Pehkuveen kalmistoissa

Vaeltelen äitini tekosijoilla, perukassa. Rajalla. Vanhan ja Uuden Suomen rajalla, Räppäri- eli Räikkäsodan tapahtumasijoilla.

Aamuvarhain menen paikan kalmistoon. Linnut ja aurinkokin kilpailevat kesän alusta, lokki on tekaissut laivalaiturin kärkeen kolme munaa.

Ehtivätköhän ennen laivaa. Valinnan paikka.

Kalmistossa kohtaan minua vuosikausia kiusanneen ihmisen omaisia viimeisillä sijoillaan.

Sit tibi terra levis tarkoittaa, että kalmon päälle laitetaan niin vähän multa- ja hieta-peitettä, että kylän koirat saavat sen luut kaluttavakseen vähällä vaivalla.

Niin tässäkin: ammattilehti muistuttaa Goldwater-rule-käytännöstä.

Lääkärit eivät saa diagnosoida, jos eivät tutki eivätkä kertoa, jos potilas ei anna lupaa.

Kyse on tietenkin Tverin inkeriläisestä, pian 70-vuotiaasta ja hänen siunaajastaan, suomalaisurgilaisesta ersäläisesta, täsmälleen minun ikäisestäni.

Palaan tuonne kalmistokäynnille. Siellä on moni asia huonosti. Vielä useampi asia on kohdallaan.

Ruminta on, että irlantilaisen Odysseijan suomentajan päällä on kymmeniä ja taas kymmeniä väärin ja väärässä paikassa valmistettuja tusina-kyniä, jotka on tökitty kalmon päälle.

Kauneita on, että Mental Finland ja hänen puolisonsa ovat sovussa rinnakkain, vinoristin alla.

Niin, ja nämä kiusaajani kaimat. He ovat r.i.p.

Asuinsijassani täällä Pehkuveen perukassa on aika paljon vialla.

Mutta niin on entisissäkin asuinsijoissani: Kouvolan keskustassa, Bulevardilla, Rööperissä, Etelä-Haagassa, Tulliportinkadulla, Siilinjärvellä, Lompsalinnassa ja Mäkirannassa.

Nykyinen kotini, pian 30 vuoden aikana, kelpaa, mutta se ei olekaan hotelli.

Siellä saa hyvän aamiaisen ja tilaa elää omissa maailmoissaan, aikaa kirjoittaa Arktisen Puskurikapasiteetin 4409:nen päivityksen.

Kesä 2022 on näin julistettu ”Armottoman mielen” merkeissä avatuksi.

Avaan matkaeväikseni ottamani kirjan sivulta 48.

José Luis Pexoto:

Saramago & José

On mainio matkaseura, jovain on.

2 kommenttia artikkeliin ”Pehkuveen kalmistoissa

  1. Jung, Fromm, Freud etc usque ad aet ovat hyviä ihmisen, ihmisyyden ja taiteiden tutkimuksessa samoin kuin Platon, Tarasti ja muut semiootikot kumppaneineen.
    Hyvä jos ihmisiä ei leimata julkisesti vaikkapa sairauden nimikkeellä, vaikka lääketieteilijöiden joidenkin mukaan kuuluu se tehdä puolijulkisessa Kannassa. Mikä ero on julkisuudella ja puolijulkisuudella? Aika moni diagnoosi muuten on sattumanvarainen ellei ihan väärä.

    Ehkä kirjailija ei ole ihminen siinä merkityksessä kuin toiset, sillä häntä kohdellaan lähes poikkeuksetta eri tavalla. Onko hyvä tehdasmaisesti leimata kirjailijoita ja taiteilijoita neurootikoiksi ja muulla leimalla mikä kulloinkin on trendikäs? Saavatko psykiatritkin sen julkisesti tehdä tutkimuksissaan, somessa ja vaikka missä?

    Missähän leimaamisen raja kulkee. Puolison sairauksista ja diagnooseista voi olla mahdotonta päästä jyvälle, vaikka se olisi välttämätöntä monessa tilanteessa, vaikka avioitumista suunnitellessa. Kirjailijan oireista ja sairauksista sen sijaan, jopa niiden epäinhimillisistä entisistä hoidoista, saa kuka vain tietoa mistä vain.

    Tutkijalla on oikeus kirjoitella kirjailijan sairauksista mitä tahansa, miksi ei vaikka professorin oireista ja sairauksista. Samoin tietysti kirjailijasta ja julkimosta kirjoittelevalla bestsellerihmisellä. Mutta quod licet bovi, non licet Iovi, näyttää olevan päivityksessä esitetyn nojalla.

    Kaikki lääketieteen harjoittajat eivät ole kovin hanakoita luokittelemaan ihmisiä ja leimaamaan heitä diagnooseilla. On aloja, joissa heitä hoidetaan kokonaisina ihmisinä.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.