Kirjoittamisen pakko

Olen elämäni varrella kirjoittanut kymmenkuntaan eri lehteen yli 1000 kolumnia.

Yhtään kertaa julkaisu ei ole puuttunut kirjoittamiseeni.

Lopetin lähinnä siksi, että sain palautetta kyhäelmieni vaikeaselkoisuudesta.

Julkaisujen toimitukset maksoivat sekä kolumneista että n 500 kirja-arvostelusta asiallisen palkkion ja lisäsivät tai poistivat väärissä paikoissa olevia välimerkkejä.

Kun lopetin joku vuosi sitten tein sen siksi, että jatkoin blogistina ja some-aktiivina.

Menetin yleisöä, mutta säilytin itsekunnioitukseni ja kryptaan edelleen vailla isompia estoja.

Kun Kirkko ja kaupunki amatööri-päätoimittajansa toimesta poisti rovasti Kuulan kolumnin, tuli mieleeni, että minulle se olisi ollut selvä merkki: ”Lopeta”.

Sananvapauden voi menettää vaikka kuinka monta kertaa, mutta jos sen menettää nyt Kuulaa kohdanneesta syystä, on aika katsoa hyväksyen tai ainakin ymmärryksellä Putinin ja Navanyin vuorovaikutusta.

Näistä ei saa jäädä kiinni tai näistä ei tarvitsisi jäädä kiinni.

Sama ongelma tuli vastaan ruudulta tänään.

Muuan 77-vuotias pelasi shakkia ja ”musta gambiitti” tuli väärään kohtaan peliä.

Onneksi sitä ei sensuroida.

appropo:

Minulla on Arktisen puskurikapasiteetin kaikki päivitykset tallessa (4177), mutta minulla on tallessa myös leikekansioissa kaikki kirjoittamani kolumnit ja kirja-arvosteluni.

Yksi sieltä puuttuu: 1965 kirjoittamani ylioppilasaine, josta sain kangasalalaiselta fennomaani- äidinkielenopettajaltani puhtaan improbaturin.

Ylioppilastutkintolautakunnassa vaihtui erittäin vahvaksi laudaturiksi.

Kiitos, kirkko ja sen piispa Aarne Lauha.

Sillä päätöksellä minusta tuli psykiatrian erikoislääkäri, jota uraa edelleen uppuroin, blogipäivityksiä rakentelen ja joskus ehkä vielä kirja-arvioita tai kirjankin kirjoitan (Everstien tai Salaneuvos Sariolan tarina)

Osasin 1965 keväällä kirjoittaa oikein nimen Albert Schweitzer.

Otsikoksi YO-aineeseeni valitsin

”Usko ja teot”.