Resilience and Walking

Hyvin nopealla aikataululla ihmiskunta on laitettu opettelemaan käsitettä muovautuvuus – resilience.

Kyseessä on ominaisuus, joka historian epäluotettavien lähteiden mukaan loppui Aleksanteri Suurelta tilanteessa, jossa hän oli jo voittanut kaiken: maailman.

Resilienssin loppuessa loppui suurelta 32-vuotiaalta johtajaltakin elämä.

Olen tutkinut työssäni jokaisen vastaanotolleni tulleen resilienssia jo yli 20 vuoden aikana. Jos aihetta näyttää olevan, lähetän ihmisen tarkempaan tämän(kin) asian arvioon.

Saman näyttää tekevän Arto ”Tintti” Nyberg suositussa TV-1 – keskusteluohjalmassaan osalle vieraistaan.

Tulos on helppo saada, tutkimus on yksinkertainen ja pidemmällä seurannalla johtopäätös on hyvin luotettava eli ”oikeassa” (sic! falsifikaatio-varaus).

Joudun itse aika ajoin ikäni ja elämäntyöni kuluttamana mittaustilanteisiin.

Äsken sellaisia on ollut kaksi.

Heikentyneellä 74-vuotiaan joustavuudella tulen toimineeksi reaktiota edellyttävissä tilanteissa oikein, mutta ah niin väärin.

Kaikki vihamielisyyden elementit syttyvät hetkessä liekkehin (salamannopea puolustautuminen, hyökkääminen, väistäminen ja hidas toipuminen).

Resilienssi ei siis ole enää parhaimmillaan, mutta iällä on yksi erinomainen puolensa: kokemus ja oma työ tuottaa malttia ja keinoja selviytyä silloin, kun se ei näyttäisi alkuun olevan mahdollista.

TV:ssa näytettiin äskettäin dekkari, jonka tarina kulki Pohjois-Pohjanmaa – Aurinkorannikko – verkoissa.

Dekkarissa 74-vuotias lääkäri joutuu tilanteeseen, jossa hänen resilienssinsä tulee mitattavaksi.

Covid-19-paniikki, globaalina, on viimeistään opettanut monen meistä löytämään ne hiljaiset sillat, jotka vievät yli ongelmallisten virtojen (brige over troubled´nd silent waters).

Olen kiitoksen velkaa sille, että olen uskonut kokeneempia, kovemmissa paikoissa olleita ja ymmärtänyt myös kysyä niiltä, joita sota ei koske (oman elämäni ahtisaarilta, halosilta, lipposilta, mäkisiltä, anderssoneilta, lönnqvisteiltä, huttusilta, storeilta, satuleilta ja haavistoilta, med flera).

Mentoroinniksi sellaista kutsutaan.

Kaikki tiivistyy yhteen Nummelan trubaduudin laulun kertsiin hänen uransa alkutaipaleelta:

Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin…”