TerveysKansanTalous

Nuorena lääkärinä kävin usein terveystaloustieteen kansainvälisissä kongresseissa.

Olin jäsen yhdistyksessä, jonka pääkallopaikka oli Oxfordissa, mutta merkittävimmät tutkijat soutukilpailunaapurissa (Cambridge).

Opin läksyni paremmin kuin hyvin:

Pohjoismaissa tätä osaamista ei ole. Erityisestikään ei Suomessa”.

Nyt, kun Covid-pandemia on korjannut satoa joka puolella ihmis- ja minkkikuntaa, näyttää siltä, että lukuunottamatta pelon aiheuttamia akuutteja kuluja, pandemian terveystalostieteelliset seuraukset ovat sitä helpommat ja siunauksellisemmat, mitä paremmin kussakin maassa on terveystaloustiede ”hollilla”.

Miten?

Siten esimerkiksi ehkä, että pandemia on niittänyt lopullista satoaan sellaisten ihmisten joukossa, jotka ovat olleet ko maan kansantaloudelle taakka.

Luen parhaillaan Juha Hännisen kirjaa ”Auta minut kuolemaan” (Tammi 2022).

Kirjan vire kaikesta ”ylevyydestään” huolimatta ei ole kaukana siitä ”collateral version´sta”, mitä TerveysKansanTalouskursseilla oxfordilaisilta ja camridgelaisilta opin.

Pandemian satoa arvioitaessa tarvitaan sellaisia tietoja, joita vielä ei ole.

Mitä KansanTerveysTaloudellisia muutoksia pandemia on aiheuttanut?

Espanjantauti, Aasialainen, Hongkongilainen ja Wuhanilainen.

Muutokset pitää laskea pandemiaa edeltäviin useaan vuoteen perustaen.

Jos pandemia esimerkiksi kestää kolme vuotta (ensi tammikuussa), pitää tietoja olla kolmelta edeltävältä vuodelta (tammikuusta 2017 alkaen) ja kolmelta pandemian sammumista seuraavilta vuosilta (2023-2025).

Espanjantaudin, Aasialaisen ja Honkongilaisen osalta niitä tietoja on, mutta en ole etsimisestäni huolimatta niitä löytänyt.

Sentään niitä yhdistyksemme Venetsian kongressissa käsiteltiin, viime vuosituhannella.

Ehkä tällä kertaa Oxfordissa, Cambridgessa ja Tukholmassa ollaan viisaampia.

Suomalaisten aika menee toisiaan moittiessa. Tarkoitan viittä yliopistosairaalaa (ERVA-alueet), Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitosta, useampaa yliopistoa sekä Sosiaali- ja TerveysMinisteriötä.

Sota on ollut julmaa, ratsuväki raakaa eikä rankkojakaan viholliskuvia ole edes yritetty välttää. FI-Pandemia-sisällissota se on, jo vain on.

Viittaan eiliseen päivitykseeni ja siihen, mitä Ruotsin johtava epidemiologi varttitunnissa sanoi Skavlan-ohjelmassa haastateltuna huhtikuussa 2020 (kts YLE/Areena).

Kaikki, mitä hän sanoi, lie toteutunut liki viimeistä pilkkua myöten.

Mutta vain toistaiseksi.

Siis MMXXV tiedot mukaan numeroihin ja ”lähinnä oikea” tieto on käytössämme v 2027-8?

Final Version

Mites tässä näin kävikin?!?”