Kalliit on laulujen lunnaat

Tässä muuan aamu radiossani soi Oscar Peterssonin ”Hymn to Freedom”.

Sitä edelsi keskustelu, jossa suuren osan suvustaan keskitysleirillä menettänyt ihminen antoi some-raivolla tulla täysillä asioissa, joissa maltillakin olisi pärjännyt.

Kävin poikkeamassa samalla istumalla erään esikuvani, 1944 syntyneen pohjanmaalaisen pakeilla.

Hän merkitsi käyntini tiedoksi ja päästi edellä kuvaamani some-raivon vallassa olevan poliitikko-kollegan kimppuuni selkään puukottamaan.

Tulin pahalle mielelle, koska minun selkänahkani ohenee iän myötä ja eri osat elimistöäni alkavat kaivata veistä, vasaraa ja talttaa.

Keskustelin tästä viimeksi mainitsemastani asiasta lääkäri – kollegani kanssa, joka arveli, että kivun pitää vielä aika lailla pahentua, ennenkuin varaosia aletaan vaihtaa niinkuin kesärenkaita autoni alle huomenna.

Jos kipu on tarpeeksi paha, pienikin helpotus vaikka vähän epäonnistuneessa korjaamisessa tuntuu Sinusta aika lailla isommalta ja minun ansioni suuremmalta. Eli odotetaan, että kipu pahenee”.

Sananvapauden ja laulujen lunnaiden osalta en aio odottaa.

Kalliita ne ovat, laulujen lunnaat, pidä tunkkisi” sanoin mielessäni sekä kolleegalleni että blogi-esikuvalleni.

Siinä on sama kuin että oikein masentuneen potilaani kohdalla odottaisin hänen tulemistaan päivystyspoliklinikalle luodin itseensä ampuneena tai lähes tappavan annoksen Panadolia popsineena.

Ei minusta sellaiseen ole.

I presume.