Kolmen + kolmen kirjan jeremiaadit

Olen viikon aikana lukenut kolme kirjaa, joista kaksi on kirjoittanut 1976 syntynyt historioitsija Anitra Komulainen, yhden 1954 syntynyt toimittaja Antti-Pekka Pietilä.

Kaikki kirjat käsittelevät samaa asiaa: suomalainen rahavalta.

Suomen tarina pohtii keskinäinen henkivakuutusyhtiö Suomen toistasataa vuotta pitkää historiaa synnystä kuolemaan, Punapääoman linnake taasen samaa aikaa ja syntymän-kuoleman tragediaa toiselta puolen Pitkää siltaa katsoen.

Erkon verikoira pohtii samaa aikaa ja asiaa Lasipalatsin ja Erottajan (Piknik) tienovilta.

Kaikki kolme kirjaa ovat yhdessä enemmän kuin kolme, erikseen vähemmän kuin yksi kolmasosa.

Keskeisintä noissa vakuutusyhtiötarinoissa (Kansa, Suomi, Pohjola) on se, että mikään, mistä niissä kerrotaan ei ole yleisesti tiedossa eikä opeteta peruskoulussa saati keskiasteella. Ehkä Runeberginkadulla opetettiin, koska siellä sijaitsi aikoinaan Kauppakorkeakoulu.

Lukutehtävä oli nyt maaliin päästyä hengästyttävän vaikea. Siksikin vaikea, että jokaisen kolmen kirjan alueella olen toiminut päättäjänä, kansan noihin asemiin valitsemana.

Mäkeen meni.

Jeremiaadi-nimitys tulee Jeremiaan tarinasta, johon sisältyy raskas, liki tappava vaellus koettelemuksesta koettelemukseen. Lopulta hänet kivitettiin kuoliaaksi.

Onneksi tilalla on jo lukulistalla ja pöydälläni kolme uutta kirjaa.

Ensimmäinen, 1947 syntyneen Lasse Lehtisen kirjoittama, tarkastelee Heikki Ritavuoden murhaa, johon arvelen erään lähisukulaiseni ainakin hengessä tuottamukselliseksi.

Toinen, Marke Ahosen kirjoittama, käsittelee antiikin lääketiedettä, johon aika isolta osalta olen perustanut 11 päivää sitten päättyneen urani sairauksien hoidossa reilun 53 vuoden jälkeen:

Ooppiumia ja ajatusharjoituksia.

Kolmas miettii ylivoimaisesti parhaan lukemani kirjan aikakautta.

Jaan Kross , s 1920, kirjoitti suurteoksensa, 3-4 osaisen Kolme katku vahell ajasta, jolloin Iivana IV (Julma) oli aikansa Breznev ja Wittenberg maailman tuhoisa napa, 30-vuotisen sodan ajatushautomo. Suomeksi kirja yksiosaisena on nimeltään Uppiniskaisuuden kronikka ja kirjan tarina päättyy esikouluikäisen Kustaa II Adolfin ilmestymiseen Tallinnan satamaan.

Nyt käsillä oleva Jari Tervon, s 1957, kirja Pääskyt talvehtivat järven pohjalla on hiukan varhaisemmasta hetkestä Pohjolan historiaa.

Siinä kirjassa Iivana IV Julma kuvataan Vladimir Putinina.

Uskoisin, että nämä kolme jälkimmäistä kirjaa eivät tee elämästäni niin holotnaa kuin nuo kolme ensimmäistä.

Yhden näistä kuudesta kirjasta sivulta 554 löydän seuraavan kappaleen:

Moniko pääsee kunniallisesti eläkkeelle? Entistä harvempi.

Minäkään en pääsisi, ellen olisi sitä ennen menettänyt mainet

tani ja rakastamaani työtä.”