Onneksi Ollilla oli tarpeeksi tikkuviinaa antaakseen flunssaa sairastavalle Greta vaimolleen aimo huikan

Kepeät aikakauslehdet, kuten vaikkapa Me Naiset ja Tieteen maailma, houkuttelevat maksavia lukijoita testeillä.

Niillä mystiikkaan tai tieteisuskoon taipuvainen kuluttaja saa selville, millainen hän tai hänen nykyinen, entinen tai tuleva vihollisensa, rakkaansa tai läheisensä on.

Kun olen tavannut erikoislääkärin työssäni kymmeniä tuhansia kärsiviä satoja tuhansia kertoja, olen kehittänyt omia testejäni.

Mutta myös kansainvälinen vaikuttajaverkosto osaa asiansa.

Se kertoo, miten ”vihollinen” voidaan paljastaa ilman tunkeutuvia ihme-mittareita.

Otsikon ritirampsu kuvaa kahtatoista ihmisen aivohermoa. Se voisi kuvata myös suikulaisen, banaanikärpäsen, rotan, marsun, rotan, hiiren, murmelin, HAMSTERIn tai sopulin vastaavia.

Noista aivohermoisa ja niiden toiminnasta voi paljon oppia. Ja niiden toimintaa on vaikeata opetella itse säätämään.

Aivohermot ovat eräs viestintäverkko, jonka avulla yksilön herkänherkkä säätöjärjestelmä voi ottaa merkittäviä osia kehon toiminnoista ”haltuunsa”.

Muitakin verkkoja on, mutta niiden havaitseminen ja johtopäätöksiin käyttäminen on niin vaativaa, että paraskaan neuropsykologi tai mittari ei siihen luotettavasti ulotu. Vielä. Väittääpä hän mitä tahansa.

Ja väittäväthän he, palkkansa ja kunniansa edestä.

Sama koskee sofistikoituja ja tunkeutuvia tutkimusmenetelmiä. Laboratorio, magneetti- ja muut ”röntgen”-silmät.

Tällä alalla edistyminen tutkimuksien parantuessa ja tarkentuessa on valtaisaa – pitää vain uskaltaa luottaa siihen, että mittarit näyttävät oikein.

Toistaiseksi vaisto eli mutu on tarkempi, mutta erehtymiselle alttiimpi.

Erinomainen esimerkki on älykello ja sen pikkusisko, älysormus.

Jos niiden avulla voit seurata vointiasi, muutkin sen voivat tehdä, koska tieto kulkee ”ilmassa” vapaasti pyydystettävänä.

***

Palaan aivohermoihin kahdella maininnalla.

Kahdeksan kahdestatoista aivohermosta tulee ihmisen sisätiloista pintaan tarkasteltavaksi kasvoille, hänen silmiensä tienoville.

Eräs tärkeimmistä kahdestatoista (”vaimolle”) ei tule, mutta korvaansa kaivava ihminen tietää, kuinka mageeta korvan sukkapuikolla, tulitikulla, pikkusormella tai pumpulitikulla rassaaminen on.

***

Osaltani olen kliinisen kokemukseni kehittämisen myötä oppinut paljon sillä, että olen alkanut katsoa ihmistä silmiin.

2/3, 66% tiedosta on siinä aika avoimesti tarjolla – tosin mafioson tuntee aurinkolaseista, samoin USA:n presidentin.

Olen varma, että erityisesti bordercollie ja labradorinnoutaja tekevät saman: näkevät kohteensa, uhkansa tai rakkautensa ITSELLEEN tärkeimmät merkit vilkaisemalla. Olipa kissan/koiranomistaja lemmikkinsä orja, isäntä tai emäntä (”trans”-varaus).

Ja näyttävät omat aikeensa; koirat, kissat, guinea pigs´t, huonekärpäset, siperiantiikerit, norsut, valaat ja se Huovisen Kainuun Hamsteri…

Yli puoli vuosisataa erikoislääkärinä, yli 35 vuotta poliitikkona ja liki 50 vuotta isänä ja puolisona on ollut kova koulu.

Mutta nyt, tavattuani hurjan paljon maailman silmäätekeviä, osaan jo läksyäni.

Jopa ruutuaika on opettanut.

***

Valitettavasti en voi tätä oppia välittää Teille, arvoisat vieraani.

Mutta kaksi asiaa helpottaa vähän.

Varo ja kunnioita katseen vaakasuoraa (horisontaalista) pälyilyä ja vaivaudu katsomaan ihmistä – ja muita elikoita – kasvoihin vaistoasi herkistääksesi.

Sodassa se on jo myöhäistä, joten ”ei vara venettä kaada”:

ECCE HOMO

Omassa elämässäsi muista, että katseen kätkeminen – peililasit – on vahva viesti siitä, että olet Till Eulenspiegel tai Hamelnin pillipiipari.

Kysyy vaikka ”White House”.

Itse tapaan käyttää nopeasti tummenevia/vaalentuvia silmälasinlinssejä.

Sodassa ja tappelussa kannattaa muistaa toinen ritirampsu, mutta sitä en tällä kertaa avaa:

Ein Schifflein fuhr in Mondenschein, ums Dreieck und ums Erbsenbain. Vieleck gross, Vieleck klein, ein Kopf, dass muss beim Haken sein.

Sitten vain katsomaan:

Knock Out!?

***

Kun Suomen TP UTVAn puheenjohtaja käy Kiovassa kertomassa, että seuraavan kerran palatessaan hän olettaa voivansa neuvoa jälleenrakennuksessa, koska Suomi minun ja hänen varhaislapsuudessa (1946-52) sen osasi, viesti on syytä lukea sellaisenaan.

Armeijan ase/varusmies-palveluksessa tavataan kertoa jäljellä olevien aamujen määrä.

Vanhalla aamulla 372-386 ja TJ

Advertisement

3 kommenttia artikkeliin ”Onneksi Ollilla oli tarpeeksi tikkuviinaa antaakseen flunssaa sairastavalle Greta vaimolleen aimo huikan

  1. Joo, ei mennyt ihan puikkoihin tuo kaikkien ihmis- ja eläinlääketieteen opiskelijoille tuttu ritirimpsu. Täsmällisempi versio on

    Hajuhermo nervus olfactorius onneksi
    Näköhermo nervus opticus Ollilla
    Silmän liikehermo nervus oculomotorius oli
    Telahermo nervus trochlearis tarpeeksi
    Kolmoishermo nervus trigeminus tikkuviinaa
    Loitontajahermo nervus abducens antaakseen
    Kasvohermo nervus facialis flunssan
    Kuulo-tasapainohermo nervus vestibulocochlearis vaivaamalle
    Kieli-kitahermo nervus glossopharyngeus Greetalle
    Kiertäjähermo (vagushermo) nervus vagus välittömästi
    Lisähermo nervus accessorius aikamoiset
    Kielen liikehermo nervus hypoglossus huikat

    Tykkää

      1. Jou, itse asiassa käytännössä vain noilla facialis- ja vagushermoilla on jotain kliinistä merkitystä eläinlääketieteessä. Niin no, oculomotoriuksellakin, joskus. Mutta niin vaan ne pitää osata luetella kaikki kaksitoista anatomian proffan tiukatessa.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s