Kalle Päätalon silta

Olin paikalla kun silta vihittiin. Se kulkee yli kosken ja sen viesti on vöyreä.

Minulla on tilaisuudesta jäljellä pätkä köyttä, jonka sain kiitokseksi lyötyäni sen kirveellä poikki.

Köys katkes, laulu kuultihin: Niin syvä on kuin pitkäkin

***

Tänäänkin vihitään silta. Niitä on vuosituhansien ajan rakennettu päälle karkaavan vihollisen, siis ihmisen, tuhottavaksi.

Nyt juuri erityisesti Puna-Armeija niitä tuhoaa, mutta aivan äsken samaa teki Serbia.

Uskontojen välille sekin Mostarin silta rakennettiin ja niitä erottamaan tuhottiin.

***

Sillat rakennetaan vöyreisiin paikkoihin ja niiden sanotaan kulkevan yli vaikeiden vesien ja rotkojen.

Bridge Over Troubled Water

Tänään vihittävä on saanut korkeimman siunauksen etukäteen (KHO).

***

Eräiden mielestä (Wehrmacht 1944 Lapissa) siltoja rakennetaan vääryyvellä ja viekkauvella.

Valitus maksaa saman kuin tuhottu silta: luottamuksen.

Ei vähempää.

Tämä silta, pääministerin Jumalan nimeen vihkivä, ei kestä tankkivaunuja, ei haupitseja eikä taktisia ydinaseita.

Sipilä (kirjoilla Helsingin Sipoo) riippusillan vihkii FA-Cupin finaali-pelipäivänä

Wembley: Chelsea-Liverpool klo 7-9PM UTC +2.

Chelsean omisti jokin aika sitten venäläinen oligarkki Roman Abramovich (ei liity Jokereihin, Hjallikseen, Kurriin eikä Liike NYT´iin), kts myös Gogol: Nenä; Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan.

Tuore omistaja ilmeisesti on Todd Boehly (USA/Hollywood).

***

Silta vihintään Kaatuneiden muistopäivän aattona.

Sen Euroopan tai mualiman suurin (piirtein) kaari kestää pieniä poikia ja tyttöjä, jotka sen kantta pitkin tuulessa, tuiskussa ja kevään riemussa rientävät kouluun/koulussa/koulusta YLI TAMMETUN VIRRAN, niinkuin Kalle Päätalo asian laittaa kohdalleen Iijoki-sarjassaan.

Sit tibi terra levis, Kalle

***

Yksi sukupolvi sitten tämän sillan henkinen rakentaja veti minut suon silmästä omaa silmäänsä vilkuttaen. En unohda sitä hyvää tekoa koskaan, siitä olen MATTI.

Matin August-pappa – R.I.P. – on syntynyt (noin) samana syyspäivänä kuin Moskovan suomalaisugrilainen patriarkka Kirill ja minä.

Taata tosin seitsemän ja puoli vuosikymmentä aikaisemmin.

Ersäläinen ja minä, still alive, samana vuotena MCMXLVI.

Tuon elävänä ristiltä nostamisen seurauksena olen kohdannut paljon siitä surusta ja vihasta, joka tätä ihmisen maailmaa on 13 000 vuoden ajan repinyt kappaleiksi.

Ydin siinä on siltojen kumminkin puolin. Zaventemissa, Kremlissä, Trotski-sillan ylittävän Nevan kuohuissa.

Sen riiston ja selkäänpuukottamisen seurauksena meitä sapienseja on pian yli kahdeksan miljardia käymässä yhä uusia ja uusia taistoja asioista, joita emme koskaan kuitenkaan saa.

Niinkuin asian Kwai-joen-silta tarinassa laulavat britit Davin Nivenin johdolla:

Pakko, ei meitä työhön saa

***

Toivotan onnea ihmisille pohjoisen Suomen ehkä juuri tänään iltapäivällä vöyreimmässä kohdassa, kun silta lopulta on vihitty ja kansa laulaa kahden veljesmaan – Suo(men)niemi ja Pohjoinen Liivinmaa – Maamme-laulun.

Arvoisia lukijoitani yritän houkutella lukemaan kirjan ”Pohjoisen Liivinmaan Kronikka”

Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka, Kolme Katku Vahel = Kolmen ruton välissä.

***

Sääkin tulee olemaan hyä.

Ja piispa paikalla.

***

Lopuksi syödään poronlihakeittoa ja nautitaan kakkukahvit.

Pohjois-Euroopan pisimmän sillan yli paarustellen.

Onnea, Jakkukylä!