Väärän tiedon paradoksi

Mitä pidempään siirtyy 2020-luvun alun Decameronen Boccaccion löytyminen ja tukeminen kirjoittamaan tämän poikkeukselliseksi katsotun Trump-Covid-ajan historiaa tarinaksi, sen surullisempana herään aamu aamulta.

Nyt niitä aamuja on jo yli 27 000.

Falsifiointi ja falsifikationismi ovat ehkä unohtuneet (mitä ei voi todistaa vääräksi, kumottavissa olevaksi, ei voi todistaa oikeaksikaan).

Minut opetettiin tiedonkriitikoksi jo Paasikiven aikana. Uusi Suomi, Kouvolan Sanomat, Helsingin Sanomat, Suomen Tietotoimiston uutiset, Aku Ankka, Suomen Kuvalehti ja Venäjän kirjallisuuden klassikot.

Kärjessä Tsehov, sitten Gogol ja Dostojevski, mutta itselleni eniten merkitsi lopulta Tolstoi.

Viime vuosina, kun itsetuotettu tieto (tweet- ja fb-kulttuuri) on vallannut tilan eivätkä Suomen Yleisradio (YLE), Helsingin Sanomat, Seura, Apu ja Lapin Kansa saati Keskisuomalainen enää ole luottojanan vihreässä päässä, on tullut onneksi eläkkeen myötä aika perehtyä ja verrata.

”vertaa.fi”

Kolme suomalaista tiedonlähdettä ovat päivittäin ja viikottain kohtaaminani menettäneet todella paljon. YLEn uutis- ja ajankohtais-toiminta ei kanna sille annetun 500 miljoonan vuosi-€:n vastuuta likikään.

Helsingin Sanomien liki 500€:n tilausmaksu tuntuu yhä turhemmalta ja vastuuttomammalta maksaa.

Suomen Tietotoimisto pysähtyi dopingin kanssa kuin seinään jättäessään kertomatta, mitä tarkoittaa norjalainen menestys.

Jopa päivittäin ja viikottain seuraamani ammattialani tieto-ryvästymät saattavat asettautua härskin epäeettisesti kaupallisen huijauksen alustoiksi (erityisesti ravitsemustieteessä).

Jotain on jäänyt: blogit, joita olen alkanut kutsua kolumneiksi tai pakinoiksi. Muistan ”Hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää” ja Xantipan.

Yhtä välillä maineensa menettänyttä painettua aikakauslehteä olen ihmetellyt että miten se on voitu saada takaisin falsifioinnin kovalle maaperälle.

Suomen Kuvalehti.

Hyvänä kakkosena parivaljakko YDIN ja PARNASSO.

Tänään vietetään H.C. Andersenin merkkipäivää.

216-vuotias omatunto.

Ettei vain ollut ”Keisarin uudet vaatteet”, ei niinkään ”Pieni tulitikkutyttö”.

Antonio Damasioko sen sanoi?

Tarinat ovat aivojen pakkomielle, kielen edellytys – muiden tunteita lukiessamme luemme niitä ensin itsessämme

Terveisiä Kemppiselle – sille Kullervon poika Jukalle.

Terveisiä myön Rovaniemen kaupunginjohtajalle:

Andersenin kotikaupungissa (Odense) jalankulkijoiden liikennevaloissa odottaa tai köpöttelee menemään H.C. Andersen – ei joulupukki tai joulupukin muori.

Toiset osaa – toiset ei.