Sipulia kuorimassa

Osa merkkihenkilöistä kirjoittaa ”jobin kirjansa” eläessään, osan jälkiä nuuskii vainukoirien lauma samalla asialla.

Miltei kaikki tavalliset ihmiset, joita on liki 7 500 000 000 kulloinkin kuolemaansa odottamassa, välttävät kummatkin ääripäät ja kuolevat & haudataan hiljaisuudessa.

Günter Grass yritti elämäkertaa itse.

Seurauksena oli kenties nobelistin loppuelämää piinannut projektiivinen kostoretki hänen SS-roolinsa takia. Rooli, jonka hän itse toi esiin.

Lukuisia ovat ne urhokekkoset, joiden jäljillä vihi-rakkien lauma suunnistaa niinkuin pahimmassa dystopia-tarinassa. Ne ovat kassamagneetteja, joista joku kuittaa voitot.

Länkkäreissä (länsimaissa, jotka mielestään ovat arvoliberaalena, ”meillä kotona”) on muuan jo aikapäiviä unohtunut tai tehottomaksi osoittautunut ohje:

Sed quis custodiet ipsos custodes

”Kollegani”, paljon blogeja tuottava Kemppinen, Lapinkävijän poika joka Ikarosen tavoin yrittää lentää korkeammalle, käsittelee näitä korkeimman oikeuden, KHO:n, eduskunnan oikeuasiamiehen, oikeuskanslerin ja vastaavien pulmia usein. Aina Kemppinen jää voitolle, koska hän osaa hallinnoida oman alustansa keskustelua.

Mutta mitä tekevät JSN, ETENE, TP-kanslia ja räyhämedia?

Helsingin Sanomat näyttää esimerkkiä ja huutaa Sixten Korkmanin apuun.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008228103.html

Olen pian 75-vuotias. Olen valmistellut oman elämäni kuvausta nyt jo 14 vuotta. Olen kuitenkin neuvoton.

Eihän tällaista voi julkaista.

Jos ei edes kirjoittaa osaa.

Mutta sittenkin: tämän länsimaisen nykyverkoston suuria ongelmia on ollut ainakin Iivana IV:sta ja Rooman paaveista, jos ei ihan Gilgameshista alkaen se, että verkostomme on yhä enemmän rikki. Sairas. Kivulias. Tehoton.

Erityisesti ja aivan särkyneet ovat ne verkot, joita edellä oleva latinankilinen huudahdus ei tavoita.

Siinä ei auta, vaikka kaikki Jerusalemin torilla pääsiäisen alla kaksi vuosituhatta sitten olisivat olleet Kafkan ja Camus´n tapaisia neroja ja painosten kuninkaita.

”Päästä Barabbas”

Onneksi sieltä Rooman vesien varren lämpimiltä kiviltä, punaviiniannosta nauttien, irtoaa sentään yksi tolkun väite tai ohje.

Vergilius vai kuka sen nyt sitten sanoikaan – kiviä suussaan, taskussaan tai hyvän rypälejuoman bukee (bouquet) mieltä pehmentämässä:

Carpe diem

Vai pitäisikö uskoa kielitieteilijää: ”Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa”?

https://areena.yle.fi/audio/1-50886072