Kavalat, Ovelat ja Ylevät

53 vuotta psykiatrian töissä sisältää monia kokonaisuuksia, jotka vasta yhdessä luovat monsterin nimeltä ”Puskurikapasitoijan ammatillinen elämäntyö”.

Yksi osa yli kahden ikäpolven (ikäpolvi = 25 vuotta) matkaani on ollut Franz Kafkan ”Oikeusjuttu”.

Siinä liki käsittämättömiin ulottuvuuksiin ulottuva ja syvyyksiin tunkeutuva kirjoitus, näytelmä ja kuunnelma kertoo, miten yksi ihminen kohtaa järjestelmän vice versa.

Radio YLE 1 lähetti tarinan 2007 valmistuneena uusintana kuluneen talven aikana.

Tarina päättyy aika ikävästi, mutta ei siinä matkan varrellakaan yhtään kovin hauskaa kuultokuvaa ole.

Herra K ei ole enää keskuudessamme, joskin hän on meidän kaikkien hallintoalamaisten sielun osa ja hallintoverkkojen kohde.

Näitä tapahtumia olen 53 vuoden aikana nähnyt lukemattomia ja aika usein ollut niiden tiimoilta leivättömän pöydän ääressä, mutta en koskaan syytettynä tai syyttäjänä.

Aina olen kuitenkin onnistunut näkemään ennen syytettyä tai syylliseksi tuomittua syyn siihen, miksi ja missä mennään että syyhyn päästään.

Tämän päivityksen ydin onkin tässä.

Sen sijaan, että me ihmiskuntana tai sen pienempinä osasina aina yhteen ainokaiseen Herra K:hon asti etsisimme syyllisiä, meidän kannattaisi etsiä syytä.

Näin me emme kuitenkaan turhan usein tee.

Emme etsi SARS-CoV-2:ta vaan sitä, kuka sen teki tai kehtaakin sitä ja siihen liittyvää kauhua ja pelkoa levittää.

Vaikka lopulta – usein liian myöhään, koska Herra K jo kuoli – huomaamme, ettei syyllistä ole. On vain syyttömiä, rangaistuja, palkittuja ja osallistumattomia.

Niin, ja se SYY.