Once Upon a Time in America

Ihmisen, sapiens, taipaleessa on hetkensä, ihmiskunnan momentumit.

Hetkiä tarkastellaan jälkikäteen Totuus- ja sovintokomissioissa.

Vaikkapa saamelaisten, EU:n ainoan alkuperäiskansan aseman saaneen kulttuurin asiassa.

Jotkin hetket mietitään Nürnbergissa, jotkin Haagissa ja jotkut, viimeisen 80 sukupolven aikana, ins Allah tai Deo volente.

Antonio Damansio kirjoitti hyvin:

Tarinat ovat aivojen pakkomielle, kielen edellytys – muiden tunteita lukiessamme luemme niitä ensin itsessämme”.

Äsken katsoin kertauksena Leonen elokuva-tarinan ”Once Upon a Time in America”.

Siinä tuottamuksellisia (dolus-merkityksessä) olivat erään tuhansia vuosia vanhan uskonnon edustajat.

Leonen tarina sivuaa läheltä toista Uuden Amsterdamin (NYC) kulttuuria: Kummisetä I, II, III. Elokuvassa on takana toinen uskonto ja toinen kulttuuri, mutta sama Välimerellinen ihmisen seikkailuvietin (DRD4-7R – geeni) tarina.

Onko nyt, Washington DC 6.1. 2021, taas momentum, ehkä isokin. Siinä taas takana on Baijerin kuningaskunta ja keisari Vilhelm, ensimmäisen maailmansodan aatto. Tolppia matkan varrelle mahtuu niin Klondyken kultaryntäykseen kuin Kallstadtin moselviinin viljelyynkin, mutta myös ”kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa”.

Kun Krim oli suurvaltapolitiikan kastepiste ja Venäjä kärsi tappion Kokkolassa asti.

Baijer tuo mieleen kaikenlaista, 30-vuotisen sodan Ruotsin voitoista ja tappioista alkaen ja Nürnberg lokakuu 1946 päätyen.

Se, mitä varten nyt on jo alettava sovinto- ja totuuskomiteoita miettimään, opeteltiin ihmiskunnan tasolla ihmiskunnan alkukodissa Afrikassa, kun Etelä-Afrikka itsenäistyi buurivallasta.

Taustalla voimaa ja sisältöä sovintoon antoi harvalukuinen joukko ”Elderly”.

Olen kuunnellut tuon joukon historiaa mukanaolleen ”under four eyes” kertomana muutaman tunnin ajan.

Se, mitä uudella mantereella nyt on meneillään, ”Once Upon a Time in America”, vaatii seljetäkseen vanhemmuutta, kokemusta, syvää historian – muunkin kuin sapiensin – tajua, mutta ennen kaikkea todella hyvää tuuria.

Vähän niinkuin Normandiassa D-dayn jälkeisinä aikoina, kesä-heinäkuusta 1944 alkaen.

Ei Hiroshimalle 1945, kyllä Pariisille 1947, mutta ehkä Nürnbergille syntymäpäivänäni 19.10. 1946.

Annapas kohtalo meille, koko biosfäärille aurinkopulsseihin asti, taas hiven tuuria.

Kiitos että kuuntelit.