Tauti, rikos, leima vai työväline

WHO on julkaissut uuden kansainvälisen tautiluokituksen (ICD 11), jota on valmisteltu yhdessä amerikkalaisen lääketiedeyhteisön kanssa (DSM5), jotta luokitukset maailmanlaajuisesti olisivat vertailtavissa.

Samaan aikaan käydään maailmalla pride-keskustelua siitä, kuinka on mahdollista, että homoseksuaalisuus katsottiin parantamista ja sen parantaminen julkista kuntoutustukea edellyttäväksi sairaudeksi, aiemmin myös rikokseksi.

Rikokseksi tosin katsottiin myös mm itsemurha – eivätkä nämä leimat ole kovin vanhoja.

Olen toiminut 1967 alkaen psykiatrian parissa (lääketieteen erikoisala 1970-luvulta alkaen, aiemmin nimitys oli ”hermo- ja mielitaudit”, sitä ennen ”houruinhoito”).

Nyt seuraan mietteliäänä, mitkä vielä uusiinkiin tautiluokituksiin sisältyvät sairaudet ovat 1-2 ikäpolven (25-50v) kuluttua samalla lailla outoja.

Osaisin aika monta nimetä, mutta tämä ei ole lääketieteellinen essee vaan Arktinen puskurikapasiteetti, jota kovin moni lääkäri saati ”houruinhoitaja” ei seuraa.

Kun ihminen saa yhteiskunnan vakuutuksista korvausta sairauksiensa aiheuttamasta kyvyttömyydestä rahoittaa oman elämänsä arkea, tarvitaan diagnoosi ja sille perusteet, joita vakuutusyhtiön leivissä työskentelevät asiantuntijat ”noudattavat”.

Sen ongelman DSM5 ja ICD11 auttavat pieneltä osin ratkomaan.

Sitä ongelmaa diagnoosit eivät oikein asetettunakaan ratkaise, ettei vakuutusyhtiöiden piikki ole loppumaton runsauden sarvi.
Se on meidän vakuutettujen elämämme mittaan (duunarit ja työnantajat) keräämä potti.

Siellä pää tulee helposti vetävän käteen ja silloin diagnoosien valta aika lailla murtuu.

Sitä ongelmaa, ettei narsismi v 2022 jälkeen enää ole sairaus, ei iltapäivä- tai kuvalehdistö tai perhe/työpaikka-ongemien käsittely siedä.

On se niin narsistisen sairasta.

Jo vain.