Kritiikin kannukset madaltuvat

Kävin elokuvissa.

Luin etukäteen arvion.

Luin toisenkin elokuvan arvion.

Olin ajatellut senkin käydä katsomassa.

***

Olen intohimoinen kulttuurin kuluttaja ja amatööri-harrastaja sekä kirjallisen, näyttelemisen että musiikin aloilla. Kuvataide tuli matkaan vajaat 30 vuotta sitten, helmihääpäivä 6.3.-23.

Olen myös toiminut keikkapalkalla maakunnan lehden kirjallisuuskriitikkona.

Ensimmäinen arvioimani kirja on Sonja O.

Kaikki kritiikit ovat leike-arkistoissani, samoin kirjoittamani lehtikolumnit.

***

Takaisin tämän illan elokuvaan.

Se oli huolella promottu mm talk-show-ohjelmissa ja kritiikit niin valtakunnan, maakunnan kuin kylän lehdissäkin ovat aika ylistäviä.

Raina on kuitenkin mielestäni kehno, paljon huonompi kuin Kaurismäen-Eskortin-Vänän Mielensäpahoittaja.

Kahta juostetta lukuunottamatta.

Pelko on aseeni” on tuo kahden juosteen nosto.

Aikaa kahden tunnin istunnosta noihin kuluu alle 30 sekuntia.

En käynyt toista kiitettyä kotimaista elokuvaa katsomassa, mutta kriitikon kiittämän teatterikappaleen poimin.

Siinä jää päällimmäiseksi myös ristiriita.

***

Olin pitkässä suhteessa ihmiseen, jonka läheisen elokuva voitti elokuvajuhlat ja on ollut esillä Oscar-ehdokkaaksi.

Tarinamme päätyi siihen, että joku muu ”korjasi potin”.

***

Kävin muinoin katsomassa Tuntemattoman Sotilaan ja pidän siitä.

Kerroin pitämiseni paikan päällä näyttelijöille, ohjaajalle ja ammattikuntani vanhimmalle, arkkiatrille.

Totesin, että eräässä elokuvan osassa on näyttelijä, joka vielä saattaa yrittää taideteoksen tuhota.

Ja niinhän siinä sitten kävi.

***

Kaipaan aikaa, jona itse kirjoitin kritiikkejä ja olin omien kulttuurituotteideni osalta kritiikin kohteena.

Asia kulkee sielussani nimellä ”Anniina”.

Yksi on elokuva, jonka ohjaa Mikko Niskanen.

Se elokuva saa paremmat kritiikit kuin Kahdeksan surmanluotia, joka nyttemmin lienee Suomen sodanjälkeisen elokuvan kaanonissa palkintopalli-sijalla.

***

Lukemani kirjat ovat yksi vuotava, avoin haava.

Rakastan Hämeenlinnan Olli Jalosta ja erästä hänen kirjaansa ja inhoan Tommi Kinnusta kahta hänen kirjaansa lukuunottamatta.

***

Jokaisena viikonloppuna ja väliin pikkulauantainakin ryhdyn itsekriittiseksi.

Sitä harrastan oppimestarineinani Fernindad Sauerbruch ja Juha Hernesniemi, huippuna lääkintöneuvos Pekka Peltonen Sariolan kirjassa Ei loitsu eikä rukous.

Paikan päällä, kunnassaan lääkärinä, hän on parasta, mitä vastaani on ihan koko tässä elämässäni tullut.

Das war mein Leben, Sauerbruch, 1951.

Sariola on lääkärikirjassa 101-%:sti oikeassa.

Olisinpa minäkin.

Parempi on tarkastella virheitään viikonloppuisin ja pikkulauantaisin.

Saunan jälkeen, ennen 99 centin Sinebrykoffin (taidekokoelma!) oranssin saunaolutpurkin sihahtamista auki.

Advertisement