Ystävien ja vihollisten joukossa

Elämässäni olen ajanut henkilöautolla eri puolilla maailmaa niin paljon, että jos vain on tilaisuus, kuljen nykyisin onnikalla – linjalirattailla.

Siinä on oppinut uudelleen sen, mikä 1940-50-luvulla jäi oppimatta tai tuolloin opittuna on kadonnut mielestä.

Ystävien ja vihollisten asian.

Kun jää riittävästi aikaa havannoida ja olla havainnoitavana pienessä tilassa, siinä on pakko oppia.

Erityisen mielenkiintoisia ovat hetket, kun purkaudutaan autosta tai kiivetään kyytiin uudelleen.

Pienen joukon eloisuus avautuu ihan eri lailla kuin junassa, lentokoneessa, pikkuautossa tai avaruusraketissa (en siitä mitään tiedä, mutta he ovat kertoneet, jotka ovat olleet).

Tuollaisten matkojen jälkeen tulen katselleeksi muitakin verkostoja, joissa olen yhtenä osana.

Merkittävin opetus, joka1950-luvulta alkaen on kuvattavissa peilisoluilmiönä, on, että muiden viestit hyvin herkästi kehittyvät omaksi, havainnoijan käyttäytymiseksi.

Ja päin vastoin.

Ihmisistä useilla on omia ”raamattuja”, joista me haemme korkeampaa selitystä sille, mitä emme kenties ymmärrä.

Viimeisimmän linja-automatkan jälkeen kohtasin omista ”raamatuistani” (kts päivän kuva: ”…Koeta kestää”) erään selityksen pätkän siihen, miksi yritän pitää ystäviä vähän etäisyydellä, mutta vihollisia mahdollisimman lähellä.

Kesä muuten näyttää olevan tuloillaan, koska ”ilmoja pitelee”.