Äitienpäivän fysiikkaa

Parisuhde lapse/i/lla lisättynä on äitienpäivän ydinkäsitteitä.

Yksinkertaistettuna pari muodostaa hybridilomittuneen tilan, joka kohinan lisääntyessä onnistuu lähes täydellisesti siirtämään kvantin ja jopa perheen ja suvun tarinan kolmannelle osapuolelle.

Ominaisuutta kutsutaan teleportraatioksi kvanttisuhteessa.

Jos tämä toimii, niinkuin viime vuosikymmeninä julkaistuissa perheiden tarinoissa näyttäisi olevan asioiden laita, syntyy syy leipoa äitienpäiväkakku, syy antaa äidille ruukkuruusu ja syy nostaa lippu salkoon koko maassa – vaikka Suomen ehdokas olisikin jäänyt Malmön viisuissa loppukilpailun 19/25 tilalle 38 pisteellä ennen Viroa, Georgiaa, Espanjaa, Sloveniaa, Itävaltaa ja Norjaa.

Mutta vielä uudelleen: pariutuneiden kvanttitihentymien ympärillä olevat häiriötekijät vasta tekevät siirtymisestä liki täydellisesti onnistuneen.

Paras lukemani suomalainen esimerkki ei tule Turun yliopistosta vaan kirjasta.

Se voisi tietenkin olla muodin mukaista PTSD-ilmiötä miettivä uutuuskirja turkulaiselta, kuusamolaissyntyiseltä opettajalta (”Kaarna”, Tommi Kinnunen, WSOY 2024), mutta minun valintani on aika lailla vanhempi.

Se on saaga, jonka voi löytää YLE-Areenalta. Siinä näyttelevät mies ja nainen muodostavat perhe-draaman, jonka löytänyt perheenjäsen sittemmin tuon tarinan antaa julkaistavaksi.

Saaga ”Teleportraatio kvanttisuhteessa”.

Oma vastaukseni tänään äitien, suomalaisuuden ja J.V. Snellmanin päivänä (kts myös Matti Virkkunen) liittyy Maria Jotunin (k 1943) postuumisti 1963 julkaistuun tarinaan ja sen perusteella tehtyyn YLE-tallenteeseen (YLE-Areena).

Hyvää äitienpäivää myös satojen tuhansien 1867 nälkään kuolleiden suomalaisten muistoa kunnioittaen. Tragedia saattoi liittyä suomalaisen taloushallinnon päätökseen ”jättää siemenviljat varastoon pahemman päivän varalta”.

PTSD = vaikean kokemuksen yksilöön jättävä, mahdollisesti epigeneettisesti perheessä sukupolvesta toiseen siirtyvä oireyhtymä, tämän päivän ”Vastaamo”- ja neuropsykologian muotitermi

Post Traumatic Stress Disorder on tavallinen mm palestiinalaisten pakolaisleireissä ja suomalaisissa suvuissa 1867 nälänhädän, I ja II maailmansodan ja 1917-18 sisällissodan jälkipuinneissa

Turun yliopistossa tutkitaan menestyksellä SEKÄ jo 1980-luvulla Israelissa UNRWA:n (YK:n palestiinalaisten pakolaisleirien ohjelma) toimesta käytettyä PTSD-oireiden helpottamista sienten tiettyjen aineosasten ja muiden hallusinogeenien avulla ETTÄ teleportraatiota kvanttisuhteessa (googleta)

Hyvää äitien, suomalaisuuden ja Snellmanin päivää!

Dekkarien aika

Olen lukija, en kirjoittaja.

Se varmasti on APK:n seuraajille tullut selväksi.

1950-luvulla aloitin Astrid Lindgrenista, jossain vaiheessa siirryin ”Ei Loitsu Eikä Rukous”-kirjallisuuteen. Siinä kelpasivat niin Mauri Sariola kuin salaneuvos Sauerbruh, Alexander Dumas ja Väinö Linnakin.

Nykyisin en laske lukemieni kirjojen määrää, vaikka se onkin vuosittain yli 50, alle sata.

Iän tasiessa oivallus- ja ymmärrysosastoa (olisiko otsalohko?) valikoima myös tasaantuu.

Kuuntelu- ja ruudustakatselu-kirjat eivät minulle sovi.

***

Nyt huomaan siirtyväni kesäksi dekkariaikaan.

Eilen sain ”valmiiksi” rovaniemeläisen kemiläiselle kustantajalle välitettäväksi tehneen ”Tuska”-dekkarin.

Se on dekkarigenressä minulle aivan uusi erilaisen aluevaltaus.

Teema tulee luumäkeläiseltä Petri Pykälältä, Belgiassa asuvalta kirjoittajan ikäluokka-toverilta, mutta tyyli ei.

Seuraavat kolme lukemista jo odottavaa kirjaa tulevat myöskin olemaan dekkareita.

Yksi poikkeus on, se on jo plakkarissa.

Kyseessä on kollegan ja ortodoksin sekä taiteen tuntijan lyhyt tarina, johon palaan, kun sen olen lukenut.

***

Suomalaista vai kansainvälistä?

65%:sti suomalaista – vaikkei meillä siis lasketa.

Klassikkoja vai uutuuksia?

Yöpöydälla on Machiavellin ”Ruhtinas”.

