Hellejakso näyttää kuluttaneen aimo annoksen resilienssistani (muovautuvuus psykologisesti, sosiologisesti, neurologisesti ja ruumiillisesti).
Mistä sen huomaa?
On kauheeta seurata reaktioitaan siihen tietovuohon, jota koko ajan joka puolelta virtaa näkyvilleni.
Kauheeta ei ole sen tietovuon aggressiivinen, mustavalkoinen, ”minä ensin”-sävytys, joka ei edes ole kait lisääntynyt, vaan oma reaktioni.
Lääkäri- ja psykiatrikoulussa minulle opetettiin sama kuin RUK:ssa, Maanpuolustuskursseilla ja Kouvolan lyseon matematiikka- ja historiantunneilla 1960-luvun alussa:
Asiat eivät ole ”voi kauheeta” vaan kunkinhetkinen tapamme tai valmiutemme reagoida niihin.
Potilastyössä 55 vuoden aikana yli 30 000 ihmisen kanssa tämän mielessä pitäminen on ollut tuiki tärkeätä.
”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”.
Historian opettajani, ”Kaunotar katoaa Kauko-Itään”-Topi-Katti ei väsynyt tätä toistamasta.
No, nyt meillä on tilaisuutemme kertaukseen, tänään 3.7. klo 18:15 TV-1.
Suomalainen TV-formaatti on tuottanut supersuositun ”Elämäni Biisi”-sarjan, jota parhaillaan kertaillaan heinäkuun helteiden viilentämiseksi tai vainotulien uudelleen sytyttämiseksi.
Tänään on se jakso, jossa tuomittavaksemme tulee kaksi merkittävää hahmoa.
Ensimmäinen on TPn ristille parin viikon aikana naulaama rokoteasiantuntija THL:sta. Sama ihminen, joka vielä äsken oli kunnian kukkuloilla ja ”Vuoden Eeva”. Taustakuoroon ovat ilmoittautuneet paljon covid-julkisuudessa sanonut pohjoisen infektiolääkäri ja tasavallan perhe- ja peruspalveluministerin vanhempainlomasijainen.
Ketä väestö seuraa?
Veikkaan, että nuo kolme miestä ovat Hannan kansansuosion jo jyränneet maan rakoon.
Toinen tämän illan ohjelmassa esiintyvä professionaali on iltapäivälehden netin tänään tikun nokkaan nostama professori, jonka CV:ssa on video, jossa kissaa tapetaan.
Kun olin lukiossa 1960-luvun alkupuolella, Uusi Kuvalehti (Matti Kurjensaari) paljasti, että margariinitehdas sekoittaa kissanraatoja rasvaansa.
”Ennen pantiin kissat multaan, nyt ne joutuu Suvikultaan” rallatteli Ennalan ajan räyhämedia.
Alvar Aallon arkkitehtitoimistolla on Aino Aalto-kirjan (Jari Järvelä) mukaan ollut Alvarilla tapana lurittaa, kun jokin ongelmanratkaisu (Sunila-projekti) on hakusessa: ”On aika tappaa kissa” ja kun asia sitten saatiin ”kohdalleen” laulahtaa: ”Kissa on tapettu”.
Noin, tämä siitä ”kauheeta”-asiasta varmaan riittääkin.
Ja helteetkin näyttävät – ainakin Lapissa – lakanneen eiliseen suhteellisen pliisuun ukkosmyrskyyn.
Jatkan Sariolani lukemista.
Sen ovat Simo-vaarille lahjoittaneet 1977 kansilehden tekstin mukaan sotatoverit.
Me 1.3 miljoonaa suomaista, jotka synnyimme 1945-1952 ikäänkuin sodan – ei vihan – hedelminä, alamme pikku hiljaa kuolta.
Tänä kesänä meitä on jäljellä enää alle 2/3, 60.3%. Meistäkin osa jo ”kauheeta”-elämänvaiheessamme.
Olen laskenut kuolleisuutta tänä vuonna, koska se näyttää niin kovasti Markkua, Akia ja SaPea kiinnostavan.
Tulokset ovat viikottain olleet esillä SoMe-sivuillani, tänään liitin niihin myös graafisen esityksen.
Laskekaa ja piirtäkää tekin.
Sen enemmän se laskee, mitä paremmassa vireessä on tuo resilienssi, josta tämän päivitykseni alussa mainitsen.
Arktinen puskurikapasiteetti 