Perutaan häät – Marriage Cancelled

Kotus on antanut luvan kutsua elämän tarinaa joko elämäkerraksi tai elämänkerraksi.

Minä kirjoitan nyt niistä.

Omassa työssäni 62 vuoden aikana, irto- ja nippu-uitossa, metsänraivauksessa, kymmenillä työhuoneilla, osastokierroilla ja kotikäynneillä olen viisaampien ja vanhempien työtovereiden neuvosta kysynyt jokaiselta yli 30 000 tapaamaltani ihmiseltä hänen elämä(n)kertansa.

Sitä kutsutaan erikoisalallani anamneesiksi ja se on hyvä kysyä vähintään kolmanteen sukupolveen. Jos ei kauemmaskin. Asia liittyy perheiden salaisuuksiin, mutta myös DNA, RNA ja epigenetiikka pelaavat omia roolejaan. Ja muut ”ribosomit”, bakteerit ja virukset. Stafylokokki, sars-CoV-2.

Tämä elämähistorian kyselyni ei kaikkia ole miellyttänyt ja niinpä valvovat viranomaiset ovat saaneet vettä myllyynsä ja joskus laittaneet minulle oikein myllynkivenkin kaulaan (kts. Mikkelinpäivän teksti kirkoissa tai tanskalaispapin kaulus).

Aina sieltä kuitenkin saa enemmän irti, kun samalla seuraa potilastaan ja hänen reaktioitaan. Useimmiten diagnoosi ja hoito tulevat oikeansuuntaisiksi.

Viimeiset parin vuoden aikana lukemani kirjat, joita on kymmeniä, ovat ainakin 80%:sti autofiktioita, itse kerrottuja tarinoita omasta elämänkaaresta.

Se häiritsee minua suunnattomasti, koska minä arvostan sellaisia kirjoja, joissa tekijä ei selittele äitinsä sukupuolikurittomuutta saksalaismokurien kanssa tai isänsä narkomaniaa ALKOn tai apteekin ovella. Siinä selityksessä on nimittäin aika usein kovin paha ”astian maku”. Kirjoittaja peruu isänsä ja äitinsä, veljiensä ja siskojensa, isovanhempiensa ja suvun hevosvarkaiden elämän.

Sen oikean elämän.

Ilmiötä kutsutaan nykyisin termillä CANCEL.

Läheisen, tutun tai julkisuuden henkilön elämä ja siitä aiemmin kunniamerkein koristeltu, neuvosnimityksin annettu kuva perutaan ja kohde toisensa jälkeen – olipa elossa tai kuolleena – saa uuden myllynkiven kaulaansa.

Sit tibi terra levis, haudattakoon hänet niin ohuen multakerroksen alle, että kylän koirat pääsevät vainajan luita kaluamaan. Nätisti sanottuna kepeät mullat.

Lopulta tietenkin kuopataan myös itse kirjoittaja: onhan hän, kuten edellä mainitsen, DNA:n, RNA:n, epigeenien ja suvun paksunsuolen biomin kantaja.

Biomi on se 2000 gramman bakteerijoukko, joka meidän omassa elimistössämme todellisuudessa pitää komentoa. Sen saamme aika varhain, alatiesynnytyksessä äitin ja lapsuuden seikkailuissa kotipiirin kakkahiutaleista.

Asiaa kuvaa käsite ”paska reissu, mutta tulipa tehtyä, laitas nyt se eutanasiapiikki tai edes palliatiivinen sedaatio (on muuten sama asia) joutuun, että pääsen pois suremasta ennenkuin joku tulee ja cancelloi minut”.

Minä haluan lukea Robinson Crusoeni ja Valkoisen valaani, minä haluan nauttia Peppi Pitkätossun ja kaikki hobitit, örkit ja sormusten herran, Nummisuutarin Eskon ja Uppiniskaisuuden kronikan Pallen, en niiden kirjoittajien elämää, jonka joku jo totesi: ”CANCEL HIM/HER”.

No joo, onhan se toki, Jobin kirja, aika hyvä kuvaus meidän jokaisen elämä(n)kerraksi.

Ja myös kurssitoveri (AA VIII) Antti-Pekka Pietilä, Erkon verikoira (Otava 2021).

Lisää asiasta:

Parnasso 4/2021, Genjin lumoissa, sivut 30-33 (Tero Tähtinen), esimerkkinä ”sansara” – jälkipolvet alkavat toistaa isiensä virheitä