Cinderella

Seitsemättäkymmenettä neljättä vuotta kestäneen elämäni mieleenpainuvin tarina on satu Tuhkimosta, Cincerella.
Sadussa on kyse siitä, että vain yhdellä on jalka, joka sopii kenkään.
Muille ei ole hyötyä edes yrittää. Haittoja on.

Kun joulun seutuun Lapin tärkein rahaa maakuntaan tuova väki heitti maskit roskiin, muistin tuon Cinderella-tarinan.

Kysyin tutuilta matkailuoppailta, miksi kiinalaiset lopettivat maskien käytön.

Vastaus oli aina sama: ”He eivät halua näyttää siltä, mitä he ovat, he yrittävät väärää kenkää väärään jalkaan”.

Sama tarina jäi mieleen 1930-luvun Saksasta ja toisesta maailmansodasta.
Tarina Anne Frankista, jonka mielestäni selviytymiskielelle on kääntänyt juutalainen psykiatri Viktor Frankl:

”Kaikki menee ohi paitsi menneisyys”.

Saksassa juutalaisten piti kantaa keltaista tähteä, koska muutoin muu kansa ei tiennyt, kenellä on oikea kenkä oikeaan jalkaan.

Jouluna kiinalaisturisteilta kadonneet maskit saivat minut heräämään: tässä ei voi olla kyse covin-19 – tai sars-cov-2 – asiasta.

Olen koko kuluneen neljä kuukautta yrittänyt turhaan saada ääntäni kuuluviin.

Siis sitä tietoa, että Cincerella on ainoa, jonka jalka sopii kaikkien tavoittelemaan lasiseen kenkään.

Ehkä me vielä joskus uskomme, mitä Charles Perrault 1697 yritti meille Hanhiemon tarinoissaan meille kertoa.

Cendrillon ou La petite pantoufle de verre

*

Maanantai-illan laina (Jukka Kemppinen):

Selitykseni pandemiaan on ylikuormitus.

Jo kauan ennen maailmansotien vuosisataa eli 1900-lukua tuotiin esiin ”elämän verkko”. Kaikki riippuu kaikesta. Hurjimmat ajattelijat käyttivät epämääräisen ”luonnon” sijasta kreikan kielestä nappaamaansa sanaa ”kosmos”. Silloin piti vielä saada kirkko ja kuninkaat ymmärtämään, ettei ympärillämme oleva ole vain meitä varten ja ettei ihminen on luomakunnan kuningas.