Kaikki eivät ole 19-vuotiaita

Käsiini on tullut kirja, jossa 19-vuotias miettii kuuluisan kirjailijan elämäkerran tekemistä.

Olisikohan tämä ihmisen maailma kuinka paljon erilainen, jos nuoret, 14-19-vuotiaat, kirjoittaisiavat vanhempien, 20-105-vuotiaiden, elämäkerrat.

Ainakaan telomeereistä ei kirjoittajilla olisi pulaa.

Geeni, epigeeni, junk-geeni ja elimistön biote/biomi (muiden kuin yksilön solujen perimän ohjauksessa syntyvä ja säätävä) ja niiden osaltaan määrittämä elinkaari katsottaisiin kohteen vielä eläessä.

Jo pariin otteeseen tässä blogissa mainitsemassani1994 kirjoituksessa 291 World-famous Men tarkasteltiin kuoleman jälkeen vajaan kolmensadan tunnetun miehen elämää ja sielun asioita.

Tulos on aika erikoinen.

British Journal of Psychiatry – artikkelissa ei oikein tasapainoisia, ”terveitä” elämäntarinoita ollut kerrottavana.

Joka tapauksessa José Luis Peixoton 2019 ilmestynyt Autobiogragia, Saramago & José, antaa miettimisen aihetta. Onhan kirjoittajalla ja kirjoittajalla tarinassa vuorovaikutuksellinen subjektinsa ja objektinsa.

Aviador 2021 (suomentanut Tarja Härkönen)