Ei muuta kunniaa

Ihmisen verkot osaavat palkita ja rangaista.

Yksi tapa on käyttää ritarikuntia.

Halpaa, mutta ei halpahintaista.

Voit tulla ansioista tai joskus ansiottakin palkituksi kunniamerkein ja tulla nimetyksi Elefantin tai Sukkanauhan ritariksi (termit keksittyjä).

Kun ajat sitten muuttuvat, on oikein ja kohtuullista, että näistä arvoista on luovuttava.

Joko vapaaehtoisesti tai pakolla.

Tapa on yhtä vanha kuin sodankäynnin historia, n 13 000 vuotta eli yli 500 sukupolvea.

Jos siis sukupolvi on 25 vuotta, niinkuin ainakin Oiva Ketosen ollessa filosofian professorina Helsingin yliopistossa laskettiin (kts kirja Rajalla).

Nyt ollaan sellaisessa pulmatilanteessa, joka viimeksi isommin vallitsi – Afrikkaa lukuunottamatta – II maailmansodan loppu- ja jälki-puinneissa. Afrikassahan joissakin tasavalloissa metskut ja päät lähtevät toisella eetoksella.

Ritarikuntien jäsenyyksiä peruttiin 1944 alkaen puolin ja toisin, vapaaehtoisesti tai kurin kera.

Rautaristit ja Leninin kunniamerkit kulkivat postissa kirjattuina.

Tiedän varsin lukuisia tapauksia.

Dianan valtakunnassa tapa on edelleenkin pahempi kuin julkinen teloitus.

Kreivi, määri tai muu Ylähuoneen jäsen onkin pian entinen.

Miksiköhän nämä tavat ees-taas ovat edellyttäneet nimenomaan yhteyttä sodankäynnin historiaan.

Ehkä Suomen kadettikunnan kunniamarssin sanat kertovat ainakin osan totuudesta.

On vaikea palkita tai riistää palkintoa vuorineuvokselta, joka on töpännyt raskaasti ”muiden pyllyllä tulessa”. Olipa hän vaikka ruotsalainen ”wallander”.

Mutta oikeus voi toki ottaa häneltä pois korpraalin arvon (Napoleon Bonaparte ”pikku”, Adolf Hitler ”I MS” ja jokunen suomalainen käpykaartilainen: ”Kyllä jämptti on niin”-hengessä).

Sitten, niinkuin Väinö Linna kuvaa niin Tuntemattomassa sotilaassa kuin Täällä Pohjantähden alla tarinoissaan: ”Lataa….huomio….tulta!”.

Sic transit gloria mundi.

Paitsi tietenkin etiikan ja tapakoulutuksen mestareilla (kts HS 16.4. s B12)

***

Tulevassa Pohjolan – NATO – Bastionissa (kts Kaius Niemi, HS 16.4.) ei ainakaan Ruotsissa kunniamerkkejä myönnetä oman maan kansalaisille.

Miksi?

Edellä olevasta voi toki jotain päätellä, mutta ei kaikkea.

Noita kunniamerkkejä jaetaan vain ulkomaalaisille (Pohjantähti/Nordstjärnan-ritarikunta) ja ruotsalaiset kuulema oikein kisaavat siitä, kuka saisi ulkomailta ritarikunnan jäsenyyden.

Kun ei Kaarle XVI Kustaa omille…

Huoh.

Ai niin NATOn myöntämä kunnia?

Palaan asiaan sekä siihen, miten EU ja EN asiaa hoitelevat.

Kirjoittajan sitoumukset (CV)

res lääk kapt

SLR I

RUK 122

MPK 159

AA VIII

RI 101

Yksi kommentti artikkeliin ”Ei muuta kunniaa

  1. Hah, Napoleon Bonaparte valmistui jo 16-vuotiaana v. 1785 vänrikiksi Ecole Militaire -sotilasakatemiasta. Myöhemmät ylennykset ovat niinkuin sanotaan, historiaa. Toki hän sai lempinimen ’Pikku korpraali’ voitettuaan Itävallan joukot Lodin taistelussa 1796. Napoleonin lyhyys on sitkeä myytti, ei hän mitenkään erityisen lyhyt ollut, ylös on kirjattu 157 cm, mikä oli tuon ajan keskimääräisen ranskalaismiehen luokkaa.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.