Kohtasin eilen itä-mielakkalaisen ihmisen.
Mietin siinä ääneen kahta asiaa: Pandoran lippaan tarua ja Stefan Zweigia.
Taustalla minua vaivasi tieto (luulo, pelko?), että maassamme on yli 200 ylimääräistä kuntaa ja parikymmentä liika-sairaalaa.
Jos vielä varhaiskasvatus ja koulutus otetaan viiden (se riittää, sanoin itsekseni) hyvinvointialueen haltuun, jää itsenäisille kunnille vain kaavan ja katu-vesi-viemäriverkon huolto.
Niin, ja kulttuurin.
Siinä miettiessä pohdimme ääneen TOIVO-käsitteen merkitystä.
Tylsistyttääkö se harrastajansa vai tekeekä vastuuttomaksi tai piittaamattomaksi tulevaisuudesta, niinkuin Kansallisen Kokoomuksen työmies-Toivon kahviot ovat ehkä tehneet.
”Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen”
Päästin irti tunnin keskustelusta muistellen Zweigin ennen itsemurhaansa (1942) lausumaa: ”Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa”.
Lisäsin mielessäni: ”Ei toivostakaan”.
Kiitos keskustelusta!
Arktinen puskurikapasiteetti 
Tuosta Wittgenstein -sitaatista jää kovin helposti se tärkeä alkuosa pois. Tässä poliittisen sönkötyksen ja feministisen möykän maassa se olisi entistä tärkeämpi pitää mielessä: ”Was sich sagen lässt, lässt sich klar sagen, und wovon…”
TykkääTykkää
Kiitos jälleen – sivistys ei ole väittämistä vaan tietämistä
TykkääTykkää