisesti ohjattuun toimintaansa aika paljon ja siksikin ja osin onneksi ne ovat asiassa ryhtyneet toimeen. On vaikea kuvitella, että sote:a sössivä ministeri kansliapäällikköineen tai tupakkamoralismin saastuttama tietovuotaja-keskusvirasto saattaisi parempaan pystyä kuin nuo kolmannen sektorin toimijat.

Nätti-Jussin tarina on Rovaniemellä puettu thilia-thaliassa muotoon, johon kukaan missään ei voisi paremmin kyetä kuin paikallinen väki. Syntyperäinen lappilainen henki on luonut tarinan joka ulottuu Mark Twainin ja Jaan Krossin korkeuksiin, laajuuksiin ja syvyyksiin. On vaikea etsiä Rovaniemen teatterin työhuonekunnasta yhtään sellaista, joka ei nyt olisi vastuussa ja kiitoksen kohteena kelpoinen. Mieleen tulee Salakaato lappilaisesta menneisyydestäni, mutta nyt on taidettu onnistua vielä paremmin.

Aina ei kuitenkaan voi onnistua.

Oikeissa elämäntarinoissa ei oikeastaan voi onnistua mitenkään. Oppimani ja kokemani mukaan yhden ihmisen elämäntarinasta paljolti yli puolet on heritagea, suvullisuutta, perheen ja suvun tuhatvuotista vaellusta hedelmöityksestä tuhkaantumiseen, aina vain uudelleen samoja ehtoja noudattaen. Työssäni en aloita varmaankaan koskaan uuden ihmisen kanssa tuskan puuduttelua setvimättä ensin hänen kanssaan sitä, mitä hän tietää hevosvarkaista, kupparimummoista, galleista, rotulaisista ja mäkitupalaisista omissa juurissaan. Tai oikeammin: mitä hänen ja minun pitäisi ja kannattaisi ottaa selville.

Aina parempi tietenkin on, jos geenit oheisineen ovat jo valmiiksi mukana, koska ne ratkaisevat paljon. Onko Gallia cis- vai trans-alpina, onko länsi- vai itä-DNA ja missä muodossa. Bakteereina, epi/junk-geeninä, tumanulkoisena vai sen sisällä, 46 kromosomin säätöpyörinä.

Yhä harvemmin ihmisellä, siis tällä nykyisin vajaa kymmenmiljardisella, on mahdollista yhdistää sukunsa ja geeniensä tarinoita. Aivan liian monilla on kuitenkin vireillä yritystä. Netistä löytyvät ”heritage”-sivut perustuvat aivan liian suurelta osin identiteettien ryöstöön menneiltä ikäpolvilta, ammoin kuolleilta syntisäkeiltä ja pyhimyksiltä. Ne pohjautuvat liian pieneltä osin siihen säätöpyörään, jota kutsutaan biologiseksi perimäksi, sukupolvesta toiseen.

Sosiaalisen pääoman jätän mielisuosiolla marxilaisille.

Ihmisen, tai muiden jalostuksen kohteena olevien eläinten (minkki, sinikettu, koira, hevonen, Tenon lohi…) biologisista säädöistä kovin pieni osa on hänen muutamassa kymmenessä kromosomissaan ja valtava osa tuon tuma-iPhonen kovalevyn ulkopuolella, pilvessä, icloud.

Laitan hyvin usein hankkimani kirjan sivuun tai lopetan tallenteen katselun jos siinä lähestytään ”minun elämäni tarinaa” narsistisesti.

Siksi en myöskään omaa elämäntarinaani koskaan tule laatimaan. Enää. Se on jo.

Ahmin niitä tarinoita, joissa niitä luovilla on kyky kertoa kohtaloistaan aivan muihin aikakausiin tai maan ääriin sijoittaen.

Ehkä juuri siksi, taustastani geenitutkimuksen perusteella jo tietoisena, niin kovin nautin Mikael Karvajalasta, Huclebery Finnista ja Nätti-Jussista.

 

Aamun kuva (-aLii- 14.9.): Esiäitini ribosomien, mitokondrioiden ja muiden tumanulkoisten perimä-härpäkkeiden kera luontaisessa ympäristössään, ihmisen vankina akvariossa