Kuinka pitkä koulutie?

Elämässäni on parhaassa tapauksessa jäljellä vartti, takana tuossa tapauksessa kolme.

Aloitin koulutieni 6-vuotiaana Paasikiven aikhan.

Olin jo aikeissa lopettaa, kun 75 vuotta tuli täyteen, mutta sitten alkoi ruudulla kilkattaa.

Nyt on jo neljä koulutusta sovittuna, Covid-kauhun jälkeen yksi ”lusittuna”.

Täydennyskoulutustilaisuuksien lisäksi luen aika paljon ammattikirjallisuutta.

Parhaat palat maistelen myös kaunokirjallisuudesta.

Ruudun äärellä en oikein viihdy, pikemminkin kirkonkylän tepoilin paarilla.

***

Aiheet jatkokoulutuksessani ovat ”Armoton minä”, ”Terveyttä taiteesta”, ”Keskushermostosymposium” ja ”ADHD”.

Vain yksi koulutuksista on netissä, joskin kouluttajat eivät tunnu enää osaavan matkustaa ruutukameraansa etäämmäs.

Mutta kollegoiden tapaaminen on sitä suolaa, jota iän ja uupumisen haavat tarvitsevat ”auts”-vaikuttaakseen.

***

Mitä tämä Arktiseen puskurikapasiteettiini kuuluu?

Sitä vain, että maailmaa johtaa vielä kovin moni babyboomer-osaaja (1944-52 syntyneet).

Meidän pitämisemme ”langoilla” saattaa pelastaa aika paljon.

Ei meitä, mutta sitä, mitä voimme vielä luovuttaa viestikapulana vastaanottajia syyllistämättä.

Parin yön kuluttua siis ”matkaan, Hopea, Heinäveden suuntaan”.

Mukana ohjelmassa on sauna, toinen, kolmas, neljäs ja viideskin.

Puhtaana siis palailen, jHs, kotiin pohjoisen keskiyön aurinkoon Itä- ja Etelä-Suomesta lännen kautta kun Jeesuksen astumista taivaaseen muistellaan.

4,4l/sata, 200 peninkulmaa, <400 poronkusemaa.

2 kommenttia artikkeliin ”Kuinka pitkä koulutie?

  1. Onko jokin näistä 65+:n huoneentaulu: ”Armoton minä”, ”Terveyttä taiteesta”, ”Keskushermostosymposium” ja ”ADHD”? Heitä delasi 2021 ennätysmäärä, ja ennätys näkyy menevän rikki 2022.

    Tosiaan, ”mitä voimme vielä luovuttaa viestikapulana vastaanottajia syyllistämättä”.

    On aika varmistaa tämän blogin säilyminen. Ja onhan sen kirjoittajakin edelleen hyvä olemassa.

    Mitähän tahoa voi suositella Arktisen puskurikapasiteetin säilöjäksi, lääkäriliittoako. Vai onko lukijakunnan alettava asialle. Kansalliskirjastosta ei näy olevan Suomen parhaan blogin turvaajaksi.

    Kirjallisuudentutkijalta saa tarvittaessa lausunnon.

    Tykkää

    1. En ole oikea arvioimaan 4400 päivityksen säilyttämistä, mutta Lapin yliopiston emeritus-rehtorilla on asiaan liittyvä hanke jään odottamaan asian kehittymistä.

      Noista neuropsykiatrisesti erityispiirteisten kuolemista minäkin olen erittäin huolissani, Uuden Valamon seminaariin palaan kun ”se on lusittuna”, taiteeseen taas aika usein.

      Ehkä jotain kuvaa se, että olen viime aikoina alkanut ”konmarittaa” kaikkea, mitä ympärilläni olen velvollinen ”pesänselvittämään”.

      -aLii-

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.