Cliffhanger Maverick

Radio Yle ykkkösen kulttuurimaksiinin toimittajat hihittivät yhteen ääneen Top Gun – Maverick tuotannolla eilen tunnin ajan. Niin ukot kuin akatkin.

Skientologian viesti on, että 75 miljoonaa vuotta sitten muuan kansa tuli amerikkalaisilla häivehävittäjillä Tellukselle.

Tarkoitus oli poistaa isolla benefitilla (tulolla/rahalla) psykiatria, psykologia, psykoterapia ja ilopillerit länkkäreiden hoito- ja kuntoutus-valikoimasta ja niinpä jo yksi osa Suomessa (Vastaamo) onkin poissa mielenterveyshoitajien leipäpöydän ääreltä.

Nyt tämä Cliffhanger-kultti (Renny Harlin, Sylvester Stallone) on taas taivaalla.

Tuote eli raina on hyvä, tuotesijoittelu vielä parempi.

Saamme aamun median mukaan ensimmäiset häivehävittäjämme Rovaniemelle neljän vuoden sisällä.

Sen sijaan presidentti Biden ei aio antaa Ukrainalle sellaisia ”maasta-maahan”-raketteja, joilla ulottuu Moskovan porteille.

Kaksi tulee mieleen, jotka ovat yrittäneet: Napoleon Bonaparte ja Adolf Hitler.

Kumpikin epäonnistui.

Sen sijaan Jaakko de la Gardie onnistui aikansa (talven yli) Moskovassa aikaansa viettämään (Novgorod).

Ei ihme, että Venäjän nimi on RUS (ruottalainen viikinki, #eiksnii, Rurik).

No, kun jääkiekon MM-ottelun finaalia sunnuntaina ruotsalaistuomarien johdolla petattiin ja pelattiin pienelle ja urhealle Suomelle, oli jälkipeleissä vaneri pehmeätä paperia Ville Vallgrenin Havis Amandan (”sano Manta vaan”) ympärillä.

Se, mikä minua tuossa kulttuurihuippujen Top Gun -hihittelyssä vähän häiritsee on, että kaikki, mitä Jussi Valtonen, Jouko Lönnqvist, Matti O Huttunen ja vaikkapa mie olemme tehneet elämäntyöksemme nuorten masennuksen helpottamiseksi, menee Top Gunien ja Cliffhangereiden myötä syvään kaivoon eikä sieltä palaa.

Suomalainen sananlasku sanoo, ettei mikään astia, joka menee tyhjänä kaivoon, tule ylös kuin täynnänsä sen kaivon vettä.

Eikä se täynnä vettä ja skientologista hoitoa oleva astia tyhjene kaivoon vaan tarvitsevien janon sammuttamiseksi. Heitä on. Nuorisossa (kohdeyleisö) 25-30%.

Olen oikein huolissani ja menen – totta kai – katsomaan Tom Cruisen saadessa ensimmäisen miljardi taalaansa tileilleen, joilta ei kauko-raketinheittimiä Putinin, Lavrovin tai Shoigun tuhoksi makseta.

Minulta on kysytty, voiko dianetiikkaa jyrkästi arvosteleva psykiatrian erikoislääkäri ja reservin lääkintäkapteeni (sd, MPK 159) mennä käsittelemäni elokuvan katsomaan?

Totta kai:

”Tunne vihollisesti, tunnet itsesi” (M. Luther Eislebenissa mustepulloja seinille viskoessaan)

Meissä kaikissa saattaa asua pikkuinen pirulainen jonka nimi on maverick.

Kävinhän minä katsomassa Eiffeltorninkin, jopa kahdesti; Eiffelistäkin on soma leffa teattereissa – sillan tekijästä.

Mutta Tsernobyliin en turistimatkalle mene – sen hoitakoot sotia vastustavat jälkeläiseni.

Linkitän lopuksi elämäkerturi-laulajan suorituksen eräässä erittäin suositussa musiikkiohjelmassa.

Tuo suoritus löytyy keskeltä artikkelia.

Sitä kannattaa vähän miettiä – kun uskosta ja sen elementeistä alkaa mielessään keskustelemaan

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008851460.html

Woyzeck

Kommentointi on suljettu.