Viha

Muuan tunnettu poliitikko kuvaa tänään elämäntilannettaan liitupaperille painetussa aviisissa.

Keskeinen huomio, minun silmiini osuvista, on hänen mainintansa suomalaisessa arjen politiikassa esiintyvästä vihasta.

Siirryttyään pois torien valokeilasta ja palattuaan koulutuksensa mukaiseen työhön, hän ei enää kohdannut tuollaista vihaa. Hän kohtasi hänen ammatti-työnsä jäljistä nauttivia ja pitäviä ihmisiä.

Toisessa, halvemmalle havupuu-paperille painetussa lehdessä samana päivänä pohditaan informaation luonnetta.

Sen kärkiä ovat disinformaatio ja misiniformaatio.

Pelästyin aika lailla, kun keväällä julkisuuden myötä viimeisten aikojen pedoksi noussut rutto vei minulta mahdollisuuden tehdä koulutukseni mukaista ja kokemuksellani laatuisammaksikin ehkä muuttunutta työtäni.

Tänään on onneksi taas lupa: työpäivä.
Samoin huomenna.

”Otilla”.

Ammattityötä minulla on mahdollista tehdä kaikkina muinakin päivinä, koska siellä kohtaamani asiat tulevat digi-muodossa ruuduilleni 24/7 (minä hetkenä tahansa).

Viha, jota jatkui ja jatkui lisääntyvästi 1984 alkaen, alkoi hävinä horisontistani puolitoista vuotta sitten joulun alla.

Muut alkoivat tehdä päätöksiä yhteisistä asioista.

Erityisesti viha häviää jos osaan, kuten havupuu-paperi-media tänään dis-mis – suosittikin, pysyä poissa niistä välineistä, joissa viha muhii.

*

Toinen tuore esimerkki kertoo toisen tulokulman.

Tunnettu ja tunnustettu alansa huippuammattilainen paljasti vuosi sitten (viime viikolla uusintana lähetetyssä) haastattelussaan sellaista melko tuoretta ja varmaankin luottamuksella kerrottua eli ehkäpä jopa salatuksi tarkoitettua tietoa, joka viestitti kertojan lähipiiriin kohdistuneesta ja hänen akuutisti vahvaksi vihaksi tulkisemastaan ilmiöstä.

Samasta paljastuksesta toinen huippuammattilainen paljastaa tänä kesänä mediassa asian toisen puolen eli vihan sijasta havaitsemansa rakkauden omaa ammattitaitoaan kohtaan.

Kumman valitsemme.

En ehdota vastausta.