Siltoja

…over troubled waters

Mietin eräällä etäisellä saarella 1986, mitä tapahtuisi, jos sieltä rakennettaisiin silta mantereelle.

Etäisyyttä on tuhansia kilometreja ja mantereelta suuntautuu saarelle saaren alkuperäisten polyneesialaisten ihmisten elämisen kannalta valtava matkailupaine ja -tulo.

Suomessa on muutama tällainen silta.

Rovaniemellä esimerkiksi Jätkänkynttilä.

Heinolan lähellä ja Vaasasta saarelle on myös jatkuvasti uutta rakentamista ja siltainsinööri Jaatista (Arto Paasilinna) tarvitseva autojen kuljettava kaari: siltoja pitää huoltaa kalliimmalla kuin rakentaa.

Äskettäin näin Iissä vihittävän siltaa, jonka valituskierteen saattama hanke liittyi koululaisten tarpeeseen päästä joutuisasti opinahjoonsa ja sieltä kotiin.

Lopuksi laulettiin Viron kansallislaulu. Ja Suomen. Mutta ei ”Kymmenen virran maa”.

Kakkukahvit – tietysti.

Olen siltojen sijasta pitänyt muista tavoista kulkea yli syvien rotkojen ja laajojen vesien.

Lautta, lossi, vene, Pyhän Kristoforoksen olkapäät (Jeesulapsen kantaja, matkailijoiden suojelupyhimys).

Kun tulee uusi vain 13 000 vuoden jaksona sapiensin historiaan kuuluva sota, ovat ensimmäiset uhrit siltoja ja niitä tarvisevia Kwai-joten ylittäviä sotilas – junia.

Kun näitä Mostarin siltoja useimmiten kostoksi rommautetaan, tuntuu ilo pommittajalla olevan suuri:

Osasin keskelle, nyt ne pääsevät vain veneellä”.

Kahdeksan päivää olen 76. elinvuoteni, 2022, toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla rakentanut siltaa menneisyyteni, sukuni ja entisten ystävieni välille.

Tällä kertaa en räjäyttänyt yhtään siltaa, en edes miinoittanut.

Mutta kun lopetan tänään illalla ”siltainsinööri-jaatinen-vaellukseni”, tiedän, ettei kukaan tätä siltojen maailmaa enää kaipaa tai rakenna uusiksi.

Palaan tuohon pääministeri Sipilän äsken vihkimään Pohjoismaiden pisimmän riippusillan asiaan.

Kun perheet muuttavat tykinruoaksi samaisen Sipilän rahoittaman Hailuodon sillan rakennustyömaalle, ei tuolla Iijoen hylätyn haaran yli kulkevalla riippusillalla enää ole kulkijoita.

Rahat Hailuodon sillan iäisyysprojektiin hankki tuo sama pääministeri, joka kunnostautui muutoinkin erilaisiin suuriin ja rahaa syöviin hankkeisiin kotikonnuillaan Pohjois-Pohjamaalla ja naapuri-maakunnassa Kainuussa.

Lastensairaalaan rahaa keräsivät Utsjoen taksikuskit, joiden lapset eivät Meilahden Berner-muistomerkkiin pääse.

”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa…!”

Siinä aika lähellä Kainuuta, Sprengtportenin ja Armfeldtin tanhuvilla, Uuden ja Vanhan Suomen rajalla, lauletaan maakuntalaulussa myös sillasta.

Silta on Lech-virralla ja laulun mukaan siellä ”joka kynsi kylmeni”.

Kynnet olivat savolaisten palkkasoturien, silta katolisten ja voiton kuittasi Axel Oxenstierna rauhan siltaa poikansa kanssa rakentaessaan aD 1648 (Münster, Westfalen):

An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Poikani, kunpa tietäisit, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan

Hyvät ystäväni Arktisessa puskurikapasiteetissa.

Rakentakaa Te siltanne sanojen ja laulujen puusta, kivestä ja metallista.

Niitä on vaikeampaa miinoittaa kuin erään everstin urheasti rakentamaa puusiltaa, jonka valmistumiseen keskeisesti liittyi kaksi asiaa:

Sillan räjäyttäminen sen ensimmäisellä käyttökerralla ja laulu:

Pakko, ei meitä työhön saa