Se kertoo Rovaniemen ja Kemin taistelusta Lapin herruudesta ilman, että osapuolet tietäisivät sitä. Saati että ymmärtäisivät: Tervaporvarien Oulu Merikosken äärellä kuittaa potin, satavarmasti Euroopan Kulttuuripääkaupunki vailla ”omaa” kaupunginjohtajaa, 2026.

***

Mikä on muuttunut siitä, kun 1959 laskin Sariolan ja Sauerbruchin kirjat käsistäni ja päätin hakeutua lääkäriksi Kittilän kunnansairaalaan ja neuvoloihin?

Päätös piti, 1977 heinäkuussa olin Kittilässä lääkintöneuvos Pekka Peltosen vastaanotto-huoneessa saamassa ohjeita, miten ”Ei loitsu eikä rukous” oikeasti menee.

Se on muuttunut, että jätän aika usein (meillä ei lasketa, mutta ehkäpä 17 kertaa vuodessa) hankkimani kirjan kesken lukemisen. Ei siksi, että kirja olisi huono vaan siksi, ettei se sovi minulle.

Myöskään urani laulajana ei ole ihan ”puhdas”:

”Mutta kalasoppaa en ainakaan syö, sanon sen. Äiti ei voi ymmärtää kalasopan jättäjää. Äiti aina riitelee, Jeesus, kiltiks hänet tee…” Teksti: Oiva Paloheimo, lainaus ”sovellettu” vanhenevan miehen muistin mukaiseksi.

Hyvää äitien päivää 5 lapseni eläville ja omalle 1981 kuolleelle äidille.

Ja muillekin kalasopan laittajille!

Kevät ja takatalvi

Poikkesin Ateneumissa taidenäyttelyssä.

Tauluissa vahva edustus oli Pohjois-Karjalalla ja -Savolla.

Juhani Aho Koljonvirraltahan se siellä, Kustaa IV Adolfin kirkon pohjoispuolelle kalliohautaan kätketty otsikon mukaisen kirjan tekijä. Kirja ilmestyi, kun isäni oli 6-vuotias ja osasi jo lukea.

Fennomaanit ja taiteen kulta-aika, Sibelius ja sisällissota, siinä sitä oli.

Enemmän kuolleita Suomen tässä sodassa jälkipuinteineen tuli kuin suhteessa missään muussa tilastoja luotettavasti pitämään kyenneessä maapallomme vajaassa 200 maassa.

***

Nyt on taas kevät ja takatalvi.

Helatorstaina teologien mukaan Nasaretilainen ristillä kuollut mies nousi taivaaseen Isän oikealle puolelle eikä sen koommin ole ihmiskuntaa tapaamaan palannut.

Moni uskoo, että jos palaa, nousee myös Johannes Brofeldt iisalmelaisesta haudastaan.

Helatorstaina vietettiin myös Eurooppa-päivää sen kunniaksi, että Putin saattoi ottaa vastaan paraatin ja uhata ihmiskuntaa tuholla.

Putinilla on paljon kannattajia myös Eurooppa-päivää juhlineiden EU-maiden joukossa.

Slovakiassa, Unkarissa, Ranskassa, Kyproksella.

Putin on sukunimestään päätellen inkeriläinen Tveristä. Siellä tuon sukulaiskansamme perheet tuntee sukunimestä, joka päättyy kirjaimiin I ja N.

Sellaisilla on Suomen muinoisen presidentin aloitteesta säädetyn lain mukaan vapaa pääsy Suomeen, jossa kansalaisuus on taattu kuin MANUlle illallinen.

***

Eilen kävelin puolisoni (lippu salkoon ylihuomenna) seurassa Rovaniemellä pitkän lenkin, 13.7 kilometriä.

Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja lämmin tuli – kävelykaverilla hikikin.

Oma vasen jalka ei tassuttelusta pitänyt eli tänään, vasta sataneessa takatalven ensilumessa, ei juuri kävellä.

Välipäivä kahden suomenlipun noston puitteissa, mutta EU-lippu kesän merkiksi nousi tänään EU:n suurimman kaupungin leirintäalueen salkoon. Suomen lippua vasemmalta puolelta kunnioittaen.

J.V. Snellmanin (lippu salkoon ylihuomenna) sukulainen pisti kampoihin Urho Kekkoselle kun hän puolestaan hankki kannatusta oman valtiomiesuransa jatkolle samasta suunnasta, josta inkeriläis-tveriläinen KGB-eversti nyt uhkaa ihmiskuntaa.

Matti Virkkunen on eräs Snellmanin sukuseuran ylpeyden aihe. Sukuseuran hallituksessa on muuan rovaniemeläinen sosialidemokraatti-nainen.

Juttelen usein hänen kanssaan, koska minullakin on rooli erään sukuseuran hallituksessa.

Niitä yhdistää sama Juha Hurme, joka ohjaa, kirjoittaa ja puhuu – paljon.

Tuon ”minun” sukuseurani eräs ylpeys on esillä Ateneumissa Eero Järnefeltin maalaamana.

Kyllä maailma on pieni ja Venäjä suuri, mutta me fennomaanit olemme ylpeitä.

Kovin, kovin ylpeitä.

Minäkin: äänestin ensimmäistä kertaa vaaleissa juuri silloin, kun Matti Virkkunen tuli komeasti hopeatilalle niillä arvoilla, joilla tässä päivityksessä melskaan. Ei niillä arvoilla, joita kannatti sielultaan pohjois-savolainen Fennander Viipurista. Hän tuli kolmanneksi.

