Neljäkahdetta marraskuuta

Minulle on muita teitä pitkin tullut toiveita puskurikapasiteetin päivittämisestä.

Olen viittä lasta ollut mukana laittamassa ulko-ovemme kautta maailmalle.

Hyvin ovat viihtyneet.

Marraskuussa iso osa elossa olevien sukupolvieni edustajista on syntynyt.

Jos lokakuun loppu luetaan mukaan, voi puhua Liikkasten kansanliikkeestä.

Koska iso osa läheisistä on miehiä, isänpäivä kruunaa tarinaa joka vuosi.

Loka-marraskuussa julkistetaan kirjallisuuden ja Nobelin palkintojen saajia.

Luodaan ihmiskunnalle kaanonia.

Kahdeksan vuodenajan kansa – käsitteessä, siinä, jota olen ollut luomassa, kyseessä on mustan lumen talvi, joka päättää maa-on-kahdella-karvalla syksyn, jota edeltää ruska.

Vastaamo-gate on tuonut ulottuvilleni instrumentteja, joilla stalkkaaminen, vainonta, tulee näkyville tarkkoja lähetysosoitteita myöten.

Ilman rikollista nuuskimista.

Stalker-vuodet on ehdokkaani kirjallisuuden Finlandiapalkinnon saajaksi, joskaan tämänvuotinen ”ylipappi” voi olla nyreissään, kun joukossa on varsinais-suomalainen kiusattu palkittavaksi.

Hyvä tapa selvitä helmikuulle on nukkua paljon. Tai ainakin antaa mahdollisuutta itselle nukkua.

Pekka Lintu (sit tibi terra levis) kehitti Radio Suomeen yöohjelman, jonka yhteydessä käytin usein ”asiasta kuultuna” käsitettä ”ÖTYÄ”.