Elämäni ihmisenä

Vuosi vuodelta tulee lukulistalleni enemmän omien elämien tarinoita.

Kirjoittajat kertovat itsestään pyrkien Jumalten joukkoon Olympoksen vuorelle.

Suosikkini ovat lääkäreiden kirjoittamia.

Fernindad Sauerbruch, kunnanlääkäri Peltonen, aivokirurgi Hernesniemi ja oikeuslääkäri Vala.

Aioin itse tehdä Everstien tarinan, mutta totta vieköön – muiden tarinat ovat liian hyviä.

Jos lääkäri osaa Jobin kirjan, loppua ehkä lukuunottamatta, tulee hänen omasta kertomuksestaankin hyvä.

Nuo neljä osaavat, vaikka vain yhdellä tiedän varmuudella tekstin syntyneen ilman taustakirjoittajan haamua.

Se on tämä Kiinassa covis-karanteenissa kirjoittanut Hernesniemi.

Mikä sitten olisi sellainen mitta, Jobin kirjan lisäksi, jolla voisi elämäni-biisi teoksia vertailla?

Minä luulen, että se on tällainen, niinkuin Arktinen Puskurikapasiteetti.

Näistä sähköisistä taas yksikään lukemani ei ole lääkärin tekemä, mutta eiköhän Kemppinen kelpaa.

On hän niin lääkäri kuin vain kaiken nähnyt ja kaikessa viisas juristi Pohjanmaalta Kirkkonummelle muutettuaan on.

INTO-kustantajan lääkäritarina, Ursula Valan Kuoleman monet kasvot, on yhdessä asiassa aivan ylivoimainen.

Sitä ei ole kirjoitettu innon ja rakkauden pakottavissa merkeissä.

Se on vain kirjoitettu.

Ihan niinkuin kuolintodistus.

Suosittelen kaikkia neljää jouluyöksi lukupöydälle, mutta erittäin isosti vaadin Valan valaa luettavaksi.

274 sivua.

Kullervonpoika Kemppinenkin varmaan kadehtisi, jos lukisi – en usko, että lukee.

***

Sain hiljattain käsiini tapaninpäivänä muutaman tunnin kuluessa tekemäni pari sataa päivitystä (digi).

Päivitysten sarja jatkui muutamana satana vielä tammi-helmikuun taitteeseen.

En aio niitä julkistaa enkä referoida, mutta asia tuli mieleeni katsoessani TV-1:n 3-osaista dokumenttia samasta ajankohtasta, jolloin Suomen Tasavallan tuleva Presidentti leivottiin ja Helsingin hiippakunnan piispasta ja suomalaisista sukeltajista tuli sankareita.

***

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen eduskuntavaalien alla 2007.

Sen edeltäjä ehti tuota ennen jo käsittää yli 4000 päivitystä alkaen tapaninpäivästä 2004.

Valistuneet vieraani tietävät miksi tuo Boxing Day sai tarttumaan kynään ”Arktista Psykiartiaa” otsikon alla.

Vuotta tämän APK:n aloittamisen jälkeen blogitaivaalle astui uusi tähti, ”Lapinleuku”.

Tapasin sen kirjoittajaa melko tuoreeltaan Siida-nimisessä rakennuksessa.

Hänellä oli tummna puku ja keltainen kravatti, minulla villapaita ja Nunnasen väärtin tekemät nutukkaat.

Emme sittemmin ole tavanneet.

Minä valmistuin ylioppilaaksi Kouvolan lyseossa, hän huomattavasti myöhemmin Suomen kateellisimman kunnan lukiosta.

Tavatessamme olimme kumpikin kapteenin arvoisia.

Nyt hän on evp-rajakapteeni, minä reservin lääkintäkapteeni.

Ei mene tasan, onnen lahjat, ei Kataloniassa eikä Kroatiassa.

Saati Inarissa:

https://www.lapinkansa.fi/paivakirja-korona-toi-aivosumun-googlettelin-murtu/5115494

Advertisement