Snellmanin sukuseuran – ja oman sukuni vastaavan – ovat

Koti, uskonto, isänmaa

Omista arvoistani nostan tikun nokkaan uteliaisuuden:

”Minne ne oikein vievät meitä, ne Kymmenen” (sanat Arvo Turtiainen)

Seitsemäskymmeneskahdeksas kevät

Muuan kuusamolaissyntyinen armoitettu kynänkäyttäjä on miettinyt suurten ikäluokkien naisten asiaa nyt jo aika monen menestyskirjan verran.

Lisäksi hän on jatkanut Varsinais-Suomessa menestyksekkäänä arvioimaansa opettajan työtä.

Itse olen syntynyt syksyllä 1946 olosuhteisiin, joiden luonne on aivan eri luokkaa kuin Tommi Kinnusen naisten tarinat.

Olen valmistellut asiasta tarinaa, jonka ydin on siinä, että yksi isoveljeni kuoli vain kolme päivää ennen minun syntymääni: hänet on haudattu isäni hautaan. Toisen velivainaan syntymästä on tänään kahdeksankymmentä vuotta.

En ole ”armoitettu” kirjoittaja, mutta olen tuhansia posttraumaattisia ”gordionin” umpisolmuja työssäni availemaan jeesinyt ”aleksanterisuuri”

Olen toki elänyt aika paljon, yli neljäkymmentä vuotta, pidempään kuin varsinainen Aleksanteri ehkä tiettävästi eli.

Kaikkein paras osa elämääni on se osio, joka alkoi, kun tajusin, ettei ihmisen varhainen trauma mitenkään erityisellä tavalla ohjaa hänen elämäänsä.

Sellainen väite lienee freudilainen ”harha” tai kauniimmin ilmaistuna ”hairahdus”

Siksikin 30 000 ihmisen tapaaminen liki 300 000 kertaa on ollut minulle opettavaista, mutta potilailleni toivottavasti pääsääntöisesti iso helpotus.

Ihminen – muista elävistä en tiedä – voi elää aika usein vaikka kuinka vaikeiden taustojensa kanssa ilman post-traumaattisia asioita käsitteleviä, KELAn 50M€/v kustantamia ja Vastaamon kirjaamia (varastettavissa olevia) surujaan aika somasti.

Eri juttu on ”epigenetiikka” kun/tai jos hänen vaivanaan on jotenkin viallisesti silmukoitunut lähetti-RNA, jota – ainakaan vielä – ei edes Norjan hiihtomaajoukkueen lääkintä-ryhmä isollakaan rahalla osanne manipuloida.

Niinsanotut Purran (Ounasjoen Niskakari) sakset.

Mutta se onkin jo aivan toinen juttu.

Seuraavaksi eräs vaihtoehto:

”Monet proteiinit ovat rakenteeltaan sellaisia, että niihin on vaikea iskeä. Tai sitten ne ovat toimintalogiikaltaan niin monimutkaisia, ettei niihin ole helppoa vaikuttaa yhdellä tietyllä rakenteella, kun ´kohde heiluu koko ajan´.

On paree saada iskettyä tiettyyn RNA-juosteeseen ja siten vaikuttaa siihen prosessiin.

Blokataan tietty osa RNA-ketjusta.

So simple, dear Watson.

Maailman ihmisen kaksi vanhinta ammattia

Olin paikalla, kun se tapahtui.

Isänsä toisessa maailmansodassa menettänyt valkopukuinen, 23-vuotias stuttgartilainen, punatukkainen nainen ilmestyi Helsingin olympiastadionin juoksuradalle yhtä aikaa Paavo Nurmen kanssa. Harmaan silinterihattunsa nostaen hänelle tarjosi kainalonsa suomalainen pormestari ja ohjasi hänet unohtumattomaan maineeseen.

Yksi lause tuossa 7-lapsisen sotaorpo-perheen ylioppilaasta, sittemmin kahden tieteen tohtorista jäi mieleen:

”En halunnut sytyttää punaista soihtuani, koska huomasin, kuinka ruma ja pieni mies olympiasoihtua stadionille tuo”.

Sillä hetkellä en vajaa 6-vuotiaan kokemuksellani oivaltanut, että tuo saksalainen nimensä sittemmin muuttanut Sinai Barbara Rotbaut edusti tämän ihmisen maailman vanhinta ammattia: Rauhanenkeli.

Sinai-etunimensä hän nouti vuorelta, jossa ihmiskunnan kenties tunnetuin juutalainen ja Israelin johtaja sai kaikki sadat käskynsä, joista kymmenen on suomalaisessakin Katekismuksessa:

”Älä tapa”.

Kun kokemus karttui, käsitykseni ihmiskunnan vanhimmista ammateista on usein ollut koetuksella, mutta ei ole muuttunut.

Taustassani on sodanlietsojia, terveytensä ja henkensä taistojen tantereilla antaneita torvensoittajia ja murhamiehiä, mutta myös auroja miekoiksi takoneinta menestyneitä kunnianarvoisten klubien edustajia. Suomen lääketieteen ja kielen fennomaanisia tuvanvanhimpia.

Al Holin naisia ja heidän lapsiaan unohtamatta.

