Joku vuosi sitten kansallispäivänään, Syttende Maj, Norjan tv teki suoran maraton-ohjelman junamatkasta maan päästä päähän.
Sitä katsellessa kuulin, että vuonojen maa viettää kansallispäiväänsä perustuslakinsa säätämisen kunniaksi (17. toukokuuta 1814).
Junamatka näytti monta kulmaa öljyllä rikastuneesta hiihtäjien ja Ibsenin-Griegin-Munchin valtakunnasta.
Hiljattain tv-1 alkoi lähettää suomalaista viisi-osaista supersankaruus-sarjaa, jonka huippuna on tarinan amerikansuomalaisen päähenkilön uusi aluevaltaus: hän lauloi isänsä muistolle ”Lentäjän poika”-tarinan.
Isänsä hän menetti 5-vuotiaana, nyt 39-vuotias, syövän tappamana.
Sarjassa tv-toimittaja kohtasi resilienssinsä rajoja ”sokeana”, jäisen hyisen veden syvyyksissä, muistamisen mestariksi muuttuneena, ylipitkämatkan juoksijana ja hypnoosin avittamana.
Lentäjän poika tuli mieleeni kun äitienpäiväksi tuotimme ystäväni kanssa perheen äidille cd-levyn, jossa lauloin Chydeniuksen-Oksasen laulun Mikko Niskasen elokuvasta Asfalttilampaat ja Brahmsin kehtolaulun, jossa vainaja saatetaan taivaan riemuihin.
”Sinua, sinua rakastan” ja ”Kehtolaulu”
Asiasta eräällä keskustelupalstalla kertoessani kohtasin vastaväitteen: Oksala ja Chydenius ovat stalinisteja jotka näinmuodoin taiteellaan kunnioittavat isä aurinkoisen kymmeniä miljoonia murhatöitä.
Jäin miettimään Norjan historiaa.
Amerikan löytäminen, Novgorodin perustaminen, Etelänapa-mantereen tutkiminen, Brittein saarten hallitseminen, valtavan fossiilisen hiilidioksidilähteen pumppaaminen biljoonavoitoin maan ja meren uumenista, mutta myös Quislingin tarina ja viikinkien ryöstöretket vilahtivat silmissäni.
Junamatkan suorassa tv-lähetyksessä parissakin norjalaisessa lipputangossa liehui maan kansallislippu, jonka keskelle oli ommeltu hakaristi.
Historia on muun muassa keino etsiä syytä selviytyä, mutta myös tie ymmärtämättömyyteen ja uusin hirmutöihin.
Emmekä me sapiensit ole ilmeisesti kovin rauhan-oppivainen laji viimeisiin kymmeniin tuhansiin vuosiin ollut.
”Sinua, sinua rakastan, niin liikkuu pehmeä kätesi kuin vene varhain aamuisella joella”…
Vai miten sen laulun sanat nyt menivätkään.
Toimittaja Sean Ricksin tavoin en minäkään tahtonut äänitettä tehdessä pysyä sävelessä saati muistaa sanoja.
ps:
cd (1 kpl) ei ole jakelussa saati kuunneltavissa
Arktinen puskurikapasiteetti 