Karkki vai kepponen

Halloween on muinaisen kelttikulttuurin juhla. Silloin syötiin pähkinöitä.

Ne parantavat ja suojaavat sydämen toimintaa.

Pyhäinmiestenpäivä on kirkollinen juhla, mutta kekri ja römppä maalaiskulttuurin katonharja.

Sen sijaan kesäaika on sotaväen yritys tappaa valoisassa (I ja II maailmansota).

Sitä en unohta, että Mikkelinä pedofiileille laitetaan kivi kaulaan (vrt Tanskan papit) ja heidät upotetaan meren syvimpään kohtaan.

Mistä näitä juhlia sikiää, ja kesäaikaa.

Ei ainakaan lehmistä, susista, viruksista tai prioneista, bosoneista tahi kvarkeista.

On hyvä, että juhlia on, koska ne pakottavat ihmis-viettäjänsä toteamaan ajan kulkua.

Muutoin voisi olla, ettei kukaan tietäisi tulleensa boomeriksi (baby boom).

Iän myötä aivot käsittelevät ajan kulua eri tavoin. Osa ajasta kuluu nopeammin, osasta (minuutista tai tunnista) tulee aiempaa pidempi.

Yleensä kekrinä, halloweenina ja pyhäinpäivänä on soma sää. Nyt on Lapissa plussalla ja jo satanut lumi tuntuu sulavan silmissä.

Seitsemäskymmenes kuudes halloween. Lipposella kahdeksaskymmenes ensimmäinen.

Se, ettei Pekka Laine ole saanut Paavo Lipposta mukaan Politiikka-Suomi-tuotantoon on aika iso aukko. Enimmillään 194 cm pitkä (80-vuotiaana toki on muutama sentti jo kadonnut selkänikamien tiivistyttyä).

Hiukan palsamia tulee siitä, ettei myöskään Puolangan ”Harvardin” eli pessimistikunnan lukion lupaavia lahjoja kansallemme päästetty tai pyydetty mukaan.

Juha Sipilä (Nikkeliä Sotkamosta) ja Mikko Kärnä (Lapin evp rajakapteeni katalaaniksi).

Vähän se mietitytti, että vihreiden männä-staran taistolaisisää ja iikooälli-isoisää niinkin isosti mainostettiin.

Asiantuntija-todistajien ”väärä valinta” voi pilata koko tuotteen. Ihan yhtä lailla kun Armi Aavikosta puuttui päähenkilö.

Siis Armi.

Ja Ilkka Lipsanen.

Tätä se on, tiedon jakaminen.

Yksinäistä 80-vuotispäivän juhlintaa Musiikkitalolla tällä kertaa ehkä ilman Covid-19-tartuntoja post festum.

Niitä on vain Tanskassa (jossa maassa muutenkin on jotain mätää).