Samaa genreä kuin ”Koli”-järvellä, Höytiäisen Teerisaaressa (Järnerfelt ja Koli) pitkään asunut oppinut ja sivistynyt kahden tieteen tohtori (kauppa ja tekniikka), tämän päivän otsikoiden Minna Canth:

”Eläkööt, kaikki intelligentit miehet! Tyhmät saavat kernaasti kuolla”.

Kun hänellä on julkisuudessa vastassaan Kremlin naispuolinen, hyvin pukeutunut ja meikannut, teräväkielinen kaunotar, suomalainen vakuutusyhtiö-johtajatar tai erikoisen muodikkaasti pukeutunut virkaheitto valtakunnansovittajatar, alan ymmärtää, miksi YDIN-lehden päätoimittaja ei ollut kaksimetrisen johtajansa lempi-leidi valtionvarainministeriössä ja pääkaupungin kulttuuriviikkojen johdossa.

Maailmamme on muuttunut näinä viimeisinä aikoina. Lahjonta ja korruptio kukoistavat, lapset eivät enää tottele vanhempiaan ja kaikki tahtovat kirjoittaa kirjan. Lähestymme mitä ilmeisimmin maailmanloppua.

Kirjoitus on löytynyt kiveen hakattuna samalta ”al Hol”-seudulta, jossa vihreiden ja valitsijayhdistyksen tasavallan presidenttiehdokas teki erään elämänsä virheistä, josta nyt juuri kärsii tuo Joensuun valtameren erakko, Suomen ensimmäisen naispresidentin kaima matkoillaan Iivana Julman ja häntä palvoneen Stalinin & perässähiihtäjiensä kultamailla.

Osa vieraistani on nähnyt Kaurismäen musta-valkoisen elokuvan Juha.

Siinä kerrotaan loput siitä, miten Pohjois- ja Etelä-Karjalassa on kasvettu ymmärtämään Vienan-Karjalan ja Laatokan Valamon sääntöjä.

Kumpujen yössä.

Verellä, miekalla ja runojen keruulla (Kalevala, Kanteletar, Suomen kuvataiteen Kultakausi).

Kuka suunnitteli Suomen tasavallan kunniamerkit, kuka maalasi kaskenraivaajat, ”Raatajat rahanalaiset”?

Kenet Suomen lääketieteen isän sekä Eero Järnefelt että Akseli Gallen-Kallela ikuistivat kankaalle, Jean Sibeliuksen ja Johannes Brofeltin kerhokaverit, ei sentään napalangot: ”Minä palaan Kämppiin takaisin”

Ehkä parhaiten päijäthämäläisen Paasi-Ukon ja hänen manttelinperijänsä, pielaveden torpan Urhon viime vuosisadan elämäntyötä voi ymmärtää Vanhan ja Uuden Suomen rajalla, jossa itse olen syntynyt.

Anjalan liiton, osaavien lukionopettaja-enkeleiden ja Pelastusarmeijan upseerien pyhäkoulun kasvattamana.

Requiescat in Pace, majuri Ritva, äskeittäin hautaan laskemani liki 90-vuotias upea RAUHANENKELI.

***

PS

Seurasin eilen etänä kokousta, joka noudattaa Chatham house – käytäntöä: Asioista voi kertoa, mutta niitä ei tule yhdistää nimettyjen kokouksen osallistujien sanomaan.

Tänään maan päälehti, jonka merkittävä toimija-nainen alusti palaverissa, ilmaisee asian – ei sitä esittäneitä henkilöitä:

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010406718.html

Kesäajan pullonkerääjät

Poikkesin Pohjoisen Liivinmaan kronikan kirjoittajan patsaalla toissapäivänä.

Matkalla tuohon entiseen Neuvostotasavaltaan, joka aiheutti tappavan tuperkkelin isälleni (1919) ennenkuin ehdin häntä tavata, tapasin ihmisiä, jotka päättävät sekä nyt että arviotavissa olevassa tulevaisuudessa asioista, joita otsikko kuvaa.

Matkalla juhlin vaimeasti 77 1/2 – vuotispäiviäni pari viikkoa etuaikaan kilistämällä paria lasillista kuohuviiniä puolisoni kanssa.

Kaikki vastaantulleet pantilliset pullot keräsin pieneen reppuuni ja vein kotiin saavuttuani (DST+) Prisman pullonpalautusautomaattiin: 2€ 50 c. Palattuani kaupoilta löysin vielä yhden 10 c:n muovipullon, joka on kuitenkin väärältä puolen lahtea, joten menee sekajätteeseen.

***

Kolme Katku Vahel on neliosainen kronikka fiktiitivisestä miehestä, joka jo lapsena oppi kävelemään nuoralla tavalla, joka esti niin ruttoa kuin Iivanaakin valloittamasta hänen kotikontujaan. Pojalleen hän ei mitään voinut eikä luterilaista uskoa vallan miekka kädessään julistaville papeille.

Hän kohtasi lapsena myös Katariinan, Juhanan ja Kustaa II Adolfin (siinä vaiheessa vielä kruunuprinssi) nautti varkain kirkon tornin huipulla ihmelääkettä, joka takasi hänen elämäänsä pituutta, onnettomia rakkaustarinoita ja kyvyn puolustaa niitä asioita, joita hän piti tärkeinä.

