P.P. 1967 – 2021

Tämä olkoon toinen osa edelliseen toukokuun päivitykseen ”Elämäkerta vai elämäni tarina”.

Kaksi polkua on jäämässä käytöstä: poliitiikka (alkaen 1967) ja psykiatria (alkaen 1967).

Kummassakin on koko matkan ajan ollut palava pensaansa, kaksikin.

Toinen on Claes Andersson, jonka kohtasin ystäväni kotona Mannerheimintiellä Suomen Sokeritehdasta vastapäätä, talon ylimmässä kerroksessa.

Poliitikko ja psykiatri. 1967

Toinen on Ilkka Taipale, jonka kohtasin lääketieteen opiskelijoiden tapaamistiloissa samoihin aikoihin, Albertinkadulla.

Poliitikko ja psykiatri.

54 vuoden matkan aikana minun ei ole tarvinnut sen paremmin lippuja kuin niiden kantajiakaan vaihtaa.

Claes Andersson tosin kuoli. Tapasin hänet viimeisen kerran hotelliaamiaisella Kuopion Puikkarissa. Tapaaminen oli ystävällisen lämmin.

Ilkka Taipaleen tapasin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa hän oli vaimonsa kerta lähdössä, minä omia aikojani tulossa. Mistä lie ja mihin lie.

Sekä politiikka että lääkärin toimi ovat aika raskaita polkuja.

Mielessä on monta pahaa, joista helpointa on ollut käsitellä niitä, joissa ”mea culpa” on ollut jo kansisivulla.

Omien virheiden miettiminen on siksi selkeintä, että tietää niistä enemmän kuin kukaan muu ja ajan myötä oppii sekä syyllisyyden, tuottamuksen että merkitsevien ulkoisten tekijöiden osuuden siihen asti, että yhä usemmin osaa välttää räseikköön joutumista.

Aina se ei ole mahdollista ja silloin on edessä ”collateral damages” eli oheisvahingot.

Olen miettinyt viimeisten parin vuosikymmenen ajan (viisikymmenvuotis-tolpan ohitettuani), mikä olisi se mekanismi, jolla osaisi ajoissa jättää kentän lääkärinä ja poliitikkona.

Poliitikan jättäminen on ollut helpompaa, koska valta ei pitkään käsissä oltuaan ole erityisen palkitsevaa, mutta rankaisevaa se on.

Sekä sen haltijalle että kohteelle.

Lääkärin työn kanssa on enemmän vaikeuksia.

Aina on sellaisia, joiden kanssa asiat ovat kesken.

Heidän määränsä laskee puolestamme Aluehallintovirasto (AVI), läänin sosiaali- ja terveysosaston (Roni eli Rauni Leena Luukanen, muistattehan) työn jatkaja.

Heitä on 300 ja 400 välillä (tilasto vuodelta 2020).

Vielä on yksi asia, jolla on ollut merkitystä 2007 helmikuusta alkaen.

Se on tämä Arktinen puskurikapasiteetti.

Olen lopettanut näiden nyt jo yli 4200 päivityksen tekemisen aika monta kertaa.

Ilmeisesti se ei ole mahdollista.

Kirjoittaminen ”samassa juosteessa” on selvästi riippuvuuden eräs muoto. Sitä säätelee dopamiini, kertoi Suomen lääkärilehdessä kolumnisti kuluneella viikolla (Timo Teräsahjo, SLL 22/2021 vsk 76, s 1440)

Sen vastavaikuttaja on saman neuropsykologin mukaan noradrenaliini.

Melkoista ja vähän etovaakin on kolumnisti-psykologin julistus.

Mutta dopamiinin hyväksyn: käsite on dopamiinihumala ja sen kiertoa tai helpottamista voi hakea dopamiini-paastolla.

Pois tunne-napostelu, nettisurffailu & pelaaminen, rahapelit, seksi, seikkailut ja päihteet.

So simple, dear Watson, kuten mielikuvitushahmo Holmes asian ilmaisee.

Rovaniemellä on aamun uutisten mukaan tänään alkanut yötön yö, joka loppuu ensi kuussa.

Miten lie seuraavana vuorossa olevan päivityksen N:o 4209 laita?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s