M.A.S.H.

Olen epäillyt, etteivät ihmiskunnan tarinat kerro tosia asioita.

Gilgameshista alkaen ne ovat kuvanneet lukijoidensa ja laatijoidensa sisäistä maailmaa, eivät sitä ”miten se todellisuudessa meni”.

Asiaintila ei ole korjaantunut elämäNkerta eli autofiktio villityksellä, jossa rakenne on vähäisen tuntemukseni perusteella aina sama tympeä narratiivi. Ainakin jo 300 000 vuoden ajan.

Ensin on, sitten osuu, sitten sattuu, sitten etsitään virhe. Tasainen virhe.

On se vähän myöhäistä, jos riiput jo ristillä toisen roiston kanssa ja välissänne on Vapahtaja.

Hänet valta omaa kyvyttömyyttään on tuominnut ja Barabbaan päästänyt, vox populi.

Työssäni olen kohdannut paljon sellaisia kertomuksia, joissa on ollut valittavana kaksi mahdollisuutta ennenkuin osuu.

Jos ehdit ja olet koulusi käynyt, yrität tiukassa paikassa omaksua kohteen, et uhrin roolia. Ennenkuin sattuu, juuri kun sattuu ja kun jo sattunut.

Jos saisin määrätä, ehdottaisin näihin asioihin liittyvää koulutusta vauva-uinnin, seimen satuhetkien, tarhan ja esikoulun ”oppituntien”, peruskoulun ja keskiasteen yhteyteen.

Yliopistossa – alma mater – ollaan jo myöhässä, koska siellä vain oikeassa olevat kokoontuvat. Ei siitä oppi urkene eikä käytännön elämän taito lisäänny. Aika kuluu Vanhaa vallatessa ja päihteitä kokeillessa.

Helsingin Sanomien Torstai-liitekin tulee vuosikymmeniä myöhässä niille, jotka tietoa olisivat tarvinneet silloin kun…

Jälkipuinti toki HS:lla onnistuu pikkuporsaanpunaisen Visio-lehdykän avulla, mutta siitä ei ole hyötyä edes sen vertaa kuin Huovisen Havukka-ahon ajattelijan lukemisesta: ”Makein viisauven muoto on…”

Elämme sellaista maailman aikaa, että traumat eli osumat yhä harvemmin tappavat.

Yhä vähemmän on sotia ja väkivaltaa, yhä useammin pandemian neljä aaltoa kuluu kauhistellessa sellaisia pelkoja, jotka eivät koskaan toteudu.

Yhä pidempään elää yhä useampi ihminen ja yhä kumeampi on niiden ääni, jotka muistuttavat ”memento mori” tarkoittaen ihmisen lajin miljardien ferrarikuskien piittaamattomuutta muusta elinpiiristä ja kivi- & mineraali-kunnasta.

Jos ja kun tulee AUTS, ollaan jo puoliksi myöhässä tai ainakin koulutusta, työnohjausta, koutsausta ja mentorointia vailla. Big Brother ja Sister.

Yhdestä ei ole pulaa: jälkihoidosta.

PTSD (”osuman jälkeinen uupumis-kipu”) hoidettiin vielä II maailmansodan ja sitä edeltävien yhteenottojen aikana M.A.S.H.-menetelmällä.

Se tarkoittaa, että mahdollisimman moni haavoittunut paikataan takaisin rintamille haavurin, parturin tai jonkin muun asteen kirurgin toimesta: Moving Army Surgery Hospital. Tulta päin!

Nyttemmin olemme siirtyneet yhä lähemmäs sellaista aikaa, jossa vahinkoja tapahtuu aina vain enemmän, koska elämme yhä vain hauraampina yhä vain vanhemmiksi, koko ihmiskunta.

”Ylipainoisten määrä on jo aikapäiviä ylittänyt nälkään kuolevien määrän”

Syntyneissä kiputiloissa (G93.3, CFS, ME-oireyhtymä) apu yhä useammin tulee APSina, algoritmin ohjauksessa.

EMDR, LSD, psilosybiinit, MDMA, ECT, TMS…

Tulevaisuudessa elänemme hoitoverkoissa, joissa joko siru ihomme alla tai keskarissa oleva ”Kuninkaan sormus” mittaa tapahtumia ja antaa säväyksiä tai ohjeita, joita noudattaen ”AUTS” on yhä vain vaimeampi.

Mutta sitä ennen kannattaa tehdä itselleen vauva-uinnista alkaen selväksi, että olo on ”tämligen bra”, jos osaa uhriutumisen sijasta (victim) valita kohteen roolin (target).

Sitä kutsutaan preventioksi eli ehkäisemiseksi. Ei ennalta-ehkäisemiseksi, koska niin vaikeata kuin se onkin oivaltaa, ehkäistä voi VAIN ennalta.

Kohde voi kipittää elämän juoksuhaudassa pitäen päänsä alhaalla, ettei vastustajan tarkk´ampuja ehdi ensin.

Buurisodassa asia opetettiin niin, ettei tulta taistelutoverin tupakkaan saa antaa kuin itselle ja yhdelle toisista.

Tulen syttyessä tarkk´ampuja herää lataamaan, ensimmäisen naapurin saadessa sätkän syttymään vainooja (”Käki”) jo on tähtäämässä ja kolmannen kohtalona on ”AUTS”.

Uhriutumisen ja uhrin asioihin palaan joskus toiste.