Tällä kertaa matkani aikana en tainnut kohdata oikeastaan mitään siitä toivosta, jonka kirjan nuori seikkailija ja häneen vihalla suhtautunut poikansa vielä ainakin tarinan alussa kohtasivat.

Koska arvelen, että hyvin harvat vieraistani ovat tuota tarinaa pappisopiskelijasta Wittenbergin vaiheilla lukeneet, en kerro Suomessa yhtenä kirjana painetun 1300-suvuisen kronikan loppuratkaisua.

Vielä vähemmän kerron, siirtyykö Euroopan Unionin 27 jäsenmaata samaan aikaan jossa Ugandassa ja Venäjällä jo ympäri vuoden eletään ja näinmuodoin lakkaa siirtämästä kelloja eteenpäin keväällä ja taaksepäin syntymäpäiväni aikoihin.

Intiassa on meneillään vaalit, Venäjällä ne juuri on käyty, Kiinassa ei. USA:ssa, lähinnä eurooppalaisen valkoisen miehen hallitsemassa liittovaltiossa on vaalit (jHs) marraskuussa, Euroopan Unionissa kuukauden kuluttua.

Euroopan 27 maan vaalien aikana olen 800 km:n päässä kotoani, EU:n ulkopuolella.

Siellä yritän selvitellä, on mRNA:lla osuutta siihen, miten sapiens, alle miljoonan vuoden aikana Telluksellamme vaeltanut eläinlaji, tulee pärjäämään Covid-19-viruksen kera tai talviolympialaisten hiihtolajeissa.

Hakusana on mRNA-sakset.

Suuret kysymykset ovat edessä Telluksen kaakkoisella kulmalla ja niistä päättää yli puolet sapiensin hallinnoiman biosfäärin äänestysikäisistä puolestamme.

Päättävät Modin, Murmun, Xi Ji Pingin, Joko Widodon, Aminin, Ismailin, Ibrahimin, Kim Jong-Il´n, Un´n, Sung´n, Choe Yong-rim´n ja monen, monen muun Jeesuksen ylösnousemuksen kiistävän vallan muskelia omaavan palatsi-diktaattorin toimesta.

”Bhinneka Tunggal Ika”

***

Siihen solun ulkoiseen mRNA:n olemukseen palaan, kun parin vuoden lääketieteen ja fysiikan Nobel-palkinnot on aikanaan jaettu.

Nobelin rauhanpalkintoja pokanneisiin, EU:n ulkopuolella (800 km kotoani) niitä juhlallisesti vastaanottaneisiin sapienseihin en tohdi luottaa.

Heistä liki jokaiselle on käynyt enempi tai vähempi köpelösti.

Likikään kaikki eivät ole tuota palkintoa paikan päällä edes saaneet.

***

Jotenkin minusta näyttää siltä, että Suomea ensi heinäkuussa Brysselin ja Strasbourgin helteissä edustavat 15 sahuria, terapeuttia ja ylioppilasta eivät niitä pulloja keräile ja/tai Prismaan palauttele.

Kello heillä on yhden tunnin edellä siitä, mitä se valtaa todellisuudessa käyttävässä sapiensin maailmassa on.

Kyllä, äänestän ennakkoon (jHs), mutta en voi itseäni äänestää (kolmesti olen voinut) EU-vaaleissa, joiden jälkeen mikään ei ole ennallaan.

Sen uskallan luvata, että ehdokkaani tulee valituksi ja me tunnemme toisemme.

Mutta tässä joukossa ehkä vain minä olen lukenut tuon Räävelin raamattu-kaupan kulmalla patsastelevan taikaveden pisaroita pienestä pullosta kähveltäen juoneen miehen elämäkerran, joka sijoittui samaan aikaan (tai samanlaiseen aikaan) kun ruhtinas ja Venäjän ensimmäinen tsaari, toiseksi viimeinen Rurikin ruotsalais-suvusta, Iivana hallitsi (1547-1584) ja eli (1530-1584, 3 vuotta lyhyemmän ajan kuin ”my late dad”).

Katso myös Karjalan Kannaksen mestari, Ilja Repin (1885): ”Iivana Julma/Groznyi – IV – ja hänen poikansa Ivan 16. marraskuutan 1581”, 1. versio. (Tretjakovin galleria, Moskova).

2. versio, maalattu 1909, tunnetaan nimellä ”Pojanmurhaaja” (Voronezin taidemuseo, 199.5 x 254 cm, restaurointi 2018 vandalismin jäljiltä kesken).

Myös mestarillinen Modest Musorgskin ooppera Boris Godunov liittyy tarinaan, samoin Puolan marssi Moskovaan.

Puolan Moskovan-valloitus tapahtui samoihin aikoihin Italian renesanssin kanssa, Jakob De la Gardi´en marssiessa kuudeksi vuodeksi Novgorodiin (lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska Jaakko), hänen leskensä Ebba – ei Suomen opetusministeri Anna-Maja Henriksson, 9.6.-24 EU-vaaleissa ehdolla – perusti Jakobstads BK:n

JKB voitti eilen Lapin vanhimman kaupungin TP-47-joukkueen 3-0 Pietarsaaressa.

OURA

Sormessani, vasemman käden ”kakkosessa”, on kolmas OURA-sormus.

Kaksi edellistä on työpöydän laatikossa, joka puolestaan on NORDEAn tallelokerossa, jonka vuokrasopimuksen olemme perheessä sopineet lakkautettavaksi parin viikon kuluttua.

OURA on palvellut hyvin, samoin OURA-järjestelmän neuvonta.

Suosittelen (hinta jokunen huntti, mutta isompi on hyöty tässä iässä, 77v).

Viime yönä OURA antoi tiedon erinomaisesta unen ja elimistön toiminnasta.

Aamusta näin sormuksen mukaan paljon REM-unia.

Vappuaaton kunniaksi otin. Ensimmäistä kertaa 45 päivään.

Punkkua, valkkaria, riittävästi.

Unessa Suomen Lääkäriliiton hiljattain eläkkeelle jäänyt tamperelainen kollega tuli ihan käymään Lapin tuntureilta palatessaan.

Hän sanoi myhäillen ja ”hyällä kiirillä”: ”Eiköhän nuo sinun päivityksesi, Antti, ala riittää”.

Fimnet-keskusteluissa (suljetut, mutta erityisesti eduskunnassa seuratut), X-fileseissä, facebookissa, missä nyt ikuna päivitänkin.

Minulla on hyvin harvoja ystäviä, joihin ei voi lukea läheisiä (perhettä, sukua, he ovat eri ”kastissa”).

Tämä OURAn REM-unessa pari tuntia sitten ilmestynyt ystäväni kuuluu ”harvoihin ystäviini”.

Mietin tovin, nukahdin toviksi, nyt olen aamulääkkeet ottanut ja mitannut painoni, verensokerini ja -paineeni ja on aika pohtia tuon Lääkäriliiton ystäväni neuvoa.

”Perästä kuuluu, sano torvensoittaja”.

Kiitos seurasta.

Kivimäki vastaan kansa kaiken kärsinyt

Vastaamo on verkosto, joka syntyi – synnytettiin – tyhjän päälle taalan kuvat silmissä (kts Roope Ankka).

Siihen liittyivät kaikki etelän ”hienohelmat ja vaaleanruskeakengät”-terapeutit.

Olipa koulutus mikä hyvänsä.

Sieltä alkoivat hakea apua kaikki etelän hienohelmat ja varakkaat, olipa tautia tai ei.

Yleensä ei ollut, joten luotiin uusia tauteja.

Useimmiten kyse on ollut levottomuudesta, unettomuudesta, kokaiinin salakäytöstä, syömishäiriöistä tai ”des Lebens müde”-tilasta. Paha mieli kun suksi ei luista.

Samaan aikaa toisaalla julkinen psykiatrinen, laatuisa ja kaikkeen venyvä hoitoverkosto, lääketieteen kolmanneksi vahvin, alkoi voida hiton huonosti ja parhaat ilmanhaistajat siirtyivät – ja kuuluisat kirjailija-terapeutit tai -terapoitavat – Vastaamoon. Julkinen psykiatria tippui juuri ja juuri pistesijoilla säilyen, mutta podiumiin etäisyys kasvoi Vastaamon kasutessa.

Podium oli lähes koko virkaurani ajan:

1. Ortopedia (selkä ja kännissä kaatuminen)
2. Sydän- ja verenkiertotaudit (kuolema Pohjois-Karjalassa)
3. Psykiatria (voiko vitutukseen kuolla)

***

Nyt on tullut leivättömän pöydän vuoro ja Barabbas odottaa omassa sellissään ristiinnaulitaanko hänet vai Jeesus.

Päätös on jo pari tuhatta vuotta ollut aivan saletissa: Jeesus lähtee, helatorstaina matkaa jatkaen!

Barabbas pääsee ”Päästä Barabbas, päästä Barabbas” kuin veräjästä koira (tai useimmin kissa, koska sen omistaminen on Töölön torin vaiheilla karaokelaulun (Paukkurauta-Kate) ohella muotia siinä kuin Vastaamon maksukuitti.

***

Muutoin asia olisi pläkkiselkeä, mutta kun.

Pohjois-Suomessa ei ole ainuttakaan Vastaamoa, koska täällä ollaan kipeitä oikeasti ja tarvitaan hoitoa sellaisiin tiloihin, joihin on näytön takaamana oikea diagnoosi ja EBM-hoito (toistan: näytön takaama). Sellainen EBM, jota torniolainen ministeri (TEHY) kutsuu Duodecimin ”käypä hoito ohjeeksi”, jollaiset pitää moisen ”osaajan” mielestä Vastaamon ja psykiatrisen huoltotoimiston asiakkailta ottaa pois, kun rahatkin – ja kunnia – jo on viety.

Mitä tekee ETELÄN kansa: se tulee hiihtolomiksi, jouluiksi, pyhäinpäiviksi ja pääsiäisiksi synnyinsijoilleen ilmanpilluuta harrastaen samalla meiningillä kuin 800 000 Ruotsiin pakkoevakkoon 1960-80-luvulla muuttaneet, jotka ajoivat velaksi ostetulla Volvolla pienen kylän pienen tilan pihaan ja tuikkasivat saunan tuleen sammuttaen sen KOFFin kolmosella tai Lapin Kullalla.

***

Kuka on Vastaamo-gaten Barabbas, kuka Jeesus ja miksi sekä Pietari että muut 10 opetuslasta – Juudasta lukuunottamatta, joka kuittasi 30 hopearahaa, joista KELA maksoi 50 miljoonaa € kuntoutuskorvausta – nukkuivat, eivät valvoneet?

Odotan mielenkiinnolla sitä, kun Kivimäki – ainoa tässä päivityksessä mainittu olemassa tänä päivänä oleva henkilö – pääsee häkistä.

Veikkaan, että hänellä on jossain saksalainen, ladattava urheiluauto ja toisaalla vastaava italialainen, jossa on heppa konepellin alla ja päällä.

***

Hienot sanat teki helsinkiläinen runoilija Stadin Arska mieskvartettimme mielellään laulamaan, Heikki Yli-Tepsan säveltämään renkutukseen ”Kymmenen kärjessä”:

”Minne ne oikein vievät meitä, ne…”

***

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010384926.html

Nakit & Muus…sori, Munkit

1950-luku on takakaarteen vesihaudan kohdalla usein mielessäni.

Sodassa olleet vanhempiani, haavoittuneet kumpaisetkin, veivät perheen vappuna kauppalan hienoimpaan ravintolaa syömään.

Minä sain pyynnöstäni ruoaksi nakit ja muusin – ilman nakkeja.

Ravintolaruokailu tapahtui vapunpäivänä ja vanhemmat olivat ”kanuuna”-tilassa, joka oikeni parilla huurteisella neljäsenttisellä. ”Pari” on suhteellinen luku.

Minusta tuli psykiatri ja itsemurhatutkija, potilaistani valtaosa on ollut aidosti ja rajusti kärsiviä naisia. Miksi naisia?

Miehet hoitivat itsensä pöytäviinalla, jota kutsuttiin tikuksi sen takia, että ennen sotia oli lama eikä kaikkiin alkoholipullonkorkkeihin riittänyt metallia (sitä tarvittiin ryssän tappamiseen).

Niinpä Pöytis ehdotettiin pidettäksi pystyssä, ettei arvokas eliksiiri vuoda puukorkin läpi ”matin vatiin”.

Vasta tällä vuosituhannella Suomi on tullut riittävän hyvin aseistetuksi ja vaurastuneeksi, että tuo viina voitiin vetää pois markkinoilta.

***

Nämä mietteet ovat aamuöisin huhtikuussa herättelemässä minua kun näen huutavan ristiriidan median meille linkki-otsikoissaan ja iskelmäohjelmissaan välittämän Vastaamo-tyypin ihmiskuvan ja itse havaitsemani todellisuuden välillä.

T.J.A. Heikkilä, kenraaliluutnantti, oli lempikirjani, Sonoran uni.

***

Nyt, tuhansia ja taas tuhansia itsemurhia takanani ja tutkiminani tai ainakin tilastoiminani, tulee yhä useamman mieleen, että jotenkin tämä itsensä tuhonneiden – syystä kyllä – äitien ja isien lasten ja lastenlasten kuvio pitäisi avata ennenkuin se katoaa 800 – 1200 Celcius-asteen saattelemana krematorion piipusta taivaan tuuliin, ”tomuna*** ilmaa pilaten”.

Eino Leinoa – elegia – siteeraan, koska hänen ”loiriversionsa” oli kova sana kun omassa suvussamme menneitä syntejä urakalla setvittiin.

”Kuin peto kuoleva…”.

Toisaalta, joka päivä tulee uusia hienoja kulttuurinautintoja, joita tuottavat ihmiset, joilla ei ole – sattumaa tai ei – tilaisuutta mennä ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan elämänsä traumoja pois hiomaan.

Parhaat pläjäykset (kuva-, sävel-, elokuva-, tv-sarja-, elämäkerta-sarja, kirjallisuus-, sairauskertomus- jne-taide) ovat itsensä tuhonneiden vanhempien jälkeläisten toimesta joutumassa kriisiin, koska 75 miljoonaa € leikataan Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriön valtionrahoista.

75 miljoonaa on viisi eurojack-potin päävoittoa.

Sillä rahalla ei Pelkosenniemen kunta ja seurakunta pitkälle pötki.

Ei siinä, että tuo kunta Rock-starojaan muistellessaan muutoinkaan pötkisi muualle kuin SoTe-uudistuksen hautaan.

Esimerkki tulee Tanskasta, jossa ihmiset juovat kuollakseen Tuborgia, Gamla Löjtens Akvavite´a, Carlsbergia ja syövät ”Røda Pølset” med bröd.
Niin, ja tekevät Natsi-Saksan perillisten kanssa kauppaa hyvällä menestyksellä, jota kruunaa kirsikka kakun tai ”Danske Smørrebrød”´n päällä.

Siinä verenkarvaisessa kirsikassa on maan vuoden 2007 SoTe-uudistus. Suomen kokoisen Pohjola-Nordenin jäsenen (saaristo!!!) 21 sairaalasta ja 300 kunnasta lakkautettiin kuudessa kuukaudessa 16 sairaalaa ja kaksisataakaksi kuntaa.

Itsemurhia tai alkoholismia ei lopetettu, koska eihän sitä edes yritetty.

Mutta tiedonvälitystä palvelevista asia-Pentti-verkostoista (sairaaloiden ja terveydenhuollon tietojärjestelmistä), joita oli 2006 4 000 (neljä tuhatta), on jäljellä yksi.

Se on amerikkalaisen yksityisen ja massiivisen suuren tietojärjestelmätehtaan 1960-luvulla esittelemä APOTTI: sen ajan Studebaker.

Juutit maksavat kiltisti ja eristävät väärän uskonnon palvojat meren saarille.

Englannissa heidät lähetetään Keski-Afrikan maahan, joka juuri ”juhlii” miljoonaa sisällissodassa kuollutta hutua ja tutsia – siitä sisällissodasta on kulunut 30 vuotta.

Saman verran aikaa on kulunut kohta siitä, kun Globenissa ”det glider in”, Nokia nousi ja Suomen itsenäisen tasavallan neljännestä suuren laman loppumisesta on kulunut 30 vuotta.

Nyt elämme seitsemättä lamaa.

Suomessa.

Hauskaa vappua, syökää huhtikuun loppumisen*** ”kunniaksi” tippaleipiä, nakkeja, munkkeja ja juokaa ”simoja”.

Tunnen kaksi (Simoa).

Lähteet:

• T.S. Eliot (1888-1965), kirjallisuuden Nobel 1948, Autio maa (The Waste Land, joulukuu1922):

”Minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisessa tomua”…

Shantih shantih shantih

”Huhtikuu on kuukausista julmin”***

lisää teemasta

• EPIC-konsernin vuosikertomukset 1936 – 2025
• https://www.lapinkansa.fi/rovaniemelaislahtoinen-anne-niemi-on-pohjois-suome/6311965 (Kaleva-konsernin maksumuurin takana, I suppose, #sorisiit
• https://areena.yle.fi/1-4451921

Yksinäinen Suomi

Kirjoja lukevana olen kranttu.

Sen opetti keskikoulun suomenkielen opettajani, kangasalalaissyntyinen rehevä nainen.

Paitsi että hän ylisti paljasta, korkeaa otsaani ja moitti minua vahvasti siirtyessäni koulu priimusten villitsemänä beatnik-otsatukkaan, hän myös tuntui tietävän taustastani sellaista, jota itse en tiennyt.

Myöhemmin tarina avautui, mutta muutoinkin opettajasta jäi aika tunkkainen jälkimaku.

Yksi ehdottomista ”kirjailijoistani” on kollegani (psykiatri) Joel Haahtela, jonka ortodoksisesti sävyttynyt nykytuotanto on osa sosiaalipsykologista elossapysymistaisteluani.

Elossapysymisen suuntaan.

Hänessä on julistuksessaan nyt ilmennyt uusi sävy, sama kuin tuolla muinoisella suomenkielenopettallani. Hän on astunut ns ”out of box” eli alkanut julistaa asioita, joita hänen kirjojensa maailmasta en löydä kuin tarkasti hakemalla ja hiukan delusionaarisesti tulkiten.

En pidä siitä uudesta havainnnostani, mutta siitä huolimatta odotan hänen esseitään Helsingin Sanomien pääkirjoituksen jälkeisillä sivuilla, koska ne ravistelevat pienen varuskunta- ja rautatie-kaupungin porvariskodin ja -koulun kasvattia.

Koulukauppalani, sittemmin kaupunki, on kasvattanut puolustusvoimien komentajia, valtakunnan kannalta merkittäviä siviilielämän johtajia ja melkoisen joukon suomalaista kulttuurieliittiä.

Nyt, kun heitä alkaa kuolla tai dementoitua, sen huomaa:

Suomi ja kotikauppala-kaupunkini on yksinäisten laivojen satama, jossa Kaurismäen ”Kuolleet lehdet”, Pirkka-Pekka Peteliuksen muka-vihreys ja Pedros Heavy Gentlemanin rock-jazz kilvan muovaavat Unto Seppäsen ja hänen poikansa perintöä.

Haahtela ei ole kai kymenlaaksolainen, pikemminkin uusmaalais-pirkkalainen, mutta hänen tänään Helsingin Sanomissa julkaistu esseensä on kuin suoraan revitty puisen lyseorakennuksemme karsserista. Karsseri on suljettu, pimeä siivouskomero, johon lukittiin rangaistukseksi kurittomia poikia. Näet poikalyseosta oli kyse, mutta 1930-luvulla talossa samat opettajat kuin minua ohjasivat äitiäni kansallistunnetta tihkuvassa yhteiskoulussa (Punski, Nahkapää, Melu, Helvi).

Selvitin tuota karsseriasiaa, koska kaksi hyvää koulukaveriani siinä pelosta vapisten etukäteen määrämättömän ajan lusivat.

Selvityksessä kävi ilmi, ettei rangaistusta MISSÄÄN TAPAUKSESSA sotien jälkeisessä koulussani käytetty.

Kuvaavaa lienee, että tuo erittäin kaunis puukoulu, johon mahtui satoja oppilaita, purettiin ja tilalle rakennettiin betonirakennus, joka myöhemmin tuhoutui tulipalossa – joka arveluista huolimatta ei tainnut olla tuhopoltto.

Essee kymijokivartisen K-liiton kaupungin terävästi ahdistavin haavoin siivuttavalle yksinäisyyden kotiseudulleni, jonka lisämausteeksi sopii juuri teattereihin saapunut ”Civill War”- tai 2020 tehty mexikolais-elokuva ”Nuevo Orden” (Uusi järjestys) ja näihin henkisesti liittyvä äskettäinen suomalainen Kampin pohjoiskarjalais-lapinlahtelainen ampumatapaus.

”bitte sehr”

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010384625.html